Hei. Meillä on siis kaksi leikkaamatonta tyttökania, joista toinen vasta 4kk ikäinen. Olen harkinnut tyttöjen leikkauttamista, mutta vielä ei olla siinä pisteessä.
Tutustuivat pari viikkoa keittiössä, pienempi on ollut alusta asti utelias isompaa kohtaan, mutta tämä 'esikoinen' on joko näykkinyt tai murissut pienemmälle. Silti ovat loikoilleet vieretysten ja syövät sovussa samasta kupista. Pienempi nuolee sen korvia ym, ja alistuu spontaanisti silloin tällöin.
Kuitenkin luonnollisesti varsinaisessa kanihuoneessa isompi jahtaa pienempää vähän jatkuvasti, murisee ja näykkii. Hetken saattavat olla samalla matolla kunnes yhtäkkiä se hyökkää pienempää kohti, ei välttämättä edes lähde perään vaan uhittelee vain. Pienempi tulee aina takaisin juostuaan karkuun, eikä siis jää esimerkiksi hengästyneenä kyyhöttämään jonnekin piiloon.
Pelkään itse koko ajan, että iso vahingoittaa pientä. Kumpikin siis kääpiöluppia, pienemmässä saattaa olla leijonaharjasta myös. Onko tämä ihan normaalia? Viittaako siihen, että ovat tavallaan hyväksyneet toisensa mutta isompi vain testailee valtaansa tmv? Pieni ei missään vaiheessa ole edes yrittänyt temppuilla vastaan.
Ovatko nämä kaksi kaniani sopeutuneet toisiinsa?
hysteerinenkö
1
<50
Vastaukset
- Papananana
No elikkäs minkö ikäinen se isompi kani on? Härnääkö se usein pientä kania?
Pienempi kani osoittaa isommalle kunnioitusta nuolemalla sitä. Ja jos vielä samasta kupista pystyvät syömään niin luulen että ovat aikalailla toteutuneet
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2217442
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s444789- 594752
- 753418
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162005Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301850- 311809
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441667- 371578
- 1431317