Oma realiteetti itsestä ei välttämättä ole sen toisen mielikuvan mukainen. Peilistäsi voi katsoa ihminen, joka sinusta näyttää vähemmän hyvältä. Omaa sisintään on myös vaikeaa nähdä toisen silmin. Vaikka hyväksyisit itsesi, silti sinun realiteettisi itsestäsi voi olla toisella erilainen.
Loppu iltaa
PianonSäestyksellä
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sen toisen silmissä olet kaikkea muuta, kuin vähemmän hyvän näköinen. Kuin myös luonteesi avautuu hänelle kauniina maisemana, jossa hänen on hyvä olla.
Entä jos näytän kauniilta kasvoilta omasts mielestä. Onko kasvoni todellisuudessa rumat
Aloitushan on ihan selvä. Tosin on joskus ihmeen aihe miten erilainen kuva voikaan olla. Silloin kokee jo tarvetta vähän selitellä. Hyvä kun näe itseään muiden silmin ihan oikeasti!
On aivan selvä, mutta etenkin omalle kohdalle se ei aina muistu mieleen, eikä sitä aina todeksi usko, miltä näyttää muiden silmissä.
Piti siis laittaa: hyvä kun EI näe...
Tossa on vain se että vain tarpeeksi hyvin sinut tuntevan ihmisen kuva on se millä on oikeasti väliä tai mistä saa ajattelemisen aihetta. Puolitutulla voi olla aivan vääräkin kuva sisäisestä todellisuudestasi eli luonteestasi. Ulkoinen toki on mikä näkyy. Eikä se ole itsellekään peilistä ihan sama joka päivä:)
Oman itsen kuva itsestä silti tärkein, oli realistinen tai ei, sillä siihen on tyytyminen ja asennoituminen.
Aloitusta tehdessäni mielessäni oli ajatus, että voit olla muiden tai jonkun, ehkä hänen eli ihastuksesi silmissä kaikinpuolin mukiin menevä, vaikka uskoisit itsestäsi muuta.