Maailman menoa!

Aivan viime aikoina Suomeen on tullut tuhansia maahanmuuttajia, joita pidetään turvapaikanhakijoina tai pakolaisina. Useimmat ovat tulleet Lähi-Idän tai Afrikan levottomilta alueilta. Kokonaismäärä on jo yli 8000 tänä vuonna. Tällä joukolla ei ole passeja eikä viisumeita eikä siis mitään henkilöasiakirjoja.

Heidät kirjataan tulleiksi poliisin toimesta ja SPR järjestää heille majoituksen, muonituksen ja muun ylöspidon, kuten terveydenhoidon. Valtio maksaa kaiken. Pakolaisuuden taikka turvapaikan tarpeen selvittäminen kestää jopa puoli vuotta.

Saksassa on laskettu, että yhdestä maahanmuuttajasta syntyy jo vastaanotettaessa kustannuksia noin 12500 euroa. Eiköhän täällä Suomessa kustannus liene ainakin sama ellei suurempi!

Turussa kaikki vastaanoton tilat tulivat jo täyteen ja uusille järjestettiin pihalle isot teltat, joissa on kuitenkin sängyt, petivaatteet ja hyvä lämmityslaite.

Tilastojen mukaan Suomessa on jo vuosia ollut asunnottomia Suomen kansalaisia noin 8000, osa jopa perheitä. Mutta ei näille SPR eivätkä seurakunnat ole tukka hulmuten järjestämässä asuntoja, muonitusta eikä muuta ylöspitoa. Osa asunnottomista asuu pitkin metsiä purkutavarasta ja muovista kootuissa majoissa aivan surkeissa oloissa.

Suomessa monikulttuuriset suvaitsevaiset järjestävät jopa mielenosoituksia ulkomaalaisten paremman palvelun puolesta mutta oman maan köyhien ja asunnottomien puolesta he eivät korvaansa lotkauta! Hävettää!
1156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei kai auralainen ole huolissaan, koska edes Auran Nuortentaloa ei ole otettu 800 mamun asutettavaksi. Eivätkä mamut viitsi kävellä Auran keskustaan ryöstämään tai raiskaamaan. Pitäisi olla autokuljetus. Toki he voivat varastaa lähiseudulta autoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


IlkkaSoukkaPS kirjoitti:

Aivan viime aikoina Suomeen on tullut tuhansia maahanmuuttajia, joita pidetään turvapaikanhakijoina tai pakolaisina. Useimmat ovat tulleet Lähi-Idän tai Afrikan levottomilta alueilta. Kokonaismäärä on jo yli 8000 tänä vuonna. Tällä joukolla ei ole passeja eikä viisumeita eikä siis mitään henkilöasiakirjoja.

Heidät kirjataan tulleiksi poliisin toimesta ja SPR järjestää heille majoituksen, muonituksen ja muun ylöspidon, kuten terveydenhoidon. Valtio maksaa kaiken. Pakolaisuuden taikka turvapaikan tarpeen selvittäminen kestää jopa puoli vuotta.

Saksassa on laskettu, että yhdestä maahanmuuttajasta syntyy jo vastaanotettaessa kustannuksia noin 12500 euroa. Eiköhän täällä Suomessa kustannus liene ainakin sama ellei suurempi!

Turussa kaikki vastaanoton tilat tulivat jo täyteen ja uusille järjestettiin pihalle isot teltat, joissa on kuitenkin sängyt, petivaatteet ja hyvä lämmityslaite.

Tilastojen mukaan Suomessa on jo vuosia ollut asunnottomia Suomen kansalaisia noin 8000, osa jopa perheitä. Mutta ei näille SPR eivätkä seurakunnat ole tukka hulmuten järjestämässä asuntoja, muonitusta eikä muuta ylöspitoa. Osa asunnottomista asuu pitkin metsiä purkutavarasta ja muovista kootuissa majoissa aivan surkeissa oloissa.

Suomessa monikulttuuriset suvaitsevaiset järjestävät jopa mielenosoituksia ulkomaalaisten paremman palvelun puolesta mutta oman maan köyhien ja asunnottomien puolesta he eivät korvaansa lotkauta! Hävettää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu