Jukurtit pa

Liigapaikkaa tavoittelevan Mikkelin Jukurien talous ei ole liigan vaatimalla tasolla, kirjoittaa IS:n jääkiekkotoimittaja Juha Hiitelä.
Suomessa riittää väestöpohjaa ja kiinnostusta 16 joukkueen SM-liigalle. Siitä ei ole epäilystäkään.

Kokonaan toinen kysymys on, mitkä ne 16 joukkuetta ovat?

Ilmeisesti Jukureita ei ainakaan voi ensiyrityksellä laskea siihen joukkoon. Kuten Ilta-Sanomat raportoi, liigan lisenssitoimikunta pyysi lisäselvityksiä Jukurien taloudenpidosta.

Suomeksi sanottuna: Mikkelissä on rakennettu liigaunelmaa pilvilinnojen perusteella. Kaukalossa suomalainen kiekkotoiminta on jo pitkän aikaa ollut ammattimaisella tasolla, kaukalon ulkopuolella liiketoiminnan realiteetteja ei liian monessa seurassa ole vieläkään tajuttu.

Ammattilaisurheilu on ensisijaisesti bisnestä. Kaikki muu tulee sen perässä.

Jukurien talouslukemat neljästä viimeisestä tilinpäätöksestä kertovat karua tarinaa. Taustayhtiö ei ole saanut aikaiseksi ainuttakaan voitollista tilikautta ja vuoden 2014 tilinpäätös näyttää 1,3 miljoonan euron liikevaihdolla aikaansaatua 137 000 euron tappiota.

Liigapaikkaa tavoittelevan seuran talous ei ole lähellekään liigan tasolla.


http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1441685361420.html
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Uuuh... hiitelä on ollut niin tietävä ja viisas mies jo vuosikausia, että oksat pois. Voisi olla kolumniensa perusteella vaikkapa kouvolan viisain mies. luepa aiempia kolumneja...

Äänestä
  • Miten sen kolumnit siihen liittyy jos jukurit on pa?

    Äänestä

  • Kyllä sieltä betonikylästäkin asti pitäisi nähdä, että maksaja näille huville on. Ei ole maksuvaikeuksia, eikä näy... ei edes nousubonuksien pimittämisiä (mitä Mikkelissä ei viisaasti luvattu ja siten ei tarvitse oikeutta käydä). Jukurit ei siis ole pa. Sugar dad or not, what the hell?

    Äänestä

Toivakalla on kyllä rahaa, mutta helpompaahan se on pelata toisten kuin omilla rahoilla.

Äänestä

Jos lehtijutussa lukee että sen on kirjoittanut jääkiekkotoimittaja Juha Hiitelä niin sitä ei kannata ihan kirjaimellisesti ottaa. Ota se enempi huumorina. Jos Juha Hiitelä olisi jääkiekkopelaaja, niin hän olisi jotain nelosketjun - vilttiketjun tasoa, Suomisarjassa. Ainoa mitä tuosta Hiitelän jutusta voi päätellä - ja senkin rivien välistä - on että Jukureiden liiganousu on varma, ja että Dufva on Hiitelän tietojen mukaan Jukureiden ensimmäinen liigavalmentaja.

Tämä jääkiekkotoimittaja Juha Hiitelä kirjoitti v 2006 Dufvasta seuraavasti:
"Kaksi vuotta sitten jokainen olisi veikannut Risto Dufvan olevan seuraava suomalainen huippuvalmentaja, mutta nyt tämä tähti on laskemassa. Dufva jämähti liian kauaksi aikaa Mikkeliin ja kun huhut maajoukkueen pelaajistosta kertovan miehen olevan tehtävistään pihalla kuin lumiukko. Lisäksi Dufva epäonnistui nuorten maajoukkueessa pahasti ja koko kiekkoyleisö näki miehen todellisen luonteen: Dufvan pelikirja on jämähtänyt 90-luvulle, eikä suinkaan sisällä kyseisen vuosikymmenen hyviä puolia. Jopa Mikkelissä, Dufvan keisarikunnassa, on alettu esittää soraääniä miehen ”robottikiekkoa” vastaan."

Ei ihan mennyt putkeen jääkiekkotoimittaja Hiitelän arvio. Sillä 90-luvun pelikirjallaan Dufva on tuon jälkeen valmentanut mm. yhden SM-kullan, ollut koko ajan Liigassa päävalmentajana, ja vielä useampana viime kautena Liigan kovapalkkaisimpia valmentajia.
http://www.eliteprospects.com/staff.php?staff=663

Toinen esimerkki, eräästä jääkiekkovalmentaja Mika Saarisesta jääkiekkotoimittaja Juha Hiitelä kirjoitti samassa v 2006 jutussa seuraavasti:
"Viime keväänä potkut Tapparasta saanut Saarinen on mainettaan parempi valmentaja. Saarisen tietotaito lajista on erinomainen ja ensimmäiset potkut ovat varmasti saaneet miehen tutkiskelemaan mikä meni pieleen. Saarisen perisynti, tempoilu, voi olla voimavara, mistä kasvaa seuraava suomalainen huippuvalmentaja. Kuka on tarpeeksi rohkea ottaakseen riskin?"

Yhtä pieleen meni tämäkin arvio. Ei löytynyt tarpeeksi rohkeita riskinottajia. Saarinen on tuon jälkeen ollut Liigassa pari vuotta kakkosvalmentajana. Ja valmentaa tällä hetkellä Pelicansin junioreita.
http://www.eliteprospects.com/staff.php?staff=719

Että se siitä jääkiekkotoimittaja Juha Hiitelän asiantuntemuksesta. Näyttöjensä perusteella mies on pihalla kuin lumiukko.

PS. Liigan lisenssitoimikunta pyysi lisäselvityksiä myös Sportilta ja KooKoolta.

Äänestä

Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista, vai mitä "Jukurtit pa"?
Nyt kannattaa aloittaa "ei ne kumminkaan pärjää" virsi.

Mikkeli on ihme paikka, jos joku erottuu, se pitää lytätä. Kukaan ei saisi onnistua missään, kun vaan jotenkin saisi kaverin kampattua.

Karavaani kulkee ja koirat haukkuu!

Äänestä
  • Se mikä menee ylös, tulee myös alas.

    Äänestä

Yksi naula lisää hiitelän arkkuun:D Jääkiekkotoimittaja:D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiekotonpelaaja kirjoitti:

Liigapaikkaa tavoittelevan Mikkelin Jukurien talous ei ole liigan vaatimalla tasolla, kirjoittaa IS:n jääkiekkotoimittaja Juha Hiitelä.
Suomessa riittää väestöpohjaa ja kiinnostusta 16 joukkueen SM-liigalle. Siitä ei ole epäilystäkään.

Kokonaan toinen kysymys on, mitkä ne 16 joukkuetta ovat?

Ilmeisesti Jukureita ei ainakaan voi ensiyrityksellä laskea siihen joukkoon. Kuten Ilta-Sanomat raportoi, liigan lisenssitoimikunta pyysi lisäselvityksiä Jukurien taloudenpidosta.

Suomeksi sanottuna: Mikkelissä on rakennettu liigaunelmaa pilvilinnojen perusteella. Kaukalossa suomalainen kiekkotoiminta on jo pitkän aikaa ollut ammattimaisella tasolla, kaukalon ulkopuolella liiketoiminnan realiteetteja ei liian monessa seurassa ole vieläkään tajuttu.

Ammattilaisurheilu on ensisijaisesti bisnestä. Kaikki muu tulee sen perässä.

Jukurien talouslukemat neljästä viimeisestä tilinpäätöksestä kertovat karua tarinaa. Taustayhtiö ei ole saanut aikaiseksi ainuttakaan voitollista tilikautta ja vuoden 2014 tilinpäätös näyttää 1,3 miljoonan euron liikevaihdolla aikaansaatua 137 000 euron tappiota.

Liigapaikkaa tavoittelevan seuran talous ei ole lähellekään liigan tasolla.


http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1441685361420.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu