Hallitus kurittaa taas köyhempiä.Ei puututa suurituloisten pääoma verotuksen kiristämiseen,ei leikata kansanedustajien matkakorvauksia,vaikka saavat ilmaiset matkat.Ei puututa puoluetukien leikkauksiin,ei puututa niihin,joilla on miljoonia vuositulot,sopii vain kysyä,onko kukaan niin arvokas työntekijä.Kreikkaan kyllä syydetään miljoonia.
voi jestas
lakkoon
31<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Pieni palkkaisten selkärangasta revitään. Kylläpä on nyt kaikilla tavan duunareilla työmotivaatio huipussaan.
Muistetaan, että persut vastustivat kaikkia leikkauksia mutta kun mustanauton ovi aukesi, niin kaikki sanat unohtuivat. Meidän persuja äänestäneet joudumme ottamaaan vastuun , kun uskoimmme heidän sanoihinsa. Sipilälle ja Stubille on duunari samoin Soinille punainen vaate ja nyt he ovat onnellisia saadessaan tahtonsa läpi.
Tiedetään, että"rikas ei anna liiastakaan, köyhä antaa vähästään" sanoo vanha sananlasku.
Persut sai mitä tilasivat
Eli te etuoikeutetut vakiduunin omaavat haluatte pitää itse mielettömät palkat ja etuudet sekä estää meidän työttömien pääsyn töihin!! Aika ahnetta ja omahyväistä porukkaa ay-liikkeen ympärillä. Ei muuta kun kaikille oikeus päättää paikallisesti työnantajan kanssa millä ehdoilla töihin on valmis ja jopa alkaa työpaikat avautumaan muillekin kuin ay-liikkeen suosimille henkilöille!
Mulla ei ainakaan ole mieletön palkka,ja joku kirjoitti,ettei ylitöitä ole pakko tehdä.Työnantaja pystyy määräämään ylitöihin,eli jos käsky käy niin duuniin vaan. Sairauslomasta sen verran että tulevaisuudessa moni menee hieman sairaanakin töihin ja voi tartuttaa siten työkaverit.
Tuo on tosi hyvä päätös, että sairausloman ensimmäinen päivä on palkaton.
Vähentää varmaan jonkin verran turhien sairauslomien hakemista.
Nykyään saa ja haetaan liian helposti saikkua.
Joo. Tosi hyvä. Rahanmenetyksen pelossa jäädään töihin sairaana ja tartutetaan vielä työtoveritkin. Hei, tällähän me justiinsa tienataankin!
Parempi keino kitkeä vale-saikut olisi jonkinlainen vuosittainen saikkukiintiö. Vaikkapa viidennen sairasloman jälkeen olisi ensimmäinen sairaspäivä palkaton. Paljon on näitä järjestelmän väärinkäyttäjiä kun iskee perjantainuha tai maanantain ripuli. Oikeasti sairastavat kärsivät tästä palkattomasta, mutta venkuloille se on ihan oikein.
Suuripalkkaisilta voitais kyllä alentaa palkkaa reilusti, ja tulisivat sillä ihan hyvin toimeen. Mutta ei nuo leikkaukset ole niin pahoja mitä monet väittävät. Kyllä 30pv vuosilomaa riittää. Pyhätyötä tekevät eivät ansaitse puolta suurempaa palkkaa, kuin arkityötä tekevät. Ylitöitä ei ole pakko tehdä, niin työtä riittää useammalle.
Ainut on tuo sairasajan ensimmäinen päivä, sillä moni tarkka harkitsee vakavasti lähteäkö sairaana töihin, kun ei saa siltä päivältä muuten mitään. Pitäisi olla edes jonkinlainen korvaus siitä, ettei tartuta sairauttaan muihin.
Nyt sitä saatte maistaa taas kepujen Siperia-opettaa kuuria ja itse olette tilanneet tätä sipilähumalassanne. Vanhasella oli kaikki nämä kuurin ainekset takataskussa jo silloin, kun hän ryhtyi Eduskuntavaaliehdokkaaksi. Miten ylimielisenä hän on esiintynyt mediassa? Nyt mennään näillä pelimerkeillä ja rutinaa riittää taatusti. Siinä sitä moni haksahti vaaliuurnilla tuohin sipilähumalaan.
Vanhasen lautakasoja ei näköjään äänestäjät enää muistaneet.
Unohtuneet on tosiaan Vanhasen lautakasat.
Anteeksi... pientä viivettä tässä päivittämisessä. Tuli sama asia kahdesti. Mistähän Sipilä tullaan lopulta muistamaan uransa ajalta? Veikkauksia?
Suomessa vanhukset eivät saa joka päivä edes lääkkeitä ja joutuvat käymään leipäjonossa lapsiperheiden ja työttömien kanssa jotta voidaan elättää useita kymmeniä tuhansia syyrialaisia/irakilaisia joiden alun perin piti olla naisia ja lapsia mutta 90% onkin miehiä ketkä voisivat puolustaa omaa maata mutta nämä rintamakarkurit ovatkin elintason perässä tulevia laittomia siirtolaisia ketkä tietävät täältä ja muista pohjoismaista saavan kaiken valtiolta.
Viimeisimmän kansainvälisen tutkimuksen mukaan Suomessa vanhusten hoito on Pohjoismaista huonoimmalla sijalla. Kokoomus puolueena on ollut takuumiehenä, että tämä vanhustemme asia ei ainakaan paranisi. Niin on nytkin ja ikävä kyllä toivoa paremmasta ei ole näköpiirissä. Eihän kokoomuksen yhtälöön sovi köyhät ja vähempiosaiset vanhukset, ne vaan on jollain tempulla siivottava yhteiskunnastamme. Siivottava, mutta ensin tietysti vanhukset rahastetaan kuiviin. Tämä homma näyttää toimivan tehokkaasti, jotkut kunnat ovat rahastaneet vanhuksia niin innokkaasti, että ovat joutuneet palauttamaan rahoja.
Vanhusten hoito tosiaan surkeaa, ei siis voi enää huonommaksi mennä. Hyvä, että vähän pöllytetään systeemejä. Voi voi, jos sari sairaanhoitaja siitä vähän rahaa menettää. Oma kokemukseni sari sairaanhoitajista äitini hoidossa ei vakuuta, ihan välinpitämätöntä touhua on ollut. Toivottavasti just ne epäkelvot saadaan tällä keinolla korvattua innokkaammilla hoitajilla, vaikka niillä parjatuilla ulkomaalaisilla, jotka haluavat vielä töitä tehdä.
Vanhanen näyttää tuuraavan Sipilää mediassa joka kerta, mitähän kepupeliä tässäkin pelataan. Eilenkin oli niin tuttuun tapaan selittelemässä Sari Sairaanhoitajien palkkojen alentamista. On vielä tuoreessa muistissa se, kun pääministerinä hän pisti Sari Sairaanhoitajat tiukoille ja ei perääntynyt tuumaakaan. Olemus viestii, EI PERÄÄNNY NYTKÄÄN. Niin kuin muistamme, pisti silloin Sari Sairaanhoitajat töihin lakon aikana rusnaamallaan pikapakkolailla.
Aika omituista tietysti on tämä Sari Sairaanhoitajien rutina. Miten tuo porukka oli äänestämässä keskustaa ja kokoomusta viimeisimmissä vaaleissa? Oikein entinen TEHY:n puheenjohtaja Jaana Pesola oli Eduskuntavaaliehdokkaana ja minkäs muun puolueen kuin kokoomuksen. Nyt sitä sitten saavat sitä Matti Vanhanen II-ostorahaporvarihallitusta ja Siperia-opettaa kuuria neljä vuotta. Oikein Sari Siraanhoitajat nyt uhittelevat lähtevänsä Saudi Arabiaan töihin. Miksi sitä nuo Sari Sairaanhoitajat ovat porvareita ja niitä Timo Soinin sileä kätisiä, ihmettelen? Sari Sariaanhoitajan työhän on likaista työtä, oikeata ihmispaskan lapioimista.
Ei kai tuo ole mikään uutinen. Miksi äänestitte vaaleissa porvarit valtaan? Sitä saa, mitä tilaa.
Porvarit yrittää nyt korjata mitä demarit sotkivat edellisillä hallituskausilla!
Niinkö, uskotko itsekään tuohon puheesesi. No nythän nuo ottavat köyhimmältä ja antavat rikkaille.
Luuleeko pieni työssä käyvä , äänestettyään kepua ja kokoMustaa että he pientä työntekijää auttaa. On niin hienoo äänestää porvaria, heh. Sitä saa mitä tilaa.
Nyt lähdetään parrikaadeille ja ruikutetaan.
Ei sitä voi pääomatuloja enää kiristää, sijoitusasuntotoiminta on kohta kannattomatonta. Tarjoan vuokralle hyväkuntoisia asuntoja, mutta kohta sekään ei kannata, yhtiövelät pitäisi saada vähentää vuokratuloista silloin olisi kannattavaa toimintaa! Tätähän ei suomalainen kommunisti millään ymmärrä.....kateus kalvaa sisuskalutkin yhtäreikäiseksi kun on kukkaronsakin! Vaatikaa lisää palkka vankilassa olevvilee murhaajille ja muille rikollisille....siellä on kurja olla pienellä palkalla!
Tämän päivän uutisista saa nähdä, kuinka sodan jaloista turvapaikkaa hakevat ovat hyväkuntoisia nuoria miehiä. Naiset, lapset sekä vanhukset ovat jääneet sinne sodanjalkoihin (ainakin suurin osa).
Suomessa verovarojemme virratessa sitä mukaa kun niitä kertyy, Kreikkaan ym. maahan.
Nytkin Sipilä, Stub sekä Soini luottavat varmaan tulolähteeseen, sehän on naiset, lapset ja vanhukset. Heillä kun on; naisilla se pieni palkka, lapsilla lapsilisät ja vanhuksilla eläke.
Ei ole munaa enää tällä hallituksella hoitaa asioita oikealla tavalla. Määkivät kuin lampaat ja vastailevat heille esitettyihin kysymyksiin, kierrellen, kaarrellen ja kiemurrellen.
Mitä hiivatin velvollisia Suomen terveydenhoitoalan ym. vuoro -sekä viikonlopputyötä tekevät naiset elättämään kaiken maailman urpoja?
Kyllä presidentin pitäisi saada puuttua tähän tilanteeseen ja myöskin vaikuttaa mielipiteellään lopullisiin päätöksiin.
Niinistö on kuitenkin presidenttimme ja erittäin älykäs ihminen.
Hädässä olevia tulee auttaa. Osa suomalaisista kuvittelee joutuvansa elättämään muualta tulleita hädässä olevia ihmisiä, kattia kanssa.
Mikä tätä kuivaa kansaa vaivaa?
Aina vaalien alla luvataan ja luvataan. Nyt loppui meikäläiseltä äänestys vaaleissa. Tyhjän saa pyytämättäkin. Katotaan paljonko seuraavissa vaaleissa äänestysprosentti tulee olemaan.
Tämän laiskan äänestysinnon takiahan ne porvarit ovat olleet hallitusvallassa yhtäjaksoisesti kohta kolmekymmentävuotta. Kokoomus ja keskusta pitää huolen aina, että porvareilla säilyy salkkuenemmistö. Ruotsalaiset ovat yleensä olleet tässä porvarienemmistö takuupuolueena ja aina kahdella salkulla lukuunottamatta nyt tätä porvarihallitusta, jossa persut ovat mukana. Siksipä tuo äänestämättä jättämispäätös ei tunnu fiksulta ajatukselta.
Rettelöitähän yhteiskunnassamme syntyy, lakkoja ja valtavia kriisejä ja pakolaiset tähän soppaan tuovat omat arominsa. Jotenkin tuntuu siltä, että pakolaisia nyt otetaan surutta maahamme ja varmaan tällä halutaan pistää suomalainen työväki polvilleen. Tämä on sitä kepupolitiikkaa parhaimmillaan, kokoomus beesaa ja persuja viedään kuin pässiä narussa. Kovin isolta vedettävältä pässiltä aluksi tuntui tuo Timo Soini, mutta kiltti vedettävä pässi hänestäkin tuli. Hallitusvalta ja ministeriys se on niin namia, saa Linnan juhliinkin tulla eri ovesta kuin rahvaat.
Sanoinko, että olen jättänyt äänestämättä. En ole laiska, enkä ole jättänyt äänestämättä. Mutta tästä lähtien jätän, vituttaa sen verran.
ammatinvalintakysymys. Olisko kannattanut lukea läksyt aikoinaan ja hankkia kunnon koulutus ja työpaikka. Sosiaaliturva ja muut edut edelleen hyvällä mallilla, kannattaa käydä katsomassa muissa maissa asumassa, näkee missä siellä mennään.
tiedättekö te, että mikä on boonus?
Ja kepulaisille luvataan lisää tukijaisrahaa 100 miljoonaa euroa jo entisten kolmen MILJARDIN lisäksi. Kaikki eivät näköjään joudu kärsimään.
Ihmetystä herättää tämäkin, miksi Ruotsista nyt tänne Suomeen näitä hyvässä kunnossa olevia nuoria miehiä tulee. Ruotsin valtio oikein antaa niille liput jopa Helsinkiin. Haaparannassa on oikein tyhjennetty hotelli pakolaisia vsrten ja siellä olisi tyhjää tilaa. Suomeen haluavat ja onhan se eläminen heille ruokineen asuntoineen ilmaista. Sen kun alat vain pukkaamaan lapsia tähän kylmään maailmaan, niin lapsilisät tulee siihen päälle. Uskonto käskee lisääntymään ja täyttämään maan.
No nythän ne sitten porvarit saavat tarpeeksi sitä halpatyövoimaa, mitä ovat monta vuotta toivoneet.