Elikkä protuleirejä tunnutaan hehkuttavan jokaikisessä paikassa aivan uskomattoman paljon. Mutta älä kuitenkaan tee sitä virhettä, että odotat liikoja.
Jos ahdistut helposti ja sinun on vaikea saada kavereita, niin en suosittele leiriä sinulle. Ensimmäiset kolme päivää voi olla pelkästään sitä, että melkein täriset, olet aikalailla paniikissa, haluat vain pois. Itselläni ei siis ole mitään paniikki- tai ahdistuneisuushäiriötä, eikä sosiaalisten tilanteiden pelkoa.
Tuon jälkeen alkaa jo vähän helpottaa, mutta niinsanotut "kaveriporukat" ovat jo syntyneet, ja huomaat ettet kuulu niistä mihinkään. Ihmiset ovat ystävällisiä, leikit ja keskustelutuokiot ovat mukavia, mutta silti sinua harmittaa kun et oikein ole tutustunut keneenkään samalla tavalla kuin muut.
Loppujenlopuksi leiristä jäi käteen lähestulkoon vain se tunne, etten voi saada kavereita, etten osaa tutustua ihmisiin, että olen liian huono mihinkään.
Tosiaan, suosittelen kyllä leiriä lähes kaikille, mutta niinkuin alussa sanoin, jos ahdistut helposti niin en suosittele.
Huonompia kokemuksia protusta
4
192
Vastaukset
- Mirka.888
Riparia en voi suositella kenellekään.
- JR---------------
Jos ahdistut helposti on aika laaja määritelmä...
Itse ainakin näkisin protuleirejä käyneenä, että nimenomaan protu on se paikka jossa kannattaa yrittää päästä omasta ahdistuksestaan eroon. Suhteellisen pieni porukka (max 16 leiriläistä), joista yleensä suurin osa tai jopa kaikki ei tunne toisiaan ja viikko aikaa. Lisäksi vapaaehtoisista vetäjistä koostuvat tiimi tekee kaikkensa, että jokainen pääsisi mukaan leiriporukkaan. - Protulle.Mars
Protulla on myös se hyvä puoli, ettei siellä tuputeta satuja totena niin kuin riparilla tehdään.
Kirkko on häikäilemätön lasten hyväksikäyttäjä. - yhngtv
Aloittajalle...
Ei se ole protuleirin vika, että sinulla on ominaisuuksia jotka ovat poikkeukselisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa953651Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292403Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422049Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.35915- 44841
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30820Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61815Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5799- 40707
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies89695