Ollut jo puolivuotta,
ei virtaa ole tullut yhtään !
25metriä korkeus !
Sisämaa häme
ps:menikö rahat hukkaan ?
Uusi tuulivoimala 3kw
13
3522
Vastaukset
- heikkoaon
Ei mennyt rahat hukkaan. Napurit on kateellisia ilmaisesta energiasta vaikkei sitä tulisi kin nimeksi.
Tartoo tuo tuulivoimalan tuotto jäädä Suomessa huonoksi, ellei pääse rakentamaan sitä saaristoon ulkorannikolle tai vaaran laelle. Keskituuli on Suomessa sellaista 4-5m/s luokkaa ja sillä ei paljon myllyä pyöritetä kun tehot alkavat vasta 10m/s tienoilla. - kokemusta_piisaa
Ei mitään uutta. Voit lohduttautua sillä että sen jälkeen kun eräs Kustavilainen pönttöviinihörhö aloitti tuulimyllyvouhotuksensa pitkin nettiä, olet saanut useita kohtalotovereita.
Siinä kohtaa kun osoittautuu että ne "tehoa TODELLAKIN piisaa" ja "MAHTAVAT TUOTOT" -lupaukset olivat yhtä tyhjän kanssa, Anteron perävalot ovat jo hävinneet ja hänen puhelinnumeronsa ei enää sattumalta vastaakaan... - AnteroRantanen
Oman energian tekeminen on AINA aiheuttanut foorumeilla
suuria tunteita.
Omassa pirrassa se on aiheuttanut aivan toisenlaisia,
suuria tunteita.
luonnossahan kaikki toimii luonnonvoimilla ja sopusoinnussa kaiken kanssa.
Meillä ihmispoloilla on todellakin opeteltevaa asiassa, jotka täällä
vasta hetken olleet..
Melkoisen heppoista kirjoitusta, kun sentään olen kauppias kolmannessa
polvessa EVP ja tehnyt asian eteen omilla rahoillani paljonkin.
Mutta sananvapaus on ja jokainen vastaa kirjoituksistaan.
Sanasta miestä, sarvesta härkää, eteenne tulee !!
Tuulesta saa kyllä energiaa ja siitä olen paljonkin kirjoittanut ja testannut,
niin sisämaassa, kuin rannikolla.
Tässä esimerkkinä eräs keskustelu, josta saa käsitystä.
Alussa on epäilyjä, mutta muutamien viestien jälkeen,
kun perustelen asian.. !!
http://ilmaisenergia.info/foorumi/index.php?topic=1342.0
Kyllä todellakin..
sisämaassakin on saatu hyviä tuloksia tuulivoimalla.
Pitää mitoittaa asiat ja osata.
On esim tilattu 2-3-5-10-20kw tuulivoimalat paljon isommilla siiven mitoilla,
tarpeen ja paikan mukaan.
Melkoinen porukka meitä on jo, ketkä osaavat asian ja tuottavat omat
energiansa.
Näitä toisenlaisen tunteen yksilöitä, no voitte käsittää mitä he hakevat ??
SElVIÖ on, että tällä vuosikymmenellä osaaminen ympäriltämme
löytyvästä saasteettomasta ja luonnonmukaisesta energiasta..
Se on ensinnäkin maailman isoin bisnes energiamurroksessa nyt ja
kysyntä RÄJÄHTÄÄ koko ajan isommaksi.
Aikoinaan Nokian känny bisnes ON AIVAN NAPPIKAUPPAA, mitä nyt
aurinkovoimien ja tuulenvoimien käyttöön otto globaalisti.
On myös parasta, mitä tapahtuu ajassamme.
Ymmärrätte kyllä..
miten toisenlaisia.. suuria tunteita aiheuttaa
aina muutos.
ENERGIAN murros on nyt kuitenkin tapahtumassa, tässä ja nyt ajassamme.
Toivoisi !! ? , siinä Suomenkin olevan mukana.
Antero Rantanen
040 511 5245- Anonyymi
Hyvä antero ..soitan sulle niin autat alkuun paikka loistava..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä antero ..soitan sulle niin autat alkuun paikka loistava..
Antero on muuttanut Kustavista pois sillä järjestelmien ylläpitäminen tuli ikämiehelle liian haastavaksi. Asuu nykyjään ihan toisaalla eri tyyppisessä talossa.
- AnteroRantanen
Tämähän on ollut hokema, että talvella ei tuota.
TALVELLA juuri tuottaa kaikkein eniten tuulivoima.
Sen olen itse kokenut jo vuosia, omassa hybridi systeemissä.
Kesällä aurinkovoimaa ja talvella tuulivoimaa.
Aina toimii.
Sen näette nyt faktana tästä, Suomessa asennettujen tuulivoimaloiden
reali tuotosta.
Siinä talvikuukaudet KAIKKEIN tuottoisimpia, joten..;
http://www.tuuliwatti.fi/index.php?id=12187
Antero Rantanen
040 511 5245- einarsisti
Kuule antero. Älä toistele niitä samoja itse totena pitämisiä mantroja. Tällä palstalla osataan suhtautua asioihin hieman kriittisimmin kuin sinä kijoittelet.
Suomessa sisämaassa tuulienergia ei yksinkertaisesti kannata, mikäli verkkosähköä on saatavilla järkevästi. Sisämaassa ei yksinkertaisesti tuule riittävästi. Muutaman metrin keskituulella ei mikään mylly pysty toimimaan kannattavasti.
Sama juttu on aurokoenergian kanssa. Aurinkoenergia ei tahdo oikein millään olla kannattavaa. Se kannattaa joten kuten, jos sähkön pystyy itse käyttämään samantien. Akkuihin varastoimisessa ei ole mitään mieltä, sillä se on liian kallista.
Sinun on ihan turha esitellä mitään tuottokäyriä ellei samassa yhteydessä esitä kannattavuuslaskelmia.
- ploploploplpolp
Taisi se koira älähtää johon kalikka kalahti...
Pieni neuvo "kolmannen polven kauppiaalle" joka ei ole tätä vieläkään tajunnut:
Kun ihmiset kysyvät sinulta, he toivovat että vastaat heille heidän kysymyksiinsä. He eivät halua vastaukseksi turhanpäiväistä liirumlaarumia tai taivaanrannan maalausta, vaan vastauksia kysymyksiinsä.
Noin. Oliko liian vaikea hahmottaa? - muttamuttakunjaplaa
melko varmasti oli.
tämä ihmistyyppi haluaa julistaa omaansa, ei kuunnella mitään eikä ketään eikä varsinkaan luopua omista käsityksisätään missään vaiheessa.
jos joku on saanut lahjaksi ilmaisia akkuja, se ei tee tuulienergiasta kannattavaa joka tontille, tämän nyt luulis tajuavan vähälläkin ääoolla. - Anonyymi
Oisko kellään kertoa selkeästi omasta kokemuksesta miten esim 3 kW n tuulivoimala on testattu että tuottaako vai ei? Ja miten tuotto alkaa vasta kovalla tuulella jos kuitenkin vähempikin tuuli pyörittää generaattoria? Onko kytketty valtakunnan verkkoon vai onko oma suljettu verkko vain omaan käyttöön?
- Anonyymi
Tuulivoimalan täyden 3kW tuoton saat noin 15m/s tuulella. Se lähtee pyörimään noin 3m/s tuulella, jolloin se ei vielä tuota mitään. Tuulen energia on verrannollinen siten, että tuulen nopeuden kaksinkertaistuessa sen energia kahdeksankertaistuu. Suomessa keskituuli on 4-5m/s, joten tuottoa ei tule juuri mitään.
Jos asut saaristossa tai aivan rannikolla, niin silloin tuuliolot ovat paremmat ja tuotto on parempi. Sisämaassa ei kannata rakentaa.
Tutki tuulivoimalan teknisiä tietoja ja valmistajan ilmoittamaa tuottokäyrää. Siitä saat jonkinlaisen käsityksen mitä se mahdollisesti tuottaa milläkin tuulella. Sitten kannattaa hankkia jokin elektroninen sääasema ja sijoittaa se suunnitellulle voimalan korkeudelle ja paikalla. Kun on saatu kerättyä jonkin aikaa tuulidataa voidaan arvioida paljonko voimala tuottaisi.
https://www.motiva.fi/files/6010/Joka_miehen_opas_pientuulivoiman_kayttoon.pdf - Anonyymi
Tässä Hollannissa vuonna 2008 mitattuja tuottoja:
- Energy Ball v100 (4,304 euro) : 73 kWh per year, corresponding to an average output of 8.3 watts
- Ampair 600 (8,925 euro) : 245 kWh per year or an average output of 28 watts
- Turby (21,350 euro) : 247 kWh per year or an average output of 28.1 watts
- Airdolphin (17,548 euro) : 393 kWh per year or an average output of 44.8 watts
- WRE 030 (29,512 euro) : 404 kWh per year or an average output of 46 watts
- WRE 060 (37,187 euro) : 485 kWh per year or an average output of 55.4 watts
- Passaat (9,239 euro) : 578 kWh per year or an average output of 66 watts
- Skystream (10,742 euro) : 2,109 kWh per year or an average power output of 240.7 watts
- Montana (18,508 euro) : 2,691 kWh per year or an average power output of 307 watts.
Saat jonkinlaisen kuvan keskitehoista, jotka ovat varsin vaatimattomia.
- Anonyymi
Mistä kaikesta muusta pitäisi olla ihan omakohtaista tietoa ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364215Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232126Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31944Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481851- 1061780
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4461739Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4771594MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar551375Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4641300Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441296