ihmispelko

Viestisi tuntui aika tutulta,pelkään myös jatkuvasti nolaavani ja mietin mitä kaikki ajattelevat.Lisäksi kuvittelen kaikkea ja samassa olen varma että ne sanoivat sitä ja tätä ja nauroivat.
Sinun ja minunkin pitäisi hakea apua.Olin kerran jopa hakemassa,mutta en uskaltanutkaan. Sosiaalisten paikkojen pelolta kuulostaa.

Kyllä, erittäin tutulta kuulostaa! Olen kärsinyt samoista oireista n.10 vuotta, ja nyt pitkällisen terapian&lääkityksen avulla on alkanut vähän helpottaa. Toisinaan on vielä päiviä, etten kestä mennä ihmisten ilmoille kun kaikki ihmiset ahdistaa, mutta yhä useammin on niitä hyviäkin päiviä, että voin olla rentoutunut ja melko vapaa seurustelutilanteissa. Vähitellen olen alkanut ymmärtää, ettei ihmiset sitten niin pelottavia olekaan:) En usko, että musta koskaan tulee sosiaalista taituria, mutta omana itsenä oleminenkin riittää. Tämän tajuaminen on vienyt multa helkkarin monta vuotta, mutta lopussa kiitos seisoo...Eli suosittelen avun hakemista asiantuntijalta eli psykologilta-se on kaiken sen vaivan arvoista! Jaksamisia=)

Itse pelkään ihmisiä myöskin. Toisaalta olen erakkomainen luonteeltani, jonka vuoksi en koe tarpeelliseksi olla aina seurassa, mutta sitten toinen puoleni onkin aika sosiaalinen. Hakeuduin terapiaan mm. syystä, etten kyennyt ottamaan vastaan viestejä ihmisiltä, niin kavereilta, uusilta tutilta, kollegoilta tai tuntemattomilta. Voisikin sanoa, että 3. vuosi terapissa on nyt huipentunut eräänlaiseen huippu-urheilija -tyyppiseen valmennukseen siitä, KUINKA OLLAAN IHMISTEN SEURASSA normaalilla järjellä. ...ei siis minun skeptisellä ja suojautuvaan pyrkivällälogiikallani.
Kaikista vaikein on kun ei osaa olla maalaisjärjellisesti oman poikkaverinsa kanssa, vaan silloin kun voimaa on, joudun tulkkaamaan ja suomentamaan hänelle käytöstäni.
Oletettavasti minulla on ns.post-traumaattinen stressi. Käyn terapiassa ja syön Seroxatia, jonka vaikutuksellisuudesta en ole varma. Mustelmia ainakin tulee, jos ei muuta-.