...mikään taivaasta tipahtanut "jumalanvaltakunta" tai muu kummajainen.
Kun olen tutkinut asiaa, se on jatkoa reformoidulle kristillisyydelle, joka muotoutui myöhemmin pietismiksi Francken, Spenerin yms. päänupissa. Hernhutilaisuus ja lukijaisuus-liike ovat näiden perintöä.
Vanhoillisuudessa on ihan selvät reformoidun kristillisyyden peruselementit ja pietismin perusajatukset, joskin vähän kärjistettyinä esim. seurakuntaopin suhteen. reformoitu kristillisyyshän on aina edustanut ihmiskeskeisyydessään erästä omavanhurskauden hienostunutta muotoa. Nykyään näitä perillisiä on toki paljon muitakin, kuten uuspietismi ja vapaat suunnat varsinkin. Kun tarkastelee esim. vanhoillisten vanhurskauttamisoppia, niin se on ihmiskeskeinen samaan tapaan kuin helluntailaisillakin: siinä ihmisen omat tekemiset saavat pääroolin autuaaksi tulemisessa.
Enemmän riittää puhetta parannuksesta ja omista pyhitystöistä kuin Kristuklsesta ja Hänen armotyöstään. Kun jonkun ihmisen uskoakin tutkitaan, tehdään kyselemällä hänen kokemuksiaan armonjärjestyksessä tai muuten hänen jumalanpalvelustaan tutkimalla. Hei eivät osaa tutkia ihmisen uskoa sillä tavalla kuin Raamattu kehoittaa tutkimaan henget, eli tutkimalla TUNNUSTUSTA, mitä ko. henkilö uskoo? Mitä hänelle näkyy KRISTUKSESTA? Minkälaisena henkilönä hän pitää Kristusta ja riittääkö hänen mielestään pelastumiseen usko Kristukseen, vai vaaditaanko lisäksi ihmisten valitsemaa jumalanpalvelusta?
Er liikkeissä nämä omavanhurskauden ilmentymät saavat erilaisia muotoja, vanhoillisuuden muodot ovat tulleet kuuluisiksi sen takia että tuskin missään muualla omia tekoja pidetään niin selvästi autuuden ehtoina!
Vanhoillisuuteen sisältyy myös hieman puhetta Kristuksesta, mutta lähinnä se on marginaalista ja ikäänkuin koristeena kakun päällä. Itse kakku koostuu vanhoillisten valitseman jumalanpalveluksen noudattamisesta "armojärjestyksineen", johon kuuluu mm. syntien anteeksi anomista toisilta vanhoillisilta, liittymistä ko. lahkoon ja sen sääntöjen mukaan vaeltamista yms.
Heillä onkin vanhurskauttamisoppi sekaisin, siinä menevät sekaisin omat työt ja armo. Nämä sekoitetaan toisiinsa siten, että armosta tulee vaatimus ja töistä tulee armo.
Itse he eivät tietenkään tajua olevansa harhassa, mikä lienee kaikkein surkeinta...
Olen kuitenkin pannut merkille, että kaikkien lakiuskovaisten yhteinen piirre on EPÄVARMUUS pelastuksesta ja alituinen pelko siitä, ovatko asiat kunnossa Jumalan kanssa. Tämä pelko näkyy siinä kun he alituisesti "työskentelevät" ja "ahkeroivat" pelastuksensa eteen ja puhuvat epävarmasti pelastumisestaan. Tämä on yhteistä kaikille reformoidun kristillisyyden haaroille, myös esim. ns. "vapaille suunnille" ja kirkon sisällä olevalle uuspietismille. Siihen kuuluu olennaisesti voivotus omasta "huonoudesta" pyhityksessä, mikä onkin pelkkää ulkokultaisuutta!
Elikkä ei vanhoillisuus sinänsä mikään kummajainen ole! Se on vain jatkumoa reformoidulle uskontulkinnalle, eli VÄÄRIN YMMÄRRETYLLE Evankeliumin sanalle. Perusvirhe on armon sekoittaminen pyhitykseen!
ps. tähän ei pitäisi nyt kenenkään loukkaantua!
Kun olen tutkinut asiaa, se on jatkoa reformoidulle kristillisyydelle, joka muotoutui myöhemmin pietismiksi Francken, Spenerin yms. päänupissa. Hernhutilaisuus ja lukijaisuus-liike ovat näiden perintöä.
Vanhoillisuudessa on ihan selvät reformoidun kristillisyyden peruselementit ja pietismin perusajatukset, joskin vähän kärjistettyinä esim. seurakuntaopin suhteen. reformoitu kristillisyyshän on aina edustanut ihmiskeskeisyydessään erästä omavanhurskauden hienostunutta muotoa. Nykyään näitä perillisiä on toki paljon muitakin, kuten uuspietismi ja vapaat suunnat varsinkin. Kun tarkastelee esim. vanhoillisten vanhurskauttamisoppia, niin se on ihmiskeskeinen samaan tapaan kuin helluntailaisillakin: siinä ihmisen omat tekemiset saavat pääroolin autuaaksi tulemisessa.
Enemmän riittää puhetta parannuksesta ja omista pyhitystöistä kuin Kristuklsesta ja Hänen armotyöstään. Kun jonkun ihmisen uskoakin tutkitaan, tehdään kyselemällä hänen kokemuksiaan armonjärjestyksessä tai muuten hänen jumalanpalvelustaan tutkimalla. Hei eivät osaa tutkia ihmisen uskoa sillä tavalla kuin Raamattu kehoittaa tutkimaan henget, eli tutkimalla TUNNUSTUSTA, mitä ko. henkilö uskoo? Mitä hänelle näkyy KRISTUKSESTA? Minkälaisena henkilönä hän pitää Kristusta ja riittääkö hänen mielestään pelastumiseen usko Kristukseen, vai vaaditaanko lisäksi ihmisten valitsemaa jumalanpalvelusta?
Er liikkeissä nämä omavanhurskauden ilmentymät saavat erilaisia muotoja, vanhoillisuuden muodot ovat tulleet kuuluisiksi sen takia että tuskin missään muualla omia tekoja pidetään niin selvästi autuuden ehtoina!
Vanhoillisuuteen sisältyy myös hieman puhetta Kristuksesta, mutta lähinnä se on marginaalista ja ikäänkuin koristeena kakun päällä. Itse kakku koostuu vanhoillisten valitseman jumalanpalveluksen noudattamisesta "armojärjestyksineen", johon kuuluu mm. syntien anteeksi anomista toisilta vanhoillisilta, liittymistä ko. lahkoon ja sen sääntöjen mukaan vaeltamista yms.
Heillä onkin vanhurskauttamisoppi sekaisin, siinä menevät sekaisin omat työt ja armo. Nämä sekoitetaan toisiinsa siten, että armosta tulee vaatimus ja töistä tulee armo.
Itse he eivät tietenkään tajua olevansa harhassa, mikä lienee kaikkein surkeinta...
Olen kuitenkin pannut merkille, että kaikkien lakiuskovaisten yhteinen piirre on EPÄVARMUUS pelastuksesta ja alituinen pelko siitä, ovatko asiat kunnossa Jumalan kanssa. Tämä pelko näkyy siinä kun he alituisesti "työskentelevät" ja "ahkeroivat" pelastuksensa eteen ja puhuvat epävarmasti pelastumisestaan. Tämä on yhteistä kaikille reformoidun kristillisyyden haaroille, myös esim. ns. "vapaille suunnille" ja kirkon sisällä olevalle uuspietismille. Siihen kuuluu olennaisesti voivotus omasta "huonoudesta" pyhityksessä, mikä onkin pelkkää ulkokultaisuutta!
Elikkä ei vanhoillisuus sinänsä mikään kummajainen ole! Se on vain jatkumoa reformoidulle uskontulkinnalle, eli VÄÄRIN YMMÄRRETYLLE Evankeliumin sanalle. Perusvirhe on armon sekoittaminen pyhitykseen!
ps. tähän ei pitäisi nyt kenenkään loukkaantua!
Vastaukset 7
Vanhimmat
... ja kristillisyys on alkujaan juutalainen lahko....
No kyllä täällä on sitten monenlaista mielipidettä...
Ei ole pelkkä mielipide. Kulttuurihistoriaan tutustuminen tuo "monenlaisia mielipiteitä."
Vanhoillislestadiolaisuuden teologianhistoriallisten juurten selvittäminen olisi jollekin oiva väitöstutkimuksen aihe.
Jaan kanssasi näkemyksen vanhoillisuuden ja reformoidun kristillisyyden yhteisistä painotuksista. Ne (ja muut juuret) olisi tärkeä todentaa tutkimuksen keinoin.
Todellinen, oikea ja rehellinen itseymmärrys voi avautua vain jos pystyy sijoittamaan itsensä ja uskonnollisen taustayhteisönsä laajempiin kehyksiin.
Eipä näihin sun avauksiin ole paljon vastaan sanomista.
Asiaa ja avauksia tulee tuutin täydeltä päivittäin
Sä jäät kohta yksin näitten asioittesi kanssa johtuen siitä, ettei niihin ole mitään lisäämistä eikä pois ottamista.
Panet jauhot suuhun jokaiselle. Kohta koittaa hiljaisuus. "Torfin on puhunut !"
Latelet niin suuria viisauksia, että jäämme monttu auki äänettömiksi.
Neuvoisin sinua, että voisit välillä käydä noilla toisillakin uskontopalstoilla neuvomassa ja opastamassa, kuinka harhateillä sielläkin liikutaan.
Olet jo neuvonut ja ohjannut meitä täällä riittävästi, joten tuskin tarvitsemme enää enempää valistusta.
Vaihteluhan virkistää, joten käyppä neuvomassa vaikka noita Jehovavan Todistajiakin välillä.
He, jos ketkä ovat kovia inttämään ja tuntevat raamatun kannesta kanteen.
Saisit katos vähän haastetta sieltä.
Täältä ei uskoakseni löydy sinulle tarpeeksi vastusta, joten voit vaikka turhautua enen pitkää.
Hyvää joulua sinulle !
päivästä toiseen samaa... Väsy jo!
Etkö huomaa että muut eivät ihan näin käyttäydy.?
torfinn on vain hyvä paimen, joka haluaa pelastaa teidät itseltänne ja yrittää auttaa teitä elämään onnellista elämää (tässä elämässä). Ei synnin ja helvetin pelossa kannata elää.