Hei vaan.
Olen siis 18v nainen ja olen mennyt ihastumaan erääseen 40-vuotiaaseen naiseen. Hän on minulle aina kiltti ja auttaa minua. Tapasimme kun olin 14v melkein 15v. Minulla oli tuolloin paljon surua ja tuskaa elämässäni. Tämä nainen kuunteli mielellään murheitani ja auttoi minua pohtimaan ratkaisua niihin. Olen vakavasti masentunut ja kerran kun yritin hukuttautua yöllä lähellä olevaan mereen niin jostain hän oli saanut tietää sen, että olin siellä. (Ehkä siitä hyvästi-kirjeestä jonka olin jättänyt vanhemmilleni ulko-oveen.) Hän esti minua tekemästä sitä. Hän yritti puhua minulle rauhallisesti, vaikka kuulostikin pelästyneeltä. Hän pyysi minua jatkamaan elämääni ja sanoi ettei hän kestäisi jos minä kuolisin. Hän vannotti että paha olo menee ohi, mutta siinä kestää vielä vähän. Sitten tunsin, etten voi kuolla vielä. Päätin elää tämän naisen takia.
Nyt on sitten taas se tilanne, että kun tajusin rakastavani tätä naista niin aloin taas haluta kuolla. Tiedän, että hän tykkää minusta vain ystävänä. En voi olla ihan varma, mutta 99-prosentin varma olen. En edes tiedä onko hän suuntautunut mihinkään, minusta tuntuu että hän on aseksuaali. Mitä minä siis teen? Pitäisikö kuitenkin tehdä se itsemurha? En voi oikein tälle naisellekkaan kertoa tunteistani.
Olen siis 18v nainen ja olen mennyt ihastumaan erääseen 40-vuotiaaseen naiseen. Hän on minulle aina kiltti ja auttaa minua. Tapasimme kun olin 14v melkein 15v. Minulla oli tuolloin paljon surua ja tuskaa elämässäni. Tämä nainen kuunteli mielellään murheitani ja auttoi minua pohtimaan ratkaisua niihin. Olen vakavasti masentunut ja kerran kun yritin hukuttautua yöllä lähellä olevaan mereen niin jostain hän oli saanut tietää sen, että olin siellä. (Ehkä siitä hyvästi-kirjeestä jonka olin jättänyt vanhemmilleni ulko-oveen.) Hän esti minua tekemästä sitä. Hän yritti puhua minulle rauhallisesti, vaikka kuulostikin pelästyneeltä. Hän pyysi minua jatkamaan elämääni ja sanoi ettei hän kestäisi jos minä kuolisin. Hän vannotti että paha olo menee ohi, mutta siinä kestää vielä vähän. Sitten tunsin, etten voi kuolla vielä. Päätin elää tämän naisen takia.
Nyt on sitten taas se tilanne, että kun tajusin rakastavani tätä naista niin aloin taas haluta kuolla. Tiedän, että hän tykkää minusta vain ystävänä. En voi olla ihan varma, mutta 99-prosentin varma olen. En edes tiedä onko hän suuntautunut mihinkään, minusta tuntuu että hän on aseksuaali. Mitä minä siis teen? Pitäisikö kuitenkin tehdä se itsemurha? En voi oikein tälle naisellekkaan kertoa tunteistani.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Idiootti
Ei ole, hän on näkevä Jumalan jos uskoo, on valittu Taivaaseen jos uskoo. Uskoa voi aina rukoilla.
Arvasin että ei täältä apua saa.
Kyllä minä Jumalaan uskonkin, mutta miten se tähän liittyy?
Jumala voi parantaa sinut homoudesta, älä huoli, usko vain. Jumala on kyllä tarkoittanut sinulle kumppanin mutta homous on synti
Noh. Ei täältä sitten apua saa, joten en enää katso tätä keskustelua.
Jumala voi parantaa homoudesta; sillä homous johtuu pahoista hengistä mutta eksorsismin avulla Jumala voi parantaa siitä. Homot ovat yhtä arvokkaita tärkeitä kallisarvoisia mutta pitää uskoa Kristukseen, jotta pelastuu
http://www.christianpost.com/news/video-shows-man-being-delivered-from-homosexual-demon-that-refused-to-release-him-at-t-b-joshuas-church-141016/
Miten tämä liittyy ongelmaani?
Miten 18v voi olla nelikymppisen kaveri? Liian iso ikäero.
Ystävyys ei katso ikää ystävtyys on aivan eri asia kun parisuhde oikee ystävyys on sitä että toiseen voi luottaa
Ystävyys ei katso ikää, joten sen asian murehtimisen voit lakata saman tien. Jos hän on kypsä aikuinen, niin hän osaa käsitellä tunteensa, vaikka kertoisitkin hänelle omistasi. Se saattaisi helpottaa oloasi. Nyt vain patoat asioita sisällesi ja olet hajoamispisteessä. Jollekin luottoihmiselle sun joka tapauksessa pitäisi puhua. Älä tee pahaa itsellesi!
Se, että tämä ihminen on herättänyt sinussa jotakin, ei tarkoita, etteikö voisi olla joku toinen tai muitakin, jotka saa sut tuntemaan samoin. Nyt ehkä ajattelet, että hän on ainoa, mutta ei ole. Ei sittenkään, vaikka olisitte ystäviä tai rakastavaisia loppuelämänne. Kukaan yksi ihminen ei voi olla toisen koko elämä. Tai voi, mutta niin ei varmasti ole tarkoitettu. Sun tunteet on aitoja ja arvokkaita ja vakava asia, mutta ei kuolemanvakava asia. Jos haluat jutella, niin laita mailiosoite.
Minulla on myös masennus. Olen parin päivän päästä 16v. Olen monen monta kertaa miettinyt itsemurhaa. Minulla nämä ajatukset johtuvat "aivopesusta". Kaikki sanovat, että lesbo ei voi ryhtyä papiksi. Olen halunnut kyseiseen ammattiin 14-vuotiaasta saakka. Ajattelen että koska en voi ryhtyä unelmieni ammattiin niin ei ole väliä vaikka kuolisin. En aluksi välittänyt ihmisten mielipiteistä, mutta kun niitä kuuli koko ajan niin murruin. Onneksi sinulla on sentään joku, joka välittää sinusta. Minulla ei ole ketään. Tsemppiä sulle.
Miksi haluat papiksi? Tiedätkö itse miksi? Oletko tullut ajatelleeksi, että jos työskentelet pappina niin lähes kaikki sinun läheiset ja ei-niin läheiset työkaverit, esimiehet ja suurin osa koko työyhteisöstä on todennäköisesti hyvin homovastaisia ja loput ihmisistä hyvin visusti kaapissa ja näin ollen elävät kulissielämää valehdellen ja teeskennellen itsestään sekä itselleen että muille ihmisille yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta (jos sitäkään)? Miksi haluaisit työskennellä nimenomaan erittäin homovastaisessa, vanhakantaisessa ja ennakkoluuloisessa työyhteisössä? Siksikö, että olet rakastunut pappiin?
Tottakai voit ilman muuta ryhtyä papiksi, mutta sitä aivopesua tulee olemaan vaan entistä enemmän silloin kun työskentelet pappina. Et pääse siitä mitenkään eroon. Hyvinvoinnillesi ja mielenterveydellesi ei varmaankaan ole hyväksi, että työskentelisit erittäin homovastaisessa työympäristössä.
En ole rakastunut kehenkään pappiin, miksi niin luulet? Haluan papiksi, sillä koen sen olevan ainoa oikea tie. Papit ovat olleet minua kohtaan ymmärtäväisiä, mutta kaikki muut ihmiset "aivopesevät" minua luopumaan haaveestani. Kun sanot ettei ole hyväksi työskennellä seurakunnassa, koska olen lesbo niin onko sitten parempi tuhlata elämä sellaiseen ammattiin jota ei koe omakseen? Pitäisikö ryhtyä joksikin muuksi vain ja ainoastaan siksi, että pelkää tulla kiusatuksi ja syrjityksi? Joka puolella on kiusaamista ja syrjintää. Niiltä ei voi välttyä vaikka mihin ammattiin menisi.
ps. Olen nimimerkki "et_ole_yksin".
Ajattelin vaan, kun täällä on ollut viime aikoina ihmeen runsaasti noita "olen rakastunut pappiin" kirjoituksia, niin sen takia.
"Minulla on myös masennus. Olen parin päivän päästä 16v. Olen monen monta kertaa miettinyt itsemurhaa. Minulla nämä ajatukset johtuvat "aivopesusta". "
Tottakai on hyvä, että pyrkii sellaiseen ammattiin johon on aina halunnut ja johon tuntee kutsumusta. Oletko miettinyt miksi tunnet tuota ammattia kohtaan kutsumusta, onko se oma henkilökohtainen usko vai jokin muu syy? (ei tarvitse tänne välttämättä kirjoittaa vastausta jos et halua..) Uskoahan voi ilman papin ammattiakin. Kirjoitat kuitenkin, että masennuksesi johtuu "aivopesusta". Realistisesti ajatellen pappina tulet aivan varmasti kohtaamaan paljon "aivopesua", jopa huomattavasti enemmän kuin jossain toisissa ammateissa. Oletko valmis kohtaamaan ja kestämään kaiken "aivopesun", sillä kirkkoyhteisö työpaikkana ei todellakaan varmasti ole sieltä helpoimmasta päästä työpaikkana lesbolle/biille? Oletko valmis työskentelemään hyvin ahdasmielisessä työyhteisössä, jossa homoseksuaalisuus on suurimmaksi osaksi syntiä, tuomittavaa, naisen ei tule työskennellä pappina, homon pitää eheytyä heteroksi ja homous on syntiä? Oletko valmis kestämään kaiken tuon ahdasmielisyyden, tuputtamisen ja aivopesun? Kestääkö mielenterveytesi kaiken tuon vai masennutko ihmisten aivopesusta ja ahdasmielisyydestä? Jos nyt jo olet masentunut aivopesusta niin se ei hirveästi hyvää lupaa tulevalle papin uralle noin mielenterveyden kannalta. Ei millään pahalla siis tämä.
Tarkoituksenani ei ole pahoittaa mieltäsi eikä maalailla turhia piruja seinille vaan olla realistinen.
Ei minulla ole valoisaa tulevaisuutta vaikka ryhtyisin mihin vaan ammattiin. Ihan samalla tavalla tulen syrjityksi ja haukutuksi kaikissa ammateissa. Olen joka tapauksessa onneton ja syrjitty. Ja riippuu ihan ihmisistä, että millaisia ovat. On pappejakin erillaisia.
Miksi tulisit syrjityksi ja haukutuksi kaikissa ammateissa? Jos olet tuota mieltä ja vieläpä masentunut kovasti (?), suosittelen, että menet ammattiauttajalle juttelemaan asioistasi.
Oma mielipiteeni on, että masennut vain lisää "uskovaisten" parissa. Tämä siis on vain minun mielipiteeni. Itse olen seurannut vierestä kuinka joillakin homoseksuaaleilla mielenterveys on mennyt todella sekaisin "uskovaisten ja kirkkoyhteisön" parissa. Tästä on seurannut vain lisää ahdistusta, masennusta, itsetuhoisia ajatuksia, toivottomuutta jne. jopa taloudellista ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Haavoittunutta ihmistä on helppo manipuloida, hyväksikäyttää, johdattaa "uskoon", aivopestä jne. Sama tosin pätee joihinkin heteroihinkin.
Et selvästikään käsitä mistä on kyse. Kaikki muut (paitsi papit) ovat yrittäneet aivopestä minusta ateistia ja luopumaan haaveestani. Kiusaamista on ihan joka puolella, eli siltä ei voi missään tapauksessa välttyä. Maailma ei ole mikään lintukoto, vaikka minkä ammatin valitsisi. Olet aika sinisilmäinen, jos luulet että muissa ammattikunnissa välttyy kokonaan kiusaamiselta. Suuriosa tapaamistani papeista hyväksyy homouden.
jos sulla on päämäärä se on enemmän kuin monella. Ikävää että sua koitetaan aivopestä asiasta pois, sun pitää vain miettiä asiaa siten ettei ne elä sun elämääsi vaan sinä.
Ota asioista selvää, katso mitä askeleita sun pitää ottaa saavuttaaksesi sen mitä haluat. Keskitä energiaasi ja ajatuksiasi siihen mitä haluat ja tunnet, etkä siihen mitä muut miettivät sinusta tai tulevaisuudestasi.
Itsevarmuutesi kasvaa kun huomaat että sinä itse olet elämäsi ruorissa ja muiden mielipiteet on vain laineita laivasi alla. Kritiikkiin pitää oppia suhtautumaan, olemaan jämäkkä ja sanoa että nyt riittää. Ei ole ikärajaa milloin saa alkaa itsenäistymään ja käyttämään omia aivojaan.
Jos papin ammatti on se mitä haluat, keskity siihen. Anna muiden meuhkata ja näytä heille että sinä tiedät mitä haluat ja aiot sen saavuttaa.
Jos suuntaat energiasi siihen että koitat selittää ja puolustella itseäsi maailman idiooteilta niin muuhun sulla ei aikaa riitäkkään.
Opettele kuuntelemaan itseäsi, löytämään se voima sinusta jolla pyyhkäiset kiusaamiset yms sivuun. Käännä se energia hyväksi. Anna sen sisuunnuttaa sinut ja uskomaan siihen että pystyt tekemään omat päätöksesi ja pysymään rehellisensä itsellesi vaikka tapahtuisi mitä.
Tämä on sinun elämäsi, joka päivä joka ratkaisusi vaikuttaa sinun elämääsi. Ota ohjat käteesi ja keskity siihen mitä haluat.
Vaikka nyt tuntuu ettei mikään suju ja kaikki on vaikeaa, tulee se hetki kun ponnistelusi palkitaan. Sinun täytyy vain ajatella toisin kuin ne sinun kiusaajat jne. He koittavat saada sinut ajattelemaan niin kuin he, se ei ole sinun elämääsi ei sinun ajatuksiasi. Jäsentele asiat päässäsi, ja kun iskee tiiukka hetki käyt läpi sen mitä ajattelet asiasta ja pidät niistä ajatuksista kiinni ja kehität niitä. Älä mene heidän paskaan juttuunsa vaan pidä sun omat suunnitelmat keskipisteenä.
Maailma on kaunista täynnä, kun ei seiso siellä paskakasassa missä moni huutaja seisoo. Halua olla erilainen, halua seisoa paremmalla maalla, halua nähdä vaivaa sille että sinusta ei tule sellainen kuin he haluavat sinusta tulevan.
Miksi olet onneton ja syrjitty? Missä olet syrjitty?
En yritä aivopestä missään nimessä ateistiksi tai miksikään muuksi. Mielestäni on erittäin hienoa, että on jokin unelma, jota kohti pyrkiä. Joskus esim. kuva unelma-ammatista saattaa kuitenkin olla ruusuisempi kuin mitä se oikeasti on, joskus se saattaa olla realistinen joskus todella epärealistinen. Joskus taas ihmisten pitää miettiä vaihtoehtoja sille, jos ei syystä tai toisesta työllisty unelma-ammattiin. Sinunkin kannattaa miettiä myös kakkosvaihtoehtoa, että jos sinusta ei tulisikaan pappia, niin mitä sitten? Mitä sitten tekisit?Itsemurha ei tässä tilanteessa ole nyt se vaihtoehto. Kannattaa olla se varavaihtoehto mielessä ihan siitä syystä, että jos ei a) pääsekään heti opiskelemaan papiksi, b) jos pätevänä sinulle ei riitäkään töitä ja joudut työttömäksi syystä tai toisesta c) jos jostain syystä joskus haluatkin vaihtaa työpaikkaa, työyhteisöä tai ammattialaa, niin mitä sitten tekisit?
Jos haluat papiksi "isona", sinun kannattaa olla paljon tekemisissä seurakuntasi sekä muiden seurakuntien tilaisuuksissa, toiminnassa, messuissa, rukouspiireissä, lähetystyössä ja muissa yhteisissä erilaisissa toiminnoissa sekä seurata läheltä pappeja, mitä heidän työ oikeasti on, minkälaistan ihmisten parissa he ovat ja tekevät työtä, minkälaisia ihmisiä seurakunnassa on, minkälainen ilmapiiri siellä on jne.
Kuulostaa kamalalta, mutta olet vielä nuori ja mieli saattaa muuttua tai sitten ei ollenkaan. Tarkoitukseni ei missään nimessä ole lannistaa tai musertaa sinua. En myöskään kirjoita sinulle, että ettetkö voisi tulla kiusatuksi tai syrjityksi muualla tai muissa ammateissa. Kirjoitan kuitenkin sinulle, että homoseksuaalille kirkko on ja voi olla kovinkin julma ja kylmäkiskoinen työpaikka etkä varmasti tule välttymään ahdasmielisiltä, homoja syrjiviltä asenteilta tai aivopesulta (homojen pitää eheytyä heteroiksi tai että homous on syntiä). Ei millään pahalla, mutta en ihmettele mitenkään jos olet jo nyt hyvin ahdistunut ja masentunut jos vietät aikaasi "uskisten"parissa. En myöskään usko, että sinua yritetään käännyttää ateistiksi, vaan todennäköisesti ihmiset ovat yrittäneet sinulle puhua järkeä. Valinta tulevaisuudesta ja ammatistasi on kuitenkin ihan sinun oma päätös, mitä ikinä sitten teetkin.
Tiedätkö sen papin sisko- marja aallon?? Hän syntyi mieheksi ja korjautti sukupuolen naiseksi ja elää lapsiensa ja vaimonsa kaa onnellista. Kaiken parasta on se että sai pitää ammattinsa pappina. Kaikki on mahdollista kun vaa jaksaa uskoa
No, ei hänellä aina ole ollut onnellisia aikoja. On hänelläkin ollut huonoja aikoja kuten kaikilla meillä, ei elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Muistan myös lukeneeni, että vaimon kanssa tuli välillä kriisiä, välillä eroja, vällillä ovat yhdessä jne. ja ei tuo juttu töistäkään nyt niin onnellinen ruusuja ilman piikkejä ole ollut. Onko se sitten mukavaa, että saa pitää työnsä, mutta kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat todella veemäisiä (ammatista riippumatta)? Onko selllaisessa työssä mukava olla? Toki, takaahan se tietty tietyn toimeentulon, mutta onko se pidemmän päälle sitten sen arvoista jos oma mielenterveys ei kestä ahdasmielisiä arvostelijoita ja aivopesua? Uskonnollista aivopesua varmasti ainakin riittää tuolla alalla.
kyse on kuitenkin nuoresta ihmisestä. ihan varmasti paskamisia ihmisiä riittää joka alalle mutta tuskin kannattaa asnoa että ympärillä on vain veemäisiä ihmisiä. Minusta unelmoida pitää ja tavoitella unelmiaan. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja jokainen varmasti tekee käännöksiä elämässään. On kuitenkin ihailtavaa jos nuoresta iästä huolimatta tietää mitä haluaa. Niitä ei pidä ampua alas olettamuksilla ja epäilyillä. Joskus on hyvä antaa ajatuksen kypsyä ja kehittyä ihan itsekseen.
Varmasti uskonto on aihe joka kirvoittaa monella mielipiteet ja myös duunipaikkana kirkko on vaativakin. Mutta nämä haasteet kohdataan niin kuin elämässä muutkin, sitten ajallaan.
Mielenterveys on asia joka on niin iso aihe ja alue ettei tällaisella raapaisulla me tiedetä mitään. Joten antaa toisen kasvaa ja elää, oppia ja tulla omaksi itsekseen.
Ymmärrän kyllä että haluat tuoda sen näkökulman esiin että elämä on täynnä kivikkoja.
Joskus näistä pääsee yli sillä että saa yhdeltäkin ihmiseltä tukea ja ymmärrystä. Aina se ei vaadi enempää.
Jokainen ansaitsee osakseen rakkautta.
Ja kun rakkaus saapuu elämäänne, olkaa rohkeita, vahvoja ja heikkojakin sen edessä.
Pää pystyyn tyttökullat!
jotenkin kauheaa että niin hienoon asiaan kuin rakkaus ladataan niin paljon paskaa peittämään se kaikki hyvä ja puhdas asia. Miksi ap et vain nauti siitä että olet kokenut ja huomannut että pystyt kokemaan jotain muutakin kuin tasaista ja harmaata. Rakastuminen ja rakastaminen on kaksi eri asiaa. Rakastumisesta voi nauttia ilman että asialle tekee mitään, siitä pitäisi saada positiivista energiaa ja kutkuttavaa tunnetta sydänalaan.
Rakastamiseen vaaditaan sitten tuntemista, tahtoa, halua, molemminpuolista tunnetta jne.
Kun ihminen on kiltti toiselle sitä helposti voi kehittää tunteita häntä kohtaan. Näistäkin voi nauttia ilman että ahdistuu ja haluaa tappaa itsensä vaihtoehtona sille ettei ehkä saa mitä haluaa.
Maailma on juuri sellainen kuin sen haluaa nähdä. Ei kukaan selviä elämästä ilman takaiskuja ja pettymyksiä ja surua. Itse on haluttava nähdä asiat erilailla.
Masennus on takuulla asia joka vetää elämänhalut pois, mutta sen sijaan että etsii ratkaisua muista niin ehkä kannattaa kehittää sitä rakkautta itseään kohtaan.
Mä koen jotenkin loukkaavaksi että ap kyselee että kertoakko kohteelle tunteistaan vai tehdäkkö itsemurha. Siinäkö ne vaihtikset sitten tässä elämässä on? Mä näen joka päivä miten ihmiset haluaa pitää kii elämästään, nauttia viimeisistä hetkistään vaikka kaikki on mennyttä. On myös niitä jotka on luovuttanut mutta ottaen huomioon heidän tilanteen, se on ymmärrettävää.
Sitten tulee johonkin rakastunut ihminen joka miettii että tappaako itsensä koska ei ehkä saakkaan jotain joka on ollut ystävällinen hänelle.
Jos kokee että elämä on näin halpaa, niin kuka sen muuttaa hänen päässään?
Mä hyväksyn sen ettei kaikki jaksa eikä osaa, se on traagista ja kauhea asia. Mutta jos ap et keksi muuta vaihtista tälle tunneryöpyllesi kuin kaksi vaihtoehtoa niin minä suosittelen sinulle todellista paneutumista itseesi ja elämääsi. Jos sulla toimii pää edes auttavasti, sulla on kaikki mahdollisuus muuttaa elämääsi ja asennettasi ja voittaa masennuksesi.
Älä pidä elämää jonain pelinappulana joka nostetaan laudalle vain siksi että olisi kaksi vaihtoehtoa. Niin vaikeaa kuin se onkin ja raskasta niin kukaan muu ei paranna sinua kuin sinä itse, apua siihen saat varmasti, mutta ennen kaikkea se kaikki lähtee sinusta.
Elämässä ei mitään saa ilmaiseksi, on tehtävä työtä ja nähtävä vaivaa ja opittava käsittelemään niin ala kuin ylämäet. Kaikessa on aina alku eikä se ole se helpoin askel, mutta joka askel sillä polulla vie eteenpäin.
Tunnen jatkuvaa syyllisyyden tunnetta siitä, että rakastan häntä. En vaan voi jatkaa näin. Tämä on pattitilanne. Haluan kuolla, mutta toisaalta en halua kuolla. En ole vielä varma mitä teen. Olen yrittänyt vältellä häntä, mutta sekin aiheuttaa kamalan olon.
Paskan jauhantaa
Kuulkaahan nuoret. Nuorten ensirakkaudet on tosi polttavia mutta ei se mitään, kyllä sitä oppii. Kärsivällisyys kasvaa ja samalla epätoivo vähenee.
Ensinnäkin nuorten kannattaisi tietää, että tuollaiset tunteet ovat aivan tavallisia. Sitten toinen juttu on se, että ei niitä kuitenkaan pidä toteuttamaan ruveta. Mutta jos on rakastunut, niin kyllä sen voi sille henkilölle sanoa. Sitä voi sanoa, että hei mä en koskaan mitään tahdo tehdä, mutta tykkään susta. Ei siitä voi kukaan pahastua. No sitten on myös hyvin tavallista, että nuori ihastuu turvalliseen aikuiseen, varmaan kaikki ovat ihastuneet opettajiinsa ihan säännöllisesti. Mutta teistäkin kasvaa aikuisia ja sitten se henkilö taas tuntuu kivalta mutta etäisemmältä. Rakennatte omaa elämäänne. Pitäkää varanne aikuisten suhteen, koska ei aikuinen ole samalla tavalla haavoittuva kuin nuori. Pitäkää hyvä huoli itsestänne. Pitää syödä aamiainen, lounas ja illallinen. Ja nukkua ihmisten aikoihin. Pitää olla opiskelupaikka ja tehdä päivässä pari tuntia läksyä. Ja ulkoilla reippaasti. Nämä kun teette niin eiköhän ne tunteetkin kestä. Kaikki ne tunteet kuuluu nuoruuteen ja elämään ylipäänsä. Ja vaikka olisi samaan sukupuoleen suuntautuvia tunteita nuorena niin ne yleensä katoaa vanhempana, tai jäävät taka-alalle. Se johtuu turvallisuuden tarpeesta joka on täysin ymmärrettävä. Miehet eivät kovin helposti tunnu yhtä turvallisilta.
Mitä tulee itsemurhaan niin se ei koskaan ole oikein. Kannattaa muistaa, että se on myös synti ja häpeä. Eivät ihmiset edes sure, ovat vain satutettuja. Joten ei meillä ole oikeutta riistää omaa elämäämme. Meidän on vain pakko elää. Aina kun tuntuu, ettei jaksa, niin kannattaa tehdä jotain rentouttavaa. Nukkua yön yli. Halata sitä kaveria, johon on ihastunut. Jutella asioista. Nuo ovat kaikki nuoruuteen kuuluvia asioita. Kyselkää Taivaan Isältä, mikä on oikein. Käykää Tuomasmessussa. Te olette sen ikäisiä. Kun olette aikuisia, osaatte paremmin tätä kärsivällisyyttä. Huomenna on päivä uusi. Huolet jätetään Taivaan Isälle. Ne on liian isoja itse kannettaviksi.
"Ja vaikka olisi samaan sukupuoleen suuntautuvia tunteita nuorena niin ne yleensä katoaa vanhempana, tai jäävät taka-alalle." (tälläkin palstalla kun on yksi henkilö, joka haaveilee pappeudesta, niin juuri tämmöstä paskaa te sitten saatte päällenne. Onko kiva toimia pappina kun tuollaisia ennakkoluuloja kaadetaan niskaanne?)
Anteeksi mitä? Jos nuorena on vastakkaista sukupuolta kohtaan tunteita niin ne varmasti katoavat tai jäävät taka-alalle vanhempana, vai mitä?
Ensinnäkin jos nuori rakastuu samaa sukupuolta olevaan nuorena ja näin ollen löytää seksuaalisen identiteettinsä, niin se ei välttämättä se homoseksuaalisuus siitä mihinkään katoa tai jää taka-alalle vanhemmitenkaan. Jos nuori herää omaan homoseksuaalisuuteen nuorena, niin useimmiten tämä homoseksuaalisuus on aivan täysin vakaa koko loppuelämän. Toki, toiset saattavat tämän jälkeen tykätä myös vastakkaisesta sukupuolesta, mutta silloin on kyseessä biseksuaalisuus. Homoseksuaalisuus ei ole mikään nuorten haihattelu- tai kokeilujuttu. Keskimäärin pojat heräävät omaan homoseksuaaliseen identiteettinsä keskimäärin pikkuisen aikaisemmin kuin tytöt, mutta on aivan normaalia, että tyttö kiinnostuu tytöstä viimeistään murkkuiässä, niinhän ne heterotkin kiinnostuvat vastakkaisesta sukupuolesta murkkuiässä. Sen sijaan, joillakin tosiaan voi olla myöhästynyt murkkuikä vasta päälle parikymppisenä, silloin on kuitenkin kyse eräänlaisesta kehitysviivästymästä. Eli silloin henkilö kokee sen kaiken mitä normaalisti koetaan murkkuiässä.
"Ensinnäkin nuorten kannattaisi tietää, että tuollaiset tunteet ovat aivan tavallisia. Sitten toinen juttu on se, että ei niitä kuitenkaan pidä toteuttamaan ruveta."
Kyllähän se on aivan normaalia, että heteronuoretkin yrittävät toteuttaa ja toteuttavatkin näitä tunteitansa nuorina. Miksi siis ei homoseksuaalit? Siinä missä heteronuorilla on oikeus seurustella on myös oikeus seurustella homoseksuaalinuorilla. Seurustelu kuuluu elämään ja on ihan normaalia, seurusteleepa sitten vastakkaista tai samaa sukupuolta olevan kanssa ja nuorena tai vanhempana. Homoseksuaalisuus on aivan normaalia siinä missä heteroseksuaalisuus. Sen sijaan epänormaalia on murrosiän alkaminen vasta reippaasti aikuisiässä, ahdasmielisyys ja seksuaali/seksivastenmielisyys sekä suoranainen inho ja pakokauhu ihastumista, romantiikkaa, seurustelua ja seksiä vastaan sekä erilaisia ihmisiä kohtaan.
Tunge se ahdamielisyys ja kirkkosi persiiseen ja mieti mikä itsessäsi on vialla.
Ihastuminen ja rakastuminen ei myöskään ole mikään vain nuorten juttu. Kyllä sitä tapahtuu ihan aikuisenakin. Epänormaalia se on enemmänkin jos on sellainen jäykä kivikasvo, että aikuisena ei ihastu eikä rakastu tippaakaan. Sitten on tunne-elämässä jotain todella vialla.
Ei siinä ole mitään hävettävää, jos tykkää jostakusta. Joka tapauksessa on ihan varma, että erilaisia rakkauksia tulee vielä muitakin. Sellaista elämä on ja se on ihan hieno asia. Olet reipas nuori, jolla on aidot ja raikkaat tunteet. Luota tulevaisuuteen, kyllä kaikki järjestyy.
Alkuperäiseen viestiin eli siis "Masentuneelle": Ei, älä vielä kuole. Kerro sille ihmiselle tunteistasi; jos se jo on niin paljon tehnyt hyväksesi, tuskin se sinua hylkää. Vahvasti epäilen, ettei se tunne samoin kuin sinä eikä siis voi tunteisiisi vastata, mutta olen itse ollut vähän vastaavassa tilanteessa (ihastunut toistakymmentä vuotta vanhempaan) niin että pää oli haljeta, ja oli valtava helpotus saada sanottua asia tälle ihmiselle, joka otti sen ihan hyvin vaikka joutui vastaamaan "ei".