SAK/Ay kuin pikkulapsi. Lellitty.

Pranttuilee

Tässä voivat ay-liikkeet katsoa peiliin, syy äärimmäisiin keinoihin löytyy sieltä. Kreikka on erinomainen esimerkki miten käy kun kaikki ajattelee että joku muu pitää joustaa mutta minä en luovu saavutetuista eduista. Ennen maksettiin sunnuntaitöystä 200% ja jatkossa "vain" 175%. On myös vaihtoehto joka on paljon huonompi. Esim. Jenkeissä ei makseta pääsääntöisesti mitään ylimääräistä sunnuntaityöstä.

SAK / Ay kuin pikkulapsi: koville kun samasta työmäärästä ei saakaan tuplapalkkaa tai tékemättömästä työstä ei YHDELTÄ päivältä lainkaan.

Aiemmat pääministerimme eivät tehneet korjausliikkeitä valtionvelan leikkaamiseksi, vaan antoivat ohjakset osaksi Brysselin elimelle. Nyt korjattavaa on todella paljon ja tehtävä on vaikea, pitkä prosessi. Mikäli Sipilän hallitus kykenee vaihtotasettamme korjaamaan ja budjettivajeen poistamaan, tarvitsemme todella suuret talkoot. Mutta talkoilla ei tällaisena modernina aikana kyllä mitään uutta rakenneta, vaan rinnalle olisi hyväksi saada uudisrakentamista ja muitakin investointeja kuin Olkiluodon ydinvoimala. Pyhäjoen ydinvoimalatulossa. Nyt aika olisi aloittaa mm. vesivoiman parantaminen 1700 MW:lla. Joka jo siihen suunniteltu, puolet laitoksien parantamisina.

On Vuotosta, Kollajaa; Sierilää jne uusia vesivoimaloita -altaineen.
Näitä ei tarvitse lainkaan "tulistella" ei ole polttopesiä.
Niin luonnollista ja vihreää sähköä kuin olla voi. Ja näitten elinkaari enemään kuin kymmeniävuosia, puhutaan jo sadoista. esim. Kemijoen ensimmäinen voimala ollut yli 60 vuotta, ja vielä "nuoripoika".
Työt aina tuo työtä lisää.
Ja ottaa uudelleen se kotimaisuusaate salkoon.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hoitaja-

      Ay sai jo kaksi yritystä, mikään ei vaan suju. No lakko on kyllä niin sairas ajatus, että silläkö saatas taas jotain viivan yläpuolelle. Itse en kuulu liitoon, ehkä tää on yksittäinen tapaus. Luulen kuitenkin että työnantajan kanssa pystyy sopimaa, jopa paremmatkin sopimukset noitten suhteen. Näin ainakin uskon.

    • rouvaTappinen

      Riku Aalto sanoi tunteitten kuumetessa pari päivää sitten että maltti on valttia.
      Saapa nähdä kuinka kauan tuollainen sovinnollisuus säilyy.

    • siivooja

      me kaikki järjestäytyneet työntekijät olemme ay-liike.

      • Lammaslauma

        Ei pidä paikkaansa, antaa nyt omavalta Ay toimitsijoille.
        Aika muuttuu, ja muuttunut jo. Paljon yrittäjiäkin silläkin alalla.
        Yrittäjän ei kestä lakkoilla, eikä alkaa venkoileen lisäpalkkaa tekemättömästä työstä.


      • Kysynpävaan--

        Mutta hgyvin erimielinen porukka.

        Kohta käy kuin AKT:lle 1980-luvulla. Jäsenet alkoivat lappamaan jäsenkortteja liiton konttoriin. Joissakin toimistoissa oli kilometrinkin jono odottamassa jäsenkortin palauttamista.

        ei kaikki ole samanalisia vaahtoajia. Jos jäsenistö kokee että ollaan hakemassa liian paljon niin tulee sieltäkin turpiin.

        Eikö tuo Demareiden ja Vasemmistoliiton kannatuksen laskut ole jo riittävä viesti Lakkokenraaleille? Kannatuksen lasku johtuu juuri tuosta EI EI EI EI politiikasta.

        Kun yhtesikustasopimusta ei lähdetty tekemään Demareiden kannatus laski. Kun toisen kerran jätettiin tekemätä laski Demareiden JA Vasemmistoliiton kannatus.

        Ei tuo ole aika SELVÄ viesti.


    • Mistähän nämä nerot joille ay-liike on punainen vaate, kuvittelevat nyt hallituksen toimesta poistettavat "ihmisoikeudet ja edut" ovat pienipalkkaisille tulleet. Eivät taatustikaan työnantajan ansioista, vaan ammattiyhdistyksen ja työntekijöiden yhtenäisyydestä, jota palstakirjoituksissakin kovasti koetetaan murtaa.

      Olisihan se meille varmasti eduksi, jos siirtyisimme lopullisesti amereikkaleiseen elämäntyyliin ja yhteiskuntaan, jossa keskiverto perheenvanhempien on tehtävä kahta-kolmea työtä, saadakseen toimeentulon. Nuo keskivertoperheen elämää heikentävät tekijät, ovat tulleet työnanatjien hyväksynnällä rajan yli Meksikosta, ja sillä on onnistuttu palkkataso viemään niin alas, että kurjuus amerikassa lisääntyy jatkuvasti. Meillä ei tietystikään tavallisten amerikkalaisten elämää juurikaan näytetä, ymmärrettävistä syistä. Mutta tuollaiseen elämään ovat meitä nykyhallitus viemässä.

    • loputkommarit-itkee

      Lait tehdä ilman näitä kalliita pukumiehiä sak ay on aikansa lapsi kommari johtoisia kommarit alkaa olla kuopattu jo

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      39
      9361
    2. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      35
      3918
    3. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      39
      2574
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      127
      2526
    5. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      102
      2499
    6. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      27
      1967
    7. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      16
      1645
    8. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      33
      1447
    9. Kuinka kauan vielä

      jaksetaan vastustaa toisiamme?
      Ikävä
      71
      1277
    10. Esko ja Martina viettävät joulua

      Entisen avioparin joulunvietto on ylittänyt IS uutiskynnyksen
      Kotimaiset julkkisjuorut
      179
      1148
    Aihe