Sakke, tuo parkettien partaveitsi sai eräänä iltana kutsun eräältä hänelle ennen tuntemattomalta tytöltä: Tuu tanssimaan. Sakke otti kutsun vastaan ja ajoi autollansa pavilijongille tuhatta ja sataa ja astui sisälle pienestä ovesta. Pavilijongilla oli varsin erikoinen nimi: häveliäs simpukka. Sakke kysyi nimestä portsarilta, mutta tämä ei osannut vastata olkien kohautusta kummemmalla eleellä. Sakke alkoi etsimään tyttöänsä, muttei löytänyt häntä.
Silloin eräs vanhanpuoleinen nainen huiskutti hänelle, ja Sakke tulkitsi sen kutsuksi. Sakke räkäisi käteensä ja asetteli tuuheat pulisokinsa ihon myötäisiksi niin, että ne ylsivät aina kaulaan asti.
"Saiskos luvan", Sakke kysyi rouvalta.
"No tottahan toki", sanoi nainen ja tarrasi Saken rintataskusta roikkuvaan nauravaan makkaraan ja alkoi ahmia sitä possun lailla.
"Oih! Oih!", kiljahteli Sakke samalla kun pyöritteli rouvaa pitkin parkettia.
Ikäväkseen hän eräässä kohdassa pyöräytti hieman liian rivakasti ja rouva ja nakki paiskautuivat kohti läheistä pöytää. Rouva lensi edeltänsä ja nakki sujahti kovalla vauhdilla Rouvan leningin sisälle ja jäi jumii kylkiluiden väliin. Sakke meni oitis herrasmiehenä auttamaan rouvaa ja läimäytti tätä ensin hellästi selkään - nakki ei irronnut. Sakke otti oitis taskustansa rapukaijan, pienen papukaijan, joka oli kuollut, mutta jonka nokkaa pystyi käyttämään saksien tapaan kun tarttui papukaijaa sen jaloista ja painoi sen palleja samalla kun taittoi jalkoja.
Sakke tarttui nokalla nakista kiinni ja riuhtaisi sen voimalla rouvan selästä irti. Siitä missä nakki oli ollut alkoi purkautua jotain hajutonta kaasua valtavalla voimalla ja rouva lennähti kattoon ja sieltä ympäri tanssilattiaa niin kuin puhkaistu ilmapallo laskeutuen viimein boolimaljaan, josta sen eräs muualle katsova herrasmies kauhoi lasiinsa.
"Hitsi", Sakke totesi, kohautti olkiaan ja aukaisi maitotoffeen käärepaperin ja laittoi toffeen suuhunsa.
Kun hän aikoi heittää käärepaperia pois hän huomasikin, että siinä oli tarkka kopio Mooseksen kivitauluista. Monta käskyä siinä oli saneltu, Sakke ei ollut koskaan tutustunut Raamattuun, eikä näin tiennyt taulujen merkitystä. Hän siis vilkaistuaan tauluja heitti ne lähimpään roskikseen. Hän huomasi samalla, että hänen tanssipartnerinsa oli kadonnut, mutta samalla hän huomasi vasemmalta ojennetusta sorkasta tulevan avun: nautamorsian kaipasi kavaljeeria. Sakke tarttui häntä sorkista ja työnsi povensa morsiamen utareita vasten ja alkoi tanssia tuomiopäivän jenkkaa. He hyppivät ja pomppivat yhdessä, Sakke pieraisi ja tanssi jatkui.
Tanssi oli hurjinta ja eläimellisintä tanssia mitä Sakke oli koskaan tanssinut. Sakke vispasi ja sheikkasi lanteitaan minkä kerkisi, mutta hänen kumppaninsa pisti aina vain paremmaksi. Lopulta Sakke kyllästyi ikuiseen kakkossijaansa ja syventyi jälleen tutkimaan Mooseksen tauluja. Niissä oli kymmenen eroottista piirrosta ja Sakke ei pystynyt lakata ihmettelemestä miten ihmeessä ristikunta oli muotoillut ne käskyiksi. Eräässäkin kuvassa oli selvästi kuvattu pari mitä härskeimmässä touhussa pelehtimissä puhtailla ruskeilla lakanoilla. Sakke pudisteli päätänsä ja katsoi jälleen partneriaan, joka vieläkin jatkoi tanssiaan. Yht' äkkiä kaikki katosi.
Sakke ja nautamorsian
Musta Apina
4
1037
Vastaukset
- ----
saatanan hyvä vitsi,,,ihanko itte keksit?
- Rekisteröimätön
No LOL, Heh toi ainakin oli yhden lajin huumori teksti. Lisää vaan tuollaisia sekoja hullutuksia xD
- lotta
varmasti pilvipöllyissä tämän kirjoittanut tai jotain..:)
- Musta Apina
Sen verran pitää kertoa, että ihan selvin päin ja täysin terveessä mielentilassa nämä tarinat on kirjoitettu. Jonkin verran siinä on perää, että nämä tarinat vain ilmestyvät kirjoittajalle :). Tarinoita saa kommentoida, ja niitä pitääkin kommentoida!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad871400- 52997
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että374834- 153804
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124717- 55709
- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76622
- 57611