Rakas-mies, mielikuvitus ja totuus

Kirjeilijä kirjoitti:

Sinä aamuna, jona tiilet varasivat lämpöä, ja ulkona oli kutsumaton ilma,
minä seurasin kirjaa, joka oli avaruuden sinisen värinen
myös minulla oli riehakas olo,
rakas-mies
kuten siinä tarinassa.
Se oli yksi niistä viimeisistä hetkistä
jolloin en ajatellut tulevaa
ja tunsin samanlaista lämpöä kuin tiilet.
Oma tarinani alkoi myöhemmin
kun jo aurinko kutsui vihreitä lehtiä esiin, rakas-mies,
sillä tiilien lämpö oli hävinnyt
ja tilalla oli rikkinäisiä astioita, jotka kertoivat muutoksesta
ja hän oli hävinnyt, joka osoitti kirjaa
mutta se kirja oli edelleen, rakas-mies,
vaikkei niistä kuvattomista kuvioista ymmärtänyt
ulkoa opettelematta.
Rikkinäiset astiat monistuivat
kuten ne kuvattomatkin ympärilläni
muttei kukaan selittänyt rikkinäisiä astioita
eikä kuvattomia,
paitsi se kirja,
rakas-mies,
ja äänen muisto,
rakas-mies
ja kun ensiperhoset jo lentivät,
lensi muisto kuvattomissa,
ja vaikka puhuinkin muistoa eri järjestyksessä
kuin aito muisto,
rakas-mies,
siellä rikkoutuneiden astioiden keskellä
kukaan ei kuunnellut
eikä ajatellut
kuvattomien olevan mielessäni kuvallisia,
rakas-mies.
Sen ajan ensiperhosista on kauan,
kauemmin kuin muilla
ja rakas-mies,
kuvattomat ajattelen aina yksin
ja siksi rakas-mies,
mikään maailma
eikä mikään kieli
ole riittävä eikä nurinpäin oleviin kysymysmerkkeihini
pysty vastaamaan kuin peilikuvani.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä