Olen syntynyt valtavan suureen perheeseen, jossa syliä ei riittänyt kaikille.
Itse olin se, jolle syliä ei riittänyt ja jolla ehkä juuri sen takia on myöhemmässä elämässä ollut suuria vaikeuksia itteni kanssa.
Koko elämänhistoriani on ollut pelkkää vastoinkäyimisestä toiseen kulkemista ja välillä olen päässyt satunnaiseen psykoterapiaankin kunnallisella puolella, joka ei ole saanut kurssiani muuttumaan parempaan, kuin vain ihan hetkellisesti.
Suurin ongelmani on se, etten ilmeisesti täytä yhteiskunnan vaatimuksia, enkä pysty elää täysipainoista elämää. Ikänikin lähentelee kohta jo neljää kymmentä ja samassa veneessä olen yhä. Olen menettänyt jo toivoni!!!
Onko ihan aikuisten oikeasti meillä kaikilla jokin tarkoitus? Meilläkin, jotka emme sitten millään tavoin ole onnistuneet elämässämme?
En ole halunnut edes halunnut miettiä mitään mahdollisia avioliittoja, koska minusta ei ole isäksi! Etenkään suuren perheen isäksi, kun en kykene hoitamaan edes omia asioita kunnolla! Ja kun uskovaisen kuuluisi ottaa kaikki lapset vastaan! Muuten kyllä voisin tarvita puolisoa rinnalleen. Suuren perheen pyörittämisestä tuskin selviäisin edes puolison avulla. Minun pitäisi tuoda leipä pöytään, mutta kun en ole vieläkään löytänyt sitä alaa, jossa voisin pärjätä. Ihan liikaa keskittymisongelmia ja huonomuistisuuttakin, jotka tosin monet voivat johtua masennuksestakin, mutta uskoisin, että suurin osa ongelmistani johtuu joko varhaislapsuudessani sylin puutteesta sekä neurologisista syistä. Mutta tutkimuksiin en pääse! Olen kuulemma liiankin terve, sain vastaukseksi kunnalliselta lääkäriltä.
Vaikka en saa edes psykoterapiaa, sekään ei yksistään riittäisi. Tarvitsisin paljon monipuolisempaa apua, mutta minkälaista se apu olisi? Ja onko järkeä?
Siis jos minusta ei saadakaan parsittua yhteiskuntakelpoista ihmistä.
Nyt joku tietysti kirjoittaa, että osaathan sinä tuottaa tekstiä ja ilmaista itseäsi.
Sitä kuulen myös niiltä, joille suullisesti olen avautunut tilanteestani. Tiedän, että minulla on joitain vahvuuksia. Ne eivät kuitenkaan yksistään riitä siihen, että voisin elää täyspainoista elämää, eivätkä ne poista elämässäni olevia ongelmia.
Muistini ja keskittymiskykyni olisi saatava paremmiksi. Olen saanut niihin paljon ohjeita läheisiltä, mutta jotka eivät vain toimi. Esimerkiksi yksi ohje: Sinun vain täytyy keskittyä kunnolla tekemääsi asiaan, niin muistat sen paremmin. Joo, niinhän minä yritänkin, mutta kun se ei minulta tahdo luonnistua, etenkään, jos joudun yhtä aikaa miettimään monta muutakin asiaa. Asioiden järjestely ja tehtävien priorisointi ei ole edelleenkään minun vahvimpaa osaamistani. Vaikka olen saanut monenlaisia välineitä, sekä kehittänyt itsekin niitä muistini ja asioiden järjestämisen tueksi, mikään ei ole pidemmällä aikavälillä toiminut. Aina kaikki lopulta räjähtää käsiin..... Ja se syö uskoa siihen, että voisin pärjätä.
Nyt koen olevani hyvin masentunut ja tarpeeton. Masentuneisuus ja tarpeettomuuden tunteet edistävät entisestään muistin huononemista. Kun olen joutunut jyrkkään alamäkeen, eikä näinä taloudellisesti vaikeina aikoina ole luvassa mitään helpotustakaan elämääni, mietin, MINKÄ TARKOITUKSEN JUMALA ANTOI MINULLE?
En valinnut osaani, esim sitä, että synnyin köyhään ja suureen perheeseen, jossa syliä ja rakkautta ei riittänyt kaikille, eikä harrastusvälineitäkään. Enkä valinnut myös mahdollisia sairauksia joita minulla saattaa olla. Epäilen, että itellä saattaa olla jotain neurologisia sairauksia...
Ajatukset ovat viime aikoina pyörineet yhä enemmän ja enemmän sen ympärillä, onko mulla oikeus päättää omasta elämästä ja sen jatkumisesta.
Tosi sekavia ajatuksia, mutta kun jumissa oleva pää ei toimi :(
Itse olin se, jolle syliä ei riittänyt ja jolla ehkä juuri sen takia on myöhemmässä elämässä ollut suuria vaikeuksia itteni kanssa.
Koko elämänhistoriani on ollut pelkkää vastoinkäyimisestä toiseen kulkemista ja välillä olen päässyt satunnaiseen psykoterapiaankin kunnallisella puolella, joka ei ole saanut kurssiani muuttumaan parempaan, kuin vain ihan hetkellisesti.
Suurin ongelmani on se, etten ilmeisesti täytä yhteiskunnan vaatimuksia, enkä pysty elää täysipainoista elämää. Ikänikin lähentelee kohta jo neljää kymmentä ja samassa veneessä olen yhä. Olen menettänyt jo toivoni!!!
Onko ihan aikuisten oikeasti meillä kaikilla jokin tarkoitus? Meilläkin, jotka emme sitten millään tavoin ole onnistuneet elämässämme?
En ole halunnut edes halunnut miettiä mitään mahdollisia avioliittoja, koska minusta ei ole isäksi! Etenkään suuren perheen isäksi, kun en kykene hoitamaan edes omia asioita kunnolla! Ja kun uskovaisen kuuluisi ottaa kaikki lapset vastaan! Muuten kyllä voisin tarvita puolisoa rinnalleen. Suuren perheen pyörittämisestä tuskin selviäisin edes puolison avulla. Minun pitäisi tuoda leipä pöytään, mutta kun en ole vieläkään löytänyt sitä alaa, jossa voisin pärjätä. Ihan liikaa keskittymisongelmia ja huonomuistisuuttakin, jotka tosin monet voivat johtua masennuksestakin, mutta uskoisin, että suurin osa ongelmistani johtuu joko varhaislapsuudessani sylin puutteesta sekä neurologisista syistä. Mutta tutkimuksiin en pääse! Olen kuulemma liiankin terve, sain vastaukseksi kunnalliselta lääkäriltä.
Vaikka en saa edes psykoterapiaa, sekään ei yksistään riittäisi. Tarvitsisin paljon monipuolisempaa apua, mutta minkälaista se apu olisi? Ja onko järkeä?
Siis jos minusta ei saadakaan parsittua yhteiskuntakelpoista ihmistä.
Nyt joku tietysti kirjoittaa, että osaathan sinä tuottaa tekstiä ja ilmaista itseäsi.
Sitä kuulen myös niiltä, joille suullisesti olen avautunut tilanteestani. Tiedän, että minulla on joitain vahvuuksia. Ne eivät kuitenkaan yksistään riitä siihen, että voisin elää täyspainoista elämää, eivätkä ne poista elämässäni olevia ongelmia.
Muistini ja keskittymiskykyni olisi saatava paremmiksi. Olen saanut niihin paljon ohjeita läheisiltä, mutta jotka eivät vain toimi. Esimerkiksi yksi ohje: Sinun vain täytyy keskittyä kunnolla tekemääsi asiaan, niin muistat sen paremmin. Joo, niinhän minä yritänkin, mutta kun se ei minulta tahdo luonnistua, etenkään, jos joudun yhtä aikaa miettimään monta muutakin asiaa. Asioiden järjestely ja tehtävien priorisointi ei ole edelleenkään minun vahvimpaa osaamistani. Vaikka olen saanut monenlaisia välineitä, sekä kehittänyt itsekin niitä muistini ja asioiden järjestämisen tueksi, mikään ei ole pidemmällä aikavälillä toiminut. Aina kaikki lopulta räjähtää käsiin..... Ja se syö uskoa siihen, että voisin pärjätä.
Nyt koen olevani hyvin masentunut ja tarpeeton. Masentuneisuus ja tarpeettomuuden tunteet edistävät entisestään muistin huononemista. Kun olen joutunut jyrkkään alamäkeen, eikä näinä taloudellisesti vaikeina aikoina ole luvassa mitään helpotustakaan elämääni, mietin, MINKÄ TARKOITUKSEN JUMALA ANTOI MINULLE?
En valinnut osaani, esim sitä, että synnyin köyhään ja suureen perheeseen, jossa syliä ja rakkautta ei riittänyt kaikille, eikä harrastusvälineitäkään. Enkä valinnut myös mahdollisia sairauksia joita minulla saattaa olla. Epäilen, että itellä saattaa olla jotain neurologisia sairauksia...
Ajatukset ovat viime aikoina pyörineet yhä enemmän ja enemmän sen ympärillä, onko mulla oikeus päättää omasta elämästä ja sen jatkumisesta.
Tosi sekavia ajatuksia, mutta kun jumissa oleva pää ei toimi :(
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tarvitset 40-50 vuotiaan ymmärtäväisen ja hankisesti joustavan vanhanpiian. Silloin ei enää ole pelkoa suuresta perheestä.
Minäkin olen ajatellut tappaa itseni. Turhaahan elämä on. Uskovaisina itseään pitävät ovat satuttavimpia ja katalimpia.
Vl-olosuhteisiin syntyminenkin on karmallinen seuraus:
http://www.teosofia.net/pe/itsemurha.htm
...Siinä asustaa ei-inhimillisiä olentoja, jumalia, luonnonhenkiä, haltioita, merkillisiä älyolentoja, jotka eivät ollenkaan synny tähän fyysiseen maailmaan, vaan joiden ruumiillinen ja alin aineellinen olemistaso on näkymättömässä.
Nämä haltiat viettävät siellä elämäänsä läheisessä kosketuksessa ihmisten maailman kanssa, kuuluen meidän planeettamme näkymättömään olotilaan. He elävät erittäin harmonisissa olosuhteissa, ja heitä voisi verrata keijukaisiin, jotka tanssivat auringon paisteessa ja kuun valossa, ja mitä sulavimmin liikkein pyörivät ja hyppivät, milloin lähestyen, milloin häviten näkyvistä. He tulevat ihmisen luo ja kuiskaavat hänelle — ja heidän kuiskauksensa kuuluu aina säännönmukaisesti sellaiselle ihmiselle, joka on henkisesti enemmän kehittynyt: "Oi, sinä ihminen, joka olet niin paljon voittanut, joka olet suuri ja ihana persoonallisuutena, mitä teet sinä enää maan päällä, jossa kaikki on kurjuutta ja turhaa tuskaa? Jätä tuo maailma, tule tänne meidän luoksemme, me ymmärrämme sinua, me osaamme kunnioittaa ja rakastaa sinua, me teemme koko sinun elämäsi kuin vaellukseksi tuoksuvien ruusujen lehdillä. Tule tänne!"
Tämän oudonlaisen taivaan inspiraatio kaikuu erikoisesti kehittyneiden ihmisten korviin, mutta silti se taivas ei ole ihmisiä varten. Henkisesti kehittyneet ihmiset tekevät virheen, jos lähtevät siihen. Mutta sama taivas vaikuttaa houkuttelevasti ihmiskuntaan yleensä, sen inspiraatio kuuluu koko ihmiskunnan sielussa: "Mitä te teette maan päällä, lähtekää pois sieltä!" Nuoret ihmiset saattavat tuntea, kuinka maallinen elämä ei ole kyllin kaunis, kuinka he itse oikeastaan kuuluvat toiseen maailmaan.
Suuret ajattelijat ja filosofit saattavat pysähtyä perin pessimistiselle kannalle, he hokevat itselleen ja toistavat toisille, että elämä tällä planeetalla on tuiki tarpeetonta. Schopenhauerin filosofia opettaa meille, että koko olemassaolo on turhan turhaa. Mutta Schopenhauer ei kuitenkaan tappanut itseään, ja juuri se, ettei hän omassa elämässään noudattanut oppinsa viimeisiä konsekvenssejä, kumosi hänen teoriansa, se näytti, että vaikka toiselta puolen olemassaolo on turha, on se toiselta puolen erinomaisen hyväkin.
Sen tähden emme ollenkaan pelästy, jos joku ihminen on filosofina pessimisti. Toinen on pessimisti, toinen optimisti. Harvat surmaavat itsensä, ja heidän syynsä ovat silloin syvemmällä, he ovat joko paljon syvätunteisempia ihmisiä tai paljon pintapuolisempia.
Nyt meidän pitää luoda silmäys itsemurhan seurauksiin. Kun tutkimme ilmiöitä, jotka seuraavat itsemurhan tekoa kuolemanjälkeisessä elämässä, silloin vasta kykenemme paremmin arvostelemaan itsemurhaa.
Teemme näet sen huomion, että puolueettomasti katsoen itsemurha on hullu teko. Ja miksi? Sen tähden että kaikista silmiinpistävin ilmiö, kun tutkimme itsemurhaajien kohtaloa kuoleman jälkeen, on useimmissa tapauksissa se, että kuolema tuli heille suurena yllätyksenä, he eivät ollenkaan osanneet aavistaa, mitä kuolema olisi, sillä he luulivat: kuoleman jälkeen tulee lepoa tai kaikki on lopussa tai joka tapauksessa elämä silloin on helpompaa. Näin he luulivat ja siinä he pettyivät, sillä 1) kuolema ei lopettanut, he jäivät olemaan, 2) kuolema ei ollut lepoa, vaan se tuli heille suureksi vaivaksi, 3) kuolema ei ollut helpompaa vaan tuskallisempaa kuin elämä maan päällä. Mikä näet useimmissa itsemurhaajissa on vallitsevana tunteena kuoleman jälkeen? Mikä se on niin perin toisenlaista, kuin mitä olivat aavistaneet? Se että he ovat aivan yksin! ..
...He tulevat ihmisen luo ja kuiskaavat hänelle — ja heidän kuiskauksensa kuuluu aina säännönmukaisesti sellaiselle ihmiselle, joka on henkisesti enemmän kehittynyt: "Oi, sinä ihminen, joka olet niin paljon voittanut, joka olet suuri ja ihana persoonallisuutena, mitä teet sinä enää maan päällä, jossa kaikki on kurjuutta ja turhaa tuskaa?
Jätä tuo maailma, tule tänne meidän luoksemme, me ymmärrämme sinua, me osaamme kunnioittaa ja rakastaa sinua, me teemme koko sinun elämäsi kuin vaellukseksi tuoksuvien ruusujen lehdillä. Tule tänne!" ..
Joulupukki ja tontut..
..Mutta kun tahdomme pätevästi arvostella itsemurhaa ja itsemurhaajia, ei meidän sovi asettua ainoastaan tunteelliselle, so. ymmärtämyksen ja rakkauden kannalle, vaan meidän olisi harkittava kysymystä järjen ja tieteen kannalta.
Kuinka tämä taas on mahdollista, kun kysymys on yhteydessä kuoleman kanssa?
Kuolema on useimmille arvoitus — kuinka siis pystyisimme arvostelemaan asiaa, joka on sen kanssa yhteydessä, tieteelliseltä kannalta? Siihen pystymmekin ainoastaan, jos turvaudumme tietoihin, joita eivät ole saavutettavissa tavallisilla aisteilla. Meidän on turvauduttava tietoihin, jotka saavutetaan tutkimalla ihmisten elämää haudan tuolla puolen, tutkimalla siis tässä tapauksessa itsemurhaajien kohtaloa tuonelassa.
Jos voimme saada tietoa niistä salaperäisistä asioista, jotka ovat yhteydessä kuoleman kanssa, silloin luonnollisesti osaamme ratkaista kysymyksen itsemurhasta tieteellisellä tavalla.
Kun järjen kannalta pohdimme puolueettomasti itsemurhakysymystä, jakautuu tutkimuksemme luonnollisesti kahtia; osaksi se kysyy itsemurhan syitä, osaksi sen seurauksia, ja se kysyy niitä näkymättömän maailman kannalta...
Oon kyllä niin maan turha! Ongelmani ovat jo niin pahasti kasautuneet, etten koe tästä enää selviävän. Huushollissani mieletön sekamelska, eikä mistään ota enää mitään tolkkua! Että joo. Kannattaako tästä jatkaa?!
Kyllä minä olen jo päättänyt sen... Mitä sitä enää miettimään. Onhan tätä jo mietitty vuosia!! Olen jo todella varma siitä, että minä tulen päätymään tästä ajasta oman käden kautta!!! Mietin parastaikaa, millä tavoin sen teen. Muuhun ajatteluun en enää kykene!!!!
Älä hyvä ihminen ajattelekkaan tuollaisia ajatuksia. Sinä et todellakaan ole mikään turha vaan Jumalan silmissä arvokas ja kallis. Kyllä jokaisen ihmisen elämällä on tarkoitus vaikkei sitä ehkä aina näe. On suuri synti Jumalaa kohtaan katkaista elämänsä oman käden kautta. Me olemme täällä maan päällä kuin koulussa oppiaksemme. Ja tärkein asia on oppia rakastamaan lähimmäistään. Kyllä sinunkin elämäsi järjestyy kun kuljet rukoillen. Elämä on vaikeaa mutta kuka on sanonut että sen pitäisi olla helppoa. Koitetaan vaan sinnitellä ja nauttia niistä pienistä ilon hetkistä joita aina joskus tulee. Muistan sinua tänään rukouksessani ystävä hyvä.
Olisi mukava kuulla kuinka sinulla elämä alkaa menemään. Äläkä yhtään vähättele itseäsi. Äläkä käperry sinne asuntoosi yksinään vaan lähde liikkeelle vaikka joutuisit potkimaan itseäsi ulos kotoa ihmisten pariin.
Joudun käpertyy asunnolleni taloudellisista syistä. Ei ole liiemmin varaa liikkua ja ulkomaan matkat ja mökkeilyt ystävien kanssa eivät ole lainkaan mahdollisia saatikka harrastukset. En ole voinut käydä sählyissä, koripalloissa, enkä lentopallovuoroissa, koska ei ole varaa. Kesäisin biitsipelit ja futikset ovat olleet lajeja, joihin on ollut mahdollisuus osallistua, jos kenttiä ollut vapaana ja nekin mielellään maks. kuuden kilsan päässä. Liikun pyöräl, ku autoon ei oo varaa.
Kohtuullisestihan sulla vielä menee, jos elämäsi on kiinni rahasta. Olisipa minullakin. Minun elämänhaluttomuuteni ei ole sidoksissa materiaan. Tuska ilman toivoa tekee kuolemasta hyvän vaihtoehdon.
En kaipaa turhaa materiaa, vaan rahaa, jotta saisin ruokaa ja olis mahdollista maksaa vuokraa. Rästejä jo ulosotossa, eikä ole mistä ottaa. Olen dyykannut ruokaa ja väliin ollu pitkäänkin syömättä. Se ei voi olla vaikuttamatta mun hyvinvointiini. Ystävien kans en voi olla niin paljoo, mitä vois. Jään maksullisista harrastuksista kokonaan ulos. Nappikset futikseen sain kaverilta. Tänään nälkäpäivä, eli kaurapuuroa ja vettä vain. Huomenna käristän lenkkimakkaraa. Ei oo varaa syyä monipuolisesti ja mulla on sen takia varmasti paljon puutostiloja. Esim krampit ja suonenvedot vaivaavat mua öisin.
Varaton saa ruoka- ja vuokrarahaa toimeentulotukena sossusta. Myös seurakunnasta saattaa saada diakonia-apuna jelppiä noihin. Ruokaa lisäksi leipäjonoista. Olen myös nähnyt fb:n roskalavoilla tiukoilla olevan pyytävän ruokaa ja ei ole nuo henkilöt sen jälkeen hetkeen kyllä nälkää nähneet, kun ihmiset ovat ruokavarastojaan avanneet. Nuo asiat ovat konkreettisia, eivätkä ole ylitsepääsemättömiä ratkaistavaksi. Toisenlaiset tilanteet ovat vaikeampia.
No joopa joo ja joopasen joo sano joo joo mies.
Huomenna on taas seurat,mee sinne ja pyydä syntis anteeksi joo joo miehiltä.
"KUULEHAN" YSTÄVÄ HYVÄ ! PITKÄLLINEN "ELÄMÄN STRESSI" VOI NAKERTAA JA SYÖDÄ IHMISELTÄ VOIMAVAROJA. SIIHEN ON MONENLAISIA SYITÄ, IHAN MITÄ VAIN. KUUNTELIJAA JA YMMÄRTÄJÄÄ SINÄ NYT KAIPAAT ! NS. "STRESSI HORMOONI" KORTISOLI OLISI SINULTA NYT TUTKITTAVA ! MENE TERVEYSKESKUKSEEN JA PYYDÄ TUO LABORATORIO KOE ! HEILLÄ ON VELVOLLISUUS AUTTAA SINUA. SIIHEN ON LÄÄKE: HYDROCORTISONI ! KOKEMUKSESTANI PUHUN ! TÄÄLLÄ OLEN "PARANEMAAN PÄIN". MINUN "TAUSTAT" NUORUUDESTA ASTI ns. NORMAALIT. SAIRAUDET JA LIIKA HUOLEHTIMINEN LÄHEISISTÄNI, "SÖIVÄT" VOIMAT MINULTA. MASENTUNUTTA MINUSTAKIN "TEHTIIN", ITSE OLIN VAIN UUPUNUT ! OLET KALLISARVOINEN OMANA ITSENÄSI, ELÄ LUOVUTA. ILMAISIA HARRASTUKSIA ON TARJOLLA, esim. MARJASTUS, NIISTÄ TULOJA. YRITÄ PÄÄSTÄ VAIKKA TYÖHARJOITTELUUN, SIITÄ SAAT VÄHÄN RAHAA. AUTA ITSEÄSI, KUKAAN EI SITÄ TEE PUOLESTASI. VOIMIA SINULLE ELÄMÄÄSI. LAPSUUTESI ON TAKANAPÄIN. VANHEMMILLASIKIN ON OLLUT "OMAT TAAKKANSA" JA EI EHKÄ VOIMIA JA VÄLINEITÄ TAI TAITOA KAIKILLE PERHEESSÄ. OLET ITSENÄSI KALLISARVOINEN. EI TÄNNE SATTUMALTA SYNNYTÄ ! JOKAISEN ELÄMÄLLÄ ON TARKOITUS !
"SITÄ EI KOSKAAN TIEDÄ MIHIN PYSTYY, ENNENKUIN YRITTÄÄ". MENESTYKSESTÄ OPPII VÄHÄN, EPÄONNISTUMISESTA PALJON !! TOIVON SINULLE ONNISTUMISIA !!
Voi, voi... miksi mennä latvasta puuhun? Jeesus puhui, että jos sokea sokeaa taluttaa, niin molemmat kuopaan putoavat.
Mutta kelpaako näkevän apu?
Ongelmasi on ennen muuta hengellinen. Olet vaan lukittu oman mielestäsi ainoan oikean uskonnon kautta niin paljoon turhaan ihmisoppiin ja jopa ihmisiin!
On siinä Jumalalla monta umpisolmua avattavaksi ja käykö vielä niin, ettei henkilö edes ole oikeasti kiinnstunut lähtemään niitä selvittävään, kun vielä uhkaillaan väärin perustein helvetillä ja muilla kauheuksilla.
Jeesus sanoo, että hän on HYVÄ PAIMEN JA HÄNEN IKEENSÄ ON SOVAELIAS JA KEVYT.
Ai, niin, et ette saa ottaa apua ns. "vääräuskoisilta" siis et edes Jeesukselta suoraan Raamatusta... onko ihme, että ongelmat elämässäsi jatkuvat ja pysyvät?
Jumalan apu vaan tulisi joskus niin erisuunnalta kuin kuvitellaan ja jos tieltäisit mitä olisi oikea Raamatun sanaan pohjautuva usko Jeesukseen!
"Hedelmistään puu tunnetaan" Jeesus Matt. 7)... niin lopeta edes yrittäminen ja jätä elämäsi vihdoin Jeesukselle oikeasti.
http://ristintie.com/1980-luku.html
Anna vanhemmillesi anteeksi,eivät hekään saaneet valita vanhoillislestadiolaisuutta, pienestä pojasta ja tytöstä asti heidätkin aivopestiin veeäl saastaisuudella saatanan opeilla, tämä oppi sitten luonnollisesti siirtyi sinun viattoman pikkupojan aivoihin ja teki siellä tuhojaan.
Älä ole enään katkera vaan ymmärrä saatanan vallassa olleita vanhempiasi ja koko veeäl yhteisöä, anna heille anteeksi,nosta pääsi ylös ja irtaannu saatavasta.
Tässä sinua auttaa Jeesus Kristus, Jumalan Poika.
Risti kätesi ja rukoile pelastusta niin Jeesus auttaa sinua sillä näin on Jeesus meille luvannut!
Vanhempani saivat itse valita. He eivät ole syntyneet vanhoillislestadiolaiseen kotiin, niin kuin useimpien vanhemmat ovat. Isäni on ollut koko ikänsä vanhoillislestadiolaisten vaikutuspiirissä, koska hän syntyi paikkakunnalle, jossa oli tosi paljon vanhoillislestadiolaisia. Isä sai parannuksen armon, kuten vanhoillislestadiolaisuudessa sanotaan, ollessaan 18 vuotias. Hänellä oli tuota enneen laaja vanhoillislestadiolainen kaveriporukka ja hän oli eka kertaa käynyt vanhoillislestadiolaisten seuroissa rippikoulu-ikäisenä. Äiti taas on syntynyt paikkakunnalle, jossa vaikutti suurimpana liikkeenä vapaat suunnat, sekä viidesläisyys. Äitin koti taas oli ns. yleiskirkollinen. Eli kuuluivat kirkkoon, mutta osallistuivat ties mihin israel-iltoihin, vapaiden suuntien hössötyksiin jne. Yhteistä isällä ja äidille toki on se, että he ovat kasvaneet uskontojen piirissä.
Äiti oli rukoilevaisten leirillä todennut, että raamattua tulkitaan monissa suunnissa ihan väärin. Hän oli pitkään etsinyt seurakuntaa, joka jakaa saman käsityksen äidin kanssa. Ollessaan kuusitoista vuotias, äiti tapasi vanhoillislestadiolaisen opiskelijakaverin, joka johdatti hänet Rauhan yhdistykselle ja äidin sanojen mukaan hän tunsi vihdoin tulleensa kotiin.
Isä on enemmän ollut vanhoillislestadiolaisten vaikutuspiirin alaisena, mutta huvittavaa tässä on se, että äiti on se, joka tuntuu olevan paljon vanhoillisempi, kun isä. Isä esimerkiksi olisi jo kymmenen lapsen kohdalla ollut valmis ehkäisyyn, mutta äiti sanoi, että se mieluummin kuolee ja pääsee taivaaseen, kun ehkäisee lapsen ja menettää uskon iäksi.
Kyllä sitä myöhemmälläkin iällä voidaan "aivopestä".
Äidin kotona ehkäisy ymmärrettiin Jumalan lahjana. Isän paikkakunnalla taas oli aika normaalia, että kaikilla oli valtavan isot perheet, myös ei lestadiolaisilla.