Nyt katsotaan ay- liikkeiden selkäranka. Kuukausi pari yleislakossa koko työtätekevä kansa, niin eiköhän hallitus keikahda. Hoitakoot hallitus ja yrityspomot työnteon tuona aikana,... Ilman palkkaa. Jokohan tämä lammaskansa saa tarpeekseen ja alkaa toimia niin kuin esim. Etelä-Euroopassa toimitaan. Väki kaduille ja mittavat protestitoimet käyntiin. Vedotaan että Suomessa on Euroopan korkeimpiin lukeutuvat palkat! Meillä on myös Euroopan kalleinta ruokaa, polttoainetta, asumiskustannukset, rakennuskustannukset, autovero, alkoholivero, tupakkavero,... Tätä luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka. Ei siis ne suuret tulot vaan vielä suuremmat menot ja kustannukset.
Yleislakko lähestyy
Sipilältäjärkikadoksissa
38<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Tätä on odotettu ammattiliitoilta, jatkuvasti on joustettu milloin mistäkin. Mikään ei riitä riistäjille. Nyt vielä miljonääri joka on piilottanut miljoonansa verokikailulla sukulaisten avustuksella antaa keppiä köyhille. Pääsi vallankahvaan niin kaikki kauna ammattiyhdistyksiä kohtaan purkautuu. Mutta nyt haukkasivat pankkiirien juoksupojat sellaisen palan jota pureskelevat vielä hautaansa saakka. Suomen kansa venyy aikansa mutta on paha pieltävä kun se suututetaan.
niin se vaan on ,että tällä työn hinnalla sitä kilpailukykyä ei vientimarkkinoilla ole.Kannattaako enään lakoilla uhkailla.
Joo samaa mieltä. Vienti kasvuun suuntamalla leikkauksia aloille joilla ei ole mitään asiayhteyttä vientiin jep jep.
Miten tulet toimeen ilman PALKKAA 2kk.tta
Ookko aatellu kun oot lakossa antaako maajussit sulle
ilman lihat leivän ja maidon
KOMMARI EI PYSTY AATTELEEN
Valtio maksaa ,maksaahan se pakolaisillekkin päivärahaa.
Kukaan ei maksa mitään kun ei tee mitään kannattaa AATELLA Vai OSAAKKO
Pakolaiset maksaa ostoksensa jollain "lapulla",ne ei tarvii rahaa.
Mitä sinä RAHALLA TEET KUN KAIKKI ON LAKOSSA.
MUUTA MAASTA ALA PAKOLAISEKSI SAAT RAHAA
Suomen pysähtyminen päiväksi tarkoittaa n.400milj. € tappiota Valtiolle.
Viikko on paljon rahaa,kuukausi vielä enemmän.
MITÄ VÄLIÄ SILLÄ ON VELKAA SINULLE ON
..hakataan toisillemm halkoja.. On sitä selvitty ennenkin ja pahemmasta tilanteesta. Se kirpaisee vasta kun käy omaan nilkkaan
Sitä polleeta poikaa, ei me taideta Suomea saada sillä tavalla nousuun. Eiköhän pojat yritetä toisella konsitlla. Kyllä teiltä leipä loppuu vähemmälläkin uholla, siirretään vain kaikki yritykset halpamaihin.
NÄIN TÄSSÄ KÄY KUN TOLPPATALON NOVIISI " pojut " SOOLOILEE MIESTEN ASIOSSA 3 ÄSSÄÄ SÄTKY=SIPPILÄ, SUTKI=TUPPI, SOTKU=SOINI OIKEA KARDINAALI KOPLA. TULEE PAAVI JA OIKOO POIKASTEN HÖLMÖILYT JA PAAVI ON AY- LIIKE NYT SAMA KUN OLI 1956 OPETETAAN JA JEESUSTELU EI AUTA.
Ookko ees syntynyt kun on ollut YLEISLAKKO
Ei oo rahhaa. voi voi.
ku ei ni ei voi voi mutta tullee ku kuolee voi voi
Lakkoilkaa vaan punikkipellet!! Yritykset siirtyy halvantyövoiman maihin ja lakkoilijoiden tilalle saadaan työväkeä kyllä baltiasta.
Kaikille ei tuo raha sovi. Käyppä RAHAAONRUTKASTI ottamassa lääkkeet. Tai hommaa jos et vielä käytä. Mies on ihan pihalla
sen vain sanon yleiseen ytk.loimaan liittoon yrittäjäiden jäsenet ettte pysty mihinkään.
ay missä on kaikki loimaan liitossa
täsmennyes loimaan liitosta yrittäjien järjerstämineminen TODELLISTEN AY LIIKKEIDEN TOIMINNAN LOPETTAMAKSI HALOOO.
Meillä on Euroopan kalleinta ruokaa, polttoainetta, asumiskustannukset, rakennuskustannukset, autovero, alkoholivero, tupakkavero,... ja kaikki vain nousee
Ookko asunu muualla Euroopassa montako vuotta.
Miksi tulit takaisin??
Kaikki kalleus johtuu työntekijäin kohtuuttomista eduista ja pitkistä loma-ajoista!
joo ja sitten vihreät ja rkp hallitukseen niin saadaan lisää musliimimiehiä tänne lorvimaan ja ollaan parin vuoden päästä Kreikan asemassa kuin on vaan velkaa......nyt kaikki lakkoon ja lisää mamuja sillä saadaan suomi kuntoon.....
HÄHHÄÄ MITÄ VÄLIÄ SILLÄ ON vaikka menee päin PERSUA PERSETTÄ
LISÄÄ VAAN PAKOLAISIA NIIN NAISETKIN ON TYYTYVÄISINÄ
Ei ole tarvetta saada vihreitä hallitukseen persut ja keput varsinkin sipilä näytti esimerkkiä avaamalla oman kotinsa ovet mamuille. Kreikan asemassa ollaan jo sipilä varmistaa että sillä tiellä myös pysytään
Kyllä ainaki noilla yli 200000e vuojessa tienaavilla ay pomoilla on varaa lakkoiluun, vaikka olisivat vuojen lakossa, eri juttu meillä pieni tuloisilla, me ei etes haluta lakkoilla!
Minkä takia lakkoilet sinun tilalle tulee AINA uusi
On sanonta jos antaa pirulle pikkusormen se vie koko käden,sama pätee Sipilän touhuihin, jos duunarin ääntä ei noteerata olleskaan lakko on se viimeinen vaihtoehto.
no eiköhän se sipilä vie kohta sen lakko-oikeudenkin luulen minä? Joko alkaa selviämään miksi sipilä otti hallitukseen täysin turhat persut ja pudotti Rinteen oppositioon jonka avulla yhteiskuntasopimus olisi jo laadittu? Yhteiskuntaneuvottelujen tarkoitus oli vain kipata liitot neuvottelujen ulkopuolelle ja maali saavutetiin jo siltä osin.
Alkaa vituttaa tämä toiminta. KUN ÄÄNESTITTE HALLITUKSEN, NIIN SILLOIN HYVÄKSYTTE SEN TOIMINNAN ILMAN MITÄÄN VENKOILUJA. Luulisi menevän ymmärrykseen, että kaikkien on tehtävä osuutensa jotta suomen talous saadaan kuntoon. Se EI OLE ainoastaan varakkaampien ihmisten asia, vaan kaikki tekevät osuutensa.
Ayy väelle on järkevänpää hommaa kuin lakkoilu kun alkaa tasamaan ja poistamaan ylisuuria palkkoja eikai kukaan ehi kuluttaan monen sadantuhannen euron vuosituloja joita ayy johtajatkin saa
On se vaan kumma homma että hallituksen säästötoimet eivät koskaan koske hallitusta itseään. Aivan samalla lailla hekin voivat osallistua talkoisiin. Ensimmäinen saikkupäivä myös palkattomaksi pois turhat edut jota tavallinen veronmaksaja maksaa esim. Taksi etu. Pärjää ne päättäjät 2000 euron brutto palkalla koska moni muukin joutuu pärjäämään. Saadaan lisää säästöä kun ei makseta turhia bonuksia.
Ay- herrat elävät kuin siat pellossa. Kelohuviloissa Lapissa viini virtaa ja maksetut naiset palvelee. Niin ja ostetut luottamusmiehet saavat vuosittain nauttia samasta. Ymmärrättekö vihervassut että jokainen euro. jonka ay-jäsenmaksuissa maksatte, on on pois suoraan sosiaaliturvasta! Jos vihervasurit olette sitä mieltä, että ay-liike on hyvä, maksatte varmaan jäsenmaksut sitten omistanne, kun maksut eivät enää ole VEROVÄHENNYSKELPOISIA?
JK. Jokaisesta lakia opiskelleiden ikäluokasta laiskimmat yrittävät töihin ammattiliittoihin. Miksiköhän?
No mene jo etukäteen LAKKOON SAAT LISÄPISTEITÄ
EK- ja AY-liikkeet saavat kaatua. Sisäpiirijärjestöt. Hahhaa. Valta vapaatunareilta eduskunnalle, suomalaisille. Sitten voimme saada ehdokkaiksi oikeita vaikuttajia, oikeita poliitikkoja näyttelijöiden, urheilijoiden ja muiden julkkisten sijaan.