Ajelin toissa iltana Ylistarolla uudenkarhealla Skoda Octaviallani. Ilma oli kaunis, tyyni ja niittujen yllä oli jo usvaa. Siinä ajellessa huomasin, että ilmassa oli aivan kuin ruskeaa pölyä. Ajattelinkin, että turverekka on edellä menossa Seinäjoella, kuorma on huonosti peitetty ja kuiva turve pöllyää. Tuntui kyllä kummalliselta, en ole koskaan nähnyt turvepölyä teillä, vaikka turverekkoja kyllä olen nähnyt.
Siinä Seinäjokea lähestyessä ruskea pöly väheni, mutta usva tiheni äkkiä. Ei mennyt kuin kilometri, kun tien reunassa oli mannemersu, josta nousi valkoinen pilvi. Pysähdyin tietysti ja ryntäsin sammutin kädessä apuun. Mersun ympärillä pomppi lippispäinen nuori juipero. Eikä autokaan ollut tulessa. Syyläri sielä keitti niin, että tie oli harmaana sumusta.
Yritin kysellä juiperolta tarviiko hän apua. Mutta juipero ei käsittänyt yhtään mitään, hoki vaan vittua ja sitä, että leiman piti olla kunnossa. Aikani katselin juiperon pörräämistä ja lähdin sitten itse vähin äänin ajamaan eteenpäin. Siinäpä pörrätköön länsiautonsa kanssa.
Vasta Seinäjoella pätkähti päähäni, että eihän se mitään turvepölyä ollut. Ilta oli tyyni ja juiperon ruosteinen mersu se vaan oli ajanut edelläni ja pölissyt.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä juttu. ;D
Seinäjoelle ei ajeta turvetta, nuija!!!
Maalaispelle salaa havittelee oikeita autoja. Octavia riittää sinne kehitysalueelle ihan mainiosti.