Vanheneeko elatusmaksut?

tuire

mieheni isä on vedetty käräjille joskus 71-luvulla poikansa elatusmaksuista mutta äijä ei ole ikinä maksanut penniäkään!?
Voiko elarit vaatia jälkikäteen ja tuleeko jotain korkoja?
entäs onkos se elatusvelvollisuus ikä 18.vuotiaaseen saakka?

5

2341

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuire

      mieheni isä muuti maasta pois elatusmaksuja karkuun, onko nyt eu:n myötä mahdollisuus hakea elarit jälkikäteen eu-maista?

    • Isä itsekin

      Asia mennee jotenkin näin; mikäli isä ei suosiolla maksa elareita, niin kunta maksaa ne hänen puolestaan. Kunta voi jälkikäteen periä maksamansa elatusmaksut isältä, vaikka sitten ulosoton kautta.

      Sinulla ei käsittääkseni ole mahdollisuutta vaatia elatusmaksuja jälkikäteen, koska olet saanut ne jo kunnalta (tai ainakin sinulla olisi ollut oikeus saada).

    • mainio netistä

      kopsattuu tietoo
      Missä ajassa maksamattomat elatusmaksut vanhenevat?

      Taustaa
      Pääsääntö on, että lapsen oikeus saada elatusta vanhemmiltaan päättyy, kun lapsi täyttää kahdeksantoista vuotta. Kuitenkin myös tämän jälkeen vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi.

      Jos vanhempi ei muulla tavoin huolehdi lapsen elatuksesta lapselle voidaan vahvistaa suoritettavaksi elatusapua. Tämä velvollisuus suorittaa elatusapua päättyy, kun lapsi täyttää kahdeksantoista vuotta, jollei toisin ole sovittu tai määrätty.

      Lapsen elatuksesta annetun lain 16c §:n 1 momentissa säädetään, että määräajoin suoritettava elatusapu ja sille laskettava viivästyskorko on perittävä elatusvelvolliselta viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen vuoden alusta, jona elatusapu on erääntynyt.

      Kertamaksuna suoritettava elatusapu ja sille laskettava viivästyskorko on perittävä vastaavasti viiden vuoden kuluessa siitä, kun elatusapu on erääntynyt maksettavaksi ja viimeistään viidessä vuodessa siitä, kun elatusavun saaja on tullut täysi-ikäiseksi. Muutoin oikeus maksun saamiseen on menetetty. Edellä mainittu pykälä on tullut voimaan 1.1.1999.

      Ennen 1.1.1999 erääntyneeseen elatusapuun ja sitä koskevaan viivästyskorkoon sovelletaan lain voimaan tullessa voimassaolleita säännöksiä. Tällainen saatava vanhenee kuitenkin lopullisesti vuoden 2004 päättyessä. Saatava, joka olisi ennen lain voimaantuloa voimassa olleiden säännösten mukaan vanhentunut ennen vuoden 2004 päättymistä, saadaan periä vuoden 2004 loppuun.

      Sen estämättä, mitä edellä on sanottu, maksamatta oleva elatusapu ja viivästyskorko saadaan periä sen panttina olevasta omaisuudesta.

      Jos edellä 1 momentissa mainitun ajan kuluessa elatusvelvollinen on

      asetettu konkurssiin
      saatavan perimiseksi on toimitettu ulosmittaus
      saatava on valvottu julkisessa haasteessa, sanotun ajan umpeutuminen EI estä maksun saamista ulosmitatuista varoista, konkurssipesään kuuluvasta omaisuudesta tai varoista, jotka on julkisessa haasteessa ilmoitetut.


      Elatustuki

      Elatusturvalain mukaan lapselle suoritetaan hakemuksesta elatusapua esimerkiksi silloin, kun elatusvelvollinen on laiminlyönyt elatusavun maksamisen tai kun isyyttä ei ole vahvistettu. Elatustuen maksaminen päättyy pääsääntöisesti lapsen täyttäessä kahdeksantoista vuotta.

      Elatustuen myöntäminen ei vapauta elatusvelvollista suorittamasta elatusapua täysimääräisenä. Kun elatustukea maksetaan elatusavun suorittamisen laiminlyönnin perusteella oikeus elatusapuun siirtyy maksetun elatustuen määrää vastaavalta osalta toimielimelle.

      Toisin sanoen tuen myöntämisen jälkeen yleensä kunnan sosiaalilautakunnalle siirtyy yksinomainen oikeus periä kaikki erääntyneet elatusavut elatusvelvolliselta. Kunnat vapautuvat elatusavun perintävelvollisuudesta viimeistään viiden vuoden kuluttua sen kalenterivuoden päättymisestä, jona elatustuen maksaminen on lopetettu.

      Etusija

      Saatavalla on etuoikeus suhteessa elatusvelvollisen muihin velkoihin. Elatusapu tai kunnan takautumissaatavarästi on etuoikeutettu muihin saataviin nähden koko vanhentumisen ajan. Elatusapu on ulosmitattavissa palkasta koko vanhentumisajan ja aikaisemman lain aikainen kolmen vuoden aikarajoitus on poistunut.

      Kaikki saman kalenterivuoden aikana erääntyvät erät vanhenevat seuraavan kalenterivuoden alusta. Kertyvät suoritukset kohdennetaaan aikajärjestyksessä aina vanhimmalta kalenterivuodelta olevan kokonaissaatavan suoritukseksi. Suoritukset kohdennetaan ensin rästiin jäänelle elatusavulle ja vasta sen jälkeen viivästyskorolle.

      Vanhentuminen

      Vanhentumista EI voida katkaista. Elatusapu ja kunnan elatustukisaatava vanhenevat viiden vuoden kuluttua sitä kalenterivuotta seuraavan vuoden alusta, jonka aikana elatusapu on erääntynyt. Elatusapusaatavan ja takautumissaatavan osalta vanhentumisajat on pyritty määrittelemään samanpituisiksi.

      • ex-yhä

        Toi viiden vuoden vanhenemisaika on epäoikeudenmukainen. Lapsi on lapsi lain edessä 18 vuotta - ei viisi vuotta. Tuolla lailla saatiin elatusvelvolliset vastuista kuin koirat veräjästä. Alkaa usko Suomeen oikeusvaltiona pahasti horjuu.


    • mä vaan

      nythän on tullu se uus laki voimaan,et 15v. vanhat elatusmaksut,(joita ei oo maksettu edes ulosoton kautta) vanhenevat,joten omassa tapauksessa velipuolen faija pääs ku koira veräjästä.. ja sit sitä,et vaik saa elatusmaksut sosiaalivirastosta,ni ei se sitä tarkota,et elatusvelvollinen ei joudu maksaa lanttiakaan.jos vaikka isä tunnustaa 10v. jälkeen lapsensa ja sovitaan uus sopimus elatusmaksuista,se uus summa vähennetään sosiaalivirastosta saamista elatusmaksuista ja erotus maksetaan äidille.näin mun mielestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3613
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2459
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2294
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2057
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1572
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1519
    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1309
    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1302
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      266
      1275
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1265
    Aihe