meillä on tilaa

Mitenkähän L-S huomenna uutisoi. Paikalla Max 100 unelmoijaa. Te jotka otitte "meillä on tilaa" kylttejä, laittakaa ne reilusti näkyville pihoille ja oviin. Sitten tiedetään mihin matuja voi tuoda. Kun ongelmia tulee, tiedetään myös ketkä sitä oli edesauttamassa. Lukekaa myös niiden paikkakuntien ketjuja, joilla jo unelma täyttynyt.
Ja muistakaa. Tämä ei lopu niihin 30000 mistä julkisuudessa puhutaan. Kaikki viittaa siihen, että tahti vaan kiihtyy.
13372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

No hei, mietippä hiukan. Miksi kieltäytyä rahasta, jos sitä on eu:lta tulossa rekkakuormina ?
Jotain liitereitä muuttaa asunnoiksi ja pistää rahoiksi !!

Äänestä

Mitenkäs ne mamukekkerit meni? Paikalla oli tuhansia innokkaita mikkeliläisiä tarjoamassa omia kotejaan?

Äänestä

Media aivopesee kansaa innolla. On lanseerattu "yksi ainoa oikea mielipide". Kuin sosialistissa fasismeissa konsanaan.

No ei se mitään kun sensuurin tielle on lähdetty.

Katsotaan kuka sitten sensuroi, kun liikettä tapahtuu kaduilla.

Mikkelin torilla empatiaa tukholmasyndroomassa esittänyt typerysten lauma EI ole yhtäkuin kaikki mikkeliläiset. Se on sellainen fakta jonka peittäminen ei auta mitään sillä realismi ei lue sanomalehtiä.

Äänestä

Kirkkopuistossa oli vain kourallinen ihmisiä kannattamassa asiaa. Kertoo paljon siitä mikä on yleinen mielipide. Kenen valtuutuksella kaupungin edustaja siellä toivotti tervetulleeksi mamuja?

Äänestä

Tilaisuuden aikana oli puiston penkillä umpihumalainen tummaihoinen. Ohikulkijat tarkkailivat tilannetta, mutta kukaan ei mennyt auttamaan vaikka mies ei istuallaan pysynyt. Olisivat suvaitsevaiset aloittaneet auttamisen hänestä. Taitaa tuo auttamispuhe olla ulkokultaista ja vailla toteuttajia. Sellaista velliperseiden uhoamista ja ymmärtämättömyyttä. Kun on itse saanut kaiken helposti eikä arvosta edellisten sukupolvien panosta ja uhrautumista maamme hyvinvoinnin eteen, on helppo jakaa sellaista jota ei ole itse ollut hankkimassa.

Äänestä
  • Miksi et auttanut ?

    Äänestä

Vastaava tapahtuma toisesta näkökulmasta olisi hyvä: " meillä ei ole tilaa" tai " meillä on toisenlainen unelma".
Muistakaa mikkeliläiset: Kun niitä tulee niin:
- pitää osoittaa ettei pelätä
- pitää osoittaa ettei hyväksytä ylimielistä käytöstä
- liilkutaan porukalla kuten nekin
- naiset ei yksinään
Näille pitää ihan oikeasti näyttää kaapin paikka. Hyysäys ja alistuminen vain lisää niiden uhoa ja osoittaa heidän oppinsa oikeaksi.
Jos näette jonkun olevan vaikeuksissa niiden kanssa niin väliin.

Äänestä
  • Juurikin näin. Älkääkä kuunnelko tai lukeko sitä valtamedian jatkuvasti suoltamaa propagandaa mamutuksen autuudesta.

    Äänestä

Eikös ne joilla on tilaa ja avara sydän , voisi osallistua maksamalla valtiolle isompaa siivua yhteisestä kakusta. Nythän kulut lankeavat kaikille. Kyse on kymmenistä ellei sadoista miljoonista vuositasolla.

Äänestä

Saas nähdä poistaako tuo pösilö vatipää sheriffi tämänkin, kun kysyn että kuka maksaa pakolaisten aiheuttamat kulut?
Hallitus ei ole budjetoinut lisää rahaa siihen, ainakaan vielä.
Osallistuvatko nämä "meillä on tilaa" tyypit kuluihin, vai ovatko vain äänessä ilman vastuuta?
Julkisuudessa ilmoitetut kulut ovat ab. 13200€/vuosi.
Jos edes 50000 tulee niin kulut vuositasolla jo satoja miljoonia.
Otetaanko mummoilta vai koululaisilta lisää?

Äänestä

Vihdoin Sipiläkin myöntää pakolaisiin liittyen, että Meillä On Ongelma!!! Se siitä unelmasta! Toki 90% kansaa tiesi sen jo alkuun, mutta äänekäs suvakkien 10% pääsi kaikkiin medioihin paukuttaa mamuvalheitaan.

Äänestä

Niin, facebookista kaikki suvakit poistavat kiireessä Suomisayswelcome kylttejään kun kakka alkaa ottaa tuulettimeen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


meilläeioletilaa kirjoitti:

Mitenkähän L-S huomenna uutisoi. Paikalla Max 100 unelmoijaa. Te jotka otitte "meillä on tilaa" kylttejä, laittakaa ne reilusti näkyville pihoille ja oviin. Sitten tiedetään mihin matuja voi tuoda. Kun ongelmia tulee, tiedetään myös ketkä sitä oli edesauttamassa. Lukekaa myös niiden paikkakuntien ketjuja, joilla jo unelma täyttynyt.
Ja muistakaa. Tämä ei lopu niihin 30000 mistä julkisuudessa puhutaan. Kaikki viittaa siihen, että tahti vaan kiihtyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu