Hän ilmestyi yllättäen eteeni kuin kuralammikko tuulikaapin lattialle.
Virheetön iho toi mieleeni luteettoman palvikinkun teurastajan takahuoneen savustuskoukussa.
Sievä nenännykerö sojotti minua kohti yleisen syyttäjän sormen lailla ja hemaisevat rusohuulet olivat kaartuneet vinoon virnistykseen, joka veti mukanaan kaksi tarkkana toljottavaa silmämunaa nenänjuurta kohti.
Höyhenen kevyet korvalehdet värisivät lepakon siipien lailla ja hänen sulosointuinen kirkaisunsa muistutti poskettoman pasuunansoittajan lohdutonta puhallusta.
Kun iskin polkupyöräni jarrut pohjaan, lensin ilmassa perhosen siivin, laskeuduin maahan lievästi tömähtäen ja jäin paikalleni makaamaan nuoren, innokkaan morsiamen tavoin.
Tuo hurmaava ilmestys syöksyi liikkeelle kuin norsu makuulta.
Inhimillisesti rääkäisten hän repäisi raidallisen kravattini sopusuhtaisiin kouriinsa ja uutteran ihmismuurahaisen tapaan raahasi minua kuin ulosottomies velallista takaisin pyöräni luokse.
Siellä hän asetti minut selälleni pyörän vierelle.
Kolhiintunut takaraivoni lepäsi renkaan varassa, samalla lailla kuin satujen hanhiemo pitää pyrstöään pystyssä metsästyskauden alkaessa.
Oloni oli kevyt ja tuskaton.
Tuo eteeni ilmestynyt ihana aikojen impye...
Hän oli kerta kaikkiaan saanut pääni pyörälle.
Kirjaimellisesti!
Virheetön iho toi mieleeni luteettoman palvikinkun teurastajan takahuoneen savustuskoukussa.
Sievä nenännykerö sojotti minua kohti yleisen syyttäjän sormen lailla ja hemaisevat rusohuulet olivat kaartuneet vinoon virnistykseen, joka veti mukanaan kaksi tarkkana toljottavaa silmämunaa nenänjuurta kohti.
Höyhenen kevyet korvalehdet värisivät lepakon siipien lailla ja hänen sulosointuinen kirkaisunsa muistutti poskettoman pasuunansoittajan lohdutonta puhallusta.
Kun iskin polkupyöräni jarrut pohjaan, lensin ilmassa perhosen siivin, laskeuduin maahan lievästi tömähtäen ja jäin paikalleni makaamaan nuoren, innokkaan morsiamen tavoin.
Tuo hurmaava ilmestys syöksyi liikkeelle kuin norsu makuulta.
Inhimillisesti rääkäisten hän repäisi raidallisen kravattini sopusuhtaisiin kouriinsa ja uutteran ihmismuurahaisen tapaan raahasi minua kuin ulosottomies velallista takaisin pyöräni luokse.
Siellä hän asetti minut selälleni pyörän vierelle.
Kolhiintunut takaraivoni lepäsi renkaan varassa, samalla lailla kuin satujen hanhiemo pitää pyrstöään pystyssä metsästyskauden alkaessa.
Oloni oli kevyt ja tuskaton.
Tuo eteeni ilmestynyt ihana aikojen impye...
Hän oli kerta kaikkiaan saanut pääni pyörälle.
Kirjaimellisesti!
Vastaukset 2
Vanhimmat
On sulla merkillisiä unia.
Voi voi, mut noinhan siinä käy jos pyöräillessä ei katso eteensä! onneksi tuo painajaisesi oli mieluinen, minä odotin ihan et sinä olisit tarvinnut tekohengitystä, siis noin suoraan suustasuuhun, jotenkin tästä tarinasta tuli eräs ap. mieleeni mut mahtuuhan maaimaan useanpikin ap.