Kun Al-Faruq Omar (olkoon Allaah häneen tyytyväinen) oli muslimein Kalifah, hän pyysi Abuu Ad-Dardaa ottamaan kuvernöörin paikan eräässä Syyrian alueista. Abuu Ad-Dardaa kieltäytyi mutta kun Omar jatkoi pyytämistään, Abuu Ad-Dardaa sanoi; ”jos haluat voin mennä opettamaan heille Koraania ja sunnaa ja johtamaan heitä rukouksessa.”
Omar suostui tähän ja Abuu Ad-Dardaa lähti Damaskukseen. Siellä hän huomasi että sen asukkailla ei ollut muita kiinnostuksen kohteita kuin raha ja yltäkylläinen elämä. Hän kauhistui ja kutsui ihmiset moskeijaan koolle. Kun he olivat saapuneet hän seisoi heidän keskuudessaan sanoen; ”Damaskuksen asukkaat! Te olette meidän veljiämme uskossa, meidän naapureitamme ja auttajiamme mahdollista vihollista vastaan. Minä en pyydä teiltä mitään ettekä te ole velvollisia maksamaan minun menoistani. Neuvoni ovat teille ilmaisia enkä näe mitään mikä estäisi teitä vastaamaan minun huoleeni teistä ja kuuntelemaan neuvojani. Kertokaa minulle miksi oppineenne kuolevat vanhuuteen eikä ketään nuorista ole koulutettu ottamaan heidän paikkaansa? Miksi on niin että kun Allaah on antanut teille jotakin, olette keskittyneet vain haalimaan enemmän ja unohtaneet velvollisuutenne Allaahia kohtaan? Miksi säästätte asioita joita ette tarvitse? Rakennatte taloja joissa ette elä suurinta osaa ajasta! Ja toivotte Paratiisia vaikka ette tee mitään sen saavuttamiseksi! Kansat jotka elivät ennen teitä olettivat saavansa kaiken tässä elämässä ja Tuonpuoleisessa. Kaikki mitä he säästivät oli roskaa, heidän toiveensa turhia ja heidän kotinsa yhtä elottomia kuin haudat.
Aadin kansa, joka eli ennen teitä, täytti maan jälkeläisillään ja omaisuudellaan. Nyt, onko Aadin kansasta jäljellä mitään edes kahden dirhamin arvosta?" Kun Abuu Ad-Dardaa oli lopettanut, ihmiset moskeijassa itkivät niin että heidän nyyhkytyksensä kuului ulos asti. Siitä päivästä alkaen Abuu Ad-Dardaa osallistui ihmisten kokoontumisiin Damaskuksessa. Hän meni myyntitoreille vastaten ihmisten kysymyksiin, opettaen heitä ja antaen neuvoja välinpitämättömille. Hän ei koskaan antanut tilaisuuden ihmisten auttamisesta valua hukkaan.
Kerran hän oli näiden asioiden parissa kun hän tuli ihmisten joukkoon jotka olivat kokoontuneet miehen ympärille jota he löivät ja kirosivat. Hän kysyi mitä oli tapahtunut ja he vastasivat että tämä mies oli tehnyt jotakin hyvin syntistä. Abuu Ad-Dardaa sanoi heille; ” jos hän tippuisi kaivoon, ettekö nostaisi häntä ylös?”
-” Totta kai nostaisimme”, he vastasivat.
-”Älkää sitten lyökö tai kirotko häntä. Sen sijasta selittäkää hänelle, että hän ymmärtäisi ja kiittäkää Allaahia koska Hän on säästänyt teidät tekemästä samaa tekoa.”
-”Etkö sinä vihaa häntä?”, he kysyivät.
-”Vihaan vain sitä mitä hän on tehnyt mutta jos hän katuu, hän on minun veljeni”, Abuu Ad-Dardaa vastasi.
Mies jota oli kirottu ja lyöty alkoi tämän kuultuaan itkeä ja vannoi ettei koskaan enää tee tekemäänsä pahaa tekoa.
Kerran nuori mies tuli Abuu Ad-Dardan luokse ja sanoi; ” Anna minulle neuvo, Profeetan Seuralainen”.
Abuu Ad-Dardaa vastasi hänelle; ”Poikaseni. Ole oppinut, oppilas tai kuuntelija mutta älä putoa väliin, muuten sinun käy huonosti. Poikaseni. Anna moskeijan olla kotisi sillä kuulin Allaahin Lähettilään sanoneen; ”Moskeija on jokaisen todella Jumalaa pelkäävän koti. Ja Allaah on luvannut mukavuuden ja armon niille jotka pitävät moskeijaa kotinaan ja luvannut että he ylittävät polun saavuttaen Hänen mieltymyksensä.”
Kerran Abuu Ad-Dardaa ohitti nuorten miesten joukkion jotka istuivat kadun varressa jutellen ja katsellen ohikulkevia ihmisiä. Abuu Ad-dardaa sanoi heille; ”poikaseni, muslimimiehen koti on hänen turvapaikkansa. Siellä hän voi rauhoittaa hänen toiveensa ja katseensa. Välttäkää kaupantekopaikoilla norkoilua sillä se ajaa pois Allaahin muistelemisesta ja johtaa turhaan puheluun.”
Kun Abuu Ad-Dardaa vielä eli Syyriassa, Muawiyah ibn Abi Sufyan lähetti hänelle viestin pyytäen Abuu Ad-Dardan tytärtä, Ad-Dardaa, vaimoksi hänen pojalleen Yazidille. Abuu Ad-Dardaa kieltäytyi kosinnasta ja lopulta antoi hänen mennä naimisiin ”tavallisen” muslimin kanssa koska hän oli mieltynyt hänen moraalinsa ja käytöstapoihinsa. Kun uutiset tästä kiirivät muslimiyhteisön parissa, ihmiset alkoivat puhumaan; ”Yazid ibn Muawiyah halusi naida Abuu Ad-Dardan tyttären mutta isä kieltäytyi kosinnasta ja hän meni naimisiin muslimin kanssa tavallisten ihmisten joukosta.” Abuu Ad-Dardalta kysyttiin miksi hän oli toiminut näin johon hän vastasi; ”tein niin koska tahdoin parasta Ad-Dardalle.” Kun häntä pyydettiin selittämään mitä hän tällä tarkoitti, hän kysyi takaisin; ”Ajatelkaa mitä Ad-Dardasta olisi tullut jos hän olisi äkkiä löytänyt palvelijoita seisomassa hänen edessään noudattaen hänen jokaista käskyään, asuen kiiltävissä palatseissa jotka häikäisisivät hänen silmiään. Mitä hänen uskostaan tulisi?”
Kun Abuu Ad-Dardaa oli vielä Syyriassa, Omar ibn Al-Khattaab matkusti paikan päälle nähdäkseen omin silmin kuinka muslimit siellä tulivat toimeen.
Hän meni Aduu Ad-Dardan luokse yöllä. Hän työnsi ulko-ovea ja se heilui avoimena koska siinä ei ollut lukkoa. Hän meni sisään eikä nähnyt missään valoa. Abuu Ad-Dardaa kuuli hänen tulevan, toivotti hänet tervetulleeksi ja pyysi häntä istuutumaan. Nämä kaksi istuivat pimeässä kummankaan näkemättä toista. Omar ojensi kätensä ja saavutti Abuu Ad-Dardan tyynyn jonka hän huomasi olevan satulan alusviltti. Hän kurotteli patjaa mutta huomasi sen olevan vain pieniä, veden sileäksi kuluttamia kiviä lattialla. Hänen peittonsa oli ohut lakana joka ei pystynyt suojaamaan häntä Damaskuksen kylmältä ilmalta. Omar sanoi; ” Olkoon Allaah sinulle armollinen! Enkö antanut sinulle tarpeeksi että eläisit tätä paremmin? Enkö lähettänyt sinulle rahaa?”
-”Muistatko jotain mitä Allaahin Lähettiläs sanoi meille?”, Abuu Ad-Dardaa kysyi.
-”Mitä se oli?”, Omar kysyi.
-” Eikö hän sanonut; älkää ottako enemmän maallista omaisuutta kuin sen mitä ottaisitte matkalle mukaan? Mitä olemme tehneet hänen kuolemansa jälkeen, Omar?”
Omar itki, ja niin teki myös Abuu Ad-Dardaa.Aina aamun valkenemiseen asti nämä kaksi istuivat itkien ajatellessaan kuinka materiaaliseksi muslimi yhteisö oli tullut.
Abuu Ad-Dardaa vietti loppuelämänsä Damaskuksessa ,neuvoen sen asukkaita ja opettaen heille Koraanin viisautta. Kun hän oli kuolinvuoteellaan, hänen seuralaisensa tulivat hänen luokseen ja kysyivät häneltä; ”Mikä on tehnyt sinut sairaaksi?” Hän vastasi; ”minun syntini.”
-”Onko mitään mistä pitäisit?”, he kysyivät.
-”Herrani anteeksiannosta”. Sitten hän sanoi niille jotka olivat hänen vierainaan; ”Laittakaa minut sanomaan ”laa il laaha il Allaah wa muhammadan rasulullaah”. Ja hän jatkoi tämän sanomista kuolemaansa asti.
Abuu Ad-Dardan kuoleman jälkeen Awf ibn Malik Al-Ashfai näki unen jossa hän näki tumman vihreän niityn monien varjoisten puiden kanssa. Keskellä niittyä hän näki suuren nahkasta valmistetun kupoli teltan. Teltan ympärillä loikoili lampaita. Hän ei ollut koskaan nähnyt yhtä kauniita lampaita. Hän kysyi; ”kenelle tämä kuuluu?”
-”AbduRahmaan ibn Awfille”, joku vastasi.
Äkkiä AbdurRahmaan ibn Awf kurkisti teltasta ulos ja sanoi; ”Tämä on se minkä Allaah, Ylistetty, on luvannut meille Koraanissa. Jos kiipeät ylös sitä polkua, tulet kuulemaan ja näkemään asioita joita et ole koskaan ennen edes pystynyt kuvittelemaan.”
-”Kenelle tämä kuuluu, Abuu Muhammad?”, Ibn Malik kysyi. -”Kaikkivaltias Allaah valmisteli tämän Abuu Ad-Dardaalle sillä hän antoi kaikki voimansa ja kummatkin kätensä työntääkseen materiaalisen maailman pois luotaan.”
http://www.muslimtents.com/pisara/main.html
Omar suostui tähän ja Abuu Ad-Dardaa lähti Damaskukseen. Siellä hän huomasi että sen asukkailla ei ollut muita kiinnostuksen kohteita kuin raha ja yltäkylläinen elämä. Hän kauhistui ja kutsui ihmiset moskeijaan koolle. Kun he olivat saapuneet hän seisoi heidän keskuudessaan sanoen; ”Damaskuksen asukkaat! Te olette meidän veljiämme uskossa, meidän naapureitamme ja auttajiamme mahdollista vihollista vastaan. Minä en pyydä teiltä mitään ettekä te ole velvollisia maksamaan minun menoistani. Neuvoni ovat teille ilmaisia enkä näe mitään mikä estäisi teitä vastaamaan minun huoleeni teistä ja kuuntelemaan neuvojani. Kertokaa minulle miksi oppineenne kuolevat vanhuuteen eikä ketään nuorista ole koulutettu ottamaan heidän paikkaansa? Miksi on niin että kun Allaah on antanut teille jotakin, olette keskittyneet vain haalimaan enemmän ja unohtaneet velvollisuutenne Allaahia kohtaan? Miksi säästätte asioita joita ette tarvitse? Rakennatte taloja joissa ette elä suurinta osaa ajasta! Ja toivotte Paratiisia vaikka ette tee mitään sen saavuttamiseksi! Kansat jotka elivät ennen teitä olettivat saavansa kaiken tässä elämässä ja Tuonpuoleisessa. Kaikki mitä he säästivät oli roskaa, heidän toiveensa turhia ja heidän kotinsa yhtä elottomia kuin haudat.
Aadin kansa, joka eli ennen teitä, täytti maan jälkeläisillään ja omaisuudellaan. Nyt, onko Aadin kansasta jäljellä mitään edes kahden dirhamin arvosta?" Kun Abuu Ad-Dardaa oli lopettanut, ihmiset moskeijassa itkivät niin että heidän nyyhkytyksensä kuului ulos asti. Siitä päivästä alkaen Abuu Ad-Dardaa osallistui ihmisten kokoontumisiin Damaskuksessa. Hän meni myyntitoreille vastaten ihmisten kysymyksiin, opettaen heitä ja antaen neuvoja välinpitämättömille. Hän ei koskaan antanut tilaisuuden ihmisten auttamisesta valua hukkaan.
Kerran hän oli näiden asioiden parissa kun hän tuli ihmisten joukkoon jotka olivat kokoontuneet miehen ympärille jota he löivät ja kirosivat. Hän kysyi mitä oli tapahtunut ja he vastasivat että tämä mies oli tehnyt jotakin hyvin syntistä. Abuu Ad-Dardaa sanoi heille; ” jos hän tippuisi kaivoon, ettekö nostaisi häntä ylös?”
-” Totta kai nostaisimme”, he vastasivat.
-”Älkää sitten lyökö tai kirotko häntä. Sen sijasta selittäkää hänelle, että hän ymmärtäisi ja kiittäkää Allaahia koska Hän on säästänyt teidät tekemästä samaa tekoa.”
-”Etkö sinä vihaa häntä?”, he kysyivät.
-”Vihaan vain sitä mitä hän on tehnyt mutta jos hän katuu, hän on minun veljeni”, Abuu Ad-Dardaa vastasi.
Mies jota oli kirottu ja lyöty alkoi tämän kuultuaan itkeä ja vannoi ettei koskaan enää tee tekemäänsä pahaa tekoa.
Kerran nuori mies tuli Abuu Ad-Dardan luokse ja sanoi; ” Anna minulle neuvo, Profeetan Seuralainen”.
Abuu Ad-Dardaa vastasi hänelle; ”Poikaseni. Ole oppinut, oppilas tai kuuntelija mutta älä putoa väliin, muuten sinun käy huonosti. Poikaseni. Anna moskeijan olla kotisi sillä kuulin Allaahin Lähettilään sanoneen; ”Moskeija on jokaisen todella Jumalaa pelkäävän koti. Ja Allaah on luvannut mukavuuden ja armon niille jotka pitävät moskeijaa kotinaan ja luvannut että he ylittävät polun saavuttaen Hänen mieltymyksensä.”
Kerran Abuu Ad-Dardaa ohitti nuorten miesten joukkion jotka istuivat kadun varressa jutellen ja katsellen ohikulkevia ihmisiä. Abuu Ad-dardaa sanoi heille; ”poikaseni, muslimimiehen koti on hänen turvapaikkansa. Siellä hän voi rauhoittaa hänen toiveensa ja katseensa. Välttäkää kaupantekopaikoilla norkoilua sillä se ajaa pois Allaahin muistelemisesta ja johtaa turhaan puheluun.”
Kun Abuu Ad-Dardaa vielä eli Syyriassa, Muawiyah ibn Abi Sufyan lähetti hänelle viestin pyytäen Abuu Ad-Dardan tytärtä, Ad-Dardaa, vaimoksi hänen pojalleen Yazidille. Abuu Ad-Dardaa kieltäytyi kosinnasta ja lopulta antoi hänen mennä naimisiin ”tavallisen” muslimin kanssa koska hän oli mieltynyt hänen moraalinsa ja käytöstapoihinsa. Kun uutiset tästä kiirivät muslimiyhteisön parissa, ihmiset alkoivat puhumaan; ”Yazid ibn Muawiyah halusi naida Abuu Ad-Dardan tyttären mutta isä kieltäytyi kosinnasta ja hän meni naimisiin muslimin kanssa tavallisten ihmisten joukosta.” Abuu Ad-Dardalta kysyttiin miksi hän oli toiminut näin johon hän vastasi; ”tein niin koska tahdoin parasta Ad-Dardalle.” Kun häntä pyydettiin selittämään mitä hän tällä tarkoitti, hän kysyi takaisin; ”Ajatelkaa mitä Ad-Dardasta olisi tullut jos hän olisi äkkiä löytänyt palvelijoita seisomassa hänen edessään noudattaen hänen jokaista käskyään, asuen kiiltävissä palatseissa jotka häikäisisivät hänen silmiään. Mitä hänen uskostaan tulisi?”
Kun Abuu Ad-Dardaa oli vielä Syyriassa, Omar ibn Al-Khattaab matkusti paikan päälle nähdäkseen omin silmin kuinka muslimit siellä tulivat toimeen.
Hän meni Aduu Ad-Dardan luokse yöllä. Hän työnsi ulko-ovea ja se heilui avoimena koska siinä ei ollut lukkoa. Hän meni sisään eikä nähnyt missään valoa. Abuu Ad-Dardaa kuuli hänen tulevan, toivotti hänet tervetulleeksi ja pyysi häntä istuutumaan. Nämä kaksi istuivat pimeässä kummankaan näkemättä toista. Omar ojensi kätensä ja saavutti Abuu Ad-Dardan tyynyn jonka hän huomasi olevan satulan alusviltti. Hän kurotteli patjaa mutta huomasi sen olevan vain pieniä, veden sileäksi kuluttamia kiviä lattialla. Hänen peittonsa oli ohut lakana joka ei pystynyt suojaamaan häntä Damaskuksen kylmältä ilmalta. Omar sanoi; ” Olkoon Allaah sinulle armollinen! Enkö antanut sinulle tarpeeksi että eläisit tätä paremmin? Enkö lähettänyt sinulle rahaa?”
-”Muistatko jotain mitä Allaahin Lähettiläs sanoi meille?”, Abuu Ad-Dardaa kysyi.
-”Mitä se oli?”, Omar kysyi.
-” Eikö hän sanonut; älkää ottako enemmän maallista omaisuutta kuin sen mitä ottaisitte matkalle mukaan? Mitä olemme tehneet hänen kuolemansa jälkeen, Omar?”
Omar itki, ja niin teki myös Abuu Ad-Dardaa.Aina aamun valkenemiseen asti nämä kaksi istuivat itkien ajatellessaan kuinka materiaaliseksi muslimi yhteisö oli tullut.
Abuu Ad-Dardaa vietti loppuelämänsä Damaskuksessa ,neuvoen sen asukkaita ja opettaen heille Koraanin viisautta. Kun hän oli kuolinvuoteellaan, hänen seuralaisensa tulivat hänen luokseen ja kysyivät häneltä; ”Mikä on tehnyt sinut sairaaksi?” Hän vastasi; ”minun syntini.”
-”Onko mitään mistä pitäisit?”, he kysyivät.
-”Herrani anteeksiannosta”. Sitten hän sanoi niille jotka olivat hänen vierainaan; ”Laittakaa minut sanomaan ”laa il laaha il Allaah wa muhammadan rasulullaah”. Ja hän jatkoi tämän sanomista kuolemaansa asti.
Abuu Ad-Dardan kuoleman jälkeen Awf ibn Malik Al-Ashfai näki unen jossa hän näki tumman vihreän niityn monien varjoisten puiden kanssa. Keskellä niittyä hän näki suuren nahkasta valmistetun kupoli teltan. Teltan ympärillä loikoili lampaita. Hän ei ollut koskaan nähnyt yhtä kauniita lampaita. Hän kysyi; ”kenelle tämä kuuluu?”
-”AbduRahmaan ibn Awfille”, joku vastasi.
Äkkiä AbdurRahmaan ibn Awf kurkisti teltasta ulos ja sanoi; ”Tämä on se minkä Allaah, Ylistetty, on luvannut meille Koraanissa. Jos kiipeät ylös sitä polkua, tulet kuulemaan ja näkemään asioita joita et ole koskaan ennen edes pystynyt kuvittelemaan.”
-”Kenelle tämä kuuluu, Abuu Muhammad?”, Ibn Malik kysyi. -”Kaikkivaltias Allaah valmisteli tämän Abuu Ad-Dardaalle sillä hän antoi kaikki voimansa ja kummatkin kätensä työntääkseen materiaalisen maailman pois luotaan.”
http://www.muslimtents.com/pisara/main.html
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.