JOULUJEN JOULU (vanhoillislestadiolaiskertomus)
Leila oli sairas. Hän oli jo kuukausia maannut vuotessa. Kasvot olivat kalpeat, silmät suuret ja kirkkaat. Hervottomina lepäsivät valkeat kädet peitteellä. hengitys oli käynyt kovin raskaaksi. Leila tuskin enää jaksoi kohottaa päätään.
Joulu oli tulossa, sillä päivät lyhenivät. Kahden pimeän välillä oli vain kapea kaistale hämärää.Kauan sitten oli peippo lentänyt pois koivusta ikkunan alta. Vain talitiainen kävi kurkistelemassa ja koputtelemassa lintulaudalla.
Joulu! Viime jouluna oli leila vielä ollut aivan terve. Hän oli jaksanut täysin rinnoin laulaa jouluvirren. Joulukirkossakin hän oli käynyt. Oli kuin vieläkin olisi kohonnut silmäin eteen kirkkaat kruunukynttilät ja pappi-sedän ystävälliset kasvot. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista. "Onko taivaassa tällaista?" oli hän kysynyt isältä.
Monta kertaa Leila oli nytkin kysynyt isältä ja äidiltä: "Pääsenkö taaskin joulukirkkoon?" "Jos taivaan Isä sinut parantaa", oli vastattu. Iltaisin hän oli pannut kätensä ristiin ja rukoillut: "Rakas Isä, tee minut niin terveeksi, että pääsisin pollella joulukirkkoon!"
Leila kutsui äidin vuoteensa viereen. Äidillä oli kovin paljon työtä, mutta hän istahti kuitenkin sängyn reunalle ja silitti sairaan otsaa. "Äiti, kerro minulle joulukirkosta!" pyysi tyttö.
Äiti kertoi: "Kun Jeesus oli pienokainen, kantoi äiti hänet kirkkoon. Siellä oli silloin myös vanha uskovainen Siimeon. Hän otti Jeesus-lapsen syliinsä. Kurttuiset kasvot loistivat ja silmät säteilivät. "Nyt sinä, Herra, lasket palvelijasi lepoon menemään, sillä minun silmäni ovat nähneet vapahtajani!" puhkesi hän liikuttuneena puhumaan ja puristi poikasta sydäntään vasten. Se oli Siimeonin joulukirkko. Sillä oikea joulukirkko on siellä, missä on Jeesus. Ja siellä, missä Jeesus on ihan omana Vapahtajana, siellä on taivaan joulukirkko auki!"
"Kerro äiti vielä siitä taivaan joulukirkosta!" pyyteli Leila.
"Siellä ei tarvita kynttilöitä. Siellä on Jeesus valona. Kaikilla sinne pääsevillä ihmisilläkin on kirkkaasti hohtavat ruumiit. Siellä soivat humisten ihanat urut, ja enkelit laulavat kiitosvirttä. Sinne ei saavu tauti, eikä vanha aatami eikä kuolema - Tahtoisithan lapseni sellaiseen joulukirkkoon?"
"Tahdon, äiti! Mutta minulla on ollut niin monta kertaa vanha aatami."
"Kaikki syntisi ovat anteeksi annetut", lohdutti äiti, "Jeesus on sinunkin Vapahtajasi niinkuin hän oli Siimeoninkin Vapahtaja. Kuten isä vei sinut kulkusten helistessä viime jouluna kirkkoon, samoin vie hyvä enkeli sinut taivaan joulukirkkoon."
Leila hymyili.
Seuraavana yönä hän uneksi: Joku koputti ikkunaan. Leila kiiruhti katsomaan. Siellä oli kaunis enkeli. "Olen tullut viemään sinua taivaan joulukirkkoon", sanoi hän. "Avaapa ikkuna pikku Leila1" Leila avasi. Lämmin suvi-ilma lehahti huoneeseen, vaikka puut kimmelsivät huurteisina, ja nietokset peittivät niittyjä. Oli myös kuin tuhannet peipot ja kesäpääskyset olisivat visertäneet. Enkeli otti leilaa kädestä, ja niin hypähdettiin kevyesti maahan. Koivuun oli sidottu pieni säihkyvän valkea varsa. Sen perässä oli hopeankirkas kirkkoreki. Siihen istahdettiin. Hepo hypähti lentoon. Suvituuli leyhyi kasvoja vasten ja poutapääskyset visertelivät jossakin kaukana. Sieltä kaukaa häämötti kullanhohtoinen kirkko. Lukemattomat joulukynttilät säteilivät sen ikkunoista. Sen holvien alle kävi kulku.
- - -
Aamulla pantiin Leilan valkea ruumis valkeaan arkkuun.
Joulukirkon päätyttyä pappi-setä siunasi hänen hautansa kirkon seinustalle ikkunan alle. Ruutujen läpi loisti vielä kynttiläkruunu, jota suntio parhaillaan sammutteli.
Leila oli sairas. Hän oli jo kuukausia maannut vuotessa. Kasvot olivat kalpeat, silmät suuret ja kirkkaat. Hervottomina lepäsivät valkeat kädet peitteellä. hengitys oli käynyt kovin raskaaksi. Leila tuskin enää jaksoi kohottaa päätään.
Joulu oli tulossa, sillä päivät lyhenivät. Kahden pimeän välillä oli vain kapea kaistale hämärää.Kauan sitten oli peippo lentänyt pois koivusta ikkunan alta. Vain talitiainen kävi kurkistelemassa ja koputtelemassa lintulaudalla.
Joulu! Viime jouluna oli leila vielä ollut aivan terve. Hän oli jaksanut täysin rinnoin laulaa jouluvirren. Joulukirkossakin hän oli käynyt. Oli kuin vieläkin olisi kohonnut silmäin eteen kirkkaat kruunukynttilät ja pappi-sedän ystävälliset kasvot. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista. "Onko taivaassa tällaista?" oli hän kysynyt isältä.
Monta kertaa Leila oli nytkin kysynyt isältä ja äidiltä: "Pääsenkö taaskin joulukirkkoon?" "Jos taivaan Isä sinut parantaa", oli vastattu. Iltaisin hän oli pannut kätensä ristiin ja rukoillut: "Rakas Isä, tee minut niin terveeksi, että pääsisin pollella joulukirkkoon!"
Leila kutsui äidin vuoteensa viereen. Äidillä oli kovin paljon työtä, mutta hän istahti kuitenkin sängyn reunalle ja silitti sairaan otsaa. "Äiti, kerro minulle joulukirkosta!" pyysi tyttö.
Äiti kertoi: "Kun Jeesus oli pienokainen, kantoi äiti hänet kirkkoon. Siellä oli silloin myös vanha uskovainen Siimeon. Hän otti Jeesus-lapsen syliinsä. Kurttuiset kasvot loistivat ja silmät säteilivät. "Nyt sinä, Herra, lasket palvelijasi lepoon menemään, sillä minun silmäni ovat nähneet vapahtajani!" puhkesi hän liikuttuneena puhumaan ja puristi poikasta sydäntään vasten. Se oli Siimeonin joulukirkko. Sillä oikea joulukirkko on siellä, missä on Jeesus. Ja siellä, missä Jeesus on ihan omana Vapahtajana, siellä on taivaan joulukirkko auki!"
"Kerro äiti vielä siitä taivaan joulukirkosta!" pyyteli Leila.
"Siellä ei tarvita kynttilöitä. Siellä on Jeesus valona. Kaikilla sinne pääsevillä ihmisilläkin on kirkkaasti hohtavat ruumiit. Siellä soivat humisten ihanat urut, ja enkelit laulavat kiitosvirttä. Sinne ei saavu tauti, eikä vanha aatami eikä kuolema - Tahtoisithan lapseni sellaiseen joulukirkkoon?"
"Tahdon, äiti! Mutta minulla on ollut niin monta kertaa vanha aatami."
"Kaikki syntisi ovat anteeksi annetut", lohdutti äiti, "Jeesus on sinunkin Vapahtajasi niinkuin hän oli Siimeoninkin Vapahtaja. Kuten isä vei sinut kulkusten helistessä viime jouluna kirkkoon, samoin vie hyvä enkeli sinut taivaan joulukirkkoon."
Leila hymyili.
Seuraavana yönä hän uneksi: Joku koputti ikkunaan. Leila kiiruhti katsomaan. Siellä oli kaunis enkeli. "Olen tullut viemään sinua taivaan joulukirkkoon", sanoi hän. "Avaapa ikkuna pikku Leila1" Leila avasi. Lämmin suvi-ilma lehahti huoneeseen, vaikka puut kimmelsivät huurteisina, ja nietokset peittivät niittyjä. Oli myös kuin tuhannet peipot ja kesäpääskyset olisivat visertäneet. Enkeli otti leilaa kädestä, ja niin hypähdettiin kevyesti maahan. Koivuun oli sidottu pieni säihkyvän valkea varsa. Sen perässä oli hopeankirkas kirkkoreki. Siihen istahdettiin. Hepo hypähti lentoon. Suvituuli leyhyi kasvoja vasten ja poutapääskyset visertelivät jossakin kaukana. Sieltä kaukaa häämötti kullanhohtoinen kirkko. Lukemattomat joulukynttilät säteilivät sen ikkunoista. Sen holvien alle kävi kulku.
- - -
Aamulla pantiin Leilan valkea ruumis valkeaan arkkuun.
Joulukirkon päätyttyä pappi-setä siunasi hänen hautansa kirkon seinustalle ikkunan alle. Ruutujen läpi loisti vielä kynttiläkruunu, jota suntio parhaillaan sammutteli.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ette kait te oikeasti kerro tämmöisiä tarinoita jouluna tai muulloinkaan puhumattakaan, että kertoisitte niitä lapsille? Jos tämä on ihan oikeasti joku vanhoillislestadiolainen joulusatu, niin vl:en ei varmaankaan tarvisi olla kovinkaan huolissan television annista.
meillä on nytkin oikea joulukirkko johon mennä ja Jeesus on siellä valona.
Kyllähän sitä vanhemmat aikanaan ihmetteli kun kakarana en olisi millään mennyt pyhäkouluun; meni aikaa ennen kuin keksivät mistä painajaiset johtuvat. Kun päälle vielä veisattiin "Musta Saara", niin traumat oli taattu. Luulisi kuitenkin että kolmessakymmenessä vuodessa jotain tapahtuu... Toivottavasti ainakin se Saara on jo hylätty. Itse asiassa en ole varma oliko naapurin täti vl vai ei, aiemmin luulin körtiksi, mutta myöhemmin olen älynnyt että Siionin virsiä lauletaan muissa piireissä.
Sitten kun oma aikani päättyy. Noin kun pääsisi lähtemään täältä synnin maan päältä.
Muistan tämän kertomuksen hyvin elävästi lapsuudestani. Luin sen monesti ja ajattelin, miten turvallinen on Jumalan lapsen osa myös kuolemassa. Uskovainen pikku Leila sai siirtyi ikuiseen joulujuhlaan suoraan sairasvuoteelta.
Vaikka uskovainen osaa ja saa aavistaa taivaan kodin suloisuutta, sitä ei ajallinen ymmärrys pysty hahmottamaan. Tässä tarinassa kertojalla on ollut taitoa tuoda sitäkin esiin. Pienen lapsen taivasretki muistuttaa jokaista Jumalan lasta siitä, minne kannattaa vaeltaa. Samoin kertomus sisältää esimerkin tunnon puhtauden oikeasta hoidosta. Jos tuolla lapsella oli tarvetta evankeliumiin, niin kyllä minullakin on.
Lukekaa isät ja äidit tätäkin kertomusta lapsillenne, niin omatkin ajatuksemme nousevat irti arjesta ja kaikesta tohinasta.
Tuohon on helppo yhtyä!
tule käytyä joulukirkossa. siis täällä ajallisessa, Taivaan joulukirkkoon sen sijaan on usein mieli.ja on ollut aikoja jolloin erityisesti on ollut voimakas halu sinne päästä aivan heti.Pääsyni sinne antaa vielä odottaa itseään.Harras toivomukseni on kuitenkin olla sillä hetkellä kun noutajat tulee, niin syntini anteeksi annetut ja rauha tunnolla ja elävä taivastoivo.