Vanhempani ovat eronneet. Isäni on naimisissa espanjalaisen kanssa. Molemmat äitini ja isäni ovat suomalaisia. Voinko teidän mielestä sanoa että olen puoliksi espanjalainen jos olen yli puolet elämästäni puhunut espanjaa ja kasvanut espanjalaisessa kulttuurissa ja käytöstapojen mukaan. Tunnen myös itseni enemmän espanjalaiseksi kuin suomalaiseksi. Onko väärin sanoa että olen espanjalainen tai puoliksi espanjalainen? Onko kellään muulla samanlaista tilannetta?
Valehtelenko olevani espanjalainen?
Perussuomalainen15
2
131
Vastaukset
- ööhhhh
Et ole espanjalainen, jos edelleen olet Suomen kansalainen ja vanhempasi ovat suomalaisia. On naurettavaa uskotella olevansa jotakin muuta kuin oikeasti on.
- Rosamundamyös
Sano että sinulla suomalaiset sukujuuret mutta tunnet itsesi taustasi vuoksi enemmän espanjalaiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka932566Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww911506- 671485
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131218- 81953
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi17942Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe39848Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta112841- 54793
- 30726