Missä VL seurakunnan kulmakivi, Jeesus?

Usein ihmetellään, miksi lestadiolaiset hajoaa, ja miksi siellä on niin paljon sääntöjä, että he jopa itsekin sekoilevat, ja uusia ”sorvataan” tai poistetaan.
Syy löytyy Raamatusta, molemmista Liitoista, Testamenteista.
Kysymys on Kristuksen hukkuminen näiden sääntöjen sekaan, käytännössä toimien vain osana ihmisen junailemaa seurakuntaa.
SRK;lle ei Kristus ole kulmakivi, ainoastaan nimi, jota käytetään puhujien toimesta heidän omien syntisanomien pitämisen ja päästämisen jutuissa.
Jos Kristus ei ole kulmakivi seurakunnassa, ei heille jä käteen mitään.
Ilman Kristusta tulee aina säännöt, tee sitä ja tee tätä, älä tee sitä, etkä tätä, pelastuaksesi.
Heille Kristus on jäänyt vain yhdeksi ”säännöksi”, muiden joukossa, eikä Hänen Kaikkivaltiassuutta tunnusteta mitenkään.
Vanhassa Testamentissa Jesaja ohjaa eksyneitä profeettoja sekä pappeja hyvin ravakasti.
Jes. 29; 9 Ihmetelkää ja typertykää, sokaistukaa ja jääkää sokeuteenne! Juopukaa – MUUSTA KUIN viinistä, hoippukaa – MUUSTA KUIN väkevistä juomista!
10 Sillä Herra on VAIVUTTANUT TEIDÄT RASKAASEEN HORROKSEEN JA SOKAISUUT TEIDÄN SILMÄNNE profeettanne, ja verhonnut teidän päänne, näkijänne.
11 Jokainen profeetan näky on teille kuin sinetöity kirjakäärö. Jos SE OJENNETAAN LUKUTAITOISELLE JA SANOTAAN: "Lue tämä", hän vastaa: "En voi, kun se on suljettu ja sinetöity."
12 Jos taas käärö annetaan lukutaidottomalle ja sanotaan hänelle: "Lue tämä", hän vastaa: "Enhän minä osaa lukea."
13 Herra sanoi: -- Koska tämä kansa lähestyy minua vain suullaan ja kunnioittaa minua vain huulillaan, koska sen sydän on vetäytynyt minusta kauas ja koska sen kuuliaisuus minua kohtaan on vain opittujen ihmiskäskyjen noudattamista,
Kertomus ei ole kapakasta, vaan Temppelistä, joka toimi Jerusalemissa (alkukielen sanaa käytetään myös uhrialttarista, eli Jerusalemista on kysymys), jossa Jumalan omaisuuskansan profeetat ja papit poikkeisivat Jumalan ohjeesta ja alkoivat laittaa Jumalan päälle, sivulle ja alle omia sääntöjään.
Tuntuuko tutulta, SÄÄNTÖJÄ, JOKA JÄTTÄÄ ALLEEN HERRAN.
Uusi liitto vahvistaa saman näkemyksen seurakunnissa, jotka haarautuvat, sekä säännöistyvät ihmisen mielen mukaan, työvaliokunnissa.
Uusi Testamentti vahvistaa asian. Mark 7.
6 Hän vastasi heille: "Te tekopyhät! Oikein on Jesaja teistä ennustanut. Onhan kirjoitettu: -- Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta.
7 Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, IHMISTEN TEKEMIÄ KÄSKYJÄ.

Jeesus kulmakivenä on poistunut -60 luvulla lestadiolaisuudesta, samoin teki Pyhä Henki.
Tilalle tuli maallikkosaarnaajien palvonta, jopa synnin anteeksi antajina sekä ehdottomina auktoriteetteina.

Näin mureni Kristus kulmakivenä, sekä Henki Hänen kirkastujanaan.
Molemmilla on nyt aivan toinen, pieni rooli, jota kumpikaan ei toteuta, Hän ei pakota opetuslapsekseen, mutta parannuksella se vielä onnistuu.

Kes.
1469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kävin miettimään tuota Kesin avausta.
Onko Jeesus meillä kulmakivi, vai joku/ jotkut muut.
On todettava, että emme ole oikeasti Jeesuksen seuraajia, Hänet otetaan esille vain silloin kun Hänen ”nimeään tarvitaan”, ei muulloin.
Säännöt, talkoot ja paikalla oleminen on tärkeämpi.
Jopa silmät aukenivat.
Eikö kukaan muu uskalla ottaa kantaa.

Äänestä

""Eikö kukaan muu uskalla ottaa kantaa. ""

Uskallan minä. Samaa mieltä teidän kanssa!

Äänestä

SRK on itsestään tehnyt pelastajaa. Kristus on joutunut sivuraiteille.

Onneksi on joukossa vielä muutamia hiljaisia Kristus uskoisia.

Äänestä

En ota kantaa. Ja sitäpaitsi tärkeintä on että uskoo.kaikki synnit anteeksi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Juuri paljastit koko lahkon lihallisuuden.

    Teille on tärkeintä saarnaajat, jotka suoltavat soopaa ja ottavat Jeesusken paikan, haudaten hänet SRK- pallomereen.

    Missä muuten Raamatussa kerrotaan, että pelastuu, jos saa ihmisen antamana synnit anteeksi?

    Ajattele, kuinka he vetävät sinuakin kölin alta, ja joka pyhä.

    Kes.

    Äänestä

  • Ajettele itse, jos olisit nuoremmpi, niin sinä olisit hyvä työmies upotussinkityslaitoksella, jos tottelisit työnantajaasi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tälleen_ajattelen kirjoitti:

    Ajettele itse, jos olisit nuoremmpi, niin sinä olisit hyvä työmies upotussinkityslaitoksella, jos tottelisit työnantajaasi.

    >Nytkin Jeesus jäi huonommaksi?

    Nostit minut HYVÄKSI työmieheksi?

    Olet paha pakana.

    Äänestä

  • Joka häpeää Jeesusta, ei saa syntejään anteeksi, vaikka uskoisi kuinka lujasti.

    Äänestä

Ei lestat mitään ajattele, he ovat sopulilauma neljät vaunut rinan j aloput jonossa.

Äänestä

Hyvä avaus KES! !
Samaa olen ajatellut kun olen näitä juttuja lukenut ja pahin loukkaus oli minusta vaarivainaan ajatus siitä, ettei tarvita enää Jeesusta syntejä anteeksi antamaan, kun seurakunta voi sen tehdä!
Ja toinen se, että uskovaisiksi itseään täällä kutsuvat - kilvan haukkuvat toisiaan ja puhuvat jotain niin saastaisia juttuja, etten millään voi ymmärtää! Jos ihminen on uskossa, hän ei todellakaan ole räyhähengen vallassa, vaan sydämessä pitäisi asua rauha. Noh.., voihan se olla, että kun ihminen on kyllästetty kaikenlaisilla säännöillä ja aivopestykin on - hämärtyy se ainoa ja oikea, alkuperäinen usko. Siinä ei ole räyhähenkeä, vaan puhdas luottamus Jumalaan

Äänestä
  • Aloittaja

    Kiitos tuesta.
    Aina sitä hieman tulistuu, mutta Kolmiyhtienen Jumala Pojassaan on aina; - ennen kaikkija.

    Kes.

    Äänestä

Vanhoillisilta rakentajilta unohtui kulmakivi, mutta sitten myöhemmin he nimesivät yhden rakennuskiven kulmakiveksi (SRK).

Äänestä
  • Onko Kempeleen pelllen sukellusallas kulmakivi?

    Äänestä

  • Aloittaja

    erehdys_vai_unohdus kirjoitti:

    Onko Kempeleen pelllen sukellusallas kulmakivi?

    kuulin sen, että on hänellä, RY;n Murron hallituksen PJ;lla, mutta murehti sitä, kun et ollut tajunnut, että kivi ei tule sisäpuolelle altaaseen, vaan ulos.

    Joudut kuulemma maksaan koko altaan 2700€ Puuiloon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kesitas kirjoitti:

Usein ihmetellään, miksi lestadiolaiset hajoaa, ja miksi siellä on niin paljon sääntöjä, että he jopa itsekin sekoilevat, ja uusia ”sorvataan” tai poistetaan.
Syy löytyy Raamatusta, molemmista Liitoista, Testamenteista.
Kysymys on Kristuksen hukkuminen näiden sääntöjen sekaan, käytännössä toimien vain osana ihmisen junailemaa seurakuntaa.
SRK;lle ei Kristus ole kulmakivi, ainoastaan nimi, jota käytetään puhujien toimesta heidän omien syntisanomien pitämisen ja päästämisen jutuissa.
Jos Kristus ei ole kulmakivi seurakunnassa, ei heille jä käteen mitään.
Ilman Kristusta tulee aina säännöt, tee sitä ja tee tätä, älä tee sitä, etkä tätä, pelastuaksesi.
Heille Kristus on jäänyt vain yhdeksi ”säännöksi”, muiden joukossa, eikä Hänen Kaikkivaltiassuutta tunnusteta mitenkään.
Vanhassa Testamentissa Jesaja ohjaa eksyneitä profeettoja sekä pappeja hyvin ravakasti.
Jes. 29; 9 Ihmetelkää ja typertykää, sokaistukaa ja jääkää sokeuteenne! Juopukaa – MUUSTA KUIN viinistä, hoippukaa – MUUSTA KUIN väkevistä juomista!
10 Sillä Herra on VAIVUTTANUT TEIDÄT RASKAASEEN HORROKSEEN JA SOKAISUUT TEIDÄN SILMÄNNE profeettanne, ja verhonnut teidän päänne, näkijänne.
11 Jokainen profeetan näky on teille kuin sinetöity kirjakäärö. Jos SE OJENNETAAN LUKUTAITOISELLE JA SANOTAAN: "Lue tämä", hän vastaa: "En voi, kun se on suljettu ja sinetöity."
12 Jos taas käärö annetaan lukutaidottomalle ja sanotaan hänelle: "Lue tämä", hän vastaa: "Enhän minä osaa lukea."
13 Herra sanoi: -- Koska tämä kansa lähestyy minua vain suullaan ja kunnioittaa minua vain huulillaan, koska sen sydän on vetäytynyt minusta kauas ja koska sen kuuliaisuus minua kohtaan on vain opittujen ihmiskäskyjen noudattamista,
Kertomus ei ole kapakasta, vaan Temppelistä, joka toimi Jerusalemissa (alkukielen sanaa käytetään myös uhrialttarista, eli Jerusalemista on kysymys), jossa Jumalan omaisuuskansan profeetat ja papit poikkeisivat Jumalan ohjeesta ja alkoivat laittaa Jumalan päälle, sivulle ja alle omia sääntöjään.
Tuntuuko tutulta, SÄÄNTÖJÄ, JOKA JÄTTÄÄ ALLEEN HERRAN.
Uusi liitto vahvistaa saman näkemyksen seurakunnissa, jotka haarautuvat, sekä säännöistyvät ihmisen mielen mukaan, työvaliokunnissa.
Uusi Testamentti vahvistaa asian. Mark 7.
6 Hän vastasi heille: "Te tekopyhät! Oikein on Jesaja teistä ennustanut. Onhan kirjoitettu: -- Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta.
7 Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, IHMISTEN TEKEMIÄ KÄSKYJÄ.

Jeesus kulmakivenä on poistunut -60 luvulla lestadiolaisuudesta, samoin teki Pyhä Henki.
Tilalle tuli maallikkosaarnaajien palvonta, jopa synnin anteeksi antajina sekä ehdottomina auktoriteetteina.

Näin mureni Kristus kulmakivenä, sekä Henki Hänen kirkastujanaan.
Molemmilla on nyt aivan toinen, pieni rooli, jota kumpikaan ei toteuta, Hän ei pakota opetuslapsekseen, mutta parannuksella se vielä onnistuu.

Kes.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu