Ovatko hurrit siellä jotenkin valtiaita, kun pitää tätäkin maataloustukien lisäksi nyhtää.
Maalahti saa saaristotukea
9
<50
Vastaukset
Tyhmyyden valtias on kuitenkin kiistatta netin kielijihadisti joka mollaa ruotsinkielisiä mutta ei ymmärrä sitä että eniten tuostakin tuesta hyötyi hänen oma porukkansa, suomenkieliset saariston ja Järvi-Suomen maanomistajat!
Valtio kun tukee kaikkia yhtäläisin perustein, kielestä riippumatta.
http://www.kymensanomat.fi/Online/2014/02/21/Valtio suunnittelee saaristotukien lopettamista/2014316961870/4- seliselirusina
Ja aina löytyy joku tekosyy. Sinä se tyhmä olet. Miten ruotsinkielinen voi olla nettomaksaja sekä saada eniten samaan aikaan varustamotukia, maataloustukia, yritystukia, saaristotukia ja muita almuja asukaslukuun suhteutettuna. Maalahdessa asuu hädin tuskin viisituhatta ihmistä ja se elää tuista, vai onko sielläkin viisikymmentä kieltä ja nrljäsataa yritystä kuten Närpiössä.
Niihin Suomen kuntiin missä asutaa saareissa saa osittainen sääristotuki. Maalahti saa tämän osittainen tuki koska kuntaan kuuluu entinen Bergön kunta johon ei ole kiinteää tieyhteyttä. Suurin osa täällaisista kunnista ovat täysin suomnekieliset, ja kun tukeja nyt sitten leikataan niin se jää tietenkin kaikilta pois.
- dmtilasto
Pidä sitten turpasi kiinni niistä alueista jotka vielä muualla saavat tuota tukea. Tukihan on oikeasti jo poistettu lähinnä kaikilta suomenkielisiltä alueilta.
Miksi pitäsisn turpani kiinni vaan sen takia että tukeja maksetaan jos makseta samoin ehdoin kaikkialla Suomessa. Koko saaristotuen ongelma minusta on ollut että saatu raha ei ole mennyt kunnissa saaristolaisten hyväksi vaan kunntien yleismenoihin. Enkä ymmärrä sitäkään että jos on ollut penger tai siltayhteys niin tukea on saatu, tavallisen järjen mukaan silloin on kyllä osaa mannermaata eikkä enää saaristoa.
- jotainmätää
twervig kirjoitti:
Miksi pitäsisn turpani kiinni vaan sen takia että tukeja maksetaan jos makseta samoin ehdoin kaikkialla Suomessa. Koko saaristotuen ongelma minusta on ollut että saatu raha ei ole mennyt kunnissa saaristolaisten hyväksi vaan kunntien yleismenoihin. Enkä ymmärrä sitäkään että jos on ollut penger tai siltayhteys niin tukea on saatu, tavallisen järjen mukaan silloin on kyllä osaa mannermaata eikkä enää saaristoa.
Kotkalta poistettiin saaristotuet 2009, vaikka se on Maalahtea aivan selvästi tärkeämpi. Kotkan satama on viennin kannalta tärkeä, MAALAHTI EI OLE.
dmtilasto kirjoitti:
Pidä sitten turpasi kiinni niistä alueista jotka vielä muualla saavat tuota tukea. Tukihan on oikeasti jo poistettu lähinnä kaikilta suomenkielisiltä alueilta.
Jospa ihan itse pitäisit turpasi kiinni niin et vaikuttaisi niin pohjattoman tyhmältä!
Sinä: "Pidä sitten turpasi kiinni niistä alueista jotka vielä muualla saavat tuota tukea. Tukihan on oikeasti jo poistettu lähinnä kaikilta suomenkielisiltä alueilta."
"Hallitus päätti, että kuntien hallinnonalakohtaiset valtionosuudet yhdistetään vuoden 2010 alussa. Samalla tästä potista irroitetaan 30 miljoonaa euroa pysyväksi tarkoitetulla järjestelmämuutoksella joukolle harvaan asuttuja kuntia ja saaristokuntia.
Poikkeuksellisen harvan asutuksen perusteella tukea saavat Savukoski, Enontekiö, Utsjoki, Inari, Pelkosenniemi, Kittilä, Salla, Sodankylä, Muonio, Ranua, Puolanka, Posio, Kolari, Pudasjärvi, Rautavaara, Suomussalmi, Utajärvi, Lestijärvi, Ristijärvi ja Taivalkoski.
Miten se nyt olikaan...?
P.S.
Tiedoksi että Maalahdessa on vaikka kuinka paljon teollisuutta ja yritystoimintaa ja erityisen paljon siellä harrastetaan turkistarhausta.
Tukea saavat kahdeksan saaristokuntaa ovat Enonkoski, Hailuoto, Kemiönsaari, Kustavi, Länsi-Turunmaa, Maalahti, Puumala ja Sulkava."
http://yle.fi/uutiset/pysyva_tuki_harvaan_asutuille_kunnille_ja_saaristokunnille/5267571
- Ahvenloinen
Hei olisko se tuki taattu Kansainvälisin Sopimuksin, joihin ei ikävä kyllä voi vaikuttaa?
- rosvomikärosvo
Miks ei muka voisi. Et sinä sitä päätä paljon nuuskaa niiskuttava sukusi saa rehellisiltä ihmisiltä varastaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun357022- 833646
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa823245Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus3352959- 462403
- 542251
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo251550- 561475
Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."
Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui301440Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi221416