missä vika

Missä vika, kun monet "meikäläiset" joutuvat kyselemään täältä palstalta autuutensa asioita? Ollaanko me niin yksinäisiä, ettei ole kenen kanssa keskustella? Eikö me uskalleta puhua toisten uskovaisten kanssa? Pelätäänkö me sitä, että ollaan eri mieltä jostain asiasta jos keskustellaan nokatusten?
4329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nähtävästi monet ovat niin yksinäisiä, ettei heillä ole oikein juttukaveria. On vain niitä hyvän päivän tuttuja, joitten kanssa ei tule juteltua syvällisemmin...:/

Äänestä

Tämä palsta on sitä varten, että täällä voi keskustella vapaasti.

Äänestä

Jotkin kerrat, kun olen keskustellut joidenkin meikäläisten kanssa uskonasioista vähän syvällisemmin ja olen puhunut kohtalaisen suoraan oman mielipiteeni johonkin asiaan; ovat johtaneet siihen, että ne joiden kanssa olin keskustellut, ovat alkaneet karttaa minua ja usein kyräilevät minua. :( Sellainen ei mielestäni ole uskovaiselta sopivaa käyttäytymistä.

Miksi eivät tule rehellisesti kohti, jos on jäänyt jotain mielen päälle, esitä omia ajatuksiaan perustelujen kanssa; sellainen olisi hyvää keskustelua ja rakentavaa toisin kuin kyräily ja mykkäkoulu.

Ikävää, että sellainen johtaa myös siihen, ettei enää niin helposti uskalla sanoa täysin rehellisesti mitä ajattelee. Mielestäni meidän tulisi kunnioittaa toistemme mielipiteitä ja käydä järkevää keskustelua, eikä loukaantua toisten mielipiteistä.
Mielipiteistä kun on vaikea luopua, jos ei mitenkään loogisesti pysty perustelemaan itselleen, että on väärässä.

Äänestä
  • silloin tällöin ajankulukseni.
    Tosin en tiedä, että onko se kovinkaan rakentavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jehu kirjoitti:

Missä vika, kun monet "meikäläiset" joutuvat kyselemään täältä palstalta autuutensa asioita? Ollaanko me niin yksinäisiä, ettei ole kenen kanssa keskustella? Eikö me uskalleta puhua toisten uskovaisten kanssa? Pelätäänkö me sitä, että ollaan eri mieltä jostain asiasta jos keskustellaan nokatusten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu