Jääräpäinen sulhanen

Ei hän ole sen uskovaisempi kuin minäkään. Minusta hän ei nyt haluakaan minua sellaisena kuin satun olemaan. Jos evankelis-luterilaisuus on hänelle morsiamessa se tärkein ominaisuus, olisi hänen pitänyt kertoa minulle se jo heti. Ennenkuin rakastuin.

Surullinen80 kirjoitti:

Ei hän ole sen uskovaisempi kuin minäkään. Minusta hän ei nyt haluakaan minua sellaisena kuin satun olemaan. Jos evankelis-luterilaisuus on hänelle morsiamessa se tärkein ominaisuus, olisi hänen pitänyt kertoa minulle se jo heti. Ennenkuin rakastuin.

... syy perääntyä häistä?

UPDATE_6389154 kirjoitti:

... syy perääntyä häistä?

Enemmän uskoisin olevan kyseessä haaveiden mureneminen. Hän on aina ajatellut avioituvansa kirkossa.

Päivä prinssinä -tyyppinen haave taitaa olla tavallisempi naisilla, mutta minun sulhaseni ei ihan tavallinen olekaan. Siksi häntä rakastankin.

Surullinen80 kirjoitti:

Enemmän uskoisin olevan kyseessä haaveiden mureneminen. Hän on aina ajatellut avioituvansa kirkossa.

Päivä prinssinä -tyyppinen haave taitaa olla tavallisempi naisilla, mutta minun sulhaseni ei ihan tavallinen olekaan. Siksi häntä rakastankin.

No eipä haaveiden mureneminen omissa häissään ole kovin mairitteleva tilanne -- mahtavat muistot jäävät siitä.

Hommahan on harvinaisen yksikertainen, kerrot ja perustelet hänelle miksi et voi liittyä kirkkoon (et usko jumalaan, joten se olisi "peros" seurakuntaa ja siis miestäsikin kohtaan)-- joten kirkkohäät ei käy, mutta kunnoitat myös hänen vakaumustaan ja mielelläsi osallistut avioliittoon siunaukseen. Tai suostut hänen pelleilyynsä, ja alat antamaan periksi tässä kuin jatkossa ihan oikeesti tärkeissä asioissa.

Oma on valintasi -- kuin tietysti hänenkin oikeus milipiteisiinsä, arvoihin ja johtopäätöksiin.

No jo on aikoihin eletty, jos ei voi sen vertaa kunnioittaa myös sitä toiveen esittäjän mielipidettä. Monelle kuitenkin on tärkeää se, että voi mennä kirkossa vihille, vaikka ei suuremmin uskoisikaan.

Tuossa voi olla kysymys siitä, että mies haluaa uskoa ja nainen pitää jääräpäisesti kiinni oikeutuksestaan omaan ei-uskomiseensa. Sanoisin näin naineena ja lapsiakin saaneena, että kyllä ne kirkolliset "toimitukset" ovat kovasti tärkeitä ja kantavat pitkälle.

Morsian siis, kipin kipin sinne rippikouluun. Anna tulevan miehesi uskolle tai toivomukselle se arvo, että teet edes tuon ennen kuin puhut häistä. Muussa tapauksessa toivon, että tuleva miehesi löytää toisenlaisen vaimon. Hyi hitto, mikä asenne sulla.

munsk kirjoitti:

No jo on aikoihin eletty, jos ei voi sen vertaa kunnioittaa myös sitä toiveen esittäjän mielipidettä. Monelle kuitenkin on tärkeää se, että voi mennä kirkossa vihille, vaikka ei suuremmin uskoisikaan.

Tuossa voi olla kysymys siitä, että mies haluaa uskoa ja nainen pitää jääräpäisesti kiinni oikeutuksestaan omaan ei-uskomiseensa. Sanoisin näin naineena ja lapsiakin saaneena, että kyllä ne kirkolliset "toimitukset" ovat kovasti tärkeitä ja kantavat pitkälle.

Morsian siis, kipin kipin sinne rippikouluun. Anna tulevan miehesi uskolle tai toivomukselle se arvo, että teet edes tuon ennen kuin puhut häistä. Muussa tapauksessa toivon, että tuleva miehesi löytää toisenlaisen vaimon. Hyi hitto, mikä asenne sulla.

Siis täh? Mielestäsi morsian on itsekäs, kun ei halua teeskennellä uskovaista ja käydä yhden seremonian takia kastettavana ja ripillä? Huijaustahan se olisi.

Sulhanen ei edes ole uskossa vaan tavallinen tapakristitty joten kukakohan tässä on se itsekäs? Morsianhan on valmis kirkolliseen siunaukseen mutta se ei kelpaa sulhaselle. Eikä lasten kastaminen edellytä äidin kastetta, pitäisi sinukin se tajuta.

Ajattelisit nyt itsekin mitä kirjoitat. Hohoijaa mikä taukki.

munsk kirjoitti:

No jo on aikoihin eletty, jos ei voi sen vertaa kunnioittaa myös sitä toiveen esittäjän mielipidettä. Monelle kuitenkin on tärkeää se, että voi mennä kirkossa vihille, vaikka ei suuremmin uskoisikaan.

Tuossa voi olla kysymys siitä, että mies haluaa uskoa ja nainen pitää jääräpäisesti kiinni oikeutuksestaan omaan ei-uskomiseensa. Sanoisin näin naineena ja lapsiakin saaneena, että kyllä ne kirkolliset "toimitukset" ovat kovasti tärkeitä ja kantavat pitkälle.

Morsian siis, kipin kipin sinne rippikouluun. Anna tulevan miehesi uskolle tai toivomukselle se arvo, että teet edes tuon ennen kuin puhut häistä. Muussa tapauksessa toivon, että tuleva miehesi löytää toisenlaisen vaimon. Hyi hitto, mikä asenne sulla.

Jos kuuluisin kirkoon, ja uskoisin siihen (ellei usko, en ymmärrä miksi on kirkon jäsen) ... minua LOUKKAISI jos tuleva puolisoni pitäisi uskoani niin "joulupukkisatuna" että tunnustaa uskon ja liittyy seurakunnanjäseneksi, mutta ei aidosti USKO koko hommaan (vai pitäisikö mielestäsi jo tässä vaiheessa aloittaa toiselle valehtelu)... ja kaikki vain jotta saadaan pappi vihkimään

Jos mies todella tätä haluaa, niin asenteet mielestäni pielessä aivan jollain muulla kuin morsiammella.

Rituaalit ovat eriasia, jonka vuoksi avioliittoon siunaus on keksitty.

UPDATE_6389154 kirjoitti:

No eipä haaveiden mureneminen omissa häissään ole kovin mairitteleva tilanne -- mahtavat muistot jäävät siitä.

Hommahan on harvinaisen yksikertainen, kerrot ja perustelet hänelle miksi et voi liittyä kirkkoon (et usko jumalaan, joten se olisi "peros" seurakuntaa ja siis miestäsikin kohtaan)-- joten kirkkohäät ei käy, mutta kunnoitat myös hänen vakaumustaan ja mielelläsi osallistut avioliittoon siunaukseen. Tai suostut hänen pelleilyynsä, ja alat antamaan periksi tässä kuin jatkossa ihan oikeesti tärkeissä asioissa.

Oma on valintasi -- kuin tietysti hänenkin oikeus milipiteisiinsä, arvoihin ja johtopäätöksiin.

jos toinen osapuoli parista, ei olisikaan kirkosta eronnut vaan esim.muslimi tai buddhalainen tms. tällaista keskustelua tuskin käytäisiin. Miksi oletetaan että kirkosta eronneen pitäisi tehdä kompromissi, ikään kuin uskonnottomuus liittyisi jotenkin evl uskontoon.

Minuakin suorastaan loukkaisi tuollainen jumala- henkiolento- pelleily.

Muualla kuin maistraatissa saattaisi olla yksi vaihtoehto sulhaselleni. Silloin vihkiminen olisi ehkä osa varsinaista hääjuhlaa...

Näitä eri vaihtoehtoja pitää pohtia, lisääkin ehdotuksia otetaan kiitollisuudella vastaan :o)

Ai, meinaatkos, ettei ne näkemyserot tulisi ollenkaan esille arkielämässä. Olet kyllä käsittämättömän naiivisti ajatteleva. Puhutaan sentään aivan perimmäisistä asioista, kuten esim. arvoista.

munsk kirjoitti:

Ai, meinaatkos, ettei ne näkemyserot tulisi ollenkaan esille arkielämässä. Olet kyllä käsittämättömän naiivisti ajatteleva. Puhutaan sentään aivan perimmäisistä asioista, kuten esim. arvoista.

Meillä on sama tilanne. Itse en usko enkä kuulu kirkkoon, kihlattuni kuuluu. Hänelle kirkkohäät ja kristinusko yleensäkin ovat kuitenkin vain rakkaita perinteitä, hän ei varsinaisesti usko. Ymmärsin että teillä vähän sama tilanne, kyse miehesi kohdalla on enemmän perinteiden noudattamosesta kuin uskosta?

Mieheni kunnioittaa elämänkatsomustani ja minä hänen. Minä en voi kuulua mihinkään mihin en usko, hän ei tahdo katkaista sukunsa perinteitä eroamalla kirkosta. Häntä myös hieman surettaa tuo kirkkohäiden mahdottomuus, mutta pääasia on onneksi hänellekkin se että solmimme avioliiton, tavalla tai toisella.

Itse ehdotin sitä, että häät pidettäisiin jossain ulkona, kenties tulevan hääpaikan pihalla ja paikalla olisi sekä siviilivihkijä, että pappi heti perään liiton siunaamassa. Ehdotin myös sitä, että kävivimme ensin maistraatissa vihillä ja menisimme välittömästi sieltä kirkkoon, jossa liitto siunattaisiin ja kaikki vieraatkin olisivat sitten vasta siellä. Mielestäni ihan hyviä vaihtoehtoja. Tämän pitemmälle en voi kompromisseja viedä.

Nyt mieheni on kuitenkin sitä mieltä, ettei halua siunastakaan. Pelkkä siviilivihkiminen hääpaikalla riittää hänelle (kumpikaan emme halua maistraattiin, on kauniimpaa että vihkiminen tapahtuu rakkaittemme edessä kauniilla paikalla). Luulen että hänelle oli loppujen lopuksi tärkeintä saada tietää että kunnioitan hänen erilaista näkemystään ja hänen perinteitään, ja että olen valmis tulemaan puoliväliin vastaan. Kirkosta hän ei kuitenkaan aio koskaan erota, vaikka häät nyt täysin uskonnottomat olisivatkin.

Ystäväpariskunnallamme on sama tilanne ja he puolestaan tekivät seuraavanlaisen sopimuksen: Mies (joka ei kuulu kirkkoon) saa haluamansa siviilihäät ilman mitään uskonnollisuuksia, ja vaimo (joka kuuluu kirkkoon, rakastaa näitä perinteitä ja uskoo) saa puolestaan lupauksen siitä että heidän tulevat lapsensa kastetaan ja kasvatetaan kristinuskoon. Miehen ei kuitenkaan tarvitse koskaan liittyä kirkkoon eikä tekeytyä uskovaiseksi.

Meitä eri uskontokuntiin kuuluvia ja uskonnottomia pariskuntia on yllättävän paljon. Suvaitsevaisuus siis kunniaan, erilaisuus voi olla myös rikkaus, ei pelkästään riitojen aihe. (ihan puistattaa tuo edellisen kirjoittaman suorastaan rasistinen tuomitsevuus...)

Älkää kumpikaan luopuko itsestänne, perinteistänne, arvoistanne ja näkemyksistänne. Muokatkaa niitä yhdessä ja tehkää kompromisseja. Jos miehesi ei ole valmis kompromissiin tässä asiassa, ei avioliitostakaan hänen kansaan tule mitään. Tässähän on kyse toisen ajatusten kunnioittamisesta, ja ilman kunnioitusta rakkaus kuolee.

samassa tilanteessa kirjoitti:

Meillä on sama tilanne. Itse en usko enkä kuulu kirkkoon, kihlattuni kuuluu. Hänelle kirkkohäät ja kristinusko yleensäkin ovat kuitenkin vain rakkaita perinteitä, hän ei varsinaisesti usko. Ymmärsin että teillä vähän sama tilanne, kyse miehesi kohdalla on enemmän perinteiden noudattamosesta kuin uskosta?

Mieheni kunnioittaa elämänkatsomustani ja minä hänen. Minä en voi kuulua mihinkään mihin en usko, hän ei tahdo katkaista sukunsa perinteitä eroamalla kirkosta. Häntä myös hieman surettaa tuo kirkkohäiden mahdottomuus, mutta pääasia on onneksi hänellekkin se että solmimme avioliiton, tavalla tai toisella.

Itse ehdotin sitä, että häät pidettäisiin jossain ulkona, kenties tulevan hääpaikan pihalla ja paikalla olisi sekä siviilivihkijä, että pappi heti perään liiton siunaamassa. Ehdotin myös sitä, että kävivimme ensin maistraatissa vihillä ja menisimme välittömästi sieltä kirkkoon, jossa liitto siunattaisiin ja kaikki vieraatkin olisivat sitten vasta siellä. Mielestäni ihan hyviä vaihtoehtoja. Tämän pitemmälle en voi kompromisseja viedä.

Nyt mieheni on kuitenkin sitä mieltä, ettei halua siunastakaan. Pelkkä siviilivihkiminen hääpaikalla riittää hänelle (kumpikaan emme halua maistraattiin, on kauniimpaa että vihkiminen tapahtuu rakkaittemme edessä kauniilla paikalla). Luulen että hänelle oli loppujen lopuksi tärkeintä saada tietää että kunnioitan hänen erilaista näkemystään ja hänen perinteitään, ja että olen valmis tulemaan puoliväliin vastaan. Kirkosta hän ei kuitenkaan aio koskaan erota, vaikka häät nyt täysin uskonnottomat olisivatkin.

Ystäväpariskunnallamme on sama tilanne ja he puolestaan tekivät seuraavanlaisen sopimuksen: Mies (joka ei kuulu kirkkoon) saa haluamansa siviilihäät ilman mitään uskonnollisuuksia, ja vaimo (joka kuuluu kirkkoon, rakastaa näitä perinteitä ja uskoo) saa puolestaan lupauksen siitä että heidän tulevat lapsensa kastetaan ja kasvatetaan kristinuskoon. Miehen ei kuitenkaan tarvitse koskaan liittyä kirkkoon eikä tekeytyä uskovaiseksi.

Meitä eri uskontokuntiin kuuluvia ja uskonnottomia pariskuntia on yllättävän paljon. Suvaitsevaisuus siis kunniaan, erilaisuus voi olla myös rikkaus, ei pelkästään riitojen aihe. (ihan puistattaa tuo edellisen kirjoittaman suorastaan rasistinen tuomitsevuus...)

Älkää kumpikaan luopuko itsestänne, perinteistänne, arvoistanne ja näkemyksistänne. Muokatkaa niitä yhdessä ja tehkää kompromisseja. Jos miehesi ei ole valmis kompromissiin tässä asiassa, ei avioliitostakaan hänen kansaan tule mitään. Tässähän on kyse toisen ajatusten kunnioittamisesta, ja ilman kunnioitusta rakkaus kuolee.

Meillä on myös edessä kompromissejä. Mieheni on uskonnollisesta suvusta ja perheestä, isänsä on pappi. Mieheni on siis uskossa mutta minä olen ns. tapakristitty.

Naimisiin meno ei kuitenkaan ole ongelma. Kuulunhan itsekin kirkkoon ja haluan kirkkohäät. Sulhaseni isä vihkii meidät.

Erot perheittemme elämänkatsomuksissa tulivat kuitenkin hyvin esille nyt jouluna. Sulhaseni kodissa luettiin raamattua ja hyvin moni joululahja oli hengellinen. Itse tosin sain onneksi niinkin maallisen lahjan kuin uudet lakanat.

Minua ahdisti se, että sulhaseni veljen tytär sai mm. levyn lasten hengellisiä lauluja, pyhäkoulukirjan ja enkelitauluja. Kuvittelin itseni laittamassa oman lapseni vastaavat lahjat laatikon perimmäiseen nurkaan. Etenkin kaikkien muiden suureen ääneen ihailemat suojelusenkeli-taulut ovat mielestäni mitä kuvottavinta kitchiä (miten lie kirjoitetaankin).

Minutkin on toki kasvatettu perinteisin luterilaisin arvoin mutta ei niinkään uskon ja uskonnon korostamisen kautta vaan yleisenä ihmisyytenä ja ihmiskatsomuksena, hyvinä tapoina. Itse en haluasi uskoa lapselleni tuputtaa, valitkoon tiensä itse. Miehelleni kuitenkin lapsen usko iltarukouksineen on tärkeää.

Onneksi olemme pystyneet keskustelemaan näistä asioista avoimesti toisiamme kunnioittaen. Näillä näkyminen työnjako tulee olemaan selvä: mies saa hoitaa kaiken uskontoon liittyvän, minä keskityn iltasatuihin :)

syysmorsian kirjoitti:

Meillä on myös edessä kompromissejä. Mieheni on uskonnollisesta suvusta ja perheestä, isänsä on pappi. Mieheni on siis uskossa mutta minä olen ns. tapakristitty.

Naimisiin meno ei kuitenkaan ole ongelma. Kuulunhan itsekin kirkkoon ja haluan kirkkohäät. Sulhaseni isä vihkii meidät.

Erot perheittemme elämänkatsomuksissa tulivat kuitenkin hyvin esille nyt jouluna. Sulhaseni kodissa luettiin raamattua ja hyvin moni joululahja oli hengellinen. Itse tosin sain onneksi niinkin maallisen lahjan kuin uudet lakanat.

Minua ahdisti se, että sulhaseni veljen tytär sai mm. levyn lasten hengellisiä lauluja, pyhäkoulukirjan ja enkelitauluja. Kuvittelin itseni laittamassa oman lapseni vastaavat lahjat laatikon perimmäiseen nurkaan. Etenkin kaikkien muiden suureen ääneen ihailemat suojelusenkeli-taulut ovat mielestäni mitä kuvottavinta kitchiä (miten lie kirjoitetaankin).

Minutkin on toki kasvatettu perinteisin luterilaisin arvoin mutta ei niinkään uskon ja uskonnon korostamisen kautta vaan yleisenä ihmisyytenä ja ihmiskatsomuksena, hyvinä tapoina. Itse en haluasi uskoa lapselleni tuputtaa, valitkoon tiensä itse. Miehelleni kuitenkin lapsen usko iltarukouksineen on tärkeää.

Onneksi olemme pystyneet keskustelemaan näistä asioista avoimesti toisiamme kunnioittaen. Näillä näkyminen työnjako tulee olemaan selvä: mies saa hoitaa kaiken uskontoon liittyvän, minä keskityn iltasatuihin :)

Kuten Munsk kirjoitti, kyse ei vain vihkimisestä vaan tulevan perheen arvoista ... hätäisesti luettuna kuulostaa etteivät ne teillä välttämättä ole yhteiset.

Toivottavasti olette asiaa huolella pohtineet ... kukaan muuhan sitä ei voi tietää... etenkään täällä.

UPDATE_6389154 kirjoitti:

Kuten Munsk kirjoitti, kyse ei vain vihkimisestä vaan tulevan perheen arvoista ... hätäisesti luettuna kuulostaa etteivät ne teillä välttämättä ole yhteiset.

Toivottavasti olette asiaa huolella pohtineet ... kukaan muuhan sitä ei voi tietää... etenkään täällä.

Arvothan meillä on samat ja pohjautuvat luonnollisesti kristilliseen perinteeseen. Ero on siinä, että minä en ole uskossa ja mieheni on. Ja kyllä näistä asioista on keskusteltu, usko pois.

Mutta älä nyt sekoita arvomaailmaa ja uskoa. Myös eri uskontokuntaan kuuluvillakin voi olla samat perustavaa laatua olevat käsitykset ihmisyydestä ja moraalista.

Sitä paitsi, mitä sinä tai Munsk tiedätte aiheen aloittajan tai hänen sulhasensa arvoista? Tai siitä onko niistä keskusteltu? Kirjoituksessahan on ollut kyse vain vihkimisestä. Kyllä tällaisen kuuluuko kirkkon vai ei -asiat tulevat esille jossain vaiheessa jo ennen avioliiton miettimistä. Ja mikäli mies olisi uskossaan fanaattinen, niin tuskinpa olisi ryhtynyt vakavaan suhteeseen ateistin kanssa. Enemmänkin tukitsisin tilannetta siten, että sulhanen on epäkypsä, elää lapsellisissa kirkkohäähaaveissaan eikä ole valmis kompromisseihin.

Samaa mieltä olen siinä, että ongelmia tulee jatkossakin. Mutta enemmänkin siksi, että toisen osapuolen pitää olla se, joka aina joustaa asiassa kuin asiassa.

Ehkei kannattaisi niin innolla kommentoida, jos lukee tekstit vain "hätäisesti".

Ehkäpä tässä onkin periaatteellinen kysymys siitä kumpi antaa periksi...

Minusta kuitenkin uskonnollinen tilanteemme on tällä hetkellä hyvä, siis hän kuuluu kirkkoon ja minä en. Asia ei vaivaa muutoin kumpaakaan, paitsi siis tuossa vihkipaikka-asiassa. Ja tässä uskonnollisessa tilanteessa me emme voi mennä naimisiin kirkossa. Minusta meidän pitäisi voida järjestää vihkiminen siten, kun se meidän tilanteessa on mahdollista.