Voiko olla mahdollista että joku ei masennu koskaan elämänsä aikana? Edes lievästi?
Jotenkin mulle tuo ei mene läpi. Tuntuu kyllä ihan mahdottomalta ajatukselta.
Mitäs te muut olette mieltä?
Jotenkin mulle tuo ei mene läpi. Tuntuu kyllä ihan mahdottomalta ajatukselta.
Mitäs te muut olette mieltä?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Täytyy olla aika tyhmä jos kuvittelee kaiken olevan hyvin ja on aina onnellinen
:D niinpä
Ja millä sen masentumisen sitten mittaat? Riittääkö muutama päivän parin vitutus vai pitääkö maata muutama kuukausi punkan pohjalla ilman toivoa?
Ei pidä, se ei ole enää lievää masennusta. Mittaan sen sillä että ajattelee että olisi parempi olla kuollut. Lievästä masennuksesta kärsivät voi ajatella noin, mutta silti saa suoriuduttua arjesta ihan normaalisti.
upp
en tiiä, aika outoa jos ei.
Kyllä varmasti voi. Me ihmiset vaan reagoidaan tähän elämään eri tavoin. Itselläni on ollut eri mielenterveysdiagnoodeja (myös masennus) nyt 20 vuotta... Ja tiedostan, että ihmiselämä on eri yksilöiden kohdalla aina erilaista.
Ei mielestäni masennuksen vastakohta ole onnellisuus, vaan tylsyys. Ja on olemassa ihmisiä, joilla ei ole koskaan tylsää suurimmissakaan elämänsä kärsimyksissä, vaikka niitä olisi tavallista enemmänkin. Kärsiä voi rajustikin, mutta jos ei ole tylsää, ei välttämättä masennu. Kärsimyksiin voi asennoitua mielenkiinnolla. Ihminen voi itkeä ja kiemurrella vaikkapa fyysisen sairauden tuskissa, mutta ei ole masentunut.
Mielestäni vastaus kysymykseen riippuu siitä onko masennuksen vastakohta suru ja tuska vai tylsyys. Itse en ole koskaan kokenut, että olisi tylsää.
Masennuksen vastakohta on onnellisuus.
Tai vastakohtainen sairaudentila olisi Mania.
"Itse en ole koskaan kokenut, että olisi tylsää."
Olet siis aina ollut masentunut, jos kerran mielestäsi masennuksen vastakohta on tylsyys etkä ole koskaan kokenut masennuksen vastakohtaa eli tylsyyttä??
Vai kirjoititko jotain väärin? Vai ymmärsinkö jotain väärin?
Kaikki ketkä eivät ole onnellisia ovat masentuneita ?
En usko.
Onko esimerkiksi vakavaan sairauteen sairastuneen oltava onnellinen tai masentunut ? En usko.
Vain kaksi vaihtoehtoa ? Eikö se ole sitä nk. mustavalkoisuutta ?
Mihin kaikki värit ovat kadonneet ????
Olen ahdistunut ja peloissani mutten ilmeisesti koskaan ole ollut oikeestaan masentunut. Näitä muita negatiivisia tunnetiloja sitten riittääkin enkä oikein osaa vetää yhtään selvää eroa niistä masennukseen. Kun pelkää riittävän kauan, sekin muuttuu tavallaan masennukseksi. Väsymiseksi ja voimattomuudeksi.
Masennus tulee oikeastaan vasta siitä jos kaikki tiet tuntuvat suljetuilta. Jos näkee valoa tunnelin päässä niin silloin ainoastaan korkeintaan ahdistaa ja tietää että ahdistus on vain väliaikaista. Masennus on sitä kun ei nää enää ulospääsyä ja mieli on musta.
Jakaisin tässä tapauksessa masennuksen oikeaan masennukseen sekä alakuloisuuteen.
Oikea masennus on usein diagnosoitu ihmisellä ja hän saattaa jopa syödä masennukseensa lääkkeitä ja/tai käydä ammattiauttajalla. Hän ei yleensä kykene käymään edes töissä ja moni masentunut onkin työkyvyttömyyseläkkeellä. Itsemurha-aikeet valitettavan yleisiä.
Alakuloisuus taas on lievempi muoto, joka voi iskeytyä oikeastaan keneen tahansa. Alakuloisuus on ohimenevää ja iskeytyy esimerkiksi vaikeahkon elämäntilanteen, stressin tai vähäisten yöunien takia. Alakuloinen kykenee käymään töissä eikä hänellä ole itsetuhoisia ajatuksia koska näkee kuitenkin tunnelin päässä valoa.
Kun tässä olen nyt lueskellut tämän ketjun kuvauksia masennuksesta ja muistelen muualla kuulemiani kuvauksia masennuksesta, niin sen perusteella voin sanoa, etten ole ollut masentunut Olen kärsinyt pahasta ahdistuksesta kuitenkin, diagnoosinkin siitä sain, kun tuli fyys. oireita.
Olen aina ajatellut, että voimakas ahdistus on pahempi kuin masennus.
Kuulin kuitenkin tällaisen määritelmän masennuksesta: "Se tuntuu siltä kuin olisi saanut juuri tietää kaikkien läheisten kuolleen liikenneonnettomuudessa ja se tunne vain jatkuu ja jatkuu, pysyen päällä vuosia." Ja tällainenluonnehdinta, jonka joku tässä ketjussakin kertoi: "Masennus on sitä, että olisi mieluummin kuollut."
Näiden kahden määritelmän perusteella en ole itse koskaan ollut masentunut, vaikka olenkin kärsinyt paljon ja tuntenut pahaa ahdistusta vuosikausia yhtäperää.
Ahdistus on akuutin pelon tunne, joka pahimmillaan voi jatkuuá vuosia, kuten minulla. Masennus taas on jatkuva surun tunne.
Tämä lienee yksilöllistä, mutta minusta pelon tunne on pahempi kuin surun tunne. Pelkoa on vaikeampi kestää, sen kestäminen on aktiivista työskentelyä. Surun tunne on passiivista pysähtyneisyyttä.
Pitää paikkansa. On ihmisiä, jotka eivät käy läpi masennusta tai masennuksia. Pelkkä ahdistustila ei riitä masennukseksi tai kommentit "eilen olin masentunut", joita ilmaisuja silloin tällöin tulee vastaan. Osa meistä taas kohtaa eri asteisia masennuksia ja itsekin kuulun niihin, joka kävi itsenäistymisessä ja itseni hakemisessa läpi vaikean masennuksen. Varsinaisesti masennus ei ole sairaus, vaan ihmisen itsensä luoma puolustusjärjestelmä, joka reakoi erilaisiin tunnekohtaamisiin. Masennus lamaannuttaakin, se tuli koettua kun ei päässyt enää sängystä ylös päiväkausiin. Maailma supistuu ja kaikkeen tulee sellainen etäisyys (herkästi myös ihmisiin). Itselleni lääke oli kyllä itseni löytäminen, sen jälkeen eheytyminen kokonaan uudestaan vei vuosia ja välillä tuli takapakkiakin. Taiteilijaksi ja filosofiksi kasvaminen ei välttämättä ole helppo, vaikka on henkisesti rikasta.
Osalla ihmisistä henkinen kasvaminen on sen verran loivaa, ettei varsinaista masennusta tule. Mielialat vaihtelee kaikilla, se on normaalia elämää.
En minäkään ole ollut koskaan masentunut ja vanha jo olen. Ahdistus, pelko, itsesyytökset, joskus viha ja kateus, suuttumus, hermostuneisuus, levottomuus, tylsyys ovat kaikki tuttuja ja läpikäytyjä. Masennus vain on liian vahva sana. Olen myös joskus hetkittäisesti (muutaman tunnin yöllä yksin valvoessa) ajatellut että olisi parempi olla kuollut kun on edessä niin paljon kaikkea, mistä ei usko selviytyvänsä. Mutta se on mennyt ohi ja sitten olen joko alentanut rimaa tai selvinnyt.
Sekin asia pitää joskus hyväksyä ettei kaikkiin kysymyksiin löydy aina vastauksia - masennuksen ja surunkin sanotaan olevan terve reaktio - ainakin
niitten asioitten kohdalla, joita ei muuttamaan pysty tai ei kykene vaikuttamaan mitenkään. Vaikkapa kun maailma ihannoi jotain ikuista nuoruutta eri menetelmin - samanaikaisesti tehdään osaa ihmisistä näkymättömiksi lapsiksi. Harmaiksi hiljaisiksi hiirulaisiksi.