Pakolaisia Jämille

Terveisiä.Pölhöntörmältä

Poikkesin kirkolla baariin juomaan päivittäisen annokseni kolmannen veroluokan mallasjuomaa. Hätisteltyäni pöydästäni ne vakituiset vipparit ja oudommalle vittuilijat, jäin kuuntelemaan paitsi henkilööni käyviä kuvauksia, myös jotain höpinää pakolaisista.

Kuulemma joku maalaisliittolainen vanhus olisi vuokrannut salaisella sopimuksella koko Jämi Areenan kymmenen euron kuukausivuokralla. Lauantaina tulee 10 virolaista timpuria ja viisi puolalaista sähkömiestä reiraamaan lastulevyllä 15 "huonetta" sinne. Yhteensä tulee hädänalaisia asukkaita noin 75 - 85 henkeä. Yksinäisiä mummuja laitetaan muun muassa siivouskomeroihin. Perheet isompiin koppeihin. Valtaosa eli nuoret salskeat monikulttuuristajat saavat valita ensin asuinsijansa.

Valtio maksaa remontin, kuten myös täysremontin puolen vuoden päästä kun viimeinenkin pakolainen on karannut Helsinkiin. Kunta on lupautunut päivittäin kuljettamaan pakolaiset kauppa- ja virkistysmatkalle Kankaanpäähän tilausbussilla. Hotelli järjestää seisovan pöydän (all inclusive) seitsemänä päivänä viikossa. Sianlihaa ei ole lupa olla edes näkyvillä, vuokraajan kovista vaatimuksista huolimatta. SPR käy päivittäin siivoamassa.

Että sitten näin. Tämä on ehdottomasti totta, koska Jussi siitä tiesi kertoa, eikä ollut humalassa kun vielä pääsi itse notkumaan kusirännille, vaikka takaisin täytyi auttaa. Ei ollut rasittanut viemäriä, kun ei ollut huomannut avata sepalusta.

Tämän uutisen kertoi ensimmäisenä Jussi, joka ei pahemmin totta puhu. Kerran ihan erehdyksessä vastasi totta, kun Partasen Anni kovisteli nukkuvaa Jussia. Tämä tarina on siis tosi, jollen nyt ihan väärin muista.

7

657

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tervetuloo.vaan.irakista

      Nii että kuka Jussi tommosia on valehrellu? Ei taira olla päätä eikä häntää koko jutus.

    • Sotalapsiatänne

      Tiedä sitten vaikka juttu olisikin totta. Jämijärven kunta on nyt kuitenkin alkanut selvittämään tiloja pakolaisia varten. Hieno juttu että saadaan vähän rikastusta ja kulttuuria jämijärvellekkin!

    • vikate

      Sirppiliiteriin vaan, sinne sopii ;)

    • Terveiset.Pölhöntörmältä

      Poikkesin taas juomassa pullon keskipölhöä. Jussi istui vakiopaikallaan ja oli taas aika pöhnässä. Toinen silmä katsoi pernakattilaan ja toinen soosikuppiin. Haisi normaalisti kuselle enkä mene vannomaan etteikö olisi tullut molempiin puntteihin esimerkiksi siirappia.

      Yhtäkkiä Jussin katse terävöityi ja hän katsoi minua suoraan silmiin. Hän kysyi vähän lespaavalla äänellä: Tiäräks sää jätkä että Jämille tulee satakakskymmentäkahareksan nuarta kamelinpolkijaa. Ei ainuttakaa nuarta naista eikä kakaroita eikä vanhoja muaria eikä äijiä. Iha vaa nuaria miähiä.

      En malttanut olla jatkamatta Jussin juttua. Kysyin häneltä mihin nämä kaikki majoitettaisiin. Jussi kertoi, että viisitoista Seurojentalolle ja viisitoista Työväentalolle ja loput Jämille kepujen taloihin. Kun kerroin, että Seurojentalo on monta vuosikymmentä sitten purettu, niin Jussi sanoi saaneensa sitten väärää tietoa. Vaikka asuu melkein naapurissa. Mutta tieto, että 128 mamua on piankin tulossa Jämijärvelle, se saattaa pitää paikkansa. Uusi kunnanjohtajatar lienee kuuluva sellaisiin sisäpiireihin, että piankos kunnantalokin muutetaan kamelinsonnalla lämpiäväksi, sehän on niin biologista ja voihan siihen pikkiriikkisen sekoittaa isoimpien sikaloitten lietelantaakin, mikäli se on poliittisesti tarkoituksenmukaista.

      Sillä aikaa kun kehittelin hetken teemaa mielessäni, oli Jussi nukahtanut. Vilkaisin kelloa ja hätkähdin, kun oli Porissa TEMin palaveri tunnin päästä. Sieltä saisin viime hetken tiedot sitten Jämijärvenkin mamuhankkeista.

      JK. Kyllä Jussi oli oikeassa. Jämijärvelle on tulossa noin 130 maahanmuuttajaa, osa ikaalilaisen Heiskan (ps) omistaman Satalinnan turvapaikkakeskuksen pahimmista tappelupukareista. Onnitelkaamme itseämme tapahtuman johdosta!

    • ei.vielä.ajatuspoliisia

      Kyllä Jämpällekin pitää, oikeastaan täytyy, saada omia pakolaispartalapsia. Millä me muutoin saamme katkaistuksi sen vuosisataisen perinteen, että isojen talojen lapset naivat vain omia sukulaisiaan. Näin pitäjän nokkamiesten, ja -naistenkin, älyllinen taso on päässyt mataloitumaan. Ajatelkaamme millaisen parantavan sysäyksen antaisi, jos reipas isis-taistelija pääsisi, ja varmaan pääseekin, vuodattamaan geeniperimäänsä vuosisataisen jämijärveläis-ikaalilaisen sukusiitoksen sekahedelmäsoppaan. Kyllä sprräkin saisi uusia halukkaita palvelijoita Jämille. Kyllä siinä emännillä olisi punaiset posket, niin sanottu omenainen olo.

      Siispä jokaisen jämijärviläisen on nyt oltava hyvin aktiivinen kuntaan ja -poliitikkoihin päin, jotta saisimme paitsi verenvähyyttä niin myös kulttuurista näivettymistä kärsivään pääskypitäjäämme runsasta erilaisuutta edistävää monikulttuurisuutta. Meillähän on esimerkiksi iso osa Euroopan suurimmasta soraharjusta, mistä löytyy runsaasti sopivan kokoista kiveä aviorikostuomion toteuttamiseen.

      Meidän on jokaisen ajateltava vain pelkkiä hyviä ajatuksia näistä reippaista pakolaismiehistä, jotka ovat joutuneet jättämään omat rakkaat äitinsä, isoäitinsä, vanhat taatansa, sisarensa ja jotkut jo omat pienet pilttinsäkin isis-sotilaiden ja muiden verenhimoisten terroristien raiskattaviksi ja kidutettaviksi, tapettaviksikin. Ajatelkaa millainen huoli on näillä nuorilla miehillä omaisistaan. Ja vielä syötetään kalasoppaa ja kaurapuuroa. Ei vuohen- eikä lampaanlihaa edes sunnuntaisin, vessatkin ovat siivottomia.

      Toivokaamme yhdessä, että saamme kuntaamme piankin näitä urhoja. Antakaamme melkein kaikkemme heidän eteensä. Toivottavasti he täällä viihtyisivät, eivätkä missään tapauksessa lähtisi isoille paikkakunnille rauhattomiin oloihin, eivätkä ollenkaan takaisin kotimaahansa, missä on 200 vuotta meikäläistä vanhanaikaisempi kulttuuri huntuineen ja burkhineen, mestaukset kivittämällä ynnä muu alkuihmisten lainkäyttö. Eräs siellä vuosikausia elänyt UMn virkamies sanoikin, että ei ikänä nämä kansat saavuta länsimaista sivistystä.

      • vielä.hetki.sotia

        Islamin usko on nuorin suurista uskontokunnista maapallolla
        joten vie vielä joitain vuosia että porukat pääsevät
        yksimielisyyteen siitä kuka profeetta muhammetin
        pojista oli oikeaoppisin vanhan patun seuraajaksi.


    • Tillintallintollin

      Avennonrantaan niitä kai sijoitetaan, kämpät lähestulkoon tyhjänä ja vanhat asukkaat menee muualle asumaan. 100.000 euroa Avennonrannan tilit miinuksella. Järkevintä olisi purkaa koko asuntoyhtiö. Raskas taakka kunnalle pitää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      998
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      293
      866
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      77
      748
    5. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      726
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      74
      714
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      655
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      646
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      621
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    Aihe