Toivotonta...?

Sydän oli murtunut, ensin ex-poikaystävän toimesta, sitten miehen, johon ihastuin palavasti. Sitten tapasin Hänet, ja edelliset unohtuivat tyystin.

Kuvittelin, että saisin tutustua Häneen syvemminkin ja että Hän halusi tutustua minuun. Kuvittelin, että ihastuminen olisi molemminpuolista.

Hän kertoo, ettei etsi nyt vakituista suhdetta. Mutta minä hölmö olin jo taas ehtinyt ihastua liian syvästi. En suostuisi antamaan periksi..

Paljon tapahtuu. Lähinnä yhteydenpitoa puhelimitse, mutta myös pieniä juttuhetkiä kasvokkain. Päädytään yhdessä sänkyyn. Sen ei pitänyt jäädä siihen..

Ja jälleen vain yhteydenpitoa puhelimitse. Ja minä elättelen edelleen toiveita Hänestä ja minusta yhdessä..

Sydän on särkynyt jo liian monta kertaa. Enkö minä saa olla onnellinen? Miksi en voisi kerrankin saada Häntä, jonka haluan? En halua korviketta...

Millä päästä yli, kun jokaista vastaan tulevaa miestä vertaat Häneen ja kaikki jäävät auttamatta kakkoseksi?
9991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

jos edustaa ns. yksiavioista ja hyveellistä ihmistyyppiä, niin tsänssit yksin kuolemiseen ja koko elämän kestävään parittomuuteen kasvavat huomattavasti. Helppoa olisi jos kaikki kelpaisivat paremman puutteessa. Mutta kun se ei toimi meillä niin.

Kaikki tai ei mitään. Meillä vaan kaikki tarkoittaa sitä yhtä ihmistä, joka on kaikki. Ei enempää tarvitse. Miksi tarvitsisikaan. Sitä emme ymmärrä. Emmekä haluakaan ymmärtää. Sen hinta vaan tuntuu päivä päivältä liian kovalta.

Äänestä

Jos kirjoitat hän isolla alkukirjaimella,sen mrkitys taitaa olla eri kuin olet ehkä tarkoittanut.Ehkä kuitenkin tarkoitat Häntä,tiedä sitten.....

Äänestä
  • V******e vaan hemmetin pikkusieluinen p********n. Mene muualle noitten nenäkkyyksies kanssa!

    Äänestä

kuulostaapa erittäin tutulta. mulla just sama tilanne. elämä näyttää synkältä aina kun uskallan silmiä raottaa sen pumpulipilven välistä missä elättelen turhia toiveita yhteisestä tulevaisuudesta. sydäntä raastaa... elämä on niiiin epäreilua...

Äänestä
  • Ja jotenkin tuntuu että jollain asiat selviää ihan tuosta vaan.. Tapaa jonkun ja samantein ollaan ku paita ja peppu..

    Jotenkin toivois että tää mies sanois jotain OIKEIN pahaa mulle, jos sitten mun kovaan kallooni menis perille että turha häntä on jahdata.. Mutta kun miehistä ei hemmetti ota selvää..

    Äänestä

  • LaSiEnKeLi kirjoitti:

    Ja jotenkin tuntuu että jollain asiat selviää ihan tuosta vaan.. Tapaa jonkun ja samantein ollaan ku paita ja peppu..

    Jotenkin toivois että tää mies sanois jotain OIKEIN pahaa mulle, jos sitten mun kovaan kallooni menis perille että turha häntä on jahdata.. Mutta kun miehistä ei hemmetti ota selvää..

    Vaan ei teistä naisistakaan ota pirukaan selkoa ;)

    Äänestä

  • vuonna 77 kirjoitti:

    Vaan ei teistä naisistakaan ota pirukaan selkoa ;)

    Niinkö meinaat?? Täytyy vissiin aloittaa syvälliset keskustelut sitten tästä asiasta, jos sitten ottais piru selvää sekä naisista että miehistä... =)

    Äänestä

  • LaSiEnKeLi kirjoitti:

    Niinkö meinaat?? Täytyy vissiin aloittaa syvälliset keskustelut sitten tästä asiasta, jos sitten ottais piru selvää sekä naisista että miehistä... =)

    kyllä se oikea laiva joskus saapuu ja sirpaleet pois kuljettaa, katsele vain ympärillesi ja unohda ne edelliset epäonnen alukset

    Äänestä

Sinä ihastut mutta ihastuiko hän sinuun..? Pakkomielle syntyy saavuttamattomasta.. Unohda hänet! Jos hän tuntisi samoin niin olisitte jo yhdessä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LaSiEnKeLi kirjoitti:

Sydän oli murtunut, ensin ex-poikaystävän toimesta, sitten miehen, johon ihastuin palavasti. Sitten tapasin Hänet, ja edelliset unohtuivat tyystin.

Kuvittelin, että saisin tutustua Häneen syvemminkin ja että Hän halusi tutustua minuun. Kuvittelin, että ihastuminen olisi molemminpuolista.

Hän kertoo, ettei etsi nyt vakituista suhdetta. Mutta minä hölmö olin jo taas ehtinyt ihastua liian syvästi. En suostuisi antamaan periksi..

Paljon tapahtuu. Lähinnä yhteydenpitoa puhelimitse, mutta myös pieniä juttuhetkiä kasvokkain. Päädytään yhdessä sänkyyn. Sen ei pitänyt jäädä siihen..

Ja jälleen vain yhteydenpitoa puhelimitse. Ja minä elättelen edelleen toiveita Hänestä ja minusta yhdessä..

Sydän on särkynyt jo liian monta kertaa. Enkö minä saa olla onnellinen? Miksi en voisi kerrankin saada Häntä, jonka haluan? En halua korviketta...

Millä päästä yli, kun jokaista vastaan tulevaa miestä vertaat Häneen ja kaikki jäävät auttamatta kakkoseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu