Säkylän liikealue

ketjun_avaaja

Mitäs mieltä varsinkin paikalliset ovat tuosta Säkylän liikealueeksi nimetystä pellosta? Mahtaakohan sinne tulla muuta liiketoimintaa sen lisäksi, että sieltä löytyy Alko ruokaosastoineen? Toki siellä ABC:n polttoaineasema löytyy myös. On puhuttu siitäkin, että Hesburger olisi ostanut siivun tuolta alueelta. En kuitenkaan ole kuullut tai lukenut, millä aikataululla ketju mahtaa pikaruokalansa sinne rakennuttaa vai rakennuttaako ollenkaan.

65

2781

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ketjun_avaaja

      Voisi olla melkoinen jymypaukkua Säkylälle, jos pitäjään saataisiin Prisma ja K-citymarket oheismyymälöineen ja -ravintoloineen. Tällöin S-marketilta vapautuvaan liikekiinteistöön voisivat muuttaa Siwa, Välipala, Posi ja Matkahuolto. Nykyisen Siwan rakennuksen voisi purkaa, jotta Kleemolantietä voitaisiin siitä leventää ja/tai uusi Siwa-keskus saisi lisää parkkitilaa. Ja vaikka Lidl ilmeisesti yleensä pyrkii itse rakennuttamaan liikekiinteistönsä ja Suomessa ketju kuuluu K-ryhmän suurimpiin kilpailijoihin, voisi Kesko silti myydä nykyisen paikkansa Säkylästä Lidlille. Ja mikäli kuntaan saataisiin vielä myös M-market, saataisiin lähikaupparintamallekin lisää kilpailua.

      Toinen vaihtoehto voisi olla se, että S-ryhmä rakennuttaisi Säkylän ABC-jakamonsa viereen uuden S-marketin. Myymälä voisi olla isompi kuin nykyinen ja parkkitilaa voisi olla enemmän. Tällöin nykyiseltä S-marketilta vapautuneisiin tiloihin voisivat muuttaa Siwa, Välipala, Posti, Matkahuolto ja Alko. Mahdollisesti sitä liikekiinteistöä voitaisiin laajentaa. Nykyisen Siwan rakennus purettaisiin samalla verukkeella kuin tuossa ylemmässä vaihtoehdossa. Ja kun Alko on muuttanut nykyisen K-kaupan yhteydestä pois, voitaisiin itse K-supermarketia laajentaa. Pullohuone siirtyisi Alkon nykyisiin tiloihin ja pullokoneet siirtyisivät samalle puolelle sisäänkäyntiä. Myymälätilaa voitaisiin laajentaa nykyisen pullohuoneen verran. Näin ollen K-supermarket laajentuisi ilman, että itse liikekiinteistöä tarvitsisi ainakaan merkittävästi laajentaa. Tosin M-marketin ja tässä vaihtoehdossa myös Lidlin tulo Säkylään olisivat enemmän kysymysmerkkejä. Mistä näille ketjuille saataisiin tilat, jos edes toinen näistä joskus päättäisi Säkylään tulla?

      Mutta aika sitten näyttää, josko tuo "liikealue" joskus saisi lisää liiketarjontaa. Mielenkiintoista kyllä olisi, jos joskus tosissaan tulisi.

    • purilainen

      Hei Teijo.
      Koskas mennää hesel? Mää voin tarjota...

      • ketjun_avaaja

        Hei Esko!

        Mennään tänään kokouksen jälkeen kunnanvirastolta Huittisiin. Sieltähän löytyy kaksi Heseä. On ollut pitkään ennen kuin Säkylään on saatu yhtäkään, ja nuo Huittisten Hepsukathan ovat lähimmät mitä Säkylän kunnanvirastolta katsottuna löytyy. Käydään molemmissa niin saat kunnolla tarjota!


      • TeijoMäenpää

        Juu, mennään vaan. Tuu hakeen mut virastolta kyytiin.


    • avantouiskentelija

      Ei kauppaliikkeitä! Niitä on jo tarpeeksi.
      Kylpylähotelli, iso tanssi ym paviljonki, kalamarkkinat(sisävesi) se on nyt in! Toritoiminan edelleen kehittäminen, keskustan alue viihtyisäksi. Hyvinvointi paikkakuntana pitäisi markkinoida. Karavaanari-/leirintä alue takaisin.

      • proLuontomatkailu

        Tanssipaikoilla olisi kysyntää, etenkin talvella, kun Merikievari muuttuu pakolaiskeskukseksi. Samoin kylpylähotelli ja karavaanialue lisäävät luontomatkailua. Mielestäni niin Raumalle, Huittisiin kuin Turkuunkaan ei ole turhan pitkä matka pyhäjärviseudulta.


    • ketjun_avaaja

      Säkylän Peltityö Oy ja Esperi Care ovat nyt ostaneet omat siivunsa tuolta pellolta. Saapi sitten nähdä, mihin tilanne johtaa.

      • varmaankin

        hampun viljelyyn kasvihuoneis


    • ketjun_avaaja

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/11901426/missa-euran-hesburger

      Missä Euran Hesburger -ketjussa puolestaan kovasti toivottaisiin lisää liiketoimintaa. Tosin siinä lähinnä puhutaan Eurasta. Ottaen huomioon, että Euran, Säkylän ja Köyliön muodostamalla alueella asuu lähes 20 000 asukasta, voisi jo tuo puoltaa enempi erikoisliikkeitä Pyhäjärviseudulle. Varsinkin kun otetaan huomioon, että mitä ilmeisimmin Yläneeltäkin käydään paljon Säkylässä kaupoilla. Mutta näinhän se tosiaan on, että esimerkiksi Eurasta on niin näppärä matka Raumalle isompien kauppojen perässä ja Harjavaltaan esimerkiksi Lidlin ja Hesburgerin perässä. Säkylästä ja Köyliöstä taas on varmastikin totuttu melko lailla käymään Huittisissa erikoisliikkeiden perässä ja varmasti myös Kokemäellä. Yläneeltäkin varmasti myös Loimaalla. Melko hajanaista toki on tuon asian suhteen. Hinnerjoki-Honkilahti-linjalta asioidaan varmaan myös Laitilassa.

      Toisaalta on melko surkuhupaisaa, kun Säkylän kunta on yhtä kauppaa varten satsannut ties kuinka paljon rahaa tuohon liikealueeksi nimettyyn peltoon. Sinnehän piti alkujaan tulla uusi S-market, joka olisi Säkylän nykyistä myymälää kaksi kertaa isompi ja parkkitilaa olisi ollut neljä kertaa enemmän. Jos S-ryhmä ja K-ryhmä olisivat molemmat tosissaan sinne tulleet, satsaukset olisivat olleet enemmän ymmärrettävissä. Nykyisen liikealueen puitteissa täytyy sitä liikenneympyränkin paikkaa ihmetellä. Nykyisen S-marketin risteyshän olisi ollut se kaikista paras paikka Säkylässä, mihin sen ympyrän olisi voinut sijoittaa. Mutta näillä mennään.

    • ketjun_avaaja

      Tämän päivän Alasatakunnasta luin, että Hesen pitäisi valmistua ensi vuoden aikana Säkylän liikealueeksi nimetylle pellolle. Kaiketi rakennustyötkin aloitetaan ensi vuoden puolella, kun tätä vuotta on enää niin vähän jäljellä. Ja kun on joulua jo niin liki ja sen jälkeen tulee pian uusi vuosi ja sen jälkeen pian loppiaista... Mutta katsotaan sano lääkäri ku putkii korjas! Saas nähdä miten käy.

      • pikkujoulut

        Kun ottaa huomioon veronmaksajien ostokyvyn niin ei ole ihme ettei sitä S-Markettia siihen pellolle rakenneta. Ostokset tehdään nykyään internetin kautta joka aiheuttaa sen että pienet erikoisliikkeet joutuvat lopettamaan. Jos halutaan että työntekijöillä on töitä niin pienten erikoisliikkeiden verotusta pitää laskea reilusti sillä nykyinen veropolitiikka ei suosi pienen erikoisliikkeen pitämistä. Osuuskauppa Keulalla meni taloudellisesti huonosti kun ei ole varaa rakentaa uutta S-Markettia sinne pellolle. Uusi Säkylän K-Supermarket on sopivan kokoinen Säkylän kokoiseen kuntaan. Samalla kun käy ruokaostoksilla niin samalla pääsee hakemaan lastin viinaa kun se Alko on samassa kiinteistössä K-Supermarketin kanssa.


      • ketjun_avaaja
        pikkujoulut kirjoitti:

        Kun ottaa huomioon veronmaksajien ostokyvyn niin ei ole ihme ettei sitä S-Markettia siihen pellolle rakenneta. Ostokset tehdään nykyään internetin kautta joka aiheuttaa sen että pienet erikoisliikkeet joutuvat lopettamaan. Jos halutaan että työntekijöillä on töitä niin pienten erikoisliikkeiden verotusta pitää laskea reilusti sillä nykyinen veropolitiikka ei suosi pienen erikoisliikkeen pitämistä. Osuuskauppa Keulalla meni taloudellisesti huonosti kun ei ole varaa rakentaa uutta S-Markettia sinne pellolle. Uusi Säkylän K-Supermarket on sopivan kokoinen Säkylän kokoiseen kuntaan. Samalla kun käy ruokaostoksilla niin samalla pääsee hakemaan lastin viinaa kun se Alko on samassa kiinteistössä K-Supermarketin kanssa.

        Tiedä sitten kuinka huonosti Osuuskauppa Keulalla menee jos on varaa rakennuttaa Rauman Pohjoiskehälle oma S-market. Olisi kuvitellut Säkylän uuden S-marketin tulevan ennen kuin alettiin suunnitella tuota Rauman Pohjoiskehän S-marketia ja sen lisäksi Kauttuan Salea. Säkylän uudesta myymälstä kerta alettiin silloin aikanaan hypettää paljon aikaa ennen noita kahta muuta myymälää. Toisaalta, kunnanjohtaja vaikutti joku kerta olevan varma, että uusi S-market myös tulee aikanaan tuolle liikealueelle. Tämän vaikutelman ainakin helposti sai joskus kun lehdestä tuli kunnanjohtajan juttu luettua.

        Mutta tässä nyt tällä kertaa tämmönen marmatus. Ja toki tuo Säkylän nykyinen S-marketkin on ihan kivan kokoinen. Onhan se jopa isompi kuin tuo Säkylän nykyinen K-supermarket. Ja eihän täältä tosiaan ole pitkä matka vaikkapa Euraan tai Huittisiin isompien kauppalähteiden perään.


    • säkyläläinen

      Osuuskauppa Keula rakentaa uuden ruokakaupan Säkylään.

      Osuuskauppa Keula teki päätöksen asiasta.

      Kysymys kuuluu.

      Minä vuonna?

      • ketjun_avaaja

        Pitää paikkansa. Luin sen tänään paikallislehdestä. Tosin sen mukaan sitä markkinoitiin vasta vuonna 2010, kun itse muistin siitä jo kirjoitetun vuonna 2009. Mutta aikoja sitten piti tulla ennen Säkylän nykyistä K-kauppaa, Kauttuan Salea ja Rauman Pohjoiskehälle rakennettavaa S-marketia. Noista kolmesta kaupasta ei ollut kuitenkaan tietoakaan silloin, kun Säkylän uuden S-marketin piti tulla tuolle liikealueelle.

        Aikaisemmin tänä vuonna sain uudestaan lukea siitä, että Hesburger on myös saanut luvan rakennuttaa pikaruokalansa tuonne pellolle. Tosin käsittääkseni se sai sen luvan jo viime vuonna, mutta ilmeisesti tämän vuoden puolella tuli jokin varmistuneempi päätös? Tämän vuoden puolella pitäisi kuitenkin Hesen jo olla Säkylän liikealueella.

        Aikoinaan S-Keulalla oli käsittääkseni suunnitelmia rakennuttaa polttoainepisteensä Pikatien toiselle puolelle, ilmeisesti linja-autotallien viereen. Olen kuullut myös siitä, että kyseisen pellon kunta olisi saanut haltuunsa pienemmällä hinnalla kuin tuon Pikatien ja Rantatien välisen pellon. Isompi hyöty sen pellon myymisestä eteenpäin olisi ollut kunnalle kuin tuon, mikä nyt sitten nimettiin liikealueeksi. Mutta peltoidylli on tärkeä, sitä ei missään nimessä saa rikkoa! Tiedä sitten, meinataanko Pikatien toiselle puolelle koskaan rakennuttaa liiketoimintaa. Pitäisi varmaan olla paljon isompi kunta väkimäärältään ja läpikulkijoistaan jne. Tällöin voisi olla nykyistä todennäköisempää, jos sinne enää mitään kauppatoimintaa voitaisiin kaavailla.

        Mutta katsotaan, mihin asiat johtavat. Uusi S-market voisi olla hyvä piristysruiske Säkylälle. Vaikka kauppa jäisikin samaan kokoluokkaan nykyisen kanssa, parkkipaikka voisi olla väljempi. Plussaa tietysti olisi, jos sen lisäksi myös kauppa olisi väljempi. Vaikkakin kuuluu kilpailevan ketjun etuihin. Mutta väljempi parkkipakka nyt ainakin olisi toivomuslistalla, jos Säkylään uusi S-market tulisi.

        Nykyiseen S-marketin kiinteistöön voisivat muuttaa ne palvelut, jotka nykyisin sijaitsevat entisen Ruokavaraston kiinteistössä. Saataisiin niillekin väljemmät tilat. Toisaalta eri asia saattaisi olla silloin, jos Kesko virallisesti hyväksytään Lähikauppa-konsernin omistajaksi. Kannattaako Säkylän kaltaisessa kaksi Keskon kauppaa kerralla? Varsinkaan sitten, jos Kesko päättäisi muuttaa Lähikaupan kauppojen nimet oman konserninsa nimen alle?

        Metkahinnan entinen kiinteistö on sikäli tyhjänä, että kauppatoimintaa siinä ei nykyisellään niin harrasteta. Taitanee olla kyseisen kaupan varastotilana. Tiedä sitten, myykö Metkahinta sen kiinteistön, jos sopiva tulija joskus löytyy.


    • NutturapääMuseoMamma

      Onhan tuo ohikulkutien Köyliön puoleinen peltomaisema ainutlaatuinen ihan maan laajuisestikin ajatellen ja sitä tullaan ihastelemaan bussilasteittain aina Kiinasta asti. *Huoh*

      • Anonyymi

        Käytännöllisyys ennen lietteen ihailijoita! Ja miksi ihailla joistain busseista peltoja, lentokoneistahan ne ovat paremmin nähtävillä. Tuo paloaseman vieressä oleva pikatien risteys on edelleen se vilkkain mitä Säkylästä löytyy. Ja mikäli se liikenneympyrä olisi saatu kyseiseen risteykseen, siitä olisi näppärästi päässyt myös tuolle tehdylle liikealueelle joko Pyhäjärventien tai pikatien kautta. Eräs perustelu ympyrän sijainnille annettiin, että se olisi mennyt liiaksi risteyksen pelloille. Mutta koukkaahan se tuossakin risteyksessä sen verran peltojen kautta kuin olisi tuossa paloaseman viereisessä pikatien risteyksessä mennyt.


    • dhfjygku

      Älkää nyt mitään Prismoja kuvitelko. Ei sinne käpykylään s-markettia kummempaa kannata perustaa. Loimaalla ja Raumalla on jo Prismat, ei niitä joka kylään riitä.

      • ketjun_avaaja

        Se olikin pähkähullu ajatus. Mutta onhan se Loimaankin Prisma melko pieni kantamaan sitä nimeä, lähinnä samaa kokoluokkaa Euran S-marketin kanssa. Miksipä siis Säkylään ei kannattaisi pientä Prismaa perustaa? K-citymarket Loimaalla on puolestaan myös yllättävän pieni kantamaan nimeään. Eipä tuo pyöri sen isomissa kokoluokissa Huittisten K-supermarket Lautturin kanssa. Miksipä ei siis Säkylässäkin kannattaisi myös pieni K-citymarket?

        Loimaalla onkin yllättävää, että K-citymarket ei ole saanut yhteyteensä oheismyymälöitä. Yleensä kuitenkin Prisma ja K-citymarket kattavat molemmat myös oheismyymälöitä ja ravintolamaailmaa, mutta Loimaan K-citymarket on yllättäen jäänyt ilman. Jos Säkylään tulisi Prisma ja/tai K-citymarket, eipä varmaan kannattaisi kuvitella muualle pitäjään sen enempää kauppoja. Korkeintaan joku Siwan tai R-kioskin tyylinen saattaisi toki myös jäädä, mutta tuskinpa sen enempää mitään kauppaa tai kioskia. Ja toisaalta, kyllähän Euran S-market on hyvä kauppa siihen hätään, jos ei vaikkapa viitsi lähteä Raumalle, Turkuun, Poriin tai muuallekaan Prisman perässä. Tosin nuo kolme tulevat heti ensimmäisenä mieleen, jos haluaa päästä isommille ostoksille hypermarketteihin. Turun suunnilla on sitten myös Raisio Myllyineen.

        Loppujen lopuksi siis Eura ja Huittinen ovat Säkylästä katsottuna hyviä "hätävarapaikkoja", jos ei haluta mennä vielä kauemmas vielä isommille markkinoille. Ja miksi ei Kokemäkikin, jos täytyypi siellä hoitaa poliisiasioita.

        Vielä 1990-luvulla Säkylän kylänraitti oli käsittääkseni elinvoimaisempi kauppaketjujen riittävyydessä lamasta huolimatta. Mutta taisipa se lama joka tapauksessa tehdä iskunsa, ja näin pieneen paikkaan on tosiaan hankala saada mitään isompia kauppayksiköitä. On kuitenkin totuttu esimerkiksi Huittisten kauppoja totuttu hyödyntämään. Hesburger on tosiaan näillä näkymin jo tämän vuoden puolella valmistumassa, eikä S-ryhmä olekaan luopunut ajatuksesta siirtää Säkylän myymäläänsä ABC-jakamonsa viereen. Saas nähdä, saadaanko Säkylään joskus Lidl.


      • Anonyymi
        ketjun_avaaja kirjoitti:

        Se olikin pähkähullu ajatus. Mutta onhan se Loimaankin Prisma melko pieni kantamaan sitä nimeä, lähinnä samaa kokoluokkaa Euran S-marketin kanssa. Miksipä siis Säkylään ei kannattaisi pientä Prismaa perustaa? K-citymarket Loimaalla on puolestaan myös yllättävän pieni kantamaan nimeään. Eipä tuo pyöri sen isomissa kokoluokissa Huittisten K-supermarket Lautturin kanssa. Miksipä ei siis Säkylässäkin kannattaisi myös pieni K-citymarket?

        Loimaalla onkin yllättävää, että K-citymarket ei ole saanut yhteyteensä oheismyymälöitä. Yleensä kuitenkin Prisma ja K-citymarket kattavat molemmat myös oheismyymälöitä ja ravintolamaailmaa, mutta Loimaan K-citymarket on yllättäen jäänyt ilman. Jos Säkylään tulisi Prisma ja/tai K-citymarket, eipä varmaan kannattaisi kuvitella muualle pitäjään sen enempää kauppoja. Korkeintaan joku Siwan tai R-kioskin tyylinen saattaisi toki myös jäädä, mutta tuskinpa sen enempää mitään kauppaa tai kioskia. Ja toisaalta, kyllähän Euran S-market on hyvä kauppa siihen hätään, jos ei vaikkapa viitsi lähteä Raumalle, Turkuun, Poriin tai muuallekaan Prisman perässä. Tosin nuo kolme tulevat heti ensimmäisenä mieleen, jos haluaa päästä isommille ostoksille hypermarketteihin. Turun suunnilla on sitten myös Raisio Myllyineen.

        Loppujen lopuksi siis Eura ja Huittinen ovat Säkylästä katsottuna hyviä "hätävarapaikkoja", jos ei haluta mennä vielä kauemmas vielä isommille markkinoille. Ja miksi ei Kokemäkikin, jos täytyypi siellä hoitaa poliisiasioita.

        Vielä 1990-luvulla Säkylän kylänraitti oli käsittääkseni elinvoimaisempi kauppaketjujen riittävyydessä lamasta huolimatta. Mutta taisipa se lama joka tapauksessa tehdä iskunsa, ja näin pieneen paikkaan on tosiaan hankala saada mitään isompia kauppayksiköitä. On kuitenkin totuttu esimerkiksi Huittisten kauppoja totuttu hyödyntämään. Hesburger on tosiaan näillä näkymin jo tämän vuoden puolella valmistumassa, eikä S-ryhmä olekaan luopunut ajatuksesta siirtää Säkylän myymäläänsä ABC-jakamonsa viereen. Saas nähdä, saadaanko Säkylään joskus Lidl.

        Nykyisellään Loimaan Citymarket yhteydessä onkin apteekki. Ja onhan noissa Citymarketeissa myymälöiden perällä nuo omat kahvilat. Mutta jos Säkylään nyt Prisma ja Citymarket tulisivat, ei pitäisi paineita olla, vaikka niissä ei oheismyymälöitä olisikaan. Yksi vaihtoehto kyllä olisi, että molemmat saisivat yhteyksiinsä samat A-luokan kaupat kuin ketjun myymälöillä nykyisellään Säkylässä on. Prisman yhteydessä olisi apteekki, ja Citymarketin yhteydessä Alko. Pyhäjärviseutu on ainakin ollut joskus semmonen asiointialue, missä voisi kauppaliikkeitä nykyistä enemmän kannattaakin. Mutta ajat ovat voineet toki muuttuakin, mene ja tiedä!

        Muistaakseni oli syksy 2018, kun Alueviesti (leikkisästi Vammalan Sanomat) kertoi Pick N Pay -myymälän tulosta Huittisiin. Siitä noin vuosi eteenpäin olikin kyseisen myymälän avajaiset. Samaisessa jutussa kerrottiin, että Prisma ja Citymarket olisivat välillä myös harkinneet tuloaan kaupunkiin. Kyseiset veijarit kuitenkin ovat kokeneet markkina-alueen olevan liian pieni. Huittisten kaupunginjohtajan mukaan markkina-alue olisi kyllä riittävä näillekin tulijoille. Asiakasvirrat ovat kuitenkin sen verran suuret noin puolen tunnin ajomatkan säteellä Huittisiin. Epäilys Huittisten markkina-alueen riittävyydestä kertonee entistä enemmän kannattavuuden heikkoudesta sijoittaa näitä hypermarketteja Säkylään. Nykyisellään on tosin Säkylästä tullut asioitua enempi Huittisissa, Eurasta ei ainakaan siinä määrin ole nykyään löytynyt sen erityisemmin ostamista kuin Säkylästäkään. Huittisista on ollut jotenkin nykyään paljon helpompi ostamista löytää. Jos siis on ollut tarve päästä Säkylää isommille markkinoille.


    • KukkaroKunnos

      Wal-Martin miehet on nähty uudella liikealueella. Me mitään tuulipukukansan Natsisiwaa kaivata!

    • Honda_mies

      Joo-o. Ja Veholla puhuttiin, että siihen tehdään mersun myyntipalatsi ja huoltopiste AMG malleille. Teijo oli semmosen siihen halunnu tehdä

    • bublikaani

      Kovasti keskustelussa ihannoidaan kaupan tuovan "piristysruiskeen" kylälle. Ei kauppa tuo kylälle vaurautta, mutta pienikin työllistävä yritys tuo. Mutta tätä eivät Säkylän päättäjät sisäistä. Ulos on "tuuletettu" lännen konepaja (Loimaalle), vaateneulomo (viroon), vaateliike (Huittisiin), urheiluvälinekauppa, valokuvausliike, varaosamyymälä (Euraan), ym. Suurella hartaudella halutaan Hese liikealueelle (yksi liike), joka maksaa veronsa Turkuun. Totuuden nimissä pitää sanoa, että väestö alueella vähenee niin suurella nopeudella, että arvaillaan vaan kumpi seuraavaksi lähtee Säkylästä alko vai yhteiskoulu. Postin lähtö on jo käytännössä sinetöity ja pankkiautomaatti pysyy niin kauan kuin sitä tuetaan verorahoilla. Eikä tämä väestön miinuskehitys houkuttele paikalle kauppaketjuja enne kuin työpaikkojen myötä asukasluku kasvaa joka lisää toimeliaisuutta alueella.

      • ketjun_avaaja

        Jos tarkoitat vaateliikkeellä Artemiiaa, sehän lähti Säkylästä Euraan. Säkylässä se perustettiin, jonka lisäksi toinen liike avattiin jossain vaiheessa Huittisiin. Nyt sitten Säkylän Artemiiaa ei enää ole, vaan sen toiminta siirtyi Euraan. Toinen myymälä on edelleen Huittisissa.

        Sikäli ei voi siis enää sanoa, että Artemiia olisi säkyläläinen ketju. Tosin en tiedä, voidaanko sanoa euralaiseksi tai huittislaiseksi. Huittisissa Artemiia on ollut siis paljon pidempään kuin Eurassa, mutta Säkylässä se siis aikoinaan käsittääkseni perustettiin. Mutta tyhjenevä kylä Säkylä tosiaan on.


      • Miehenpuku

        Niinpä, olihan täällä aikanaan OraTop vaateneulomokin.


      • Henxelihaalarit

        Ja Matin Tavarahallista sai haalareita.


    • VoitollaTyöhön

      Mistä mää nyt saan haalareita jos vaikka sattuis löytymään töitä?

      • ketjun_avaaja

        En tiiä. Metkahinta myi vanhassa paikkaa työvaatteita jonkin verran, mutta nykyisessä paikassa en ole työvaatteita nähnyt myynnissä. Varmaan jostain naapurikunnasta tai -kaupungista löytyy, ainakin Huittisista. Ehkä myös Eurasta ja Kokemäeltä. Yksi vaihtoehto olisi ajaa Raumalle tai Poriin tai johonkin muuhun isompaan kauppayksikköön.


    • ketjun_avaaja
    • PekkaBonus

      Kerta kaikkiaan hieno juttu! Yksi hyvä syy skoolata skumppaa tänään!

    • ketjun_avaaja

      Mielenkiinnolla odotetaan myös, miten käy tontille, jossa Säkylän S-market nykyisin sijaitsee. Siwa on myynnissä, pystyykö joku ostamaan sen toiminnan? Tuleeko tuohon S-marketin nykyiseen kiinteistöön vaikkapa M-market, Posti, Matkahuolto ja Välipala? Mutta aika näyttää, miten senkin asian käy. Myös sen suhteen, milloin Hesburgeria aletaan rakennuttaa liikealueelle. Niin on lupailtu, että vielä tämän vuoden puolella valmistuisi sekin.

    • ketjun_avaaja

      Hesen rakentaminen alkaa ensi kuukauden puolivälissä ja S-marketinkin rakentaminen myös ensi kuukauden aikana. Ainakin, jos on uskominen kunnanjohtajaan paikallislehden perusteella. Viimeisimmässä numerossa, joka tähän mennessä on julkaisut, näin väitetään.

      Ja jos joku pystyy Säkylän Siwan toiminnan ostamaan, varmaankin M-market tai Lidl. M-market ei ehkä niin selkeällä todennäköisyydellä vaadi itselleen uusia liiketiloja, jolloin nykyisen S-marketin kiinteistö saattaisi hyvin sille kelvata Välipalan, Postin ja Matkahuollon ohella. Jos taas Lidl tulisi, se mitä todennäköisimmin haluaisi itse rakennuttaa itselleen liikekiinteistönsä. Epätodennäköistä lienee, että molemmat liikeketjut tulisivat Säkylään ainakaan samoihin aikoihin. Toisaalta ei taida olla ihme, jos kukaan ei pystyisi Säkylän Siwan toimintaa ostamaan. Mutta katsotaan tosiaan, miten käy.

    • Epätietoinenkin

      Kun katsoo tilastokeskuksen väestökehitystä alueella niin on tosi ihme jos alueelle tulisi lisää kauppoja, kunhan nykyisetkin pysyisivät pystyssä. Ja tuo "HESE" rakennetaan kunhan löytyy yrittäjä joka alkaa pyörittää liikettä. Turun "Hessuhan" vaan myy liikenimen ja tuotteet yrittäjälle sekä kerää voitot.

      • ketjun_avaaja

        Ilmeisesti on löytynyt jo yrittäjä, joka alkaa pyörittää Säkylän Heseä. Toukokuussa paikallislehti mainosti, että kesäkuun puolessavälissä aloitetaan Säkylän Hesburgerin rakentaminen ja syksyllä se olisi jo valmis. Ja Säkylän uutta S-marketia aletaan myös tämän kuukauden aikana rakentaa. Jos kaikki menee suunnitellusti, olisi tuo kauppa pääsiäisenä valmis.

        Ja tosiaan, Säkylään on kylläkin hankala mitään kauppaliikkeitä sijoittaa, vaikka kovasti mainostetaan Säkylää hyvänä paikkana yrittää. Ainakin Metkahinnan omistaja joskus sanoi Säkylää hyväksi yrittäjäpaikaksi, ja tästä olisi tuo kaavoitettu liikealue osoituksena. Muistaakseni on joku muukin näin mainostanut. Toki puoliväli Turun ja Porin vilkkaalla välimatkalla voisi antaa osviittaa siihen, että hyvät olosuhteet kauppapaikoille Säkylässä olisi. Kuitenkin kun on totuttu käymään erikoisliikkeiden perässä isommissa paikoissa (Eura, Huittinen, Turku, Rauma, Pori...), hankala tänne takapajulaan on saada mitään erikoisliikkeitä. Ja kun väki helposti kaikkoaa isompiin asutuskeskuksiin, kukapa tänne ainakaan helpolla mitään uutta palvelutarjontaa sijoittaisi...


    • Työtönkaivurimies

      Nyt on kesäkuun puoliväli. Ei näy kaivinkonetta HESEN tontilla. Ei lehteen kirjoitettu ole yleensäkään totuus, vaan jonkun luoma utopia.

      • ketjun_avaaja

        No, jos nyt halutaan kunnolla pilkkua viilata niin jotakuinkin huomenna se tämän kuukauden puoliväli tulee täyteen. Oikeastaan, kun huominen vuorokausi vaihtuu ylihuomiseksi. Mutta tosiaan tiukkaa tekee, jos meininkiä on aloittaa Säkylän Hesen rakentaminen vuoden 2016 kesäkuun puolessavälissä. Ja aikanaanhan on todettu, että se olisi jo tämän vuoden aikana valmis. Katsotaan, miten käy. Saapi nähdä, milloin sen Hesen rakentaminen sitten tarkalleen alkaa vai alkaako milloinkaan.


      • ketjun_avaaja

        Tiedä sitten odotellaanko ensin, että niin sanotusti saadaan Kuhinat alta pois ennen kuin aletaan rakennella Säkylän Heseä ja uutta S-marketia. Mutta aika näyttää, koska niitä tarkemmin aletaan rakennella vai aletaanko niitä rakennella koskaan.


    • ketjun_avaaja

      Tämän päivän paikallislehdessä mainostetaan, että Säkylän uuden S-marketin rakentaminen aloitetaan lähiaikoina. Sen yhteyteen muuttaa Säkylän apteekki, joka myös saa nykyisiä isommat tilat käyttöönsä. Hesestä ei ole tämän kuukauden aikana mitään tarkempaa informaatiota jaettu ainakaan Alasatakunta-lehdessä. Mutta aika näyttää, millä aikajänteellä S-marketin ja apteekin sekä parkkipaikan rakentaminen aloitetaan. Olisikohan Hesen rakennuslupa kuitenkin tullut sen verran myöhään, että ei sen takia ole vielä sen rakentamista Säkylään aloitettu? Hämäävää kuitenkin mainostaa varmana, että tämän kuukauden puolivälin kieppeillä aloitettaisiin sen rakentaminen, jos ei oikeasti aloitetakaan.

    • ketjun_avaaja

      Tämän päivän paikallislehdessä mainostetaan, että Säkylän K-supermarketia laajennetaan. Tiedä sitten tuliko paineita, kun tuo suunniteltu S-market tulisi olemaan nykyistäkin isompi. Tosin S-marketin rakentaminen piti alkaa jo tämän kuukauden aikana ja Hesenkin rakentaminen kesäkuun puolessävälissä jotakuinkin. Taisivat molemmat myöhästyä noista suunnitelmistaan, kun kumpaakaan ei ehditty tässä kuussa aloittamaankaan. Eri asia sitten lienee, jos ovatkin jo tänään ehtineet saamaan rakentamiset aluilleen.

    • Kerroshamppi

      Käykää Jossun grillillä jos noin kovasti hiukoo. Maan parhaat hampurilaiset odottaa syöjiään...

    • ketjun_avaaja

      No niin, nyt on kaivuutyöt aloitettu S-marketin ja Hesburgerin tonteilla. Eivätköhän ne siitä valmistu ajallaan! Saapi nähdä, milloin K-supermarket aloittaa laajentamisensa. Sen olisi voitu toki tehdä jo heti alkuunsa nykyistä isommaksi, jotta ei nyt saman tien olisi tarvinnut laajennella. Tosin oltaisiinko siinä sitten haluttu ensin hakea tuntumaa, miltä uusi kauppa vaikuttaisi...

    • ketjun_avaaja

      Paikallislehden eilisen julkaisun perusteella Säkylän Hese aukaistaan 9.11.2016 klo 9, eli aika tarkalleen viikon päästä. Ensi kesänä saa sitten terassin.

      Kun S-market on muuttanut apteekin kanssa rakenteille olevaan uuteen kiinteistöön, on mielenkiintoista nähdä, miten käy sen tontin missä S-market toistaiseksi sijaitsee. Siwakin on myynnissä, tosin lienee haastetta löytää uutta toimijaa Säkylän Siwalle. Toki M-market ja Lidl lienevät todennäköisimmät sikäli, että toinen niistä voisi toiminnan ostaa. Mutta aika näyttää, todennäköisesti jäänee nykyistä selvästi tyhjemmäksi kyseisen tontin kauppatoiminta.

    • ketjun_avaaja

      No niin, Säkylän nykyisellään ainoat ruokakaupat ovat molemmat siirtyneet liikealueeksi nimetylle pellolle. Kumpikin on nyt tilavampi kuin koskaan kyseisen ryhmän kaupat ovat koskaan Säkylässä olleet. Mielenkiintoista olisi, josko tontille, mistä S-market muutti ja Siwa lopetettiin, tulisi vaikkapa jonkinlainen liikekeskus. Siihen voisivat Välipala ja Matkahuolto siirtyä, jonka lisäksi siihen voitaisiin koittaa houkutella joko Lidliä, M-marketia tai Tokmannia mukaan. Tosin eipä taida Tokmannille tila riittää kyseisellä tontilla, vaikka kuinka purettaisiin nuo kaksi rakennusta ja rakennutettaisiin tilalle isompi kiinteistö. Ja vaikka Lidl jollain ilveellä Säkylään tulisi ja tuolle nimenomaiselle tontille, eipä taitaisi tila siltikään riittää uudessakaan rakennuksessa koko liikekeskukselle. M-market jos tulisi niin silloin saattaisi tila riittää mainitunlaiselle liikekeskukselle. Mutta lienee melkoista haihattelua, että joku tuosta kolmikosta Säkylään tulisi. Jos tulisi niin todennäköisin taitaa olla Lidl. Sekin jos tulisi niin varmaan haluaisi itse rakennuttaa kiinteistönsä, etenkin jos kokevat S-marketilta vapautuneen kiinteistön vastentahtoiseksi. Kauppatoiminta ja muu vastaava on Säkylästä sen verran kaikonnut, että sinänsä on varmasti hankalaa löytää kyseiseen pitäjään uusia toimijoita sillä saralla.

    • 642

      Ei se paljon parantunut entisestä, ainoastaan parkkipaikat lisääntyivät, mikä on ymmärrettävää koska ei sieltä peräpelloilta ostoksia kukaan viitsi kantaa asunnoille, kesällä ehkä polkupyöräällä. Ainoa kiihoke pelloilla olevaan kauppaan on Alkon myymälä, kauppa muuten ei muuttunut entisestä isommaksi, eikä muutenkaan juuri edukseen.

      • ketjun_avaaja

        Pyhäjärventie ja Rantatie ansaitsisivat nykyistä enemmän viriävää kauppatoimintaa, jotta kylänraitti ei niin näivettyneeltä näyttäisi. Varsinkin Pyhäjärventie on edelleen se selkein "sisäänkäynti" kylälle. Mutta hankala tosiaan näin pienelle paikkakunnalle on saada uutta kauppatoimintaa...


    • yritystoiminta

      Säkylän laajennetun K-Supermarketin yhteydessä on uutta vapaata tilaa 150 neliömetriä joten siinä on hyvä paikka aloittaa yrityksen perustaminen.

      150 neliömetriä antaa mahdollisuudet monelle yritykselle.

      • ketjun_avaaja

        R-kioski ja Posti. Tosin silloin jäisi lisää tyhjää liiketilaa Pyhäjärventien varteen. On se vaikeaa!


    • älykäs123

      kovasti on säkylässä on ollut positiivista pöhinää liikerakentamisessa mutta riittääkö asukkaita syntyvyys on jopa romahtanut vähän outoa varuskunta paikkakunnalle pyhäjärven luonnollinen vetovoima on jätetty hyödyntämättä missä on fasiliteetit turisteille ja mahdollisille uusille muuttajille ??

    • ketjun_avaaja

      Gloria-keittiöiden pop up -myymälä saapuu K-Supermarket Säkylän yhteydessä toistaiseksi tyhjänä olleeseen liiketilaan 7.3.-10.3.2018 ajaksi. Kellonaikoja en asian suhteen tiedä.

    • ketjun_avaaja

      Säkylään voisi oikeastaan riittää Halpa-Hallin kaltainen myymälä, jossa yhdistyisivät ruokakauppa, tavaratalo ja mahdollisesti jopa ravintola. Pankki-, kirjasto- ja terveyskeskuspalveluita sellainen myymälä ei tosin tarjoa, joten molemmat pankit, kirjasto ja terveyskeskus toki jäisivät Halpa-Hallin kaltaisen myymälän ehkä tullessa. Mutta tulipa todettua tällainenkin heitto ilmoille.

      • ketjun_avaaja

        Tai no, apteekin ja Alkon palveluita Halpa-Halli ei pysty tarjoamaan. Nuokin voisivat jäädä, jos kysyntää riittää.


      • ketjun_avaaja

        Niin, ja Halpa-Halli ei ole auki sunnuntaisin. Näin ollen pitäisi olla joku kilpaileva kauppaketju, joka tarjoaisi ainakin tässä mielessä kilpailua. Lidl voisi tämän lisäksi tuoda kilpailua myös sillä, että sitä ainakin mainostetaan halvaksi paikaksi käydä ostelemassa juttuja. Ja mikäli kannattavuus riittää, voisivat Alko ja apteekki olla osana samaa kiinteistöä Lidlin kanssa. Pick'n'Pay tuskin tulee, koska näillä näkymin se on tulossa Huittisiin. Ei taida kannattavuus riittää sen vertaa, että ainakaan tässä vaiheessa useampaa myymälää voitaisiin kaavailla kerralla kuin korkeintaan yhtä.


      • ketjun_avaaja

        Toki Säästömarket olisi Säkylän mittakaavassa osuvampi kuin Halpa-Halli. Se tosin ei kata ravintolaosuutta, mutta kenties joku ruokalakin mahtuisi pitäjään siinä missä nytkin. Mutta eipä siinä mitään, kyllä nykyiselläänkin toimeen tullaan.


    • Merensininen

      Suuret on teillä puheen ja pellolle, kaikki mahdolliset liikeyritykset. Säkylästä etsin Porilaisena ja entisenä Karhusuon Säkyläläisenä päiväruokailupaikkaa noudettavasta pöydästä saadakseni monipuolista ruokaa ja hinta tulee olla alle 10,00 euroa. Mutta kertokaa mistä Säkylästä vastaava löytyisi ja voisi pysyvästi käydä samassa paikassa päiväruokailulla. Miten Säkylässä on hoidettu jalkakäytävä pyörätie yhdistelmät, että kaikilla olisi niin monipuolisilla kulkuneuvoillakin käydä palvelu paikoissa, tien ulkopuolelta. Porissa voi lähes, joka puolella kaupunkia käydä ruokailemassa seisovasta pöydässä lähes aina 500 metrin säteellä ja vatsa tulee täyteen terveellisellä ruualla alle 10.00 eurolla. Mutta jos otat voileivän ja kahvin, hinta ei ole halpaa vaikka ennemmin kannattaisi syödä ruoka ravinto hyötynä. Monet liikkuvat rajoitteisina, mitä erilaisilla neljän ja kolmen pyörä, sähkö ja moottori, sekä sähköpuörillä peleillä mainitut alkavat olla hyviä asiakkaita.

    • UlkomaanKovinRahtiukko

      Kyllä Herra J-lle täytyy abc:t avata ettei tarvi joka päevä huittissa syödä ja tankta amis valoilla pilattua vw-transportteria.

    • Anonyymi

      Kiinteistöä, missä S-market viimeksi oli, on jonkin aikaa koitettu myydä tai vaihtoehtoisesti siihen on koitettu saada vuokralaista. Ainakin Pikatielle näkyvällä ikkunalla on ollut sellaisia papereita, missä tällaisista on ilmoitettu. Toki siihen voisi olla mahdollista saada Lidl tai joku muu toimija. Lidlille voisi olla riittävä markkina-alue Säkylöineen, Euroineen ja Yläneineen, ja mistä kaikkialta niitä asiakkaita esimerkiksi vilkkaina toripäivinä paikkakunnalla käykään. Mutta aika näyttää mikä toimija siihen tulee vai tuleeko kukaan.

      Terveisin ketjun avaaja.

    • Anonyymi

      Uusimpana toimijana kohta aloittaa autopesula ja kovaa vauhtia nousee myös rivitalo. Eipä näy pellosta enää kuin rippeet.

    • Anonyymi

      Torillekin löytyisi sopiva paikka liikealueelta, sehän voisi sijoittua kummalle puolelle tahansa Koppalankujaa. Tosin olikohan jompikumpi puoli varattu Kaino-kaupalle tai jonkulle muulle toimijalle? Ilmeisesti se Palomiehentien ja Koppalankujan välinen osuus?

      Terveisin ketjun avaaja.

    • Anonyymi

      Koppalantien varrella on nyt jonkin aikaa ollut rivitalo K-Supermarketin vieressä, ja saman tien toiselle puolelle rakennetaan toista. Tiedä sitten kaivataanko Vähäkylän koulua takaisin, mikäli asutus nyt painoittuu tuon liikealueen tienoille Vähäkylän entisen koulun vierustalle. Tosin tuo koulurakennus on ollut jo suunnilleen 15 vuotta varattu, joten mahdollinen uusi koulu tarvitsisi uuden pihapiirin ja sinne ainakin yhden uuden rakennuksen. Ja kun vastikään oli kunnalla paineita miettiä kouluverkostoa uudelleen toiseen suuntaan, lienee turha odotella uusia kouluja Säkylään ainakaan lähivuosina.

    • Anonyymi

      Pelkään pahoin, ettei koppalankujalle muuttava porukka kauheasti käy Pampersia lähikaupoista ostamassa. Eikä näin ollen uudelle koulullekaan taida olla tarvetta.

      • Anonyymi

        Jeps. Taitavat nuo Säkylän mahdolliset lapsiperheet asustella likempänä paikkakunnan nykyisiä kouluja. Ja kun kunnalla tosiaan oli vastikään joitain paineita miettiä kouluverkoston supistumista, niin tuskinpa edes harkitaan uusien koulujen hankkimista paikkakunnalle. Pitäisi saada ensin lapsia siinä määrin, että edes nykyiset koulut saataisiin pidettyä ilman paineita yhdenkään lakkauttamisesta.


    • Anonyymi

      Voi tehdä siinäkin tiukkaa että nykyisiinkään riittää lapsia. Jossain oli tutkimus, että tällä vuosikymmenellä joka toinen koulu lopetetaan kun lasten määrä jatkaa laskuaan.

      • Anonyymi

        Niin, nykyään taitaa olla suvaitsevaisempaa, mikäli kaikki eivät halua tai hanki muuten lapsia. Ainakin olettaisin, että ennen muinoin lasten hankinta olisi ollut enemmän itsestäänselvyys. Nykyisen Säkylän neljästä ala-asteesta Kankaanpään koulun oppilasalue voisi olla sikäli helpoin jakaa muiden kesken niin, että Vuorenmaalta oppilaat menisivät Huovinrinteen kouluun, Kankaanpäästä Isokylän kouluun ja Yttilästä Kepolan kouluun. Toki sekin vaatisi satsauksia, koska yhdeltäkään näistä alueista ei ole kevyeen liikenteen väylää yhteenkään mainituista kouluista tukemaan kävellen tai polkupyörällä koulumatkan tekoa. Ja kuskaaminenkin maksaa.

        Mutta liittyen enemmän keskustelun aiheeseen. Liikerakennuksen, jossa Säkylän S-Market viimeksi toimi, oli jossain vaiheessa tullut Pikatien puoleseen ikkunaan ilmoitus "MYYDÄÄN/VUOKRATAAN". Ja joku päivä kun ajelin Pikatietä pitkin ohitse huomasin, että kyseisessä rakennuksessa oli valo sisällä. Voi olla, että seuraavanlainen ehdotus on jo ollut tässä ketjussa. Mutta voisihan kyseiselle tontille rakennuttaa noiden kahden tilalle yhden rakennuksen, jossa toimisivat Lidl, Välipala ja Matkahuolto. Yksi Lidl voisi Pyhäjärviseudulla kannattaa, Säkylässä se voisi houkutella asukkaita paikallisten (köyliöläiset mukaan lukien) houkutella asiakkaita myös Yläneeltä ja peräti Eurassa. Vaikka Eurassa on enemmän kauppaliikkeitä, ilmeisesti asiakasvirrat vierivät Euran ja Säkylän välillä varsin mukavasti. Ja mikäli tämä kolmikko saataisiin luontevasti kahden rakennuksen sijaan vain yhteen rakennukseen kyseisellä tontilla, voisi se tuoda luontevammin parkkitilaakin tontille ja samalla lisäleveyttä Kleemolantielle kyseiseen kohtaan. Voipi olla pelkää haihattelua, mutta tulipahan ehdotettua!


    • Anonyymi

      Kepolan koulu kuulemma lopetataan. Miten käy Säkylän uuden liikealueen?

      • Anonyymi

        Sen puoleen olisi yllättävä veto, kun entisenä kuntakeskuksena Kepolan mieltäisi Kankaanpäätä isommaksi ainakin väkimäärältään. Sikäli myös oppilasmääränkin mieltäisi isommaksi. Tosin Kankaanpään koulussa oppilaita lienee laajemmalta rintamalta, kun Vuorenmaalla ei ole ollut enää vuosikausiin koulua ja oppilaat on sieltä kuskattu Kankaanpäähän. Ja ehkä Kankaanpään koulu on keskeisemmällä paikalla ottaen entisen Köyliön kunnan alueen huomioon. Suotavaa tosin olisi, että etenkin peruskouluja pystyttäisiin pitämään sen verran kuin suinkin, etenkin ala-asteikäisille pitkät koulumatkat tuntuisivat vielä pidemmiltä kuin peruskoulunsa päättäneille. Mutta poliitikot päättävät kuin päättävät, ota niistä politikoinneista sitten selvää!

        Enpä sitten tiedä vaikuttavatko nuo kouluverkostot vaikuttavat tuohon liikealueeseen, peruskauppapalvelut sieltä pellolta löytyvät niin sen kohtalo riippuu pikemminkin maksavista asiakkaista kuin olemassaolevista kouluista!


    • Anonyymi

      Taannoisen Kepolan koulun säilyttämiseksi kerätyn adressin mukaan se on Säkylän kaiken toiminnan alkulähde ja talouden rattaita pyörittävä moottori.
      Jos sen toimintaa edes uskalletaan kyseenalaistaa, loppuu koko Säkylän alueelta kaikki älyllinen elämä ja toiminta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe