Minusta on väärin lakkoiluttaa pienipalkkaisia ihmisiä, heiltä on kerätty liiton maksut ja nyt sitten menevät laittoman lakon sanktioiden maksamiseen. Mitään hyötyä nämä ihmiset eivät saa. Sitä vastoin liittojen työntekijät eivät lakkoile, vaan he nostavat ja korkean palkkansa lakkopäivältäkin.
Joten arvoisat ihmiset, eikö juuri näiden liittojen toimihenkilöiden pitäisi olla neuvottelemassa hallituksen kanssa keinoja, joilla vähiten haavoitetaan työntekijöitä ja Suomen menestymistä.
Yhtälö on vaikea, jostain on nyt kuitenkin luovuttava, sillä maan velkaantuminen pitää saada loppumaan ja ihan heti, muutoin on edessä varsin kurjaa, ei ole työtä kenellekään. Eikä ole valtiolla varaa tukea ketään millään tavalla.
Näissä takoissa, pitää toki kaikkien antaa osansa palautukseen, mutta on väärin leikata niiltä, jotka hädin tuskin nytkään pystyvät elämään omilla tuloillaan, joten kohdistuksen pitää koskea isotuloisia enemmän ja myös yritysten pitää olla antamassa jotakin pois. Jos sieltä poistetaan tulospalkkaus ja bonukset ja niilläkin varoilla yritetään saada yritykset tuottaviksi eli viennin hinta sellaiseksi, että saadaan kauppoja aikaisiksi.
Nyt on tärkeää ymmärtää, että meillä täytyy viennin alkaa toimia. Kotimainen ostovoima laskee ihan varmasti. Se pitää ymmärtää että Suomi ei menesty sillä, että kotimaa ostaisi tuotteet. Joten pitemmällä tarvitaan suuri uudistus, jolla se yrityspiiri, joka toimii vain kotimaan ostajille on vain siinä mittakaavassa kuin tarvetta on. Nyt rönsyilee, on perustettu on pikkuryityksiä, joilla ei ole mitään mahdollisuutta edes menestyä, eikä heitä voida pöngittää pystyssä tukivaroin, sellainen toiminta on saatava loppumaan.
Kaikkea tuskin voidaan yhtenä rysynä tehdä, mutta siihen on varauduttava että jatkossa täytyy tarkastella monta muutakin kohtaa kuin nyt leikattavat asiat.
Tällä nykyhallituksella ei ole mitään muuta tehtävissä, kuin alkaa purkaa entisiä etuuksia, joita on jaeltu ajattelemattomasti, vahvistettu asetuksia ja lakeja, jotka täytyy voida muuttaa ja tämän kaiken on saanut aikaan edelliset hallitukset ja lakot.
Joten se loputtoman velanoton on loputtava tavalla tai toisella. Ja se tuleen eteen lukekaa miten Kreikassa on käynyt, jos ette muutoin usko.
Kukaan pomo ei tarvitse tulospalkkausta eikä bonukset, ymmärrän että vaikea on luopua, mutta niin on vain tehtävä.
Lopettakaa pienituloisten ihmisten ahdistaminen, sillä riittää kun työnantajapuoli jatkuvasti kiristää heidän työtään ja vahtimistaan jo nyt. Ja noissa perheissä on maamme tulevaisuus, mutta heitä ei kunnioita kukaan.
Hekin tahtovat elämän ja sen verran enemmän heillä pitää palkkaa olla, että voivat tehdä lomamatkan vuodessa lastensa kanssa. Saavat tuloillaan maksettua asunnon sekä ruokansa ja muun tarvittavan elämään eli .
Myös sijoitusmaailma lopettakoon jatkuvan suuremmaan osingon tai osuuden saamisesta, pitää ymmärtää että silloin kun eletään lamassa, sitä ei voi saada, toisin on sitten parempina aikoina.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.