Luulin äänestäneeni maakunnan puolustajan eduskuntaan kun äänestin sinua Hannu.
Reilussa sadassa päivässä on käynyt ilmi, että ääneni meni ihan jollekkin mulle kuin sille Hannulle, joka lupasi pitää maakunnan puolta.
Hallituspuolueen kansanedustajana ja alueelta olevana olisi sinun Hannu luullut puollustavan länteen menevää henkilöliikennettä rautateillä viimeiseen hengenvetoon. Mutta kattia kanssa jälleen kerran jouduin pettymään tuppisuuna istuvaan edustajaan, joka on pelkkänä joomiehenä kun isot pojat tekee päätöksiä. Haluan valtakirjani takaisin, et ole pitänyt niitä lupauksia, joilla nousit eduskuntaan.
nyt viimeistään on käynyt selväksi ettåä Sinä ja puolueesi tarvitsette meitä tavllisia ihmisiä pelkästään siihen että pääsette nauttimaan suuresta kansanedustajan palkasta, sen jälkeen meitä ei enää tarvita eikä meidän ääntä kuulla.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Luulo ei ole tiedon väärtti
Minä tiesin jo millainen ketku se Hannu on oli ennen vaaleja niin tuttavallinen että kaupan kassajonossa oikein tervehti ja oli niin kuin olisi vanhoja tuttuja
Mutta vaalien jälkeen ei olla tuntavinaan
Suu vaahdossa luvataan vaikka kuu taivaalta, mutta kun tekojen aika tulee niin ei tapahdu mitään
Herroilla se on ajatuksena sinne eduskuntaan mennessä että sen jälkeen päästäis hyvälle eläkkeelle
Yhdyn edellisiin kirjoituksiin ,olen samaa mieltä...
nyt olisi aika pitää kunnantalolla työttömille palaveripäivä miten jatketaan eteenpäin elämää,itsellä ei ole muuta vaihtoehtoja kohta kun pamauttaa omat aivot kuusenoksille....
Hannu on ajamassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan puolitusta. Siis miten vitussa mies voi olla tuollainen petturi ja häpeämätön paska.
Jaa vai kotona olosta pitäis vain maksaa? Painukaa töihin. Töitä on. Teen kahta yhtä aikaa ja rahaa tulee.....
Kyllä se Reijonen sentään hoiti työmiesten asiat kuntoon
Hannu on vain paskalaki ja VaPo asiantuntija. Hommatkaa sille Hannulle patsas sinne Ilomantsin torille.
Tuuliviiri ja nimetkää se Hoskosen viiri.
Hoskonen löysi 200miljoonalle työttömiltä otetulle Eurolle oivan kohteen, meidän Hannu sijoittaa köyhien leipään tarvitsemat rahat rikkaiden autoveroalennuksiin. Mitä ne puhuu että Hannu on yksinkertainen, helvetin hyvin osaa peesata Kokoomuksen äärioikean laidan päätöksiä. Hyvä Hannu näin maan köyhin kolkka saa sitä mitä äänestämällä tilasi.
Oottakaahan tovi, kun ne kuulee siellä Hoskosen kehuvan niistä tyhjistä asunnoista Ilomantsissa.
Saatte muutaman sata partavauvaa sinne paijattavaksi, ja Hoskonen hirnuu siellä Vapon soilla tyhmille äänestäjille.