Mitä luulette Nelalle tapahtuneen?
Kadonnut Nela Utkina
497
5647
Vastaukset
- Mietitty_on
Jotenkin hänen valheelliset viestit moneen suuntaan kertoo sen, että hän on päättänyt päivänsä jossakin tutussa paikassa itselleen tai hänet on kaapattu tai hän on poistunut rakastajattaren kanssa lomalle... Joku näistä. insinöörin matikalla...
Tuskimpa on tiennyt, että hänen kuviaan jaellaan myös bussista...- dujikol
Rakastajattaren?? Eli lesbosko epäilet? Rakastajan kanssa jos hetero on.
- Anoreksiako
Monet ovat Minfossa ihmetelleet Nelan paksua vaatetusta lämpimänä päivänä (kaksi takkia päällekkäin ja neulepuserot). Mutta anorektikot ovat viluisia ja pukevat paljon vaatteita päällensä. Ja jos ei ollut syönytkään aamupalaa jottei mies heräisi, voi olla viluttava olo.
- Luontoretkeilyä
Nela on ollut niin intohimoinen retkeilijä, että piti lintsata töistä, että pääsi luontoretkelle. Nuuksiossa on joitain vaaranpaikkoja, kallioita järvien rannoilla, joista on saattanut liukastua järveen esim. ottaessa vaarallista selfietä. Saapumisaika Nuuksioon 10 aikoihin. Tekstiviesti äidille Tsekkeihin 4 tuntia myöhemmin tarkoittaa sitä, että kyse on ollut pidemmästä retkestä. Vaikea löytää hänet, kun on saattanut kävellä pitkälle lähtöpaikasta.
- iroke
Nuuksiossahan on erilaisia teitä, polkuja mitä voi kävellä. Itse jos lähtisin niin kännykkään virtaa täyteen ja kulkisin vain merkityillä poluilla, toisaalta en yksin lähtisi Nuuksioon enkä mihinkään metsäiseen korpeen. Yksin oon vaellut miljoonakaupungeissa.
- aftonblaadet
Täysin typeriä kommentteja kaikki! Ihmiset nykyään käyttävät PALJON energiaansa paskan jauhamiseen! Niinkuin netissä ja Suomessa nykyään on tapana!
- paha.sanoa
Voi olla, että joku kulttuurinrikastaja on kolkannut.
- Arvailuja
- Uskon, että hän on tutustunut esim. netissä, tai Nuuksion ulkoilupolulla väärään henkilöön. Tehnyt treffit hänen kanssaan Nuuksioon, varustautunut ehkä kesämökille menoa varten. Noussut autoon.
- Kesämökillä joutunut esim. seksuaalirikoksen kohteeksi, ollut vankina ja tapettu.
- Tai: tehnyt treffit Nuuksioon, joutunut siellä rikoksen uhriksi, tapettu.
- Lähtenyt yksin Nuuksioon retkeilemään, kohdannut tappajan lenkkipolulla, on kätketty johonkin kaninkoloon.
- Nelan ruokaostoksista voisi päätellä, onko hän ostanut evästä leiriytymiseen, vai esim. oman osuutensa ruokaa mökille. Nelan tuttavapiiriä, myös netissä, tulisi jäljittää. - eitelttaa
Ei taida tuolla olla edes vaeltajille mökkejä, autiotaloja saattaa olla. Voinut tietysti sopia tapaamisen jonkun luona vai olisiko aikonut murtautua johonkin mökkiin.
- nedomansky
Aivan sama
- Selviääköhän
Mietityttää jostain syystä kovasti tämä tapaus. Ajattelikohan vain viettää yhden päivän rauhassa töiltään ja sitten on käynyt huonosti, kaatunut, pudonnut tai joutunut karhun eteen.
- Saattaa.elääkin.jossakin
On olemassa myös se mahdollisuus, että hän on elossa ja voi hyvin, jossakin. Eli, on halunnut jättää entisen elämänsä ja kadota.
Tällainen teko olisi kylläkin melko hävytön. Jos haluaa jättää entisen elämänsä, voisi kyllä jättää myös muutamia viestejä itsestään, vaikkapa poliisille. Tällöin koko tasavalta ei etsisi häntä kissojen ja koirien kanssa.
Aikuisella ihmisellä on oikeus kadota, poliisille riittää tieto, että on voimissaan ja on kadonnut omasta, vapaasta tahdostaan. Poliisi / viranomaiset eivät saa paljastaa tällaisen henkilön sijaintia, osoitetietoja ja asioita.
Toisaalta tästä on kokemuksia, että viranomaiset eivät aina ole kunnioittaneet tällaisten ihmisten yksityisyyttä ja ovat näin aiheuttaneet vahinkoa mainituille henkilöille. - niinpää
Olikohan aikaisemmin käynyt venäjällä ja/tai tavannut miehen sukulaisia. Katosi noin pian matkan jälkeen, eiköhän halunnutkaan kuulua sukuun.
- vaisittenkinonnettomuus
Viestit on kaiketi lähetetty aina oikealla kielellä esim. äidille venäjäksi. Viestien lähettäjä siis tietää äidin. Tuossa kadonneen käytöksessä on alun alkaen ollut jotakin outoa, kadonnut on sopinut jotakin, halunnut salata jotakin joko itse tai jonkun pyynnöstä. Jotakin on haluttu tehdä rauhassa, tavattu entinen poikaystävä, kollega tms. Työ tai rakkaus. Jos kadonnut olisi halunnut jatkaa vielä lomaa olisi kertonut tästä miehelleen ja silloin voisi ajatella vain ulkopuolista tekijää.
- kiefhuefjeprghbtyhyjuh
Eiköhän ne Tsekeissä puhu tsekkiä äidinkielenään joten viesti äidille varmasti omalla äidinkielellä.
- ihanTottajoo
Tyttö oli vakoilija ja on kaapattu!
- ÄinäänMiäs
Utkina oli innokas suunnistaja,totesi mies Iltalehdessä.
Sitten muutettiin on-muotoon.
Selvä tapaus.- venäläinen_mies
Voi odottaa mitä vaan. Olikohan sopineet tapaavansa Nuuksiossa, lähettikin jonkun muun. Ehkä kuitenkin vaan tapaturma. Aika paljon tavaraa ostanut, retkeilyvaatteita vai? Pitäisi tarkastaa kaupasta mitä osti.
Jotenkin vaikutti kuin olisi ollut lähdössä ulkomaille, retkeily voisi olla hämäystä. Olivat kuitenkin sunnitelleet yhteistä tulevaisuutta, nimen vaihtokin menossa. Olisiko tullut riitaa jostain tai päätti kadota jostain muusta syystä tai sitten ihan vaan tapaturma. Miehellä kai ainakin alibi katoamisen ajaksi. - analyysi
Kaverihan latelee ulos vaikka millaisia kommentteja medialle. Katsokaa hänen ilmeitä eri kuvissa. Silmät sen kertovat. Esittää pikkupoikaa, joka yrittää selittää tekosiaan eikä oikein muista miten pitikään kertoa...kova homma pitää itsensä kasassa teon jälkeen...BTW Nuuksiossa ei ole ketään, sillä Nela on ihan muualla tallessa.
- niksimiksi
Olen kuullut taksin kuljettajasta joka näki suden nuuksion lähellä,sudet tosin harvoin ovat vaarallisia.
- näinonmarjat
Minä veikkaan että Nela pelaa aikaa, käynyt Nuuksiossa mutta on tällä hetkellä jossain muualla, mitä on tapahtunut kun nainen lähtee kotoa karkuun, onko tässä jokin kolmas taho mikä jahtaa? Minusta tästä ei ole kerrottu kaikkea mitä taustalla on.
Tämä kase haisee. - pohdintaa
Jos hänellä on aidosti ollut päänsärkyä (migreeni) on hän voinut käydä myös apteekissa hakemassa jotain särkylääkettä, ja päättänyt sitten lähteä luontoon oloaan helpottamaan... migreeni kun voi olla aika kamalaa.
Siellä Nuuksion suunnalla on sitten voinut tapahtua melkeinpä mitä vaan... on voinut eksyä, tai on esim. törmännyt karhuun (kuten joku tuossa jo mainitsikin) taikka johonkin raiskaaja-ryöstäjä-murhaajaan.
Puoliso on kuitenkin (minun mielestäni) ihailtavasti häntä etsinyt. Alkuunhan me ei oltaisi tiedetty tapauksesta juuri mitään jos hän ei olisi niin aktiivisesti asiasta tiedotellut...- Eioletodellist
Voi jösses sentään.... Karhu onkin kaikkein todennäköisin turman aiheuttaja. Miten sekaisin te ihmiset oikein olette?
- vaikka.onkin.iso.metsä
Eioletodellist kirjoitti:
Voi jösses sentään.... Karhu onkin kaikkein todennäköisin turman aiheuttaja. Miten sekaisin te ihmiset oikein olette?
Ei noihin karhuihin niin vaan törmätä tappavasti edes oikeassa erämaa-Suomessa, saatika sitten Turun moottoritien ja Vihdintien välisellä metsäalueella.
- voitörmätä
Citykarhuthan tulevat nykyään pihoillekin, mutta harvemmin ne ihmisten kimppuun käy, saati että ruumiin hävittäisivät kokonaan.
- KokemustaOn
Miten se nyt hyvin koulutettu ihminen noin typerästi toimii? Ei välitä edes läheisistään, joille aiheuttaa suunnatonta huolta. Ihmisillä on nykyään vääristynyt käsite työelämästä eli kuinka paljon selkänahastaan pitää antaa. Jos ei tajua itse rajojaan jaksamisessa, venymisessään, niitä ei kukaan muukaan tule työelämässä laittamaan. Työnantajathan ja työkaveritkin mielellään puristavat kaikki mehut kilteistä tytöistä ja pojista.
- pelkkää_harhautusta
Mukana jossain hämärässä tarkoin suunnitellussa kuviossa, tuskin on Nuuksiossa päinkään.
- Ilman.rahaa.aneemista
Ei ole käyttänyt pankki- eikä luottokorttejaan. Monet uhoaa että on liuennut ulkomaille. Millä rahalla? Entäs kännykkä? Onko se vain kiinni koko ajan ja hankkinut toisen kännykän?
- hyvinsurullista
Jutuissa kerrottu että burn out ja sairaslomaa. Hyvin laiha tyttö. Pää sekaisin ehkä psyykelääkkeistä. Miettinyt pitkään elämänsä päättämistä kauniin luonnon keskellä. Lähettänyt äidille viestin - "Rakas äiti-anteeksi, en jaksanut" Ottanut lääkkeitä ja jäänyt odottamaan ikirauhaa. Kännykästä virta loppunut yöllä. Fiksu nuori nainen, mutta mahdollisesti syönyt jotain masennuslääkkeistä-niistä pää sekoaa. Onpa kyllä ihmeellistä että meitä valvotaan kameroilla joka paikassa. Aika suunnitelmallista että oli bussissa vaihtanut vaatteet-siis oliko bussiin jäänyt nahkatakki. Luulisi kuskin huomaavan että aika erikoista on tekeillä. Kyllä kaupanmyyjäkin varmalla muistaa mitä kaunis pitkä nuori nainen keltaisessa kaulahuivissaan osti kaupasta....
- Lusifer11
On tietysti sekin mahdollisuus että miehensä tietää tapauksesta enemmän kuin on sanonut, vaikka ei syyllinen olisikaan. Sitähän kiistää se, että on kovasti ollut etsinnöissä ym.aktiivinen. Mutta muuten luulen, että voinut sen migreeni ollakin viite jostakin isommasta kohtauksesta ja esim.muisti mennyt täysin. Jos käytti lääkkeitä niin nekin toki voivat pistää pään sekaisin.
Jos meni vaan "reippailemaan" päänsärkyä pois niin jotakin on tietysti tapahtunut, se lienee jo selvää tässä vaiheessa. Karhut aika harvoin kyllä ihmisiä vahingoittaa varsinkaan syksyllä, mutta muu onnettomuus ja Nuuksion metsissähän on tiedetysti rikollisia piileksimässä, näin ainakin ennen ollut.
Kolmas vaihtoehto on se kaikkein mystisin, että olisikin tavannut jonkun. Tosin silloin jää miettimään miksi se piti tehdä työajalla kun tulee niin helposti ilmi?!
Jos kuitenkin oli ollut tapaaminen niin vaihtoehtoja on useita, vaikea edes lähteä arvaamaan. Rakastaja tai vanha tuttu on ne mitä päällimmäisenä tulee mieleen.
Jos pitää sanoa mielestäni todennäköisin vaihtoehto niin se on se, että päänsäryn ja lääkkeitten vaikutuksesta ollut tokkurassa ja mennyt "tuttuun paikaan". Siellä sitten eksynyt tokkurassa ja tullut joku kaatuminen tai putoaminen. Saahan nähdä selviääkö tapaus...- EräsPohdiskelija
Olen vähän samoilla linjoilla todennäköisemmästä vaihtoehdosta. Jos päänsärky olikin aivoverenvuoto! Ja hän oli matkalla lääkäriin, mutta tilanne huononi hieman ja ajatus sakkasi: menikin kauppaan ja sitten miellyttävään tuttuun paikkaan metsään... En tiedä voiko tilanne edetä niin, ettei ole mitään kovin näkyvää haittaa!?
- varatuttoimivat
"Tosin silloin jää miettimään miksi se piti tehdä työajalla kun tulee niin helposti ilmi?!"
Yleensä varatut ukkomiehet ja -naiset tapaavat salarakastaan työajalla siksi juuri, että se ei tulisi ilmi nykyiselle kumppanille. Nykyinen luulee, että kumppani on töissä, vaikka onkin treffeillä. Naimisissa olevat eivät tapaile työajan jälkeen, koska yleensä he tulevat työajan jälkeen samantien kotiin varsinkin jos kumppani on tottunut, että puoliso tulee aina töistä kotiin esim. 16.30 (varsinkin jos puolisi on huolehtivaista ja tai kyttäävää sorttia) ja jos ei tule niin sitten on jotain pielessä, sattunut tai sitten on vieraissa. Varatut siis toimivat mielellään näin, sopivat työajalla treffejä. Tietysti sitten salarakaskin voi olla mustasukkaista, väkivaltaista tai mielipuolisorttia tai sitten salarakas onkin ns. perinteinen vanhanajan houkutuslintu (hyvin tyypillistä naapurimaassamme).
Tietysti on voinut vaikka motarilla hypätä jonkun auton kyytiinkin tai auto ollut kytiksellä jossain metsässä. Aikoinaan 90-luvulla minulle ja silloiselle poikaystävälleni kävi niin, että poikakaverini oli ajanut autonsa metsään (Espoossa) siinä sitten vietimme helliä hetkiä kahden kesken ja ohi sattumoisin ajoi ainakin 5 kertaa sama auto (musta, tummennetut lasit) ja kyttäsivät (mies ja nainen) meitä lasien läpi. Samoin sattui meille Bodomillakin, että olimme vedessä menossa uimaan yhdessä kumiveneen kanssa ja minulle tuli tunne, että joku tuijottaa minua, käännyin katsomaan taakseni ja siellä olli mies kiven takana kyyryssä kyttäämässä vain ja ainoastaan meitä. Mietinkin jälkeenpäin, että jos olisin ollut yksin, mitä minulle olisi tapahtunut.
Aika riskialtista mennä yksin naisena mihinkään metsään ylipäätänsä. Lenkkipoluillakin liikkuu aina välillä jos jonkinmoista rikollista ja perverssiä vipeltäjää. - onsevaarallista
Ihan tälleen miehenäkin pelottaa mennä uimaan tai mihinkään yksinään kun naisia tirkistelee milloin mistäkin, usein ovat ulkoiluttavinaan koiria ja voivat nekin laskea irti elleivät itse hyökkää kimppuun vaikka veitsen kanssa. Mustasukkaiset naiset ja muut perverssit vipeltäjät kaikkein pahimpia.
Monessa paikassa ei pääse uimaankaan ennen kuin potkii ruumiita syrjään, ihan on hirveäksi mennyt tämä meno.
- siinäpäpulma
Miksi lähetti äidilleen eikä miehelleen?
- Löytyy_vielä
Jos oli kännykällä kirjautunut google-tilille, niin silloin pitäisi viimeisin sijainti löytyä googlen avulla. Tai onko kännykässä ollut appseja päällä joiden avulla sijainti voidaan selvittää, esim Sports tracker tms. Oman kännykän löysin google mapsin avulla kirjautumalla googlen tilille. Olin sen pudottanut lenkillä.
- Selväpyykö
Henkilö on suusnistusta harastava.miksei ottanut kmotoaan suunistu välineitä vaateitta ja sen sellaista? ja miksi olisi metsään mennyt? kuitekin ilmoittanut töihin .pääsärystään? täs on ny niin paljon ristiriitaista..ja miksi hänen miehensä lähtee yön selkään metsään vaimoonsa etsimään? joku täs mättää..ja miksei utkin ilmoittanut miehelleen?koko juttu tapahtumineen tulis laatia kronologiknen kartta kaikkinen tapahtumineen. silloin nämä ristiriitaisuudet tulisi paremminkin esille. sata varma sen ukko tietää paljon enemmän ja selvästikin pyrkii salaamaan jotakin tapaukseen liittyvää.
- pyypovessa
Menee vielä kummallisemmaks, suunnistaja-pyöräilijä on tottunut metsäohjus.
Mitä oli siviilielämässä että piti kadota tai harhautta miestä? - Pakko.liikkuako
Jos on anorektikko jolla pakonomainen liikkumisen tarve ettei tule milliäkään rasvaa lisää kehoon. Niin pakko että piti lähteä oikein salaa työpäiväksi. Anorektikoilla saattaa sydän pettää rasituksessa.
- analyysi
Mies tietää kaiken. Katsokaapas hänen kommenttejaan. Niiden perusteella hän on vastannut jo kaikkeen. Vakuutuspetos.
- tarinoija
Jos olen ulkoilemassa salarakkaani kanssa, niin A) ostan ruokaa kahdelle B) en vastaa omalle miehelleni, koska luulen tämän olettavan olevan minun töissä ja tiedän, että vastaaminen ärsyttäisi seurassani olijaa vaikka hän miehestäni tietäisikin C) äitille viestittelyssä ei ole mitään erikoista. Nyt taitaa asiat loksahtaa kohdilleen aamuisten valehteluiden, salassa lähdön, nahkatakin, kaupassa käynnin ja päämääräisen kävelyn linja-auton ohi (tämä koska tiesi, että joku odottaa). Sitten se mitä klo 15.00 jälkeen on tapahtunut on pelkkää arvailua: on pusuteltu ja lähdetty eri teille, jonka jälkeen sattunut onnettomuus... paha, koska apua ei ole pystynyt soittamaan tai riita ja sitte käynyt pieni lapsus..esim. tönäisy... tai riuhtaisu ja hups keikkaa tai kidnappaus...tyttö autoon ja kännykkä autonikkunasta ojaan ja kohti turkua tai poria tai jotain rämeikkö mökkiä.
- PekkaSintonen
Kultasepänryöstö oli torstaina, Nela katosi keskiviikkona. Meloja odotti Kaisaniemessa ja saalis pudotettiin hänelle. Nela harrasti melontaa ja netissä on melontakuvia hänestä. Sattumaako? Tai ei. Saalis on Nuuksiossa? Apuri niille liettualaisille rosvoille?
Naurettavin teoria on itsemurha. Osti sitten kuitenkin kassillisen ruokaa ja otti mukaan 2 takkia. Entä maastapoistuminen. Eikö siitä just eniten jää jälki jos passia näyttää Hki-Vantaalla?- lentäväkanootti
Just joo ja mitenkähän Nela sen kanootin kuljetti nuuksiosta kaisaniemeen?
- Tässä.selvitys.siihen
"Nela Utkina katosi keskiviikkona, kultasepänryöstö oli torstaina. Meloja odotti Kaisaniemessa ja saalis pudotettiin hänelle. Nela harrasti melontaa ja netissä on melontakuvia hänestä. Sattumaako?"
Kyseessä lienee ollut ilmatäytteinen kajakki eikä kanootti. Se on voitu kuljettaa sille noutopaikalle jo ke-to yöllä, josta Nela sai ilmoituksen puhelimeensa (viimeinen kerta kun Nelan puhelin oli toiminnassa). Nela on torstaina vain pumpannut sen kajakin täyteen ja odottanut toimintavalmiina.
Huomioi tämä: miksi havainnot Nelasta piti ilmoittaa poliisin väkivaltayksikölle? Väkivaltayksikkö tutkii rikoksia. Katoaminen ei ole rikos.
- Nelagohome
On saattanut harhauttaa ja voi nyt olla missä päin eurooppaa vain! Shengen maiden välisillä lennoilla ei katsota passia. Voi tehdä varauksen netissä sitten varausnumerolla tehdä self check in, turvatarkastuksesta läpi (katsovat siinä vain koneeseen nousu kortin) ja suoran portille ja koneeseen. Ovatkohan tarkkailleet hänen pankkitiliä/korttia että onko muutoksia, oliko nostanut rahaa edellisinä päivinä yms... se kertoo jo paljon. Koska jos on elossa niin kyllä sillä joku apuri on ollut.
- Ilman.rahaa.aneemista
Ei ole poliisin mukaan katoamispäivän jälkeeen käyttänyt pankki-tai luottokorttejaan. Meinaako ihmiset jotka hokee koko ajan Nelan lähteneet muille maille, että on jonkun sponsorin matkassa vai:/
- PekkaSintonen
Kyllä minulta on kysytty passi turvatarkastuksessakin. Totta kai nyt täytyy tietää ketä koneessa on, oli sitten Shengen maa tai ei tai oli varannut netissä matkan tai ei niin NIMI täytyy antaa ja oikein.
- yksinäinenharakka
Omituinen tapaus tämä Nelan katoaminen on. Aluksi epäilin, että on törmännyt väärään henkilöön, missä ikinä hän on sitten kulkenutkin. Eli siis henkirikoksen uhriksi joutumista, mutta vähän viittaisi suunnitellulta tämä katoaminen jos kerta bussissa ja kaupassa oli kuvattu. Itsemurhakin kuulostaa hullulta, että täytyy katoaminen järjestää tuolla tavoin ja sitten tappaisi itsensä jossain luonnonpuistossa rotkoon hyppäämällä tms. Yleensä kun itsari tehdään kaikessa hiljaisuudessa.
Miestäkään vaikea epäillä taposta, kun on aktiivisesti mukana etsinnöissä ja näyttää apealta kuvissakin. Mikäli mies olisi esim. satuttanut Nelaa, luulisi Nelan hakeutuneen turvakotiin eikä luonnonpuistoon piiloutumaan. Sitten tuo että olisi rakastaja naisella, niin eikö olisi tavattu eri aikaan, miksi olisi sopinut työaamuna tapaamisen hänen kanssaan. Olisiko voinut Nela lähteä sitten sattumalta sinne luonnonpuistoon ja siellä tapahtunut jotain suunnittelematonta, esim. liukastunut ja pudonnut tai sitten siellä joku hullu käynyt kimppuun. Ihan käsittämätön soppa kyllä tämä katoamistapaus. Mikäli nainen kaiken tämän itse aiheuttanut, on kyllä itsekäs ja umpikiero ihminen.- nettiherlokki
Englannissa kaksoismurhaajapdofiili osallistui aktiivisesti itsensä etsintöihin ja antoi jopa tv-haastatteluja, kunnes totuus paljastui.
- PekkaSintonen
Lentokoneissa on matkustajaluettelot. Kai nyt saatais selville jos olis koneessa ollut Helsinki-Praha tyyliin. Columbo-sarjassa joku lavastetettiin itsemurhaksi niin pahaksi onneksi murhattu oli varannut ajan hammaslääkääriin seuraavalle viikolle. Columbo arvasi että oli murha, ei itsemurha. Samalla tavalla tämä Nela ei ostaisi kassillsita ruokaa eräreppuun jos menisi tappamaan itsensä. Ei mitään järkeä.
- PekkaSintonen
Liukastuminen ja hukkuminen. Ei sovi kuvioon. Kokenut eränkävijä, urheilullinen ja hyvin varustautunut nuori nainen. Ei sellaiset jossain Espoossa kuolettavasti loukkaannu tai eksy. Sairauskohtauksia ei nuorilla ole juuri lainkaan..
Vaihtoehdot:
1) Treffit miehen kanssa, katosivat yhdessä tai asuvat lähistöllä jossain talossa/mökissä.
2) Katoaminen ja Nuuksio hämäystä. Hyppäsi muun kyytiin autoon ja on nyt jossain kaukana.
3) Mukana rikollisessa toiminnassa
4) Oikeasti oli ulkoilemassa. Joku sekopää sieppasi tai surmasi. Voi olla missä vaan.- Lusifer11
Kokeneetkin eränkävijät kokevat joskus onnettomuuksia. Ja tätä eräkävijän onnettomuusriskiä toki voi lisätä lääkkeet, sairaskohtaus tai voimakas mielentila. Kaikki nuo yhdessä ja yksin liikkeellä niin onnettomuudelle altistuminen on jopa suuri. Sairaskohtauksiakin voi olla jopa nuorillakin ihmisillä, ja jopa aivan yllättäenkin joskus. Ja sitten on tietysti ne muut vaihtoehdot...
- Lusifer11
Kokenut eränkävijänainen joka katoaa: eräs D.Arduin muistuu muuten tästä yhdistelmästä mieleen. Tosin oli se Arduinin reissu vähän rankempi kuin tässä tapauksessa. Ei tosin ollut lääkitystä, eikä sekavaa mielentilaa...
- jokufuulaa
Onko miehen olinpaikkaa siltä aamulta /kyseiseltä päivältä kukaan pystynyt todistamaan? Ettei nyt olisi vaikka sopinut treffit sinne luonnonhelmaan. (Joku)Luvannut yllätystä ja rattoisasti päivän viettoa.. jos nainen lähtikin tietoisesti sovittuun paikkaan /tapaamiseen. Haki vähän pikkupurtavaa ja lähetti lintsausviestin töihin, ajatellen viettää rentoa kaunista syys päivää jonkun kanssa.. äidilleen lähettikin sitten jonkun painostuksesta jotain keksittyä liirumlaarumia ...
- agenttipaminä
No niimpä. Itse veikkaan, että aviomies on ottanu hengen Nelalta ja dumpannu ruumiin roskikseen puhelimineen päivineen. Onkohan se kaatopaikka tutkittu? sitten yrittää muka kääntää huomion siihen kuinka reippaati hän nyt morsiantaan etsii, ettei kukaan häntä epäilisi. Ehkä sopineet juurikin tapaavansa jossain siellä metsässä jostain syystä...oishan siinä vissiin kyllä se järviki taikka suo? mihin neidin ruumis oon kätevä heittää.
- analyysi
Olen samaa mieltä. Kukaan ei ole vielä kyseenalaistanut miestä. Mitä teki sen päivän ja miksi haki ensin tuttujen avulla ennen kuin ilmoitti poliisille...Tapasiko sittenkin Nuuksiossa vai odottiko kotiin? Oliko ruumis autossa odottamassa, kun vieraat kylässä...signaalihan tuli loppuillasta - eli homma hoidossa.
- arvelujavain
analyysi kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Kukaan ei ole vielä kyseenalaistanut miestä. Mitä teki sen päivän ja miksi haki ensin tuttujen avulla ennen kuin ilmoitti poliisille...Tapasiko sittenkin Nuuksiossa vai odottiko kotiin? Oliko ruumis autossa odottamassa, kun vieraat kylässä...signaalihan tuli loppuillasta - eli homma hoidossa.
Mies tietää paljon enemmän mitä on kertonut julkisuuteen. Ongelma on tainnut olla parisuhteessa jos mies mustasukkainen ja tähän suuntaan. Onko naisen ainut ulospääsy ollut kadota, mutta millä tavalla?
- leinikkinen
Epäilen, hänen iästään päätelleen, jo jonkin aikaa seurustelleen "netissä" jonkun muun kanssa. Sopinut salaisen tapaamisen Nuuksioon, ja kaikki on päättynyt tosi surullisesti.
- tapetillaovat
Löytyisiköhän profiilia pettäjäsivulta tms. Vaatteiden ostaminenkin sopisi ettei halunnut miehen tietävän missä on.
- Vain.ruokaa
Poliisin mukaan oli ostanut vain ruokatarvikkeita, kevyttä syötävää Myyrmannin Cittarista.
- mietiskelen
Vain.ruokaa kirjoitti:
Poliisin mukaan oli ostanut vain ruokatarvikkeita, kevyttä syötävää Myyrmannin Cittarista.
Eikös heille pitänyt tulla vieraita? Oliko Nelan tarkoituksena ostaa ruokaa vieraita varten ja sitten käydä jossain reissulla..
- silläkinmerkitystä
Vain.ruokaa kirjoitti:
Poliisin mukaan oli ostanut vain ruokatarvikkeita, kevyttä syötävää Myyrmannin Cittarista.
Minkälaista ruokaa, vieraita varten vai metsässä helposti syötävää, evääksi (ulkomaan) matkalle tai ihan perusruokaa jonkun muun luona syötäväksi. No. laivoihin tai lentokoneisiin ei varmaankaan omia eväitä pahemmin oteta, mutta ei myöskään halua käyttää tiedossa olevia kortteja jos haluaa kadota.
Lehden mukaan osa luottokorteista pöydällä, kuinka paljon sitten oli ja saavatko kakista tiedot käytöstä. Miksi edes ollut paljon luottokortteja, onko sekaantunut johonkin rikolliseen, rahan pesuun vaikka tai muuten vaan salattavaa. Kun venäläinen mies, en ihmettelisi mitään.
- Minna439
Tosi outo juttu alunperin: mies ei nähnyt vaimon lähtöä aamulla ja edellisiltakin oli vähä niin ja näin nähtiinkö laisinkaan!? Luulen, että rakkaus saattanu säröillä ehkä riitaakin. No nainen masentunut ja työ ja kaikki painaa, koti, kotimaata ja äitiä ikävä. Päättäny lähteä luontoon puhdistamaan ajatuksia ja päätä, ajatellu ottaa saikkua. Ajatellu tehä mitä tykkää. Hukannut puhelimen, ja panikointunut siitä ja eksynyt. Kokeneena osaa syödä luonnon antimia, tietää miten pysyä elossa, mutta paniikki, epätoivoinen elämä ja masennus ajaa epätoivoisiin tekoihin. Eksynyt!
- Eioletodellist
Miksi kommentoit, kun et ole lukenut edes uutisia aiheesta? Edellisenä iltana pariskunta oli ollut yhdessä pyöräilemässä.
- JulliHtt
Eioletodellist kirjoitti:
Miksi kommentoit, kun et ole lukenut edes uutisia aiheesta? Edellisenä iltana pariskunta oli ollut yhdessä pyöräilemässä.
Mistä tiiät varmasti??
- Jullihty
Mistä tiiät varmana
- usdfusdf-aka-asdfasdf
kulttuuri on rikastunut,olkaamme onnellisia
- Mitätekivätkään
Minulle tuli ensimmäisenä mieleen miehen epäonnistuneet bisnekset ja kosto siitä.
- Agnela
Nela on yksi kauneimmista naisista, mitä oon koskaan nähnyt. Ja oon heteronainen.
- c7c7c77c
et oo sitten montaa nähnyt. huonoihoinen, taviksen näkönen akka.
- ahdistavajuttu
On vaikea löytää jos olisi surmattu, yli sata lampea Nuuksiossa ja suoalueita!
Ei liene tutkittu lukuisia tupiakaan ja rakennuksia.. tarkoitan jos olisi elossa jossain sellaisessa. - Lakse
Kaikkea pahaa tulee mieleen kun ihminen on niin kauan kadoksissa. Vielä niin siro ja pieni kooltaan. Luulin ensin että hän lähti Tšekkiin jonkun toisen miehen luo, mutta ei se enää vaikuttaa siltä.
- mikäpieni
Naiseksi pitkä, 178cm.
Hyvin keskittyneen ja vakavan näköinen kauppakuvassa, selvästi suunnitellut lähtöä jonnekin tai jopa itsemurhaa. Mikähän ammatti sillä on kun stressannut niin kovasti?
"Katoamiseen ei liity poliisin mukaan rikosta." Mistäs ne sen tietää, vaikka alkujaan olisikin kadonnut vapaaehtoisesti, on sen jälkeen voinut tapahtua mitä vaan. On tietysti täysin mahdollista että lähti jonnekin tai piileskelee, mutta melkoisen erikoista. Ilmeisesti tekstiviestissä ollut jotain mihin perustavat väitteensä, uhkasiko itsemurhalla tai oli masentunut kun vanhemmatkin tulivat kiireellä etsimään. Ei kai ainakaan heti ole aikonut itseään tappaa kun ruokaakin osti, vähintäänkin kauemmaksi metsään aikonut mennä.
- jostainsyystäkiinnostaa
No on äijiä selvästi kommentoimassa! Heti kun kadonnut on kaunis nuori nainen, on kyseessä salarakas. Joopa joo. Paljon mahdollista että on Sergein kanssa ongelmia, jossain vihjattiin että ripustautuvaa tyyppiä, joka soittelee normaalistikin pitkin päivää perään . Työasioidenkin kerrottiin painaneen. Kyllä siinä tilanteessa tuntuu houkuttelevalta lintsata työstä ja miehestä ja mennä ihan yksin päiväksi kävelylle.
Minua kiinnostaa Nelan eväät. Oliko makkaraa tai muuta nuotiolla paistettavaa? Jos on ollut kunnossa klo 14.30 asti niin varmasti on syönyt jossain välissä ja eväspussin sisällöstä voisi päätellä onko tarvinnut tulta ja ollut siis ehkä nuotiopaikalla. Tulen teon suunnitteluun viittaa minusta tuo vaatteiden vaihto. Jos suunnitteli palaavansa muina naisina muka töistä, savun haju olisi voinut paljastaa. Ehkä siksi retkitakki toisen takin päälle tai tilalle ja huivi hiusten suojaksi. Jos tosiaan aikoi esittää töistä palaavaa niin äidille lähetetyn tekstarin jälkeen olisi pitänyt vähitellen lähteä jo bussipysäkille. Siksi luultavasti etsitään läheltä kattilaa ja nuuksionpäätä. Toivottavasti etsijät ovat muistaneet myös siikajärven bussipysäkin, Nela on saattanut mennä tai aikonut mennä sitäkin kautta.
Mielestäni olisi löytynyt jo aikoi sitten, jos olisi lyyhistynyt polulle, Nuuksiossa ravaa ihmisiä niin paljon. On ehkä hakeutunut jonnekin, missä saa olla rauhassa ja saanut vaikka sairaskohtauksen. Tai toinen mikä tulee mieleen, että onko ollut bussia odottamassa ja joku tarjonnut kyytiä pahatmielessään?- Lakse
Sä ootkin sit oikeassa, muut ovat äijiä
- jostainsyystäkiinnostaa
En välttämättä monessakaan päätelmässä. Mutta näin itsekin naisena tuntuu ainakin vähän kaukaa haetulta, että tuossa tilanteessa nainen alkaisi vielä jotain uutta miestä pyörittää. Pikemminkin koko ihana päivä omaa rauhaa varmasti kiinnostaisi, jos mies pitäisi ihan normaalina soitella töihin monta kertaa päivässä. Se, mitä tapahtui klo 14.30 ja Nelan tavanomaisen kotiinpaluuajan välillä (n.klo 16-17?), se on yhä arvoitus. Lisäksi jos päättäisi noin vain kadota mieheltään, niin kaipa nyt edes omille vanhemmille ja jollekin hyvälle kaverille kertoisi että kaikki ok.
- hyvintavallista
Naisillahan on tutkitusti lähes aina uusi kumppani valmiina kun ottavat eron, pelkkä pettäminenkin tavallista ja lisääntyy koko ajan.
- Muakin
ihmetyttää se että mies soittelee useita kertoja perään kun vaimo on töissä. Ei oikein natsaa siinä että kaikki olisi ollut hyvin puolisoitten välillä. Johan se alkaa ahdistamaan jos joutuu joka askeleen kertomaan. Sitäpaitsi tallinnan laivalle pääsee ilman passia ja sieltä sitten tiäpäin. Jos ei ole ämmänsuolla. Kuka todistaa että on itse laittanut tekstiviestin äidilleen.
- elämänabsurdius
On outoja spekulaatioita Mikonkadun ryöstöstä heti katoamista seuraavana päivänä! Saalis oli heitetty melojalle joka meloi rantaan saaliin kanssa ja katosi.
- saalähtee
Lähtenyt Tsekin tasavaltaan takaisin etsimään parempaa miestä. Täysi-ikäinen saa karata omille teilleen ilmoittamatta kenellekkään jos niin haluaa.
Aivan törkeen söpö ja ihana tyttö... Toivotaan et mä löydän sen ja voisin vähä lohduttaa
- jostainsyystäkiinnostaa
Hoksasin vasta nyt, että puhelin paikannettiin Ämmässuon lähelle. Ämmässuohan on juuri Siikajärven/Siikaniemen bussipysäkkien suunnalla.
Alan uskoa, että Nela olisi aikonut palata sitä kautta bussilla numero 28!- jostainsyystäkiinnostaaa
...Siikaniemestä busseja Leppävaaraan klo 15.04, 15.27 ja 16.12.
Siikarannasta 15.48.
Nämä minusta todennäköisimmät paluubussit.
- hilipatiheijjaaaa
Joko tapasi nuuksiossa jonkun sairaan sekisaddiktin,, vikkan tai jonkun kokoomusnuoren.
Hullujahan Suomi on täys. Tai sitten joku löysi Nelan etuajassa tiesi mihin Nela aina menee ja viihtyy.
Tai sitten on omasta tahdosta kadoksissa.
Toivottavasti löytyy poliisin toimesta ja on kunnossa. - nuutia
jos. pariskunnan välillä on kaikki ok, niin varmasti nela olis jotain sanonut miehelleen, epäilen kyllä. miten voi olla niinitsekäs että ettei ajattele kuink?a huolissaan toinenja toiset ovat tai tulevat olemaan.näyttää koko juttu jotenki epäilyttävältä. varmasti jossain ulkomailla jVaikkaolis mitä ongelmia kyllä luulis et omalle miehelle ilmoittais lähdöstä. ja ihme ettei lehdessä sanota mitä viesti selittää äidille,se kyllä kertoo paljonki. puhelin jakoko nuuksio onvarmasti harhautusta javoi olla itekki suunnitelmasda mukana kun ei kellekkää ilmoittanut rehellisesti.hämäräjuttu.kirjotusvirheistä pahoittelen netti pätkii.
- tytöntyllerö_2015
Aika lähelle saman näköinen...Mutta ei ehkä oo sama tyyppi
- vaistojalogiikka
Kai täytyisi olla varmaa tietoa miehen liikkeistä päivällä ja illalla? Minulle nousee kuvaan kyllä mahdollinen takertuva mustasukkaisuus! Naisen mieskaverit töissä, ylitöitä.. nainen halunnut irti ja vapautta, siitä kertoo jo lähtö Nuuksioon ilmoittamatta ja vastaamattomuus puheluihin. Onko miehellä ollut mahdollisuus nähdä puhelimen kautta missä vaimo liikkuu?
- Vihollinenvuoteessani
Oletteko nähneet leffan "Vihollinen vuoteessani".
Katoamisen alku muistuttaa sitä.
Olisi voinut piilottaa Nuuksioon etukäteen retkeily- tai pyöräilyvarusteita. Olisiko voinut käyttää jonkun toisen passia rajanylitykseen? - työttömän_ajatuksia
Moi! Tässä työttömän veikkaus omaan elämänkokemukseen perustuen:
1. Poliisit etsii nyt 7 ruumiskoiran avulla. Siellä pörrännyt helikopteri, jolla saa aika karkeasti kuvan jos ruumis olisi "näkösällä" niin olis hyvin voinu löytyä. Mutta ei. Poliisit ei laita 7 ruumiskoiraa etsintöihin jos joku uhminen on kadonnu vaikka miten. Toisaalta jutun saama julkisuus on poliisin näytön paikka. Voihan siellä käydä poliisin porukkaa "patsastelemassa" ja tulee tieto häntä etsittiin tosissaan. Ja jos ei löydy. onko nolo ruumiskoiraryhmälle/koko poliisioperaatiolle? Miksi poliisi ottaisi sellaisen tahran?
2. Itse epäilen: hänet on murhattu. Hänellä ollut aika pikaiset "salatreffit" ja alkanut epäröidä uuden rakastajattaren kanssa koska ei ollut miellyttävä. Kuristettu tms. ja ruumis piiloitettu. Salatreffit? mitkä perusteet? Ei vastaa miehelle puhelimeen, peittelee mieheltä koko homman. Työpaikalle hyvä selitys. Kavereille selitys että voi mennä kylään koska mies on koko päivän siellä niin .... (itse kirjoittaisin jos itse tulisin ns. myöhässä) Samalla kun mies on kavereiden kanssa, voisin rauhanssa purkaa reppuni ja käydä "suihkussa" mies ei kiinnitä niin paljon huomiota. Jossain oli, että Nelan viesti äidille kertoi, että soitan illalla mm. miehestä juteltavaa....No tuli vaa mieleen!!! Ja siksi poliisit haluaa nyt ruumiin pikaisesti jotta voidaan päästä seuraavaan vaiheeseen.
3. Hän on tehnyt itsemurhan. Syy: Mies liian hallitseva. Toiminut elämässä liian kiltisti eikä kuunnellut sitä sydämen sisintä, ns. ollut liikaa miehen vietävissä, toisaalta arkinen perusjuttu kunnossa, miehellä työ niin voinu elää siinä pitkiäkin aikoja "palkatta" siivellä. jne Ihminen voi toimia välillä ihan toisin kun itse haluaa,,,, - sjsjjskks
Liittyisikö yritysmaailmaan, astuttu jonkun varpaille? Eräs taho suomessa ei hyväksyis menestyviä yrityksiä.
- ikävätapaus
Paljon aikaisemmin olisi pitänyt herätä asiaa tutkimaan oikein kunnolla memmyt jo liian monta päivää ei näköjään viran omaisia paljon kiinnosta ihmisen elämän kulku,toivottavasti tänään jotain ratkaisevaa tapahtuu ,vaan katsotaanko ehkä ensi viikolla uudestaan!
- näyttääkiinnostavan
Koko ajan uutta juttua lehdissä ja etsitään isolla porukalla, miehiä ei etsitä juuri ollenkaan eikä tutkita vaikka kaverin autosta löytyisi verijäljet ja ollut samassa porukassa katoamisen aikaan.
- AkkaJättiSergein
Ei oo normaalia soittaa akalle duuniin monta kertaa päivässä, vaikuttaa siltä että Sergei roikkui siinä naisessa.
Akka saattoi olla myös paksuna ja otti paniikkilähdön ahdistavasta parisuhteesta. Mitäköhän tuo ryssä on tehnyt kun katoaminen saa noin paljon huomiota... Tai onko se niin että omaisten raha puhuu???
Sama juttu Miska Tuomen kanssa...
Mutta taasen 2 viikkoa sitten baaritappelun jälkeen kadonnut 18 v Hannu Sinirvo ei kiinnosta mitään mediaa...
Johtuisikohan tuo uutisointi siitä että Nela ja Miska on törkeen söpöjä ja ihania, voisin samantien panna vaikka molempia jos löytäisin...Eli ulkonäöllä pärjää?- mikä_juttu
Google ei löydä mitään tuolla nimellä eikä Sinervo nimelläkään.
mikä_juttu kirjoitti:
Google ei löydä mitään tuolla nimellä eikä Sinervo nimelläkään.
Nimenomaan. Ei googlen haku poliisin rekisterihin ylety ja lehdet ei suostu uutisoimaan koska kyseessä ei ole mikään hottis tai rikkaat vanhemmat
- vaikkaonkinsöpö
Pakettiautomaatti kirjoitti:
Nimenomaan. Ei googlen haku poliisin rekisterihin ylety ja lehdet ei suostu uutisoimaan koska kyseessä ei ole mikään hottis tai rikkaat vanhemmat
Miksi käytät taas toisen kuvaa profiilissasi? Voi nostaa entistä helpommin oikeusjutun väärästä profiilista ja luvattomasta kuvan käytöstä.
vaikkaonkinsöpö kirjoitti:
Miksi käytät taas toisen kuvaa profiilissasi? Voi nostaa entistä helpommin oikeusjutun väärästä profiilista ja luvattomasta kuvan käytöstä.
Miksi oikeuteen? Eikä hommaa voi hoitaa sovittelussa?
- bloki
Firman bloki
http://blog.me2we.jobs/
Kauniita kuvia....- ettäsellaista
No ei kovin rasittavalta näytä, jotain hyysäritouhua mamuille.
- Start_Up_treffit
ettäsellaista kirjoitti:
No ei kovin rasittavalta näytä, jotain hyysäritouhua mamuille.
Mällit suoleen ja kalmo lampeen, silleen se puhelinkin mykistyy samalla?
- Käsi.pomon.olalla
Kylläpäs näyttää läheinen olevan Nela tässäkin kuvassa pomonsa kanssa. Käsi hellästi olkapäällä... Tuo vaalea hymyilevä mies on Petri Tuomela joka on firman toimitusjohtaja.
Olikohan mies mustasukkainen Nelan pomosta ja sen takia soitteli työpaikalle jatkuvasti?
http://blog.me2we.jobs/ - Käsi.pomon.olalla
Käsi.pomon.olalla kirjoitti:
Kylläpäs näyttää läheinen olevan Nela tässäkin kuvassa pomonsa kanssa. Käsi hellästi olkapäällä... Tuo vaalea hymyilevä mies on Petri Tuomela joka on firman toimitusjohtaja.
Olikohan mies mustasukkainen Nelan pomosta ja sen takia soitteli työpaikalle jatkuvasti?
http://blog.me2we.jobs/Laitan vielä tuosta kuvasta jossa Nela on käsi pomonsa olalla, että miksi provosoi miestään antamalla julkaista noin läheistä kuvaa pomonsa kanssa?
Harva mies tykkää että vaimo nojaa käsi pomonsa olkapäällä pomoonsa. Voi aiheuttaa turhaa kyttäämistä. Olikohan Nela vähän pirullinen miestään kohtaan?
- maailmanpahuus
Jos se porvoolainen postinkantaja on päässyt vapaaksi... ja päätti uusia tekonsa paremmalla onnella. Tuollainen hento nainen on helppo jonkun vanttteran mustan postinkantajan keikauttaa autoonsa. Postinkantaja myy myöhemmin naisen jollekin taholle. Miten nämä voisi estää?
- Jormania
Herrrrrrrajumaala näitä posteljooneja! Pantava niitten perään...poliisit.
- kauanko.pystyisi
Mikähän muuten olisi teoreettinen maksimi, miten kauan Nuuksio alueelle pystyisi piileskelemään. Jos siis haluaisi tarkoituksella pysyä piilossa. alue on kuitenkin Etelä-Suomessa kahden ison tien välissä. Suosittu retkeilyalue, ympärillä on asutusta, mökkejä ja maatiloja. Kätkeytymisessä voisi tietysti hyödyntää alueen vaihtelevaa maastoa, vältellä Haukkalampia ja muita keskuspaikkoja. Lisäksi jos ottaisi väistöliikkeisiin mukaan ympäröivät, melko erämaamaiset ulkoilualueet? Nehän käytännössä tuplaavat metsäalueen pinta-alan.
- Lusifer11
"Mikähän muuten olisi teoreettinen maksimi, miten kauan Nuuksio alueelle pystyisi piileskelemään. Jos siis haluaisi tarkoituksella pysyä piilossa."
Ennen ainakin Nuuksion metsissä tiedetään, että on rikollisia piileksinyt hyvinkin pitkiä aikoja, jopa vuosista siis puhutaan. En tosin tiedä mikä on tämän hetken tilanne kun retkeilijämäärätkin tosiaan aika suuret. Mutta kyllähän ne perusteelliset etsinnät lopulta ainakin eläviä ihmisiä esille hyvin tuovat.
Eri asia, että joku pläntti voi jäädä aina katsomatta ja tietysti vesistöihin jos on mennyt. Mutta jos todella hyvin tuntee pienemmänkin metsän niin kyllä siellä voi myöskin pysyä piilossa helposti, jos todella niin haluaa ... - omituinentapaus
Miksi etsintä on painottunut Kattilan lähialueille? Jo yhdessä päivässä olisi ehtinyt 25 kilometriä kävellä, ei tarkoitus varmaankaan palata samaa reittiä...
Kaikki vaihtoehdot on mahdollisia mitä on tapahtunut. Jotenkin loogisesti tarkastellen, aineksia tahalliseen katoamiseen on. Pakoon kenties - syystä tai toisesta!
Sitten on jopa mahdollista että joku on senkin tiennyt tai arvannut( jos kyse paosta) ja lähtenyt perään. Tai - lähettänyt jotkut perään!
Sitten on mahdollista sekin että aikomus oli vain olla rauhassa jonkin aikaa( vaikkapa riitojen jälkeen tai joidenkin muiden hämärien sotkujen) mutta hänet on kolkannut ( huonoa tuuria) joku ihan tuntematon.Tai on eksynyt ja loukkaantunut pudotessa tms.
Tai sitten tarkoitus onkin kadota ja on häivytty jo kauas.
Kaksi outoa seikkaa: jos olisi eksynyt tai kaatunut, olisi voinut soittaa apua koska puhelin on auki ja toimiva keskiyöhön asti! Lisäksi; jos aikoi soittaa äidilleen illalla.
En usko mihinkään itsemurhaan. Tässä on todennäköisimmin kyse murhasta.
Ellei katoamisesta laskelmoidusti. - Jekdjbjdj
Vuosia sitten kaukaisempi sukulaismieheni oli kadonnut metsään. Kun hän ei palannut illaksi kotiin, oli lähdetty etsimään. Valitettavasti hänet löydettiin metsätraktorin vierestä maasta menehtyneenä. Oli kompastunut ilmeisesti traktorista noustessaan ja lyönyt päänsä kiveen, joka pahaksi onneksi oli kohdalla. Kännykälläkään ei tässä tapauksessa ollut käyttöä.
Nuuksion metsissä on paljon jyrkänteitä ja kivisiä ja louhikkoisia paikkoja, joista voi olla vaikea löytää, jos jotain näin ikävää on tapahtunut. Toivotaan että jotain selvyyttä tulisi. Epätietoisuus on raskasta omaisille.- bybyby
unohdimme käärmeitä:(
- Salapoliisi
Poikani on retkeillyt paljon tuolla retkeilyalueella ja hän sanoi, että alueella on muutamia hyvin vaarallisiakin paikkoja eli kallion kielekkeitä, josta on jyrkkä putous reilusti alaspäin. Hän sanoi itse välttäneensä nipin napin putoamasta jyrkänteeltä alas. Paikka on kuulemma sellainen, ettei sitä helpolla huomaa illan hämärässä, eikä kai oikein muutoinkaan.
Minua ihmetyttää se, että hän otti yhteyttä äitiinsä ja työnantajaansa, mutta ei mieheensä eli siis valikoi. Aika kummallista, että lähtisi retkeilemään noin heikoilla varusteilla. Ruokaostokset viittaavat siihen, että olisi aikonut olla poissa 1 - 2 vuorokautta. Entäpäs jos joku odotti häntä bussin päätepysäkin lähettyvillä eli rakastaja tai muu keikkakumppani.
Tai entäs jos: Tekivätkö sitten hän ja keikkakumppani jonkun laittoman teon, esim. rahanpesukuljetuksen.
Tai sitten: Oliko nainen ehkä jonkun kiristyksen kohteena ja joutui lähtemään jollekin keikalle, jota ei olisi halunnut tehdä ja sai sitten kovan stressin tästä kiristyksen kohteena olemisesta.
Jos joku otti Nelan kyytiinsä, niin veikkaisin, että matkaa on jatkettu johonkin satamaan ja siitä turisti- tai kauppalaivalla edelleen. Suunnaksi veikkaisin Turkua. Otettiinko sitten auto mukaan laivaan vai jätettiinkö se Suomeen.
Minkähänlaisia jälkiä jää puhelinverkostoon niistä puhelinsoitoista, joita Nelalle on yritetty soittaa eli jääkö jälkiä useampiin puhelimien tukiasemiin, jos on yritetty esimerkiksi soittaa Helsingistä ja Nela onkin jo Turussa. Jääkö silloin Turun tukiasemaan jälki. Aika jännä juttu, että tukiasemien puhelinverkosto löytää aina sen puhelimen, johon soitetaan, olipa kännykän omistaja missä hyvänsä. Ja puhelin löytyy, vaikka se olisi suljettukin. - Nuuksiossavaeltanut
Stressiä ja työuupumusta takana. Ehkä yksityiselämässäkään kaikki ei ollut niinkuin oli odottanut. Tunnollinen ihminen, joka piti luonnosta. Lähtenyt päiväksi vaeltamaan tuttuun paikkaan saadakseen miettiä asioitaan ja olla rauhassa omissa oloissaan. Laittanut siksi kännykän äänettömälle.
Eväitä päiväksi, ei makuupussia. Laittanut bussissa ulkoilutakin ja ulkoiluhuivin, koska metsässä on neulasia, hämähäkinseittejä, hirvikärpäsiä ja punkkeja ja kalliimpi nahkatakki likaatuisi ja naarmuuntuisi oksissa. Itsetuhoinen ihminen ei välttämättä ajattelisi pukeutumista.
Luontoihmisenä ja kokeneena suunnistajana ei varmaan ole kulkenut pitkää matkaa valmiilla ulkoilureitillä, jolloin olisi ehkä myös vastaantulijoiden havaintoja, vaan on poikennut pian metsään ja lähtenyt tarpomaan kohti järvien ja lampien rantoja. Kun reppu on selässä, ovat kädet vapaat. Siitä on apua ryteikköisemmissä kohdissa ja kallioilla kiivetessä.
Pitänyt evästauon iltapäivällä, todennäköisesti jonkun rauhallisen ja tyynen lammen itärannalla tai kivipaadella avokallion laella - aurinkoa vasten, ja lähettänyt samalla tekstarin vanhemmilleen. Rauhallista vaellusta on voinut olla takana 5-15 km. Mitä tekstaritauon jälkeen on tapahtunut, on epäselvää. Sairaskohtaus, onnettomuus?
Jos on ollut migreeniä tai huonoa oloa, on saattanut lepäillä enemmän kuin patikoida. Lopulta illansuussa, pimeyden jo tullessa, on lähtenyt pyrkimään kohti pääteitä. On voinut silloin pimeässä eksyä. Nuuksio on iso alue. Louhikkoisia ja äkkijyrkkiä paikkoja on paljon. - 77777
Tässä ei ole vielä kerrottu kaikkea. Odotetaan lisätietoa.
Kertokaan nyt saatana mitä toi ämmä on tehnyt kun siitä uutisoidaan niin paljon???
Tai löytyykö omaisilta vain paljon rahaa?
No toivotaan et mä löydän ton, niin voisin panna sitä, ja kovaa- Lakse
Oot mielisairas, ku kirjoittelet tuommoisia! Get a life!
Lakse kirjoitti:
Oot mielisairas, ku kirjoittelet tuommoisia! Get a life!
Sairaus tunnetaan möys nimellä heteroseksuaalisuus
- Hope4ever
Ja lukihäiriö. Pidä pervot ajatukseksi omana tietonasi, kiitos. Älkäämme spekuloiko liikoja kadonneesta, murhenäytelmä tämä on kuitenkin, kunnes toisin todistetaan.
- Lakse
Pakettiautomaatti kirjoitti:
Sairaus tunnetaan möys nimellä heteroseksuaalisuus
Tai kuitenkin mielisairaus..
Lakse kirjoitti:
Tai kuitenkin mielisairaus..
Sitten noin 90% miehistä on mielisaira kun himoitsee söpöjä tyttöjä
- Jdkkbhh
Sunnuntain etsinnät eivät kai sitten johtaneet tuloksiin?
Nyt kun kello on 20.00 täällä Espoossa, on jo niin hämärää, että umpimetsässä olisi mahdoton kulkea ilman taskulampua.
Sen jälkeen kun Nela oli iltapäivällä puoli kolmen maissa lähettänyt tekstarin vanhemmilleen, oli viitisen tuntia valoisaa. Siinä ajassa olisi pitänyt päästä tien varteen ja ihmisten ilmoille. - Selvännäkijä.hki
Miettikääs nyt ihan loogisesti... Jos Nela jäi 85A:n päättärillä pois Kattilassa ja lähti Nuuksion alueelle vaeltamaan ja viipyi reissullaan yli 4 tuntia. Niin jos nyt ihan loogisella järjellä ajatellaa, että jos hänen on ollut tarkoitus myös mennä kotiinsa Malminkartanoon, niin hän mitä todennäköisimmin on tuon katoamisensa aikoihin ollut jo taas lähellä Kattilaa.
https://www.google.fi/maps/dir/Green Window Oy, Kattilantie, Espoo/Malminkartano, Helsinki/@60.2567287,24.5594082,11z/data=!3m1!4b1!4m13!4m12!1m5!1m1!1s0x468def0203a6db55:0xb12c783450df8cdf!2m2!1d24.5184862!2d60.3202452!1m5!1m1!1s0x468df64c4241e491:0x8c3f69d5ca4c6079!2m2!1d24.8621234!2d60.247528
Sellainenkin teoria on ollut, että hän olisi noussut jonkun puolitutun tai tuntemattoman kyytiin ja jos määränpäänä on ollut Malminkartano, niin reitti on tämänlainen.
Että jos nyt oletetaan, että henkirikos on tapahtunut jossain tuon matkan aikana, niin siihen on tekijän valita mahdollisimman vähän huomiota herättävä paikka ja niitä ei ole paljon tämän reitin varrella. Tuo Nupurinjärvi nyt ehkä voisi olla mahdollinen ruumiin löytymispaikka.
Useat selvännäkijät ja meediot joiden kanssa olen tätä tapausta selvitellyt, ovat kertoneet, että surmaaja olisi joku ulkomaalainen henkilö. Surma-ase oli puukko ja tiettävästi vielä kivellä murskattu kallo. Naisen alaston ruumis sijaitsee jossain veden varrella kaislikon seassa ja sitä ei ihmisen silmällä näe, vaan sitä kaislikkoa pitää kahlata löytääkseen ruumiin.
Jos nyt sitten vielä ajatellaan tätä surmateoriaa, niin tuskin jos surmaaja on liikkunut itse autolla, niin surmapaikan ja ruumiin piilotuspaikan on oltava hyvin lähellä sellaisissa paikoissa, jonne voi ajaa vesistön ääreen autolla.- Sipulitee
"...jossain veden varrella kaislikon seassa..." - näin unta muutama yö sitten juuri samasta asiasta, ennen kuin olin lukenut tämän kommentin. Aika usein uneni ovat enteilleet jotain. Sattumaa tai ei.
- Selvännäkijä.hki
Monet näkijät ovat kertoneet näyn, että ruumis löytyy jostain vedestä ja on kaislikon peitossa. Ruumis on kuulemma siellä ilman vaatteita ja hänelle on tehty ulkoista ruumiillista väkivaltaa, ja tod. vielä raiskattu.
Tämänkaltainen tilanne tehtynä keskellä iltapäivää on hyvin mahdotonta toteuttaa Nuuksion kaltaisella ulkoilualueella, jossa liikkuu koko ajan ihmisiä. Mutta se täytyy sanoa, että se yksityinen ranta joka sijaitsee juuri Kattilanjärven rannalla on sellainen, että siellä ei ole oikein mitään asutusta ympärillä. Tässä suhteessa ruumis voi hyvinkin löytyä juuri Kattilanjärven rannalta siitä rantakaislikon lähettyviltä.
Tekijä on sellainen n. 180 cm ja ulkomaalainen (tod. Arabi).- näinseon
Monet selvännäkijät ovat pervoja.
- Näkeväinen
Nuuksiossa on paljon autioita mökkejä, jossa voi tehdä monenlaista myös päiväsaikaan. Itsekin olen nähnyt, että Nela olisi painettu veteen ja olisi ollut silloin jo kuollut ja nimenomaan näin, että joku löi häntä kivellä päähän - oikeakätinen mies. Surullinen juttu, jos näin on. Toivottavasti ei ole.
- liikaasoittoja
Kun joku kateissa, omaiset soittelevat jatkuvasti puhelimeen ja akku tyhjenee eikä viranomaiset pysty enää paikantamaan. Jos ei yhdistä ollenkaan, sitten ei merkitystä.
- yksivaisto
Minulla on myös vaistoa, ja on ollut useita päiviä tunne tummatukkaisesta miehestä joka ulkomaalainen( tuima katse) ja henkirikoksesta. Samoin tunne että ruumis on jossain lammessa rannan lähellä.
Jos nainen olisi eksynyt tai loukannut itseään ja elossa, hän olisi soittanut apua - puhelin oli auki keskiyöhön! Jos nainen on mennyt autoon, täytyy olla työn kautta tuttu mies( joku joka jopa saattanut seurailla ja olettaa naisen olevan Nuuksiossa!) Muussa tapauksessa en uskoisi naisen menneen autoon vapaaehtoisesti vaan pakotettu.- vainulainen
Monta rikosta olet selvittänyt? Sitähän minäkin.
- yksivaisto
Olettaisin että väkivalta on tapahtunut Nuuksion alueella, jokin lammen ranta..
ei välttämättä siirretty minnekään naista. Mies on ollut autolla liikkeellä, auto parkkeerattu jonnekin. On tunne että nainen ajatteli palata eri reittiä mistä lähti ja ei ole Kattilassa vaan mieluummin Siikajärven alueella vaikkapa.. sieltä bussiyhteyksiä...
tai josssain muualla. Siksi etsintöjä laajennettava! - yksivaisto
Ainoa mahdollisuus että olisi itse mennyt johonkin autoon, on että palannut vieraampaa reittiä, ehkä myöhästynyt jostain bussista, vaikeuksia päästä takaisin Helsinkiin...
- mm72k
Nela oli saanut tarpeekseen. Hän teki kaiken tietoisesti. Hän puki vaatteet bussissa koska aikoi kävellä pitkän matkan, sinne mistä puhelinkin löytynyt! Hän tiesi että eväät riittävät ja aikaa menee noin 3 tuntiA. Hän halusi kadota. Ja hänellä on nyt seuraa. Pian löytyy takki, muttei muuta.
- Jarkko.H
Kännykkä, joka ennen sammumistaan katoamista seuranneena yönä paikantui Kolmperän alueelle Turun moottoritien viereen kertoo mielestäni seuraavaa:
Nela ei ole kyennyt palaamaan Kattilan alueelle, jossa suuretsinnät pidettiin - jos edes oli tarkoituskaan.
Nela on todennäköisesti samassa paikassa kuin puhelin, mikäli ei joutunut rikoksen uhriksi.
Kolmperä-Siikaranta-moottoritie -akseli on suoraan etelään Kattilasta ja tämä viittaisi siihen, että Nela eksyessäänkin osasi pitää kompassisuuntaa metsässä.
Mikäli hän vaelsi pitkän matkan Ämmänsuon lähettyville, hän tuskin suuntasi takaisin metsään (pohjoiseen) vaan ajatteli pyytävänsä apua/kyytiä jonkun kohdatessaan. Saattaa olla että huomattua eksyneensä ei kehdannut soittaa tutuilta apua, sillä kukaanhan ei tiennyt hänen lintsaavan töistä ja olevan ulkoilemassa.
Ehkä reittisuunnitelma oli alun alkujaankin Kattila-Siikaranta. Siikarannasta pääsee kaupunkiin bussilla 82. Tähän aika olisi riittänyt ehtiäkseen illaksi kotiin.
Mikäli hän loukkaantui tai putosi jonnekin, on kännykkä silti hänen lähellä. Jos pimeä yllätti, olisi hän fiksuna naisena soittanut apua, mutta ei edes vastannut omaisten soittoihin.
Kohtasin hän metsässä erakkoluontoisen miehen, joka ei voinut vastustaa yksinäistä naista ja tilanne riistäytyi käsistä? Eksyikö hän väärän miehen pihapiiriin tai pyysi apua kohtalokkaita seurauksin?
Muistatteko kun lähellä Solvallan urheiluopisto 2 vuotta sitten mies kaappasi nuoren lenkkeilijän autoonsa ja ihmeen kaupalla nainen pääsi karkaamaan myöhemmin lähellä Porintietä auton hiljentäessä vauhtiaan.
Mikäli tämä sieppaaja iski uudelleen nyt parin vuoden jälkeen, se selittäisi miksei kukaan nähnyt Nelaa metsässä, miksei roskia tai tavaroita löydy mistään ja ennenkaikkea miksi kännykän viimeinen tukiasema linkki on moottoritien ja Veikkolaan vievän tien kohdalla, jossa kännykkä sammutettu tai kenties viskattiin ulos autosta. Mikäli tämä olisi saman sieppaajan tekosia, on hänellä joku yhteys Nuuksioon ja todennäköisesti kuljettaisi uhrinsa samaan suuntaan, jossa edellinen pääsi karkaamaan. Tämä sieppaajan edellisellä kerralla todennäköisesti käyttämä reitti länteen päin Kattilan seudulta Ämmänsuon ohi tukisi myös suoraan kännykän viimeistä sijaintitietoa.
Voimia omaisille, toivotaan että löytyy vielä elossa!!!- Jarkko.H
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201306260193427_uu.shtml
"Poliisi etsii harmaata autoa
Epäilty on poliisin mukaan noin 30-vuotias mies. Hän on noin 180 senttiä pitkä ja hoikka. Tapahtumahetkellä miehellä oli päällään väljät peittävät vaatteet, hattu, käsineet ja aurinkolasit.
Mies sieppasi naisen autoon, joka on mahdollisesti Sedan-mallinen tai vastaavan kaltainen henkilöauto. Auto oli vanhahko, kulmikas ja harmaa."
Huom: tämäkin naisen yllättävä "katoaminen/sieppaus" tapahtui keskellä viikkoa ns. virka-aikaan.
Pahoitteluni, muistin että uhri pääsi karkuun Porintiellä, oikea tie oli Porvoontie.
Olisiko kenties tarjonnut Nelalle kyytiä tai kaapannut kyytiin kuten aiemmin?!? - lfdlnbdf
Jos henkilö loukkaantuu pahasti, lyö päänsä kiveen kaatuessaan tai pudotessaan, ei välttämättä voi soittaa apua, vaikka kännykkä olisi vieressä.
Mieleen tulee myös, että jos hän on ollut kunnossa, hän on voinut vaeltaa Kattilasta pidemmälle etelään kohti Turuntietä tarkoituksena nousta siellä ennen pimeän tuloa pikalinjan bussiin. Siellä suunnalla kännykkäkin viimeksi paikantui. Toisaalta siellä tulee vastaan tiestöä ja asutusta. Varmaan jollakin olisi havaintoja.
Kännykkä voinee paikantua Solvallan itäpuolellakin, jos se on viimeksi ollut korkean mäen laella. Nuuksion alue on kyllä laaja, hankalakulkuinen ja etsijöille haastava.
Mitenkähän se parin vuoden takainen outo sieppaustapaus Solvallassa saatiin lopulta selvitettyä? - Jarkko.H
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013062817205461_uu.shtml
"Hänet on kuljetettu autolla Solvallasta Veikkolantietä Ämmässuon liittymän kautta Turun moottoritielle, josta matka on jatkunut edelleen Kehä III:sta ja Porvoon väylälle"
Täsmäisi kulkureittiin, jossa kännykkä heitetty ulos autosta ja sitten lopulta sammunut yöllä akun loputtua. (Ämmänsuon tukiasemalta viimeinen linkitys Nelan puhelimeen)
- Jarkko.H
http://www.hs.fi/kaupunki/a1372304631504
Tuo ei tainnut koskaan selvitä ja luultavasti tuon naisen olisi luultu kadonneen ikuisiksi ajoiksi metsään, mikäli hän ei olisi päässyt pakenemaan autosta ja kertomaan tuntomerkkejä - eikä tekijää silti saatu kiinni.
Ja tämäkin yhdenmukaisuus, että katosi päiväsaikaan metsästä jossa ei pienellä suunnittelulla silminnäkijöitä ole: "Nainen on otettu kiinni keskellä metsää, kuljetettu autolle jonkun metsikön läpi ja sitten lähdetty autolla liikkeelle."
Jep, tarkoitin vain että kännykkä ja ruumis ovat todennäköisesti samassa paikassa, mikäli syy on tuollainen luonnollinen. Tällöin ihme jos Nela on muualla, kuin mihin kännykkä viimeksi linkittyi, mikäli katoamiseen ei liity muita. Miksi etsinnät suoritettiin pääosin kuitenkin Kattilan alueella - tietääkö poliisi jotain mitä ei paljasta?
Olen käynyt puolison kanssa retkeilemässä ja nyt myös etsimässä Nelaa ja alueen laajuuden tiedostaen, ihmettelen ettei etsintöjä laajenneta, useampia vapaa-ehtoisia kutsuta mukaan ja tätä kaikkea tehdä mahdollisimman pikaisesti, jotta saataisiin selvyys ja osattaisiin alkaa tutkimaan todenteolla rikoksen mahdollisuutta, jollei mitään löytyisi. Nyt edes uusista poliisin omista etsinnöistä ei ole varmuutta. - misterious12
http://www.hs.fi/m/kaupunki/a1372304631504
Sama tyyppi asialla varmaan, tällä kertaa onnistuneesti. Ironisesti, tämänkin tapahtumapäivä oli keskiviikko ja aamupäivä. Miksi asiaa ei Poliisin osalta silloin tutkittu loppuun? Tämä laiminlyönnin seurauksena!- liekötottakaan
Jäikö edes mitään jälkiä käsiin sitomisesta tai naarmuakaan puukosta, saattaa olla keksitty kuten monet raiskausväitteistäkin.
- jope14
Niinpä! Solvallaan sopiva päivävaellus Kattilassa. Sitten tää kaveri taas samoilla mestoilla väijymässä. Ei mahdoton ajatus ollenkaan!
- yksivaisto
Jos ruumista ei löydy, tapaus jää arvoitukseksi lopullisesti!
Tosiasiassa Nela on voinut ottaa aivan uuden retkireitin.. vaikkapa kohti kolmoislampia( joissa kallioita kiipeilyyn) ja siitä tarkoitus Siikarannan kautta bussiin..
Kuka voi todistaa jos vaikkapa pakotettu autoon tieltä tai metsästä.. kaikki siis mahdollista. Tai että olisi eksynyt tai epävarma suunnasta ennen maantietä ja kysynyt suuntaa ja törmännyt vaaralliseen ihmiseen.
Etsintäaluetta tulisi lisäksi laajentaa kattamaan koko kansallispuisto ja kaikki lammet!
Siis kaikki reitit jotka mahdollisia.. - kaikkeatapahtuu
Tälläistä tapahtuu dekkareissa ja elokuvissa joissa kuvataan esim. vakoilijoiden kaksoiselämää ja katoamisia. Tai jos täytyy muista syistä paeta, vaikkapa tietää liikaa tai muutoin uhkailtu , tai jotain hämärää...
- Niin_saa_tykätä
Tännekin tämä: Facebook
findnela facebook ryhmä https://www.facebook.com/groups/1478416752463330/ - 12345654321
bussikuski! mitä jos se oli se? tavala tai toisella
- vieläkö_jaksaa
Asuuko Nisse lähellä?
- SuomalaistaViisautta
"Suomen Teddy" se siellä Nuuksiossa liikkuu.... ainiin, mutta eihän nyt Suomessa mitään tapahdu.
- metsämies.n
Kyllä se Nela on siellä missä puhelinkin on. Typerää ettei sitä ole paikallistettu paremmin. Ei tuo etelän puisto, niin vaativa ole kuin täälä lapissa. Hoh hoijaa. Tuskin edes petoeläimiä kun ihmisiä solkenaan kulkee.
- voipientäyksinäistä
Jossain viestissä oli, että sunnuntaina etsijät löytäneet brändypullon, jonka vieressä oksennusta joka oli peitetty kasvopaperilla. Pullon viivakoodista helppo saada selville ostopaikka. Alkoissa on kameravalvonta. Oliko tuotu venäjältä. Vain tosi hieno nainen peittää metsässä oksennuksen kasvopaperilla-kasvopaperiakaan ei ihan joka repussa ole. Löytäkää Nela ja mieluiten hengissä. Miksi viestiä äidille ei ole julkaistu? Se voisi kertoa paljon!
- kaikki.haluaa.tietää
"Miksi viestiä äidille ei ole julkaistu? Se voisi kertoa paljon!"
Kertoa kenelle? Nettikeskustelijoilleko että voivat keksiä lisää mystisiä teorioita? Poliisihan tietää viestin sisällön.
- OMGvoikoollatotta
No nyt on kadonnut 15-vuotias tyttö, tosin Turusta... Mitähän haaremia siellä etelässä ollaan perustamassa?
- vaistojalogiikka
Jos brändypullo ja oksennus liittyy Nelaan, asiansa ovat olleet hyvin sekaisin jos menee ryyppäämään metsään!
Tuli muuten ajatus että jos olisi törmännyt epämääräisiin leiriytyjiin, kun on poikennut reiltiltä.. koska Nelaa ei ole nähty, ei ole ehkä ollut yleisillä vilkkaammilla reiteillä!
Kaikenlaisia pakolaisia ja kulkureita on tavallista enemmän nyt..
romanialaisetkin kuulemma oleilleet Nuuksiossa.
Bussikuski on tarkistamisen arvoinen asia sekin. Jos päätepysäkki ja ei muita matkustajia.- eitavatonta
Jotkut juo itsensä känniin ennen itsemurhaa vaikka lääkkeillä tai hukuttautumalla tai juovat sammuksiin, että paleltuvat kuoliaaksi. Onkohan mitään reseptilääkkeitä ja ovatko kadonneet, masennukseen määrättyjä voisi ollakin.
- huijaustataitaaolla
Tainnut oikein varmistaa, että tulee nähdyksi kaupassa ja bussissa, jättänyt vanhan kännykän maastoon ja häipynyt minne lie. Miksi ei voisi kertoa viestin sisältöä, selvästi merkitystä kun vanhemmat heti lähteneet etsimään. Itsemurhaviestin paremmin ymmärtäisi, mutta huijaamista ei jos aikoikin vain kadota.
Toivottavasti löytyy hengissä tai ainakin selviää mitä tapahtunut, vanhemmille rankkaa epätietoisuus ja tietysti muillekin läheisille. - soitin
Ihminen on kummallinen otus, herkät ihmiset eivät ehkä kestä nykymaailman joitain nk paineita. Toisaalta herkät saattavat olla niitä oikeita visionäärejä. Ehkä hän eksyi, mutta olisi soittanut miehelleen/mennyt aukealle paikalle. Miksi nuin kevyt varustus? Ehkä joku arabimies otti vangiksi kauniin/älykkään naisen, josta tulisi hyvä taloudenpitäjä (ja ainoastaan sellainen..). Tuskin. sairauskohtaus, tilapäinen mielenhäiriö tai kylmettyminen. Toki lähipiiriä/taustojakin ehkä kannattaisi tutkia. Luulen, et löytyy viel'
- mimmo
Kun nyt täällä heitellään kaikenlaisia arvailuita kehiin, nin eipä kaiketi haitanne jos minäkin koetan. Luin jostakin, että tuo avioliitto Sergein kanssa olisi kestänyt vain kuukauden päivät. Onko tutkittu Nelan ex-poikaystäviä ja löytyykö heistä se mustasukkainen ja jankkaava ex joka on on kyylännyt edelleen kannoilla väittäen, että haluaa olla "vain kaveri". Nela rauhan säilyttääkseen on suostunut lähtemään tämän ehdotuksesta ulkoilemaan, kun ex haluaa puhua. Sitten on tapahtunut jotakin muutakin ja pahempaa. Näitä tyyppejä jotka eivät osaa päästää toisesta irti löytyy suomalaisista paljon.
- jytkytkytkyt
Finninaamaiset persut on raiskannut sen,persut on ottanut mallia hyysäämiltään ja maahan tuomiltaan hiekkaneekereiltä, kun muuten ei kukaan nainen varmasti ole kiinnostunut näistä äidin helmoista huutelevilta säälittäviltä yhteiskunnan hoidettavista pikku persuista.
- Kipsa
Voisiko työuupumusta seurata psykoosi, silloinhan pukeutuu miten sattuu ja kävelee mihin sattuu. Välttämättä läheiset eivät heti näe oireita.Kotona tulee helposti riitaa. Uupunut on ärtynyt ja poissaoleva. Alkoholi mahdollisesti pahentaa psykoosin oireita. En tee diagnoosia, tämä on vain spekulointia.
- etsnrtr
Eikös tämä ole sama nainen?
https://www.youtube.com/watch?v=EhAFyaObY6U - toinentunnnus
Kuin etsisi nelaa heinäsuovasta.
- formerladyinnowadays
Toivon, että Nela löytyy. Voimaa läheisille!
- huikauhistus-
Ei kai vaan kadonnut olis kultaryöstön silminnäkijä?
- Mielenkiintoista_juu
Elikö kaksoiselämää? Kaksi FB
www.facebook.com/nela.saglenova
www.facebook.com/people/Nela-Saglenová/100001000765088
Tämän kautta löytyi:
https://pipl.com/search/?q=Nela Saglenova&l=FI&sloc=FI|None|None&fage=&savef=1&in=46- Laihis
Kuka niitä uusia kuvia on laittanut Nelan Facebookprofiiliin? Ei noin paljoa aluksi ollut kuvia Facessa.
Nela on laihtunut kovasti noista kuvista. Hääkuvassakin suorastaan liian laiha, ja samoin Myyrmannin kamerakuvassa jalat ihan tikut. Toi vaikuttaa kyllä ihan syömishäiriöisen kehonmuutokselta.
- Toivonparasta
Suhde mieheen menny huonosti. Liikaa asioita päässä, päättää lähteä selvittämään tuttuun paikkaan. Ehkä raskaana? Nyt kriisi? Ottanut yhteyttä äitiin. Juopunut ja ongelmainen, hukkunut tai löytyy siitä mistä puhelinkin. Muttei hengissä, tuskin
- seducori
On tämä nyt vaan niin outo katoaminen, ettei tämä samaan sarjaan mene ollenkaan tavallisten katoamiskeissien kanssa.
Murhainfossa tuli esille jotain semmoista, että viimeinen viesti Nelan äidille olisi ollut tyyliin - soittelen myöhemmin-.
Voisiko olla niin, että Nela on kuitenkin koittanut laittaa vanhemmilleen viestin josta voisi tulkita, että hän on elossa. Joutuu olemaan olosuhteiden pakosta ehkä kaksikin viikkoa kadoksissa- tai jopa enemmän, mutta ottaa myöhemmin yhteyttä.
Vanhempien pitää vain osata tulkita asia niin, että Nela on edelleen hengissä, ja ottaa yhteyttä kun tarpeeksi aikaa on kulunut.
Tarpeeksi mistä?
Niin sepäs onkin se mielenkiintoisempi juttu!
Voi liittyä omaan aviomieheen, tai kultaryöstöön tai jopa ihmissalakuljetuksiin.
Kuka tietää.
Mutta jotain muuta kuin itsari erämaassa on tässä tapauksessa taustalla. - ajateltua
Onko mahdollista ettei Nela ole ottanut mukaan puhelinta, jota nyt seurataan.. sehän liittyi työasioihin ja miehen nimissä! Jos oli eri liittymä ja puhelin, salainen..
kummastuttaa kun sanottiin että tekstiviesti töihin kotoa( teletiedot) puoli 8 aamulla ja Nela ollutkin samaan aikaan jo asemalla aika kaukana.
Tässä tapauksessa olisi kaksi selitystä : katoamisen lavastus jossa mies mukana syystä tai toisesta. Tai mies tiennytkin naisen menevän Nuuksioon ja lavastanut kaiken, mennyt sinne, kolkannut vaimon, jättänyt puhelimen piiloon, lavastanut tekstiviestit ja soitot alibeiksi.. illalla kävi ystävien kanssa Nuuksiossa etsimässä ja voinut heittää puhelimen jonnekin? Mielikuvitus taitaa laukata liikaa..- analyysi
Uskon samaan lavastukseen. Kaikki on miehen tekosia...
- ajateltua
ps. Lisäksi vain mies on tunnistanut punatakkisen naisen vaimokseen.. vaikka eri vaatteet ja kengät.
Mikähän tämä pariskunta on joka oli tulossa illalla kylään ja heti Nuuksioon etsimään yöllä yhdessä.
Mietin myös brändypulloa ja oksennusta jotka löydettiin etsinnöissä(naisen kasvoliinojen kanssa) .. viinaahan voi kaataa väkisin jonkun suuhun. - Pähkäilijä
Jos laivalla poistunut viroon niin luulisi satamilla ja varmaan aluksillakin olevan kameravalvontaa.
- mietinmietin
Antaa itsestään vahvan vaikutelman-mutta sisällä onkin herkkä ihminen, joka jo hyvin nuorena on lähtenyt "maailmalle". Monta vuotta asunut pois kotimaastaan ja opiskellut tehokkaasti. Ja harrastaa tehokkaasti luontoliikuntaa: pyöräilyä, melontaa, maastossa liikkumista. Morsiamena erittäin kaunis, upea kirkko ym. Vaativa itseään kohtaan. Selvästi suunnitellut päivän kulun: poistuu kotoa miehen nukkuessa-ei olisi kyennyt valehtelemaan miehelleen. Pakkaa varusteet (kahdet jalkineetkin-ja mitä muuta-kaksi takkia) varustautuu Nuuksioon. Lähettää valheellisen viestin töihin että on sairaana. Pariskunnan koti ei ole Nelan näköinen-ei näytä kauniin naisen kodilta yhtään?
Nela haluaa olla yksinäisyydessä ja miettiä ja rauhoittua. Kotona ei voi olla yksin kun mies on siellä. Lähettää äidille viestin ettei äiti vaan soittaisi. Paluuta ei oikein ole kun töihinkin tuli valehdeltua. On väsynyt. Kokee että on ihan yksin tässä maailmassa. Kokee ehkä huonommuutta että on Suomessa tsekkinä-rasistisia asenteita? Kiltin tytön paineet: pitäisi olla hyvä ja huomioida kaikki: mies, työasiat, appivanhemmat, omat vanhemmat ym.
Naisena tiedän, että joskus paineet kasvaa liian koviksi. Jos saanut jotain lääkkeitä niin voinut päätyä nukkumaan ja kylmettynyt?
Toivon että löytyisi vielä hengissä-asiaa tulee seurattua koko ajan.- toinenmiettinyt
Hyvää pohdintaa. Täydennän hieman toisella näkökulmalla. Työhön lähetettyä viestiä ei voine suoraa päätä väittää valheelliseksi. Jos on nukkunut huonosti, vaikka pohtinut koko yön työ- ja yksityisasioita ja surffaillut netissä, on aamulla takuulla väsynyt ja kova päänsärky. Jos jollakulla on ollut migreeni, tietää asian. Ei jaksa lähteä töihin, mutta ei jaksa olla kotonakaan, kun mies on siellä ja illalla tulee vieraita. Johonkin olisi mentävä päiväksi ja mielellään viivyteltävä vielä illalla.
Ihan loogisen järkevää on hipsiä kotoa miehen vielä nukkuessa ja laittaa tekstari töihin. Normaalia on myös mennä kauppakeskukseen. Siellä voi miettiä vielä lääkäriin menemisen tarvetta ja sitä missä viettäisi lopun päivää. Olokin on voinut parantua, kun on liikkunut ulkoilmassa ja nähnyt että tulossa on kaunis syyspäivä. Lopullinen idea Nuuksiosta on voinut tulla vasta kauppakeskuksessa ennen eväiden ostamista. Joku vähemmän retkeilyä ja suunnistusta harrastanut olisi voinut mennä vain päiväksi Seurasaareen tms. ulkoilemaan ja keräämään voimia.
Sivuraiteelle menevää: vaikka morsian on tsekkiläiseen tapaan häissään kaunis, ei tästä voine vetää johtopäätöstä millaiselta kauniin naisen tai vastavihityn pariskunnan kodin pitäisi näyttää. Hänestähän saa kuitenkin kuvan, että sisustamisen sijaan hän on enemmän retkeilyyn, suunnistamiseen, maastopyöräilyyn ja ulkoiluun suuntautunut. Kaikki kodin laittoon liittyvä näytti olevan vasta alussa. Ehkä retkeilyvälineitä täynnä oleva huone olisi ajan mittaan vaihtunut lasten huoneeksi ja patikkaretket kauppareissuiksi. Mutta se on perheen yksityisasiaa, eikä selvennä kadonneen henkilön olinpaikkaa ja kohtaloa.
Toivotaan, että asiaan tulee selvennystä. Ja niin kauan kuin pienikin toivo, sitä ei saa menettää.
- analyysi
Pahoipidelty ja dumpattu joko Ämmänsuolle tai lähettyville. Nelan silmissä suru ja itku. Iho huonossa kunnossa jatkuvan alistuksen takia. Oma mies sen teki.
- taustat_kertoo_paljon
Hän on ollut niin kipsissä työasioiden kanssa, että ei ollut enää työpaikalle menemistä.
Eteneminen uralla ollut nro 1 jo vuosia.
Hänen taustoistaan selviää, että vaihtanut työtä tiheästi. (googlettamalla nelasaglenova@ esim https://fi.linkedin.com/in/nelasaglenova )
Ajatellut, että tämä yritys tuo hänelle rahaa ovista ja ikkunoista.
Uskon, että pettymys joka katkaisi selkärangan oli tieto, että ei pääse 9.9.2015 entiseen maahansa edustamaan yhtiötä oli piste I päälle...
On toki voinut viestitellä pomolleen edellisenä päivänä ja hymiöiden kera...jne...mutta ollut äärettömän pettynyt kun ei "päässyt" mukaan.
Tiedän itsekin, että herkälle ihmiselle joilla on omia "salaisia" suunnitelmia ja haaveita niin joskus vaan se tulee astia täyteen.
Todisteena tälle käytökselle on se että kroppa vaan ei enää mene töihin kun joudun ns. kakkosluokan tyypiksi...ei vaan mene töihin...sitten vähän valhetta ja....
Loppu on sitten arvailua...Mutta syy on siinä, että uhrasi vuoden työlle ja koki että ei päässyt tässäkään tavoittelemaansa asemaan....
Selaamalla taustoja on ollut sama ajatus useassa työpaikassa ollut vaan muutaman kuukauden....Oikeesti !! eix ihmiset tajuu??
Ei ole ihmeellinen syy mutta ihmiset on erilaisia... uskon tähän 100% - nuutia
Vaikka viimeinen viesti äidilleen ei ollutkaan viimeinen merkki niinkuin lehdessä mainitaan, Niin tavallaan on. Koska se on viimeinen ajatus mitä hänen päästään on kuultu/saatu ulos mutta tätä viestiä ei julkaista. Ihmeellistä. Aika paljon se kertoo mitä siinä lukee, Vaikkei liittyis katoamiseen millään tavalla. Liittyy silti, koska on sen laittanut katoamispäivänä ja on ainoa viesti. Aika tyhmää että häntä aletaan etsiä vasta nyt nuuksiosta. Kuka yhdellä ruokapussilla 2 viikkoa pärjää. ukkosenilmat ja kaikki vesisateet.Jos Nela on noin ovelasti toiminut, tuskimpa häntä löydetään, jos haluaa pakoilla ja on noin ovela, ihan vasmasti ei kukaan löydä. Kaikki voi olla harhautusta tai sitten ei. Kaikki täälläkin arvelee. Luulenpa ite että jos on osannut toimia noin että on saanut päivän aikaa pakenemiseen huijaamalla toisia, on kyllä kerennyt vaikka ja mihin. Enkä usko että tehnyt mitään itelle tai eksynyt ja joutunut vaaraan. Ei näytä niin tyhmältä kuvissakaan. ja ton ikäinen vielä, kai osaa huolehtia sen verran itestään. Ja harvemmin suomessa mitään tapahtuu keskellä päivää, jälkiä jättämättä. Oliskohan ihan tarkoituksella hävinnyt. Jos olis joutunut vaaraan tai napattu tms. olishan se voinut olla joku toinen päivä, kun just se kun jättää menemättä työpaikalle eikä ilmoita miehelleen mitään. Tosi outo juttu. Näyttää ihan siltä että halunnut mennä ja tarkoituksella lähtenyt. Epäilen että rajojen toisella puolella. tai piileksii jossain (kostoksi jostain jollekkin.) Kannattais varmaan tutkia enemmän Nelan tavaroita, puhelinliittymästäki saa erittelyn kenelle on soitellut viimeaikoina.tai sähköpostit,ym. Voi olla toinen mieskin.
- hyytäväpelko
Nuuksio voi olla samanlainen itsemurhametsä kuten Aokigahara Japanissa. Tässä hyytävä video:
https://www.youtube.com/watch?v=COMbCDA2gc4 - peursuompluto
Laittakaa Nuuksioon joku pitkään naisen tarpeessa elänyt perussuomalainen etsimään. vainuaa naisen kilometrien säteellä. Niin ja vahavassa hihnassa pitää olla, Nela on jo uupunut puolustautumaan.
- hyvävalinta
Hurreille ja kokkareille liian vanha, vihervasureille väärän värinen.
- ihmettelen
Nuuksion luonnonsuojelualueella ja ympärillä näyttää olevan suuri määrä erilaisia mökkejä, erämajoja, myös autioita taloja ja asumuksia! Näin syksyllä varsinkin tyhjillään nekin joissa kesäisin oleskellaan. Onko ne muka tutkittu. Entä kaikki yli sata lampea - ei ole tutkittu. Tutkittiin vain melko pieni alue ja ehtii kävellä päivän aikana 25 km..
- karmeatodeta
Murhasivustolla joku sanoo nähneensä unen jossa Nela ilmestyi ja sanoi sanan "Mäntysuo." Kirjoittaja sanoo selvittäneensä että jos palaisi Siikarannan bussille, sitä kautta, reitti kulkisi Mäntysuon vieritse!
Pitäisi siis tutkia suot myös!
Ellei löydy mistään mitään, siltähän näyttää, viittaa rikokseen, eli ruumis piilotettu.- epäselvännäkijät
Tuolla nuo "meediot" sanovat nähneensä ja kuulleensa vaikka mitä epäselvästi mumistuja paikannimiä. Kyllä kai lopulta joku saattaisikin osua kohdilleen, kun tarpeeksi ympäripyöreästi ja epäselvästi loitsuaa ja höpisee.
- shamaanimedio
Selvännäkijöillä on kyky nähdä ja aistia asioita, joita ns. tavalliset eivät huomaa. Uskon, että S on tuulut Nuuksioon hakemaan Nelaa, koska tuntee paikat hyvin. Välienselvittely on päätynyt riitaan ja N on pahoinpidelty rankasti. Paniikissa ruumis jouduttu piilottamaan. Paikka Ammänsuon liepeillä, josta viimeinen signaali (Puhelin N:n taskussa). Kaikki on niin suunniteltua ja vain S:n kertomaa. Epäilen vakuutuspetossta, mikäli parilla vakuutukset. Yritys epäonnistui maastossa muutama viikko sitten Petroskoissa, joten nyt uusinta. Tutkikaahan S:N jokainen askel!
- eivätnäemitään
shamaanimedio kirjoitti:
Selvännäkijöillä on kyky nähdä ja aistia asioita, joita ns. tavalliset eivät huomaa. Uskon, että S on tuulut Nuuksioon hakemaan Nelaa, koska tuntee paikat hyvin. Välienselvittely on päätynyt riitaan ja N on pahoinpidelty rankasti. Paniikissa ruumis jouduttu piilottamaan. Paikka Ammänsuon liepeillä, josta viimeinen signaali (Puhelin N:n taskussa). Kaikki on niin suunniteltua ja vain S:n kertomaa. Epäilen vakuutuspetossta, mikäli parilla vakuutukset. Yritys epäonnistui maastossa muutama viikko sitten Petroskoissa, joten nyt uusinta. Tutkikaahan S:N jokainen askel!
Eihän selvittämättömiä murhia olisikaan jos näkisivät, joskus saattavat jonkun yksityiskohdan arvata tuurilla oikein. Onhan nytkin melko todennäköistä, että ruumis löytyy kaislikosta, ei siihen mitään kykyjä tarvita.
- Nuuksionkävijä
Onnettomuus tai sairaskohtaus on mielestäni yhä todennäköisin vaihtoehto. Halunnut olla päivän omissa oloissaan, mietiskellä asioitaan rauhassa ja kerätä voimia. Laittanut siksi kännykän äänettömälle. Eväitä päiväksi, ei makuupussia. Retkeilyvermeet bussissa päälle nahkatakin suojaksi ja punkkeja vastaan ja Kattilan pysäkiltä metsään.
Koska hän oli aktiivinen retkeilijä ja suunnistaja, hän on todennäköisesti kulkenut paljon valmiiden reittien ulkopuolella - siksi ei ole vastaantulijoiden havaintoja - ja on myös ehtinyt kauemmaksi kuin mihin tähänastiset etsinnät ulottuivat.
Evästauko iltapäivällä jonkun tyynen lammen rannalla tai avokallion laella. Samalla tekstari vanhemmille. Takana monta tuntia patikointia (5-15 km), ei suoraa reittiä, vaan luonnossa kierrellen ja marjoja poimien. Tekstaripaikka voisi olla esimerkiksi jossakin Haukkalammen länsipuolella. Sen jälkeen pimeän tuloon on 4-5 tuntia, missä ajassa olisi pitänyt ehtiä ihmisten ilmoille ja tien varteen.
Kännykän linkittyminen viittaisi siihen, että hän on lähtenyt kulkemaan Nuuksion Pitkäjärven länsipuolta. Metsäistä erämaata, jossa on hankalaa ja vaikeaa maastoa. Liukkaita kallioita ja suonsilmäkkeitä. Siellä on voinut on voinut tapahtua jokin onnettomuus, minkä takia hän ei ole voinut hälyttää apua. Ehkä tarkoitus oli kulkea Pitkäjärven eteläpäähän ja sieltä bussipysäkeille. Toivottavasti asiaan saadaan ennen pitkää lisää selvyyttä.- Nuuksiontuntijamyös
Nimimerkki Nuuksionkävijä saattaa olla oikeilla jäljillä:
"Tekstaripaikka voisi olla esimerkiksi jossakin Haukkalammen länsipuolella."
Nyt maanantaina 28.9 kaksi tuntia sitten tulleen uutisen mukaan poliisikoira on reagoinut etsinnöissä Pikku Saarijärvellä. Sukeltaja on etsinnöissä mukana.
Pikku Saarijärvi sijaitsee juuri Haukkalammen länsipuolella.
Se olisi ollut sopivan matkan päässä Kattilasta pitää iltapäivällä eväs- ja tekstaritaukoa. - Nuuksiontuntijamyös
Nuuksiontuntijamyös kirjoitti:
Nimimerkki Nuuksionkävijä saattaa olla oikeilla jäljillä:
"Tekstaripaikka voisi olla esimerkiksi jossakin Haukkalammen länsipuolella."
Nyt maanantaina 28.9 kaksi tuntia sitten tulleen uutisen mukaan poliisikoira on reagoinut etsinnöissä Pikku Saarijärvellä. Sukeltaja on etsinnöissä mukana.
Pikku Saarijärvi sijaitsee juuri Haukkalammen länsipuolella.
Se olisi ollut sopivan matkan päässä Kattilasta pitää iltapäivällä eväs- ja tekstaritaukoa.Korjaan edellistä tekstiäni: piti kirjoittaa Pitkä Saarijärvi (Pikku Saarijärveä Nuuksiossa ei ole).
- Nuuksionkävijä
Nuuksiontuntijamyös kirjoitti:
Nimimerkki Nuuksionkävijä saattaa olla oikeilla jäljillä:
"Tekstaripaikka voisi olla esimerkiksi jossakin Haukkalammen länsipuolella."
Nyt maanantaina 28.9 kaksi tuntia sitten tulleen uutisen mukaan poliisikoira on reagoinut etsinnöissä Pikku Saarijärvellä. Sukeltaja on etsinnöissä mukana.
Pikku Saarijärvi sijaitsee juuri Haukkalammen länsipuolella.
Se olisi ollut sopivan matkan päässä Kattilasta pitää iltapäivällä eväs- ja tekstaritaukoa.Pitkä Saarijärvi olisi aika sopivalla etäisyydellä taukoa ja pysähtymistä ajatellen, jos Kattilasta lähtee etelään. Linnuntietä matkaa on noin 2,5 km, lyhintä ulkoilureittiä pitkin 4-5 km. Lyhintä reittiä määrätietoisesti patikoiden ehtisi tunnissa. Jos kiertelee enemmän luonnossa metsäpolkuja ja avokallioita pitkin, vaikka sopivaa pysähdyspaikkaa etsien, kilometrejä tulee enemmän.
Voisi olettaa, että Kattilasta lähtenyt ja rauhallisesti luonnossa tuohon suuntaan liikkunut päätyisi ko. järven rantaan joskus puolelta päivin tai vähän sen jälkeen.
Pitkä Saarijärvi on syrjäinen ja hiljainen korpijärvi - keskellä ei mitään. Sen rannalla ei ole telttailualuetta eikä tulentekopaikkaa, eikä sen rantaan johda karttaan merkittyä retkeilyreittiä tai polkua. Joka sinne menee, haluaa olla luonnon keskellä omassa rauhassa. - Nuuksiontuntija
Uutisen mukaan Pitkä Saarijärvi oli Nelan "lempiretkeilypaikkoja" Nuuksiossa. Eli pariskunta oli retkeillyt siellä useampia kertoja.
Mies on arvellut, ettei Nela olisi osannut kulkea sinne yksin. Miksei olisi? Nelisen kilometriä ei ole pitkä matka kokeneelle retkeilijälle, jos aiemmilla reissuilla on pitänyt silmät auki eikä paljon poikkea tutuksi tulleelta reitiltä maastoon.
Jos Nela on päätynyt Pitkä-Saarijärvelle, hän ei olisi tämän mukaan paljon kierrellyt metsissä, vaan saapunut sinne tuttua polkua pitkin ehkä jo ennen puoltapäivää.
- Kysymysvain
Ihan vaan teknisesti: jos aikuisella terveellä ihmisellä on oikeus ottaa ja lähteä tietymättömiin, niin mikä velvoittaa tai oikeuttaa virkavaltaa etsimään? Fiksu tietenkin jättää jonkin viestin läheisilleen että häippäsee nyt, ei tarvi vähään aikaan kaivata eikä järjestele suurta draamaa.
- outotapaus
Jos välit ovat hyvät, on normaalia sanoa puolisolleen että menee jonnekin metsään sensijaan että yksin sinne lähtee salaa! Tässä on jotain outoa.
Joko nainen pakenee jotain, tai he yhdessä ovat lavastaneet.
Outoa sekin kun joku naisen läheinen entinen työkaveri tsekeistä oli laittanut viestin sosiaaliseen mediaan että lähtee työmatkalle.. samana yönä kello 3 kun Nela katosi!
Entä mahdollisuus että mies tiesi ettei nainen aio töihin, pääsi jonkin asian jäljille ja seurasi Nuuksioon? Ei naisella välttämättä ollut työpuhelinta mukanaan, vaan se oli kotona ja mies käytti sitä tarkoituksiinsa alibina? - ajattelenasiaa
Ihan logiikalla; mies voi juoda liikaa, riidellään, mustasukkaisuus...Nainen pakenee yöhön, on poissa yön, hakee aamulla tavaroitaan.. ei jaksa töihin. Hortoilee aamulla asemilla, on henkisesti ja fyysisesti poikki. Mies soittelee perään..
Onko mies aavistanut mennä Nuuksioon, tai naisella kauhea tuuri joutua jonkun muun pahan ihmisen käsiin? - näisevaamenee
kohe lähteny oma-alotteisesti, omasta halustaan..(lie hetkel jo tsekeissä/vast)
ja siihe jokaisella täysi-ikäisellä oikeus.. - mistähän.kyse
IHMETTELEN, MIKSI TÄSTÄ YHDESTÄ KADONNEESTA ON NÄIN PALJON JULKISTA KOHUA? Ihmisiä katoaa jatkuvasti hyvä, että joku pikku uutinen tulee
- avioonneton
Minä puolestani uskon, että Nelan stressi on ollut avioliitto. Mustasukkainen mies ja avioliittokatumus. Painostettu kenties koko liittoon. Ei ole vaihtanut vielä sukunimeä, ei ottanut katoamispäivänä mieheensä yhteyttä. Päänsärky joko riidasta tai valvomisesta. Halusi miehestä tosissaan eroon ja katosi/teki itselleen jotain. Peloissaan ja kilttinä/alistettuna naisena todennäköisesti joi sen pullon brandyä, oksensi ja käveli suohon/lampeen tms.kun ei uskaltanut jättää puolisoa. Tai sitten vaan majailee jonkun salarakkaan luona, mutta aviomiestä minä poliisina jututtaisin nyt enemmänkin. Siksi tekstari äidillekin liittyi häihin. Ne stressasivat varmaan Nelaa. Ei tod.näk.olisikaan ollut valmis. Mies varmaan hallitsee Nelan facetunnukset ym.siksi käynyt facessa katsomassa onki Nela sitä kautta laittanut jollekin yv:n. Pelko on ajanut tätä nuorta naista. Mamu asiat on nyt niin ajankohtasia, että kaikenmaailman selvännäkäkijöiksi itseään kutsuvat kuvittelevat tummien olevan syypää kaikkiin katoamisiin ja rikoksiin.
- shamaanimeedio
Riita. Ruhjeet. Ruumis. Pelossa raukka elänyt aina.
- mikäsairaus
Jotkut pelkää mitä tahansa kuviteltua, voivat juosta vaikka järveen pakoon olematonta.
- tulkintoja
Ehkä hän on kunnossa ja piileskelee jonkun ystävän luona jostain syystä tai sitten jotain on tapahtunut lenkkipolulla. Kenties murhaaja on kätkenyt ruumiin jonnekin vaikeaan paikkaan. Luottokorttien käyttämättömyys kertoo jotain ikävää sattuneen. Hän tuskin oli nostanut paljon käteistä ennen katoamistaan?
- Lavastus
on tullut minullekin mieleen.Myyrmäestä pääsee kävelytietä takaisin kauppakassin kanssa Malminkartanoon ilman mitään kameroita. Eikä ole kovin pitkä matka kävellä. Tullut riitaa ja mies laittanut Nelan hiljaiseksi. Muistaako bussikuski tarkalleen minkänäköinen nainen jäi kattilan pysäkillä pois. Jos vaikkapa joku oli pukeutunut Nelan näköisenä saman tapaisiin vaatteisiin. Nainen yhteiskuvassa menisi hyvinkin Nelasta. Saman pituinen, tummahiuksinen, hoikka. Eipä mies minun mielestäni kovin surkean näköinen kuvissa ole. Pikemminkin hieman hymyilevä joissakin. Onko poliisi tutkinut tarpeeksi ihmisten liikkeitä ja tekoja kyseisenä katoamispäivänä? Onko tutkittu roska-auton vientiaika ja paikka tarkalleen. Yleensähän roska-autot käyvät tyhjentämässä roskikset aamupäivällä. Jos olisi elossa olisi varmaan edes äidilleen laittanut uuden viestin.
- oiwgasdgrgorthp
Jos on kadonnut omasta aloitteestaan ja löytyy ennen pitkää hyväuskoisena, niin maksakoon etsinnöistä aiheutuneet kulut.
- kummastelen
Miten on mahdollista että joku sanoo löytäneensä harmaan pääpannan Saarilammelta puusta, ja tuntenut siellä kalman hajua!!! ja asiaa ei tutkita! paikka olisi reitillä ja looginen..siellä on myös suoalue ja telttailualue. Sinne johtaa autotie lähelle.
Ellei pääpanta ole naisen, sehän voi olla jonkun muun asianosaisen. Olisko käynyt "auerit"
Pistetään puoliso kylmäksi
Esitetään itse syytöntä
Leski esittää erittäin huolestunutta ja kokoajan heittää juttuvinkkiä lhteen, ikäänkuin piilotellakseen omaa syyllisyyttä...
Eihän meinaan normaaleista katoamisesta ole yleensä kuin pienen pieni uutinen jossain....
Ja kaiken takanahan on tienkin raha- analyysi
Näin se on tapahtunut! Juttuvinkkeihin minäkin kiinnitin huomion.
- pieniero
Tässä ei mikään todista edes murhasta saati osoita puolisoon, auerskan tapauksessa taas ei mitään epäselvää. Ihmetyttää kyllä ettei ole kerrottu onko miehellä pitävä alibi tai yleensäkään kerrottu tekemisistä tarkemmin.
- desrghj
pieniero kirjoitti:
Tässä ei mikään todista edes murhasta saati osoita puolisoon, auerskan tapauksessa taas ei mitään epäselvää. Ihmetyttää kyllä ettei ole kerrottu onko miehellä pitävä alibi tai yleensäkään kerrottu tekemisistä tarkemmin.
Päivänselvä juttu, ei normi katoaminen noin paljoa julkisuutta saa....
Lisäksi mies esittää "ylihuolestunutta" ja parkuu joka lehdelle...
Noh jos joku vedonlyöntifirma tarjoaisi vetoa tästä niin voisin panna tonnin kiinni siitä että mies laittanut kylmäksi - etvoitietää
desrghj kirjoitti:
Päivänselvä juttu, ei normi katoaminen noin paljoa julkisuutta saa....
Lisäksi mies esittää "ylihuolestunutta" ja parkuu joka lehdelle...
Noh jos joku vedonlyöntifirma tarjoaisi vetoa tästä niin voisin panna tonnin kiinni siitä että mies laittanut kylmäksiTaidat ollakin itse murhaaja kun noin yli-innokkaasti syytät.
- SUOMALAINENTODELLA
nela tahtoo julkkikseksi :D, kuviahan on jo ollutkin enemmänkin kuin tarpeeksi!!! :D
lienee mennyt äitinsä luokse!!!, en muuta keksi!!!
NOH, OUTOA ON KIELTÄMÄTTÄ, MUTTA VÄHEMPIKIN JULKISUUS KYLLÄ RIITTÄISI!!! - Jeijjkk
Se hyvä puoli julkisuudessa kuitenkin on, että Nuuksion metsissä ulkoilevat osaavat nyt pitää silmänsä auki ja tietävät ilmoittaa jos jotain asiaan liittyvää näkevät.
- josvoisinauttaa
MIehellä etäpäivä töistä-olisi voinut lähteä vaimon kaveriksi luontoretkelle jos vaimo olisi halunnut.
Miksi ajanut ensin Myyrmanniin ja palannut takaisin Malminkartanon ohi Espoon keskukseeen? En asun pääkaupunkiseudulla,joten äsken vasta karttaa katsoessa huomasin tällaisen ihmeellisyyden? Jättäkää aviomies rauhaan, hänellä on kauhea tilanne. En tiedä miten itse kestäisin...Voisin itsekin matkustaa viikonloppuna sinne Nuuksioon jos sinne kerääntyy vapaaehtoisia etsijöitä. - työtön_miesss
Onko nela tiennyt, että bussissa on valvontakamerat?
- lissää_tietoo_pyytää
Ärsyttää tietojen vähäisyys...Joku mättää?
Nyt kun poliisitkaan ei tee maastoetsintöjä voisi joku paljastaa hieman lisää faktaa...kuvia...yms niin ihmiset voisi sen löytää?
esim. Kauppaostokset cittarista, lisää valvontakamerakuvia niitähän on vaikka videosta kuvakaappauksena...jne
Tuo kännykän paikallistaminen silloin kun on tekstarin äidilleen laittanut on myös kymmenen km tarkkuudella...EI HYVÄÄ PÄIVÄÄ MITÄ pimittelyä!! - difficult
Luulen Nelalle tapahtuneen näin; hän matkusti Nuuksioon tapaamaan ystäväänsä, joka oli lähdössä pidemmälle ulkomaanmatkalle (ei miehen läheinen ystävä). He viettivät mukavan päivän Oravankololla syvällisiä puhuen ja paluumatkalla bussipysäkille Nela kompastui ja loukkaantui tai sai sairaskohtauksen. Uskon hänen löytyvän siltä kolmen kilometrin matkalta ( tai läheltä polkua) mikä kulkee tuon Kattilan bussipysäkin ja Oravankolon välillä (on voinut kaatua ekan kerran viestiä kirjoittaessa, puhelin pudonnut ja sitä etsimään mennessä kompastunut/liukastunut).
- Tarkkuutta
Kysymys bussikuvasta. Onko Nelalla vasemmassa kädessä jokin harmaa laatikko? Esim. kissan kuljetuslaatikko. Mielestäni ei ole bussin lattia koska selvästi painaa hieman vasenta pohjetta (pohkeessa kuoppa kuvassa). Katsoin tarkasti kuvaa ja vielä uudelleenkin ja tulin vakuuttuneemmaksi asiasta.
Laitatteko kysymyksen minfoon kenellä tunnukset niin asiasta varmaan moni kiinnostunut siellä. Kiitos!
Tai sitten tuo on vaan niin huono kuva että pikselit ja varjot aiheuttavat turhia luuloja...- Kefifdbdfj
Jos olisi ollut muita kantamuksia kuin reppu, olisi poliisi ilmoittanut tuntomerkeissä. Heillä on kuitenkin käytössään useamman kameran kuvat kuin tämä yksi.
- lahikauppa
juu ei oo kissa laatikko.
- vvcxvcxvcx
Kannattaa tilata heti ilmaiset NELJÄ näytenumeroa Aku Ankkaa. Siinä on lehtien lehti. EI mitään ketunhäntiä, saat neljä lehteä ja sitten jakso loppuu. Ei maksa mitään. TIlaa mummollesikin vaikka! Täältä ILMAISET LEHDET: http://tinyurl.com/4akuankkaa
- nuutio
On kyllä turha alkaa arvailemaan jos viesti äidillekkin oli hääkuvista, On silti outo juttu. Jotenkaan vaan en uskois että jotain olis sattunut kaatunut tai tippunut johonkin vahingossa, koska ei ole edes 24 vuotias. Ton ikäinen näkee jo vaaranpaikat, jos olis kyse 18 vuotiaasta, asia olis eri, mutta lähes 30, niin on kyllä outo juttu. Ton ikäinen osaa kyllä huolehtia itestään, ellei sitten ole oikeasti ollut niin huono tuuri että olis joutunut karhun syötäväksi tai jonkun hullun käsiin, olis kyllä melkoinen sattuma. Ihme juttu. Nuuksiossa on kyllä autioita mökkejä siellä sun täällä, niin jos on evästä niin vois pärjätä pari yötä jos on oikea retkeilijä.mutten usko tähänkään. Vanhemmille kuitenkin voimia nyt ainakin, mutta olis kiva jostodella tiedotettaisiin asiasta mitä hänellä on voinut olla mukana tai tarviiko vapaaehtoisia etsijöitä, aika moni varmaan alkais etsimään. Luulen silti että turhaan, uskon että häipynyt. Päänsärky on varmaan tekosyy työpaikalle, ettei suurempaa haloota synny sieltä kautta, mutta toivottavasti löytyy silti. Luulen että on hengissä jossain?arvailuja vaan.
- Samirusakko
Joku kysyi miksi tästä on juttua koko ajan? No koska on tapahtunut helsingin alueella, etelässä!!! Täältä lapista katsottuna asiaa: on naisella ollut paljoa huolia. Ei ole halunnut huolestuttaa äitiään, vaan viestitellyt muuta. Ja totta, tylsä asuntokin kertoo jotain, toisaalta on tsekkiläinen alunperin eri kulttuurista. Tapauksessa voi olla monenlaista; rakastunut toiseen mieheen, raskaana toiselle? Pakkomielle työstä. Huono olo, mitä tehdä, lähtee selvittelemään ajatuksia. Ei voi puhua omalle miehelle. Ei ole mennyt minnekkään nuuksioon retkelle, vaan ollut joku ajatus päässä minne menee...
- ahdistavatapaus
Vaihtoehtoina nähdäkseni ovat vain laskelmoitu katoaminen( siinä tapauksessa ulkomailla jo) tai henkirikos. Voinut olla paossa jotain, tai jotain hämärää johon joutunut, ja tietenkin senkin takia voinut joutua uhan alle.
tai jokin salainen tapaaminen( siksi salamyhkäinen lavastaminen) jostain syystä mutta koitunut vaaralliseksi?
Sekin mahdollisuus että palattuaan bussipysäkille odottamaan, joku napannut..
tai kyyti joka oli vaarallinen.
Kovin on epäselvä tapaus ja periaatteessa mikä tahansa mahdollista.
Entinen työkaveri, mies Tsekeistä, oli menossa samana yönä lentoasemalle matkalle, työasia, sellaista luin. Jos asuu Turussa, reitti tästä ohitse jos kyse Hki- Vantaan asemasta. - 9x16xrikosilmoitus
skoune se on vajaceissa jo kertoillut miten Nelalla on AIDS ym. Eikö tolla ämmällä oo mitään rajaa? Pitäsikö Nelan omaisten puuttua tollaseen häpäisevään kirjotteluun.
- x9x16
skoune on hejakissa kirjoittanut että Nelalla on luultavasti ollut AIDS. Eikö tällasta ämmää saada herjauksesta tilille? Nelan omaiset, puuttukaa herjaavaan tekstiin.
- cvcvcvcvc
Se hurri on niin sekopää ettei oo vastuussa tekosistaan. Pöpiläkamaa
- varovaisuutta
Suosittelen laittamaan nuuskion kansallispuiston alueelle riista tai muita kameroita vastasen varalta että voi kuvien perusteella kadonneita etsiä ,jos liikkuvat tietyillä retkeily alueilla!
- Henkirikostaepäilen
Ihan päivänselvää että henkirikoksen uhri. On voinut saada parisuhteesta jo tarpeeksi. Tavannut jonkin tutun miehen ja laittanut punaista päälle jotta näkyisi ja tulisi tunnelmaa. Sitten tullut katumapäälle eikä ole voinut antaa mitä mies on halunnut. Tästä vihastuksissaan tappanut Nelan. Toinen vaihtoehto. Nuori kaunis nainen yksin metsässä ja punaiset vaatteet. Tämä on herättänyt jonkin tuntemattoman sairaan miehen himot. On kiltinoloinen ja yksin. Kenties seurannut Nelaa useammankin tunnin metsässä ja sitten hyökännyt tai pakottanut esim. autoonsa mukaan. Aivan varmaa, että ei tule Nuuksiosta löytymään. Näin laajat etsinnät eikä mitään ole löytynyt.
Tapaus on aivan kuin Kadonneet-sarjasta. Niitä ei saisi näyttää, koska voi antaa sairaille häiriintyneille ihmisille aiheen.
Naisten pitäisi ymmärtää, että ei saisi koskaan mennä yksin tollaisiin tuntemattomiin paikkoihin, koska nainen ei pysty miehen hyökätessä juuri mitään. Tämä ei ole naisten rajoittamista, vaan yksinkertaisesti naisen turvaamista.
Miettikää yksin kaunis nainen, punainen takki päällä metsässä. Mitä sairasta se voikaan jonkin vinksahtaneen päässä aiheuttaa...- niinpää
Alaikäiset tytötkin puukottaa toisia, ei voi liikkua missään missä liikkuu tyttöjä ja naisia.
- toosioutotapaus
Miksi Nela lähti aamulla täysin päinvastaiseen suuntaan kuin työpaikka ja Nuuksio. Oliko tavoitteena todellakin käydä lääkärissä? Lääke masennukseen/unettomuuteen?
Palasi Myyrmannista oman kotipysäkkinsä Malminkartanon ohi. Vai oliko sittenkin vienyt ruuat kotiin? Tarkoitus ollut jäädä tekemään tarjottavia vieraille. Mies suuttunut. Päättänytkin mennä päiväksi karkuun? Kotona on yksi huone varattu urheiluvarusteille. Normaalia olisi ollut kotona laittaa ulkoiluvaatteet-oli kiire lähtö, ei ehtinyt.- sympa
Mitenköhän Sergei nyt jaksaa?
- shamaanimeedio
Pelkää tunti tunnilta totuuden paljastuvan. Valheella on lyhyet jäljet.
- lisääkövalheita
Migreeni ja lääkärissä käynti, mitä muuta, pettäminenkö.
- Pelästynyt
Olin tyttäreni 11v. kanssa viime lauantaina Nuuksiossa ja kävimme opastuvassa.
Siellä ei ollut ketään kun menimme, mutta sitten pyyhälsi 2 arabin näköistä miestä ja vaikka siinä tilassa ei ollut ketään muita kävelivät keskellä lattiaa tytärtäni päin ja sen jälkeen minua. Olin laittanut reppuni lähelle ovea . Otin äkkiä tytärtäni kädestä hain repun ja lähdettiin ulos.Olivat pukeutuneet kaikkea muuta, kuin retkeilytamineisiin. Katsoin ihmettelevästi heitä törmäilyn jälkeen ja jäivät nauramaan ilkeästi sinne.
Ihmettelin tyttärelleni vielä, että mitä tuollaiset täällä tekevät? Tarkoitin lähinnä vaatetusta. Tosin siellä oli paljon esim. Japanilaisia turistiryhmiä ja muita mm. poliiseja etsinnöissä. Veikkaan, että olivat Irakin suunnasta ulkonäön perusteella.- kummaa.touhua
Turvapaikanhakijat (eli irakilaiset turistit) eksyneet jo tuonnekin?
- ilmoitaheistä
Ilmoititko poliisille näistä uhkaavasti käyttäytyvistä miehistä? Kannattaisi ilmoittaa, voivat liittyä Nelaankin.
- Noux2
Kuulin että Nuuksiossa liikkuu nykyään paljon ulkomailta saapunutta väkeä. Onkohan asiassa perää?
- Kjggjknb
Ei kai siellä valitettavasti vielä niin paljon kuin rovaniemellä.
- taisiollakerjäläiset
Ei kai siellä ihan metsässä nyt pyöri, mutta kuulemma romanialaiskerjäläisiä on ollut leiriytyneenä puiston liepeillä. Onhan se kuitenkin hiljaista ja metsäistä seutua ja autolla pääsee tietä pitkin.
Oikeita turistejahan tietenkin käy ainakin kesäisin lyhyitä rengasreittejä tallustelemassa ja sen uuden keskuksen seudulla.
- sylttytehdas
Mies ollut kumman hiljaa viime päivinä ottaen huomioon alun shown.
Josko poliisi alkanut kysellä enemmän asioista. Minfosta lentää samantien pellolle, jos kyseenalaistaa ukon lausuntoja. En tiedä mitä ajatella mtv3.FI,n haastattelusta "mies järkyttynyt 27-vuotiaan vaimon katoamisesta" - hmmmmmmm15
Kävin huvikseen katsomassa pariskunnan fb-profiileja....
- älkääolkotyperiä
Kaikille jotka epäilee ettei olisi lähteny Myyrmäestä Espooseen, poliisilla on lehtijutun mukaan tieto että on mennyt Myyrmäessä Espoon bussiin, Nelan matkakortista jälki bussin matkakortin lukulaitteessa ja sen lisäksi valvontakuvat matkalta kuten Nuuksiosta kun jää bussista pois.
- ykskakskolmenelja
On monia asioita joita kukaan ei ota huomioon. pitääkö aviomiesten alibi paikkaansa?
- lahikauppa
Minä uskon että mies tietää ja aavistaa kyllä jotain miksi Nela näin käyttäytyi..tosin eihän poliisit meille edelleenkään kaikkea kerro..voi olla asia josta ei kehtaa puhua.Näyttää kyllä niin suunnitellulta että jos hengen riistänyt niin varmaan tehnyt sen tosi hyvässä jemmassa ettei löydy..tosin tuo eväiden osto puhuu vastaan.Jos hukuttautunut niin ainakin tuo nahkatakki antaa hyvää lisäpainoa minkä jätti punaisen takin alle.siihenkin kyllä teoria että kun ruokaostokset täytti bussissa reppuun takki ei olisi mahtunut sinne enään joten jätti alle.
- niksimiksi
Onko kylmä sota jo ohi,silloin oli salainen eutanasia ohjelma,siitä on tehty tosipohjainen elokuvakin,Kovin epäilyttäviä nuo itäeurooppalaiset,mitähän se Nela on tehnyt virallisen työkuvansa lisäksi.
- miksiniksi
Ajat ovat muuttuneet,Isäni 70v sitten läksi kotoaan moneksi vuodeksi mielenosoituksellisesti salaa ilmoittamatta kun oli erimielisyyksiä kotona ,siellä kun oli kylmä äitipuoli ja joutui työorjaksi kotiinsa maatöihin, ilmoituksia ei tehty kenellekkään.
- ihmehommaa
Nuori nainen ei lähde lenkkikengissä ja leggingseissä Helsingin keskustassa sijaitsevaan start up -yritykseen töihin. Hän on kaikissa kuvissa todella laadukkaasti ja tyylikkäästi pukeutunut. Kyllä on silloin jo tiennyt menevänsä metsään. Kummallisen aikaisin sinne start uppiin mennään, jos kotoa lähtenyt jo 7 - 7.30. Päiväretkelle ei oteta kuin pieni eväs-ei muovikassillista. Outoa: valehtee töihin?, kutsuu vieraita-ei aiokaan olla kotona, ei vastaa miehen puheluihin.
- niksimiksi
Jos näette joskus humanoidin jonka piirteistä osa on samoja kuin Nelalla niin,arvatte ehkä mitä tarkoitan.
- niksimiksi
Oliko Nela narkkari,huumekätkö tai salakauppa nuuksiossa.Niissä piireissä on riskinsä.
- niksimiksi
Joku syyllinen pitää saada,jos ketään sopivaa ei löydy ehdotan toimittaja Ruben Stilleriä kun se itsekkin puhuu vähemmän vakavia.
- Iejjej
Niinpä. Televisio-ohjelmat ovat nykyään niin huonoja, että niistä ei saa muuta kuin päänsärkyä.
- Lostinnuuksio
Minä uskon Nelan päänsäryn johtuneen alkavasta aivoinfarktista, joka saattaa aiheuttaa sen, että ihminen käyttäytyy ja toimii itselleen täysin epätyypillisesti. Tämän alkavan sairauskohtauksen sekoittamana lähtenyt Nuuksioon. Taivaltanut siellä johonkin ja loppullinen tukos iskenyt vasta silloin. Nela mennyt tajuttomaksi ja menehtynyt, koska ei ole saanut pikaista hoitoa, jota olisi tarvinut selviytyäkseen elossa.
- epäuskottavaa
Sitä ennen kaivanut itselleen talvipesän josta kukaan ei löydä... ?
- lahikauppa
juu ja käynyt cittarilla ostoksilla ostamassa vähän energiapitoista ruokaa ja lähettänyt päivällä äidille viestin...Aivohalvaus syntyy yleensä äkisti. Yleisin oire on toispuoleinen toisen tai molempien raajojen toimintahäiriö. Mukana on usein puutumisia ja muita tuntohäiriöitä sekä puheentuoton vaikeutta (ks. «Afasia (aivolähtöinen puhehäiriö)»6). Riippuen infarktin paikasta voi esiintyä monenlaisia muitakin oireita, esimerkiksi roikkuva suupieli (ks. «Kasvohalvaus (Bellin pareesi)»7), näköhäiriöitä tai kaksoiskuvia, huimausta tai sekavuutta. Päänsärkyä ei yleensä ole.
- niksimiksi
Realistisin tähän saakka tuo edellinen
- omaintuitio
Ensi kertaa kun luin kadonneesta oli kuva ja oliko se nyt Kattiljäri kuvassa. Minä katsoin Nelan kuvaa kauan ja näin hänellä särkyneet silmät ja sitten taas katsoin sitä järvikuvaa. Myöhempinä päivinä ja viikona kun katselen Nelan kuvaa en näe enää samalla tavalla niitä silmiä. Se ensihavainto oli voimakas. Joten on vahvistunut minun käsitykseni: hän on viettänyt Nuuksiossa päivän, hän on odottanut pimeää ja sitten mennyt veteen.
- lahikauppa
näin uskon minäkin..ja tuo nahkatakki punaisen takin alla tuo mukavasti lisäpainoa..niin aikaisin tullut jo pimeää ettei oo montaa tuntia tarvinnut odottaa kun ketään ei näe.
- Halunnupoismiehenkansong
Unohtakaa jo se helvetin jankutus aivoinfarktista, ei oo saanu!! Ja tuollaset mettähullut jotka haluaa metsään, ne myös menee sinne! Ei pahalla! Ei oo mikään ihme jos ihminen lähtee vaeltamaan. Se on ihme, ettei oo vieläkään löydetty etelä suomen suositusta metsästä!!!??!
- Vapepa
..pimeä tulee klo 20.00 ja puhelin sammui keskiyöllä. Tuskin on vedessä ollut 4h päällä.
..päänsärky oli tekosyy, ei oire.
..ruokaa ei ollut muovikassillinen, tämän tietää kaikki etsintään osallistuneet (oli oleellista etsiä myös ruokapakkauksia ja vesipulloa)
..Nuuksion edellinen sieppaaja pääsi poliisilta karkuun kuten uhrikin. Poliisi ei halua paniikkia, mutta tekijä on luultavasti uusinut tekonsa.- lahikauppa
periaatteessa puhelintahan ei tarvitse ottaa mukaan jos hukuttautuu jätetty tahalleen kunnes akku loppuu.
- sattumianuuksiossa
Pyörin googlen kartalla katukuva-muodossa Kattilan bussipysäkin lähellä sijaitsevan punaisten talojen pihapiirissä. Siellä näkyy 3 ihmistä ja yksi auto, ihmisiä ei näe tarkasti, yksi on sisällä talossa auton vieressä ja hänellä on samannäköiset housut kuin Sergeillä eräässä Nuuksion etsintä-kuvassa. Toiset kaksi kävelevät peräkanaa ja sitten vain toinen näkyy talon päädyn sisässä, hänestä muistuu mieleen Nelan esimies. Ihminen jonka kanssa kulki, hänestä näkyi vain reppu, takkia ja jalat... takki oli punainen ja reppu harmahtava.
Mitä tämä tarkoittaa?
Onko kuvat syyskuu vuodelta 2011? Suomi täynnä samannäköisiä ihmisiä.- mystinen.ikkuna
Kuvat ovat tietysti kuvaushetkeltä. Tai sitten kyseiseen otokseen on auennut aika-avaruusikkuna ja näemme kuvassa hetken, joka vuonna 2011 oli vielä tulevaisuutta.
- sattumianuuksiossa
mystinen.ikkuna kirjoitti:
Kuvat ovat tietysti kuvaushetkeltä. Tai sitten kyseiseen otokseen on auennut aika-avaruusikkuna ja näemme kuvassa hetken, joka vuonna 2011 oli vielä tulevaisuutta.
Uskon tähän aika-avaruusikkunaan.
- uhfotasialla
Samat kuin Ulvilassakin, mikään luonnollinen selitys ei kelpaa...
- Tutkailijax
Olisiko Nelan entisellä tai nykyisellä työpaikalla joku mies, joka tietäisi Nelan katomisesta jotain?
Olisiko Nelalla ollut tapaaminen Nuuksiossa jonkun hänen nykyiseen tai aiempaan työelämään liittyvän miehen kanssa, mutta Nela ei sitä miehelleen halunnut kertoa, ettei mies turhaan tulisi mustasukkaiseksi?
Aviomies on voinut nukkua, kun Nela lähti töihin. Ei kaikkien puolisot herää, jos toinen töihin lähtee.
Poliisin kannattaisi tutkia, onko katoamispäivänä kukaan Nelan työelämästä tuttu tai puolituttu mies ollut poissa työpaikalta esim. aamupäivää tai koko päivää.
Eräs näkijä kirjoitti:
"Tämä Nelaan ihastunut mies on älykäs. Hän vaikuttaa olevan myös hyväntuulinen ja mukava, jopa leppoisalta vaikuttaa joidenkin mielestä. Tietyissä tilanteissa hänestä voi tulla esiin myös toinen puoli, mikä on raivokas, uhkaava, tunteeton, hän haluaa pakottaa toisen tahtonsa alle - asiat pitää mennä niin kuin hän tahtoo - valta jotenkin kiihottaa häntä. Hän on myös huono häviämään - psykopaatilta tuntuu.
Koska näkemishommissa on aina erehtymisen mahdollisuus, niin kannattaa huomioida, että ko. mies voi olla joku, joka ei ole Nelan kanssa samassa työpaikassa, mutta on työasioissa Nelan alunperin tavannut. Samainen mies on voinut laittaa ne tekstiviestit Nelan kännykästä."
Joku toinen "tutkija" kirjoitti:
"Olen tutkinut tietoja, ja saanut selville että Nelalla oli aiemmin työkaverina mies joka tsekkiläinen,
(hänestä löytyy nimikin nettikeskusteluista, en laita tähän),mutta vaihtoi eri firmaan. Käsitän että mies asuisi Turussa - outoa on se että hän lähti työmatkalle ulkomaille samana yönä,aamuyöllä, kun Nela katosi ja puhelimensa sammui puoleltaöin. Mies oli kirjoittanut twitteriinsä kello 3 yöllä matkalle lähdöstään. Eikö reitti ole ollut Helsinki- Vantaan lentokentälle juuri ohitse Nuuksion jos Turusta! Jotenkin tämä asia on minua vaivannut..
Olisiko ehdottanut tapaamista.. siksi Nela salannut Nuuksioon menon koska tapaaminen, joka voisi herättää muissa epäluuloja?
Toinen outo seikka.. geokätköjen etsintää oli juuri samana päivänä Nuuksiossa kun Nela meni sinne. Luin että joku tsekkimies Prahasta oli julkistanut löytöjään tuolta päivältä Nuuksiosta. Ilmeisesti siis eri tsekkimies, mutta tuntuu oudolle.. kun Nela on tsekki!
Voisivatko olla kavereita, jotain suunnitelmaa?"
Tsekki osais lähettää tekstarin Nelan mamalle maman kielellä.
Poliisin olisi helppo tarkastaa, mihin tsekkimies on matkustanut ja näkyykö hän lentokentän kameroissa yksin vai jonkun naisen kanssa, mutta Nelalla pitäisi olla väärennetty passi, jos hän olisi miehen mukaan lähtenyt.
Kai poliisi on jo tarkastanut lentokentän kamerat, löytyykö sieltä Nelan näköistä naista? Kenties peruukilla ja silmälaseilla varustettuna voisi onnistua, mutta ehkei sentään.
Jos olisin joku työkaveri tai tsekkimies ja syytön, niin toivoisinkin, että poliisi tutkisi, missä olen katoamispäivänä ollut ja mitä touhuillut.
Liittyisikö joku Nelaan ihastunut mies katoamiseen?- tämmöstänyt
Toi työkaverin lähtö voisi olla yksi syy koska kukaan ei käsitä mitä on tapahtunut. Sergein ja Nelan vanhempien ja Nelan esimiehen mukaan kaikki oli hyvin ti-iltana. Yön aikana/aamusta on täytynyt tapahtua jotain mikä muuttanut Nelan mielialaa jotta halusi lähteä Nuuksioon.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kadonneen-nelan-tyonantaja-yllattyi-stressipuheista-mikaan-ei-ole-viitannut-siihen/5313788
Se geokätköilijä voisi olla Nelan vanha tuttu Prahan ajoilta, vanha heila ehkä? Nela ei ole halunnut huolestuttaa Sergeitä jos vanha heila ottanut yhteyttä ja ehdottanut tapaamista ja juttelua Nuuksiossa ja Nela ajatellut että vanhojen aikojen takia tapaa hänet ja selvittää ehkä jotain asioita. Tämä nyt on pelkkää arvailua kun ei tietoa heidän asioista.
Tutkisin kummankin miehen liikkeet tarkasti.
- tarkemmatkuvat
Onko nelalla akne tai jokin ihosairaus kun noissa joissakin kuvissa kasvoissa näyttäis olevan jotain mitä nyt en osaa selkeesti selittää?
- 1-1-1
Osasit asian ytimeen tuossa katoamisessa! Voit soittaa poliisille tuosta huomiosta, oikeastaan se on velvollisuutesi.
- tarkemmatkuvat
Kysymykseni kuulostaa tosi tyhmältä,mutta en halua selitellä täällä sen enempää miksi kysyin nelan ihosta.Katoamiseen saattaa hyvinkin liittyä.
- ajattelenasiaa
Minusta olisi kaikkein loogisinta että hänellä on ollut tapaaminen Nuuksiossa, ehkä vaikkapa kello 11 tai 12, kävellyt jonnekin ja jossain ennen sitä..
Tämä selittäisi miksi salasi lähtönsä - ettei asia herättäisi epäluuloa. Ja miksi ei vastannut puhelimeen( tai ei saanut vastata). Joku entinen mieskaveri tai joku ihailija.. tai mikä vain syy.
pahimmassa skenaariossa joku joka koitui vaaraksi.. - Pauliinat
Luoja mitä höpinää.samoin m-infon puolella.Karhu tappanu,nähty Barcelonassa, mies murhaaja,kidnapattu ym ym.skeidaa.Eiköhän ihan ole pimeässä eksynyt,loukannut itsensä ja menehtynyt.Ei sen kummempaa draamaa!Löytynee nuuksiosta aikanaan.
- Paulipauliina
Eihä karhut tähän aikaan enään häiritte, mutta mitä tapahtui vikantekstarin ja puhelimen sammumisen välillä, puhelin sammui puolenyön aikaan, silloinko joku löysi Nelan? Tai huomasi viimeistään et puhelin pitää hävittää.
- voiollaniinkin
Lähtenyt uudelle reitille tai aikonut oikaista ja eksynyt ja/tai loukkaantunut. Valehtelu työpaikalle viittaa kylläkin tarkoitukselliseen katoamiseen.
- Eräirma
Oma arvaukseni on, että halusi pitää vapaapäivän ja kävi kaupasta hakemassa retkievästä. Oli stressaantunut ja halusi rentoutua metsässä. Jos piti itseään taitavanakin eräkävijänä, niin on voinut yksinkertaisesti olla varomaton (liian itsevarma) ja liukastua vaikka kalliolta eikä ole pystynyt soittamaan.
- näinuskon
Luulen, että Nela joutui johonkin onnettomuuteen Nuuksiossa, luultavasti veden varaan. Silloin joskus kun Karoliina Kesti katosi Tampereella, hän nousi suolammessa pintaan vasta n. kuukauden kuluttua katoamisesta. Puhelin sammui vuorokausi katoamisen jälkeen.
En usko Nelan miehen olevan murhaaja. Mies on varmaan soitellut Nelalle töihin, koska odotti häntä kotiin ja illalla heille oli tulossa vieraita. Etäpäivää tekevällä miehellä on myös enemmän aikaa puheluihin. Poliisi varmaan on pystynyt varmistamaan miehen puhelinkäyttäytymisen, ja että puhelin on ollut samalla alueella koko ajan. Voihan olla, että Nela ei ole vastannut miehelle koska on halunnut olla rauhassa, ja mieshän on uskonut hänen olevan töissä. - kylhänelossaon
Surullinen tapaus. Itselläkin menee kaikki päivät seuratessa tätä etsintää. Toivon että olisi hengissä ja ilmoittaisi itsestään-uskon näin olevan! Nyt on tullut jotain kuvalinkkejä pornokuviin-ja kauhea ajatella-mutta jos noin fiksu tyttö on saatu houkuteltua kuviin-niin häpeä paljastumisesta oli liian kova ja johtaisi varmaan työpaikan menettämiseen. Selittäisi senkin miksi aviomies on niin hämillisen näköinen kuvissa. Suunnistajana ja tottuneena luonnonkävijänä uskon vahvasti että Nela on hengissä mutta jossain muualla kuin Suomessa. Selittäisi senkin että puhelin viskattu roskiin...
- einekuvatole
Niissä kuvissa on ihan eri tyttö. Ne pornokuvat ei ole Nelasta. Kasvot täysin erilaiset.
- Nuuksija
Olisiko Nela kidnapattu Nuuksiosta? Itse en sinne naisena yksin lähtisi kuljeksimaan.
- Maantapako
Oliko häntä kenties Gang Stalkattu ennen katoamistaan?
- mikäsotkua
Nykymaailmassa kun tapahtuu vaikka mtä
- ihmisillä ku on kaiken maalman bsneksiä - laillisia ja vähän siltä väliltä rimaa hipovia - ekana omiin kokemuksiin vanhana mummuna aattelisin kiristyst, sieppausta ja kenties kostoa jonkun porukan toimesta
- ei ole pitkäkään aika kun lähipaikkakunnalla omasta autostani oli kadonnut mun punainen reppu tavaroineen ja jonkkin ajan kuluttua harmaa reppu, jossa
sisareni lahjoittama samanlainen punakirjava ulkoilutakki ja housut
- kylmät väreet hiipi pitkn selkää kun aiemmin jossain uutisoinnissa kerrottiin tien varresta löytyneestä naisvainajasta - just hänenkin vaatetuskuvauksen takia kun aiemmin kesällä ulkoa pyykkinarulta multa oli kadonnu mustat farkut ja pari punaista puseroa ja vaalea neule - kirppariryysyjä, ei silleen arvovaattei - mutta arjessa käyttökelpoisia ulkoilu- ja työvaatteiksi
- en epäile toki Nelaa mistään varkauksist mutta ennestään on tietoa ja kokemuksiakin nuorison railakkaista kemuista ja toilauksista - joista todella
hauskuus kaukana kun juovuksissa ja aineissaan örveltävät.
Hyvinkin tuttua varsinkn urheilu- ja musiikkipiireissä/- ryhmissä.
Ikävää voi olla myös että vanhuksilta katoavat pankkippaperei ja varat, j otka
kenties sijoitettu huuhaa-yritysten myöhemmin todettuna konkkakypsäin yritysten arvottomiin osakkeisiin, osa suomalaismummuista on aina kaikkien
konkkien maksumiehiksi nimetty - hyväuskosina typeryksinä
- ei silleen arvoa hissu hiirulaisina edes " seraljien ryöstöissä" kuin intialaisteriisikaupoissakaan joissa kulki kokaiinieriä kuin hedelmäerissäkin ihan lähikauppooihin asti "kuivike-erinä" ja espajanlaisirtokarkeissakin tuliaisina lapsille - oikeasti vain ihmetteli outoa oloaan niin aikuisetkin kui lapsetkin. Rääviä ja törkeätä touhua järjestäytyneen rikollisuuden toimesta? Osa porukasta ostettu olemaan hiljaa, osaa tuunataan uuteen uskoon kui vanhoja
ryysyjäkin? Kaikenmaailman bisneksistä ja "bisnesten" bisneksistä
- vaikenemalla ehken joskus joku henkensä säästää muiden joutuessa uhreiksi - toivon silti Nelan löytyvän hengissä jostakin vaikken henk.koht. tunnekaan. - kysymyksi.ä
Löytääkö sukeltaja ruumiin vedestä... Todennäköisesti. Liekö kyseessä henkirikos, itsemurha vai onnettomuus...
- murhaajiavapaalla
Ihan varmasti henkirikos jos tuolta löytyy hukkuneena. Ihan varmasti oli henkirikos Kestinkin tapauksessa. En usko vahinkoihin enkä itsemurhiin näissä.
- murhattuoli
Itsemurhattu , onneksi ei vienyt muita mukanaan vai luuletko että sille linja-auton keulaan ajaneellekin tuli joku vika autoon, niin varmaan.
- jatkavaanhölmöilyä
murhattuoli kirjoitti:
Itsemurhattu , onneksi ei vienyt muita mukanaan vai luuletko että sille linja-auton keulaan ajaneellekin tuli joku vika autoon, niin varmaan.
Se autolla ajo oli täysin eri asia.
- murhattuoli
Ja junan allekin joku tyrkkää nuoria naisia/tyttöjä vai koukkaako se juna?
- tiedoksisulle
murhattuoli kirjoitti:
Ja junan allekin joku tyrkkää nuoria naisia/tyttöjä vai koukkaako se juna?
Nuuksiossa ei kulje junia.
- ihankototta
tiedoksisulle kirjoitti:
Nuuksiossa ei kulje junia.
Eikö naiset missään muualla enää tee itsemurhia?
- Kknbdjj
Jos henkilöllä on mukanaan useita metrejä nailonsiimaa, pyykkinarua ja kuormahihnaa tms. ja hän menee kenellekään ilmoittamatta syrjäiseen korpeen hiljaisen salojärven rannalle eikä tule sieltä enää takaisin, niin enemmän tämä alkaa vaikuttaa omaehtoiselta katoamiselta.
Mutta on onnettomuuskin mahdollista. Esim. jos on onkiessa tai rannalla istuessa liukastunut kaltevalta rantakalliolta veteen, eikä pääse jyrkän kallioseinämän takia kiipeämään rantaan. Silloin reppu ja puhelin voivat löytyä maalta.
Hyvin surullista molemmissa tapauksissa. - siirappi2356
Voisiko tuo 2kpl kuormahihna=2kpl Luomulimua
- kauppalista
Mistä olette tempasseet nelan ostoslistan?
- niksimiksi
Vain murhaaja tietää
- basillihiiri
siinä listassa lukee mielestäni 2 kuormahihnaa.mutta kun on käsin kirjoitettu niin veikkaan että ne on otettu kotoa mukaan.
ja esim biltemasta sivuilla menee ensin vapaa-aika---->polkupyörät---->lisävarusteet
sieltä löytyy....
http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Polkupyorat/Lisavarusteet/Lastaaminen-ja-sailyttaminen/Kuormahihnat-2-kpl-2000031671/
nela harrasti pyöräilyä joten sopii kuvaan....kuormahihnaa siinä lukee...nii.- ökjlkhlkhlkh
https://www.dropbox.com/s/fwqxlggbcx0zncb/Screenshot 2015-09-28 18.07.53.png?dl=0
en tiedä toimiiko - aikahuonosti
ökjlkhlkhlkh kirjoitti:
https://www.dropbox.com/s/fwqxlggbcx0zncb/Screenshot 2015-09-28 18.07.53.png?dl=0
en tiedä toimiikoEtsijöillekö annettu laput mitä tavaroita etsiä? Selvästi vaikuttaa, että jossain aikonut olla pitempään jos aikonut onkia ja pestä pyykkiä. Harmi kun ei saa selvää mitä lukee ennen onkia, voisi olla kuormahihnaa. Eikö kuvaaja tiedä mitä lukee?
- pupse
Toimitusjohtajalla ei kyllä ole myöskään puhtaat jauhot pussissa. Jossain kohtaa sukset menneet ristiin.
- joopahanjoo
Jollakin tyhmemmän puoleisella naisihmisellä taas mielikuvitus lentää ja femakon raivo sumentaa järjen.
- valemeedionäkijä
Nela on löytänyt salaisen lemminkäisen luolan ja kuormahihnan avulla halusi laskeutua tutkimaan sitä. Näin unta että Nela kulki luolan suuaukolle päin, luolan pohjalla oli vettä nilkkoihin.
Tai sitten hihna oli ryöstösaaliin piilotusta varten, tai majan rakennusta, tai nukkumiseen puusta roikkuen. Tai kiipeilyn apuna. Vai olisiko se ollut juomalitra? - kummajuttu
Minusta on kummallista että ei etsitty sieltä missä viimeinen puhelimen signaali, vaan tosiasiassa vain lähtöalueen ympäriltä viitisen neliökilometriä! Sergei luopui äkkiä etsinnöistä. Jos minun läheiseni katoaisi 50 kilometrin korpeen, etsisin koko alueelta ja en voisi jättää asiaa sikseen. Hänhän voisi olla vaeltanut kauas,eksynyt, ja vaikkapa elossa loukkaantuneena!
Poliisi samoin lopetti etsinnän... tutkimatta on suuri osa Nuuksion alueista, myös vesialueita, soita jne!- mikseihuutohakua
Ihmetytti myös ettei Sergei huudellut Nelaa kun etsi, totesi että se on jo myöhäistä. Olisi voinut olla elossa vielä, on ihmiset pidempäänkin sinnitelleet.
- taisittenkuvittelen
mikseihuutohakua kirjoitti:
Ihmetytti myös ettei Sergei huudellut Nelaa kun etsi, totesi että se on jo myöhäistä. Olisi voinut olla elossa vielä, on ihmiset pidempäänkin sinnitelleet.
Hämää Sergein elekieli, mutta siitä on vieraan paha tehdä mitään kunnollisia päätelmiä. Ristiriitaa ja jotain peiteltyä.
- Idjjn
Kuvitelkaa itsenne tilanteeseen, jossa vastavihitty puolisonne on oudosti kadonnut maassa, jossa ette ole vielä asuneet montaa vuotta. Yritätte epätoivoisesti hakea apua ja mahdollisuuksien selvittää itsekin raskasta asiaa.
Toimitte koko ajan voimienne rajoilla ja monenlaisten ristiriitaisten odotusten keskellä. Annatte urheasti lausuntoja kielellä, joka selvästikään ei ole äidinkielenne, sanoja ja ilmauksia miettien. Koko ajan on tunne, että elämä on kääntynyt lyhyessä ajassa aivan vituralleen.
Näin itse tulkitsisin parin minuutin haastattelupätkän nähneenä ja toisessa kulttuurissa kasvaneena. - yritänytpäättää
Ensin etsii liikaa ja sitten ei tarpeeksi. Ei se elossa enää ole jos loukkaantunut eikä pääse liikkumaan, jos piileksii, turha etsiäkään.
- kaikkiovatepäiltyjä
Idjjn kirjoitti:
Kuvitelkaa itsenne tilanteeseen, jossa vastavihitty puolisonne on oudosti kadonnut maassa, jossa ette ole vielä asuneet montaa vuotta. Yritätte epätoivoisesti hakea apua ja mahdollisuuksien selvittää itsekin raskasta asiaa.
Toimitte koko ajan voimienne rajoilla ja monenlaisten ristiriitaisten odotusten keskellä. Annatte urheasti lausuntoja kielellä, joka selvästikään ei ole äidinkielenne, sanoja ja ilmauksia miettien. Koko ajan on tunne, että elämä on kääntynyt lyhyessä ajassa aivan vituralleen.
Näin itse tulkitsisin parin minuutin haastattelupätkän nähneenä ja toisessa kulttuurissa kasvaneena.Kaikki on otettava huomioon, ei aviomiestä voi jättää epäilyksien ulkopuolelle vain sen takia että on aviomies eikä synnyinmaassaan.
- lierkki
Ruotsin kielellä puhuminen sai miehen hermostumaan samassa bussissa matkustaneeseen naiseen niin, että mies alkoi kuristaa naista.
Vuonna 1985 syntynyt mies oli käynyt istumaan bussissa kahden naisen taakse. Naiset puhuivat keskenään ruotsia.
Ruoholahden kohdalla kyytiin oli noussut kolmas nainen, joka jäi seisomaan käytävälle ja ryhtyi keskustelemaan kahden muun naisen kanssa. Keskustelu käytiin ruotsiksi.
Länsiväylän kohdalla mies alkoi yllättäen kuristaa edessään istuvaa naista, jonka taju alkoi hämärtyä. Nainen oli pudonnut penkiltä lattialle ja roikkunut välillä huivinsa varassa miehen yhä kuristaessa tätä. Mies laski otteestaan irti vasta, kun ulkopuolinen puuttui asiaan. Vielä viimeiseksi mies otti naisen aurinkolasit tämän päästä ja väänsi ne rikki.
Pahoinpitely tapahtui Helsingistä Espooseen matkalla olleessa bussissa kesällä 2013.
Syyksi kuristamiselle 30-vuotias kertoi ärsyyntyneensä kuullessaan ruotsin kieltä ja syöneensä huonosti. Hän kertoi myös ärsyyntyneensä bussiin nousseen naisen seisomisesta käytävällä, mutta ei voinut huomauttaa tälle asiasta, koska ei osannut ruotsia.
Tämän seurauksena hän tarttui edessään istuvaa naista huivista.
Kuristuksen kohteeksi joutunut nainen kertoi oikeudessa saaneensa kokemuksesta pahoja pelkotiloja ja luuli pahoinpitelyn aikana kuolevansa. Nainen ei uskalla enää puhua bussissa ruotsia ja kertoi karttavansa kyseistä bussilinjaa.
Espoon käräjäoikeus jätti viime viikolla miehen tuomitsematta rangaistukseen mielentilatutkimuksen valmistuttua. Mies oli mielentilatutkimuksen mukaan syyntakeeton, mutta ei mielisairas, ja määrättiin pakkohoitoon.
Miehen syyksi luettiin kolme pahoinpitelyä sekä kaksi virkamiehen vastustamista. 30-vuotias määrättiin maksamaan useiden tuhansien eurojen edestä uhreilleen korvauksia kärsimyksistä.
Tuntemattomaan kohdistunut pahoinpitely ei ollut miehen kontolla ensimmäinen.
Viime vuoden huhtikuussa 30-vuotias oli pelästyttänyt pyörällä liikkuneen tuntemattoman naisen sanomalla tälle yllättäen ”pöö”, tarttumalla hiuksiin, kaatamalla maahan ja lähtemällä raahaamaan naista nurmikolle, jossa oli alkanut lyödä uhriaan kasvoihin.
Saman vuoden lokakuussa mies oli käynyt tuntemattoman naisen kimppuun yllättäen, lyönyt tätä nyrkeillä kasvoihin ja repinyt hiuksista.
Mies myönsi teot, mutta väheksyi joiltain osin aiheutuneita vammoja.- onkohanvapaalla
Jos se vanha nainen joka purettaa naisia rakillaan on käskeny rakkinsa hyökkäämään Nelankin kimppuun, kuollut ja vienyt ruumiin autollaan pois. Hulluja riittää.
- spekuloija
Missä mies oli kun Nela lähti aamulla kotoaan, nukkumassa vai töissä? Hän ei osannut kertoa vaimonsa aamutoimista juuri mitään.
Itse olisin nukkumassa olleen miehen herättänyt ja kertonut lähteväni Nuuksioon ihan jo itsesuojeluvaiston mukaan; jotain voi aina sattua varsinkin jossain korvessa. Ehkä Nela kaipasi omaa aikaa ja rauhaa, mutta typerää silti olla ilmoittamatta kenellekään.
Ihmetyttää myös se että poliisi ei edelleenkään ilmeisesti pidä rikosta todennäköisenä. Alusta asti on henkirikos vaikuttanut hyvinkin todennäköiseltä. - ajateltuaniasiaa
Jos Nela löydettäisiin järvestä ja se näyttäisi putoamiselta tai liukastumiselta kalliolta rinkka selässä, mikään ei todista etteikö joku olisi työntänyt väkisin hänet alas eli kyseessä voisi olla murha, joka lavastettu onnettomuudeksi.
- Lknnifn
Olisi ainakin aika sattuma, jos Nuuksion järveentyöntelijät sattuisivat samana päivänä saman syrjäisen korpijärven rannalle, jonne toinen menee pyykille tai onkimaan naruineen ja nylonsiimoineen..
- skjdjducksd
Se olisi yksi selitys sille tosiasialle, ettei paikalta ole löydetty mitään retkeilyyn viittaavaa tavaraa. Eikä olisi myöskään eka kerta konstina että olisi hukutettu eli olisi murha. Videolla kysyttiin että miksi kännykkä ei smammunut heti kun jos olisi veteen joutunut...Kyllä tässä alkaa väksinkin tuntumaan siltä että tässä mättää ja pahasti.
- saaitsensätappaa
Harvemmin omasta halustaan kadonneet ainakaan heti henkirikosen uhriksi joutuu.
- dffsf
Ei olisi eka kerta että etsintöjä olisi harhautettu.
- Jehhbbhu
Siksi ei kai annetakaan tietoa kaikista mukana olleista tavaroista ja puhelimen merkistä. Valitettavasti on ihmisiä, jotka tehdäkseen itsestään tärkeitä tai ilkivaltasyistä etsintöjä harhauttaakseen saattavat levittää metsään samanlaisia tavaroita.
Vapaapalokuntalaisetkin ovat sytytelleet tulipaloja. Sitten ovat itse olleet innokkaasti mukana sammuttamassa niitä. - ihmejagumma
Tampereella oli tapaus jossa oikein kunnolla väännettin tutkimuksia väärään suuntaan, tarkoitushakuisesti, erään toimintaa ihmettelen vieläkin.
VPK:ssa on ollut iät ja ajat sellaisia tulipalosta nauttivia, mutta nykyisin jos jää kiinni pyromaani touhuista niin sellainen heitetään heti pois palokunnasta.
Oma lukunsa on taas nämä jotka käy kyttäämässä jokaisen palopaikan missä palokunta käy, kummaa kun jokus saa kiksejä toisten vahingosta.
- nuuksiossa
N.50% busseissa on kamera. Kolme kameraa jotka kuvaavat videokuvaa, asennettu kuvaamaan ovia.
Toivottavasti ratkeaa pian Nelan kohtalo - Jarkko.H
Puhelin ei sammu jos tippuu suonsilmään ja puhelin jää sopivasti puristuksiin takintaskuun.
Narua on miltei jokaisella vaeltajalla vakivarusteena ja tod.näk pyykkipojat vain unohtuneet reppuun.. ..arvailua tämäkin!- aiunohtuneet
Ja kuka ne näki, eiköhän ole ostanut kun tiedossa.
- eitunneseutuako
Hesarissa 15.9.2015
tietoa siitä että Nelalle nuuksio on tuttu paikka. - pohtikalevi
Jos aikoo päänsäryn takia mennä lääkäriin, luulisi että kyseessä on kova särky tai pitkään jatkunut. Miksi karkaisi jos vasta on mennyt naimisiin?
- russiarussia
Taisi tulla katumapäälle matkalla.
- ajateltuaniasiaa
Tulee sekin ajatus että jos on ollut kotona rankkaa riitaa ja Nela lähtenyt pakoon jo yöllä tai edellisenä iltana? Ei ole uskaltanut mennä kotiin, vaan käväissyt kulmilla katsomassa voisiko mennä, mutta mies ollutkin kotona( vaikka valo ikkunassa)ja Nela ei ole voinut mennä vaihtamaan työvaatteitaan jne. Ajatus paosta tulee väistämättä mieleen.
Toinenkin seikka - kukaan ei ole puhunut kultaryöstöön liittyneestä naisvalokuvaajasta samassa paikassa missä saalis heitettiin veneeseen. Jospa jotain kiristystä liittynyt asiaan tms? Em. asiat eivät liittyne toisiinsa, kunhan totean. - Nuuksionkävijä
Helppo reitti ilman karttaakin olisi kulkea Kattilasta suoraan etelään Haukkalammin ohi Holma-Saarijärvelle. Matkaa 4-5 km. Siinä sopiva paikka pitää taukoa, mietiskellä asioita ja lähettää tekstari äidille. Ympärillä korkeita mäkiä, joille aurinko illalla laskiessaan lähettäisi viimeiset säteensä. Syksyn raikas viileys. Vielä voisi palata Haukkalammen luontotuvan kautta pois.
Jos Nelan jäljet päättyvät Pitkä-Saarijärveen, jokin on saanut hänet lähtemään Haukkalammen ja kotimatkan sijasta toiseen suuntaan, syvemmälle erämaahan.
Eksyminen suunnasta illan hämärtyessä? Vai lopullinen päätös lähteä illan lempeässä viileydessä etsimään sopivaa paikkaa ja tapaa sille, minkä takia hän oli metsään tullut? Tyhjää reppua ja puhelinta ei silloin enää tarvita. Ne voivat olla missä tahansa.- Nuuksionkävijä
En hämmästyisi, jos Nela itse löytyisi Pitkästä Saarijärvestä hukkuneena ja reppu ja puhelin satojen metrien päästä etelämpää metsään peiteltynä Holma-Saarijärven ja Ympyrkäinenlammen maastosta.
Ympärillä on mäkiä, joilta puhelin on voinut ottaa viimeisen yhteyden linkkimastoon. Kätellä ja sanoa hyvät yöt ennen sammumistaan keskiyöllä. - Jyjhhvgg
Äsken tulleiden uutisten mukaan järvestä on jotain löytynyt. Koira näyttää olleen oikeassa. Ehkä tapaus alkaa nyt selvitä.
- eilöytynyt
Voi haistaa jotain muuta, mutta ei välttämättä löydy vaikka olisikin.
- kauheaajatus
Entäs jos on täyttänyt tyhjän repun kivillä ja hypännyt järveen?
- lastenmehuretki
Nuori nainen ei lähde yksin! metsäretkelle, kun aviomiehelläkin on etäpäivä.
Tämä nainen oli fiksu, hän olisi jättänyt jäähyväisviestin ainakin äidilleen.
Tyhjä brandypullo ja oksennus-sekä naisen meikinpoistolaput siinä päällä?löytyivät katoamisen jälkeen. Liittyykö.
Rinkka ja känny viety Ämmässuon kaatopaikalle.
Uskon että poliisilla jo tieto tapahtuarmista mutta odottavat että tekijä paljastaa itse itsensä. Murhainfon sivuilla oli tiist. aamulla 5.06 kuva jossa selvästi näkyi että Nelaa oli vastassa mies siellä pysäkillä. Kuva on poistettu eilen päivällä....
Harmittaa kun tämä katoaminen on koko ajan mielessä-3 viikkoa-jatkuvaa netin selaamista...- lapseteifiksuja
Naiset juurikin haluaa usein harrastaa yksin ja tuskinpa se metsäretki pääasia ollut. Pyykkinarua ja pyykkipoikia voisi käyttää vaikka laavun tekoon, kevytpressu repussa ei paina paljoa eikä vie paljon tilaa, liekö kuitenkaan omistanut sellaista, tuskin ostanut. Olisi helppo naamioidakin oksilla. Makuupussiakaan tuskin ollut, mutta ehkä aikonutkin vaan tappaa itsensä lääkkeillä tai hukuttautua. Yhtä hyvin voi elää mukavasti jossain mökissä tai vaikka ulkomailla.
Ja mitenkähän ne muut naiset ovat eronneet fiksuudessa, jotka tappaneet itsensä jättämättä viestiä.
- pahaltatuntuu
Minun on vaikea uskoa että nela olisi tehnyt itselleen jotain, tuntuu vaan siltä että jos kuoleena löytyy niin syyllinen on sitten joku muu.
Toivottavasti löytyy kuitenkin elävänä,onkohan ne luolastot ja muut onkalot tutkittu kunnolla. - mimmo
Olen edelleen sitä mieltä, että Nelan edellinen miessuhde olisi tutkittava. Mustasukkaisuus on paha sairaus. Jos naista ei ole maanpinnalta löydettyeikä löydetä vesistöistäkään, niin löytynee exän surmaamana matalasta haudasta.
- vhimds
Olikohan noilla alueilla niitä lennokkitestauksia
- tämmönen aatos tuli mieleen jostain uutisesta, joka kertoi jonkin rysäyksen pihastaan kuultuaan asukkaan mennessä katsomaan - ilmasta oli rojahtanut 10 kg huumepaketti tontilleen ja hajoittanut koirankopin.
Voiko ne oikeasti siepata ja kuljettaa mös ihmisiä? - igajgagoaui
Pari keskustelua:
http://keskustelu.anna.fi/threads/mistae-loeytyy-kadonnut-nela.2012485/
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=7&t=19421&start=4725
Karttoja:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?e=363635&n=6681340&scale=150000&tool=siirra&width=600&height=600&lang=fi
https://www.google.fi/maps/dir/60.2522189,24.5900145/Pitkä Saarijärvi, Vichtis/@60.2823298,24.4471689,12z/data=!3m1!4b1!4m9!4m8!1m0!1m5!1m1!1s0x468deeec3ebeb083:0x64c0ff67a0e184a1!2m2!1d24.484665!2d60.3067438!3e2?hl=en
https://www.google.fi/maps/place/02820 Haukkalampi/@60.3123092,24.5125337,15.01z/data=!3m1!4b1!4m2!3m1!1s0x468deef971dba003:0x7e291434b1df708e?hl=en
http://alibi.fi/alibin-parhaat/kadonneiden-etsija-reino-savukoski - Erämiehet-metsässä
Yks juttu, mikä itselleni sattui kukuljärven luontopolulla oli se, että kun harhauduin reitiltä keskelle metsää, niin siellä olikin täydet "sotaleikit" meneillään ja miehillä armeija tyyliset asusteet päällä. Muutama tyyppi karmaisi selkärankaa. En haluaisi noiden kanssa joutua yksin keskelle metsää. En tiedä mitä treenasivat mutta eivät olleet armeijaa tai poliisia nähneetkään. Mietityttää ettei vain jollain tälläisellä yksinäisellä erämiehellä olisi naisenkaipuu mennyt hieman ylitse. Kerran ajaessa yöllä kotiin, näin takapeilistä, kun kaksi kommando asusteisiin pukeutunutta miestä juoksi tien yli. Yksin en metsään Suomessa enää menisi.
- voivoisentään
Et skalla mennä yksin mihinkään ja ehkä ei pitäisi laskeakaan, parempi olla pari hoitajaa mukana.
- airsoftaajiako
Saattoivat olla muovikuulakommandoja, eli realististen sotapelien harrastajia.
- Mietityttäävain
Aviomies sanoi ettei Nela ainakaan Nuukisoon olisi mennyt, miksi hän sinne olisi mennyt ja kappas sinne oli mennyt, nyt sanoo ettei Nela sinne suosikkijärvelle olisi mennyt ja kappas sieltä on koira vainunnut jotain...?
Itse kyllä toivon ettei löydy järvestä kuolleena, vaan olisi elossa jossain, terveenä ja voimissaan jne. - Rutiköyhä
Kirjoitin tänne jo aiemmin( löyty ketjusta) että hukkunut. Miestä pitäisi kuulustella tiiviimmin.
- VaihtoehtojaOn
Oliko esimies töissä koko päivän, tunsiko Nela tsekkiläisen geokätköilijän, onko Nuuksiossa työskenteleviä miehiä tai asuvia miehiä, jotka voisivat tilaisuuden tullen tehdä pahaa? Onko aviomies rehellinen? Kuka oli työkaveri joka muutti toiseen kaupunkiin, liittyykö Nelan katoamiseen? Onko Nelalla kateellinen/mustasukkainen naistuttu?
Suuttuiko aviomies kun Nela oli tiistai-iltana sopinut reissun työkavereiden kanssa työasioissa, tuliko siitä riitaa ja Nela halusi vapaapäivän miehistä yksinään, mutta aviomies tai joku seurasi ja tuli tappelu ja Nela kuoli/Nela siepattiin?
Halusiko Nela vain yksin stressinpurkuaikaa, koska oli miehensä kanssa viikonlopun reissulla stressannut jotain asioita, ja koska ei stressi purkaantunut aviomiehen kanssa? - 54655
Edellisen linkki ei toimi!
Tässä etsintöjen lopetustieto.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/mtv-uutiset-seuraa-nelan-etsintoja-nuuksiossa-etsinnoissa-mukana-rajavartiolaitos/5336516 - GRRRR-R
Tahallinen katoaminen voisi olla kyseessä, mutta kun aina pitää pimittää tietoja tutkinnan vuoksi on paha mennä veikkaamaan.
- yksivaihtoehto
Tsekkien "supo" tsepo? solutti Nelan Sergein vaimoksi. Petroskoin matkan aikana Nelalle ja tsepolle selvisi ettei Sergei olekaan se Sergei Utkin https://twitter.com/usv1980, ja määräsi Nelan vetäytymään tehtävästä.
Tai sitten venäläiset halusivat netin täyteen jonkun toisen sergei utkin nimisen juttuja.- Hvvhe
Tai sitten olivat vain ihan tavallisia vaihto-opiskelijoita. Samanlaisia kuin Suomestakin lähtee maailmalle.
Syntyy romansseja, yritetään perustaa perhettä ja hankkia toimeentuloa, mikä on maahanmuuttajalle aina hankalampaa ja stressaavampaa kuin kielen osaavalle paikalliselle, jolla on perhe ja suku vieressä ja tukena.
- JaakkoNelonen
En luota Suomen poliisiin enää yhtään Auerin tapauksen jälkeen. FBI lähtee katoamisissakin siitä että puolisoa epäillään ensin. Onko tässäkään sitä tutkintalinjaa edes käyty läpi? Tarkistettu puolison alibia? Vai onko taas sinisilmäisesti uskottu kaikki? Median mukaan hän soitti ensin satamiin ja lentokentille. Pikkasen outoa jos näin on. Puoliso jos ei mitään tiedä ja on huolissaan soittaisi ensin varmaan sairaaloihin. Aluksi kai sanoi että Nuuksioon ole mennyt. Sitten että ei löytäisi edes tuonne järvelle mistä etsittiin. Koko ajan johdetaan harhaan? Liittyykö kultaryöstä tähän? Kadottiin yöksi Nuuksioon, sitten melomaan. Kadottiin ja kumppanit soittelee satamiin ettei häivytä maasta saaliin kera.
- arpapeliä
Kaikki vaihtoehdot mahdollisia, paitsi en usko itsemurhaan, en onnettomuuteenkaan.
Kukaan ei ole ottanut huomioon seikkaa että työpaikalta valehdellaan. Ei ole todisteita tekstiviestien sisällöstä. Päänsärkyväite voi olla valhe. Tiedetty tai sovittu jonkun kanssa Nuuksiosta.- joopahanjoo
Kaikki vaihtoehdot mahdollisia, paitsi ne todennäköisimmät. Kannataisikohan sinun hakea hoitoa vainoharhaisuuteesi.
- arvelija
Nela on päänsärkyyn vedoten päättänyt ottaa omaa aikaa. On halunnut rentoutua luonnossa ja tehnyt sen mahdollisimman vähin äänin. Ei halunnut Sergeyn tietävän, jotta saisi rentoutua rauhassa päivän. Kaikki ollut hyvinn klo 14.30 asti. Sitten on ainakin tapahtunut niin että puhelin ja Nela eivät enää ole olleen yhdessä. Muuten hän olisi soittanut apua eksyessään ja puhelinhan sammui vasta puolenyön aikaan.
Erikoista on se, ettei puhelintakaan ole löytynyt jos ovat siis erilleen joutuneet. Tuskin lammen syvyyksistä Nelan puhelin voisi vielä mastoon ottaa yhteyttä... Nelan piti olla kotona klo 18 tai 19 koska vieraita oli tulossa. Siispä jotain on pitänyt sattua vielä valoisaan aikaan. Muutenhan hän olisi soittanut ja sanonut että olen eksyksissä, tulkaa auttamaan.
Koska mitään mikä kuuluu Nelalle, ei ole löytynyt, uskon että hän on joutunut henkirikoksen uhriksi. Jos karhu olisi hyökännyt, jotain olisi jäänyt merkiksi. Mihin karhu olisi raahannut uhrin niin ettei löydy jälkeäkään? Ihminen voi kadota mutta jos olisi pudonnut lampeen niin puhelin olisi sammunut? Jos joku hullu hyökännyt, eikö kukaan todellakaan ole nähnyt mitään?
Mutta siis, Nela lienee piilotettu niine hyvineen maastoon. Tai sitten on jo kaukana ulkomailla uuden elämän aloittaneena? - JaakkoNelonen
Itsemurhasta. Hmm oli eräs hyvän sarjan Columbo-jakso jossa henkilö murhattiin ja lavastettiin itsemurhaksi murhaajan toimesta. Pahaksi onneksi tuo murhattu oli kuitenkin ehtinyt varata ajan hammaslääkäriin ennen kuolemaansa juuri seuraavalle viikolle. Columbo tästä päätteli ettei kukaan itseään murhaava tekis niin. Tässä on sama keissi. Ei kukaan osta eväskasseja ja varusteita vain tappaakseen itsensä. Kaikki viittaa henkirikokseen. Nuuksiossa oli jo ennen yksi kaappauskeissi oliko viime vuonna? Siellä liikkuu kaikkea porukkaa. Jos ei aviomies niin muu. Yksin metsässä nainen niin moni saa päähänsä et tilaisuus on tullut. Siksikin naurettava tää Suomen poliisin "mikään ei viittaa rikokseen" -linja. Eli annetaan mahdolliselle murhaajalle aina maksimaalinen pakoaika ja pakomatka. Lähdetään ennemmin siitä että nuori nainen saa sarauskohtauksen. Eikö se oo tilastollisesti pikemmin epätodennäköisintä? Tai että kokenut eränkävijä kaatuu kalliolta alas. Vain koska murhaajaa ei ole nähty itse teossa niin "mikään ei viittaa" siihen.
- huihaihuihui
Kasen käsikirjoituksessa on aukkoja, onnettumuus, sairaskohtaus, väkivalta.
Itse suljen pois eksymisen olihan henkilö urheilullinen tottunut metsännuuksionkävijä.
Kaikki kyllä vittaa siihenkin ettei ole Nuuksiosta poistunut, ainakaan omaehtoisesti.
Koska mitään retkitavaraa ei ole löytynt, tosi kumma juttu. - tänäänköjoselviää
Valehteli menevänsä lääkäriin päänsäryn takia. Kun päänsärky, ei pakkaa tavaroita rinkkaan, ostele viinereitä, ajele edestakaisin julkisilla (mä saan kulkemisesta julkisilla päänsäryn). Kadonneista kissoista laitetaan kuvia tolppiin-mutta ei kadonneesta fiksusta naisesta. Nyt on ollut pari viikkoa hiljaista. Mitään tietoja ei ole enää annettu.
Jos nainen olisi jossain niin kyllä ilmoittaisi. Nykymaailma on niin pieni että kadota ei voi jäljettömiin. Ja miksi katoaisi? MIssä on räpiköivä meloja Töölönlahdelta kellosaaliineen....Nuuksion järvestä ei varmaan haluta valoisaan aikaan nostaa mitään kun rannalla paljon kuvaajia-taitaa siellä jotain olla kun paikalle tuotiin poliisitkin?- onhanpäättelyä
Nelastahan on ollut melkein joka lehdessä kuvia harva se päivä, kissoista ei juuri koskaan, eikä ainakaan poliisien toimesta.
- Outotapaus
Sen mielikuvan perusteella minkä uutisoinnin kautta on saanut, niin Nelaa on vaikea mieltää itsemurhakandidaatiksi tai toisaalta sellaiseksi ihmiseksi, joka piilottelisi tahallaan kolme viikkoa ilmoittamatta kenellekään.
Tietenkin onnettomuus tai vieraan ihmisen tekemä henkirikos on mahdollinen, mutta olisi melkoista sattumaa, jos sellainen tapahtuma olisi käynyt juuri tällä kerralla, kaiken muun outouden päälle. Tarkoitan että nyt ei ollut kyseessä tavallinen viikonlopun luontoretki, vaan vähän spesiaalimpi tapaus, missä Nela on oudosti keskellä työviikkoa lähtenyt metsään ilmoittamatta kenellekään.
Luontevimmalta vaihtoehdolta tuntuisi henkirikos, jossa asialla on ollut Nelalle tuttu ihminen.- kerrotarkemmin
Millainen on tyypillinen itsemurhakadidaatti, miten Nela poikkeaa heistä?
- Outotapaus
kerrotarkemmin kirjoitti:
Millainen on tyypillinen itsemurhakadidaatti, miten Nela poikkeaa heistä?
Mieltäisin "tyypilliseksi itsemurhakandidaatiksi" ihmisen, joka on syvästi masentunut, vaikeuksissa ja/tai jostain syystä väsynyt ja kyllästynyt elämänsä. Voin tietysti olla väärässä sen mielikuvan kanssa minkä olen saanut Nelasta uutisointien kautta, mutta päällisin puolin vaikuttaa, että hänellä on ollut asiat melko hyvin elämässä.
- voinuttapahtua
On niitä henkirikoksia ennenkin tapahtunut naisille jotka liikkuvat yksin, ja joillekin jopa muuttomatkalla, Nela ei edes halunnut kadota vaan pitää stressinpurkupäivän paikassa josta tykkäsi ja ulkona koska tykkäsi liikkua ulkona.
- miteneroaa
Outotapaus kirjoitti:
Mieltäisin "tyypilliseksi itsemurhakandidaatiksi" ihmisen, joka on syvästi masentunut, vaikeuksissa ja/tai jostain syystä väsynyt ja kyllästynyt elämänsä. Voin tietysti olla väärässä sen mielikuvan kanssa minkä olen saanut Nelasta uutisointien kautta, mutta päällisin puolin vaikuttaa, että hänellä on ollut asiat melko hyvin elämässä.
Yllätyksenähän ne itsemurhat tulee lähes aina omaisille ja kavereille.
Ruma äijä pokannut söpön tytön.
Mennyt naimisiin.
Laittanut toisen kylmäksi perinnön toivossa
Esittää itse YLI huolestunutta ja myy juttua kokoajan joka lehdille....
No eiköhäs kohta saada uutisia että äijä on otettu kiinni epäiltynä murhasta- kerrotarkemmin
Mikäs tapaus tämä on, en ole kuullutkaan. Vai näetkö harhoja ))
kerrotarkemmin kirjoitti:
Mikäs tapaus tämä on, en ole kuullutkaan. Vai näetkö harhoja ))
Legendaarinen ulvinan murha tottelee samaa kaavaa...
Samaten "harrikkamiehen yliajo"- tarkoitatsiis
Ruma auerska nai Jukan ja pisti kylmäksi perinnön toivossa, saattoihan sillä olla henkivakuutuskin. Eniten taisi kuitenkin pelätä pedoilun paljastumista ja lasten menettämistä.
- Loiminuora
Miksi mukana oli nailonsiimaa, narua ja hihnoja, eikä ruokaakaan kuin nimeksi?
Esimerkiksi kun Seitsemän Veljeksen Simeon otti hevosen loimivyön ja kiipesi tallinparsille, niin ei siinä muuta ajatusta pohjalla ollut kuin, että (kirjailijan sanoin) "tahtoi hän lyhentää viheliäiset päivänsä".- kalasaaliit
Kultaryöstösaaliin piilostusta varten? Onkimista varten? Jos saisi kalasaalista niin fiksuna tyttönä sitoisi nippuun. :)
- Pyykkinarupoikineen
Melontaräpiköinnissä kastuneet kultakellot voisi kuivatella pyykkinarulla. Sitä varten pyykkipojatkin. :)
- naapurin_setä
Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää suomalaisille, että täällä meidän keskuudessa on sarjamurhaaja vapaana. On niitä muissakin maissa naisia kellarissa kiinni. Seksivankeja. On kadonnut Raisa Räisänen ja moni muukin nainen, sekä mies. Ei ole Nela ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen. Ihmiset luulee, että me eletään täällä lintukolossa. Järvenpään hiekkakuoppasarjamurhaajaakaan ei ole saatu kiinni. Se mies osaa paloitella ruumiin, niin kuin ison eläimen. Täysin hullu metsästäjä. Tämä paloittelija sopisi hyvin istumaan Nuuksioon ja odottamaan saalistaan. Mutta tätähän suomalaiset eivät halua uskoa, että tälläisiä hulluja Suomessa on vapaana. Välinpitämättömyys ja se, että emme usko tai halua heidän olevan totta mahdollistaa näiden hullujen täysmittasen mellastamisen. Tämä paloittelija hullu voi oikeasti olla sinun naapurisi.
- setälläonvattu
Naisia ei epäillä ja pahimmat sarjamurhaajat naisia, Suomessakin sairaanhoitajia. Monet käy punttisalilla, popsii hormoneja tai huumaavia pillereitä, harrastavat ammuntaa ja metsästystä, ovat miehiä väkivaltaisempia ainakin parisuhteessa ja käyttävät mielellään teräasetta...Voisikohan kyseessä olla mustasukkainen nainen, sopisi hyvin kun oli häät tulossa.
- VahvaLääkitys
Täysin hullut pakkavat nykyään olemaan vahvassa lääkityksessä, mm. SSRI. Lääkkeet on ehkä asialla, jos tuollaista tulee.
- jhglflyoufy
kumpa ei oisi bodommurhaaja bussikuski päättäny iskeä uudelleen......
- huono.vitsi
Oli bodommurhaaja kuka hyvänsä, niin vanha ukko on jo kuitenkin, jos on edes hengissä enää. Vai oliko toi joku huono vitsi?
- Salainentapaaminen
Minfo-palstalla on myös esitetty kiinnostava tulkinta, että Nela olisi tavannut Kattilan päätepysäkillä (valvontakameran kuvista tunnistetun) miehen, jolla on viikset. Kontaktihenkilön.
Parivaljakko olisi sitten yhdessä kadonnut salaiseen piilopaikkaan.
Tämäkin on vaihtoehto, ei sen huonompi kuin monet muut esitetyt. - Suomessa_on_hulluja
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288640384346.html
Pakotti Nuuksiossa naisen autoon, nainen pääsi pakenemaan
samasta tapauksesta http://www.hs.fi/kaupunki/a1372304631504
Toinen oli jossa poliisit ratsiassa huomasi sidotun naisen
http://www.hs.fi/kotimaa/a1389152666237
Itse olen törmännyt -70 luvulla kun kaksi miestä väkisin yritti laittaa naista pakettiautoon Munkkiniemessä. Muut kadulla olijat tuli väliin. Auto jäi miehet katosi juosten.- itä-uusimaa-vaalea-paku
Kyllä on hulluja täällä vapaana. Minulle myös kerran vuonna 94 kävi niin, että kun poljin kotiin bileistä kolmen aikaan yöllä, noin 5km kaupungin keskustasta maaseudulla, täysin humalassa pysähtyi eteeni keskellä mäkeä auto. Autossa 4 miestä, vanha Mersu. Yksi miehistä tuli ulos, ja koitti kysyä minulta suuntaa mihin he ovat menossa. Kaarsin pyörän täysillä alamäkeen, jolloin he lähtivät autolla perään. Jouduin kääntymään metsätielle ja sieltä pienelle polulle, missä miehet tulivat perässä. Yksi pieni alamäki, minkä tiesin olevan tulossa ja urheilijatausta pelastivat minut. Nämä tyypit seurasivat minua ja tiesivät, että asuin maaseudulla. En kuitenkaan koskaan saanut selville keitä olivat. Samoin Nelan tapauksessa, äijä/äijät ovat olleet siellä metsässä aiemminkin. Se on tälle hullulle tuttu mesta.
- olipatrippi
itä-uusimaa-vaalea-paku kirjoitti:
Kyllä on hulluja täällä vapaana. Minulle myös kerran vuonna 94 kävi niin, että kun poljin kotiin bileistä kolmen aikaan yöllä, noin 5km kaupungin keskustasta maaseudulla, täysin humalassa pysähtyi eteeni keskellä mäkeä auto. Autossa 4 miestä, vanha Mersu. Yksi miehistä tuli ulos, ja koitti kysyä minulta suuntaa mihin he ovat menossa. Kaarsin pyörän täysillä alamäkeen, jolloin he lähtivät autolla perään. Jouduin kääntymään metsätielle ja sieltä pienelle polulle, missä miehet tulivat perässä. Yksi pieni alamäki, minkä tiesin olevan tulossa ja urheilijatausta pelastivat minut. Nämä tyypit seurasivat minua ja tiesivät, että asuin maaseudulla. En kuitenkaan koskaan saanut selville keitä olivat. Samoin Nelan tapauksessa, äijä/äijät ovat olleet siellä metsässä aiemminkin. Se on tälle hullulle tuttu mesta.
Mitä aineita käytät, lopeta ihmeessä tai vaihda johonkin toiseen, alat vielä heilumaan veitsen kanssa ja tapat vaikka postin jakajan.
- hullujaon_
Hulluja on vapaana, varsinkin Espoossa.
90-luvulla Suvelassa vissiin miehet pakottivat autoonsa nuoren naisen (kauppareissulla oli muistaakseni) ja raiskasivat. Muistan tuon, koska itse käytin samanlaisia vaatteita ja olin tuohon aikaan suunnilleen samanikäinen ja kävelin useasti samaa kauppareittiäkin.
Itse Suvelassa nuoruuden asuneena kaikenlaista hiipparia kuule ikkunan alla kulki, öisin olivat kytiksellä ikkunan alla, rappukäytävässä kaikenlaista pimeää hiipparia,kaikenlaisia hiippareita lähti perään seuraamaan kun kulki kadulla ja otti ammattikameralla kuvia, Bodomilla mies oli kiven takana kytiksellä ja kyttäili kun olin poikakaverini kanssa kumivenettä laittamassa veteen jne, musta auto seurasi ja ainakin 5 kertaa ajoi ohi, kotona joku saattoi vaan aukasta oven omilla avaimilla ja kävellä sisään jne.
Olen asunut Espoossa, Vantaalla ja Helsingissä. Jokaiseen kotiini on murtauduttu tai yritetty murtautua, yksinäisen naisen kotiin siis. Espoossa eniten. Itseasiassa Espooseen muutin vanhempieni mukana Malminkartanosta. Hyvin monena yönä ja keskellä kirkastakin päivää kuule omilla avaimilla hiippailevat yksinäisten (tai perheiden) kotiin. Muutin ja ei mennyt kuin kuukausi niin jo oli taas jengiä yrittämässä kotiini päästä omilla avaimilla, päällä oleva turvalukko esti sen.
Ikinä ei tulisi mieleenkään mennä yksin jonnekin metsikköön harhailemaan oli sitten päivä tai yö.
Oma veikkaukseni on, että Nelalla oli sovittu tapaaminen tuolla.
- arpapelillä
Mainintani ettei ole todisteita ylipyyhityistä päänsärkyviesteistä, on hyvin looginen. Kyllä täällä on esitetty kaikki muut mitä oudoimmatkin vaihtoehdot.
- JaakkoNelonen
Joku kertoi jossain netissä nähneensä Nelan Nuuksiossa MIEHEN seurassa. Ehkä hän meni tapaamaan häntä. Tai hän oli aviomies. Jossain vaiheessa sitten on kilahtanut. Nelaa ei päästetty pois. Poliisin mukaan mikään ei viittaa rikokseen koska kukaan ei ole nähnyt. Onpas hieno logiikka.
Naurettavia nää itsemurhateoriat kassillisen ruokaa kanssa. Puhelin sammui klo 23 jälkeen. Pimeässä kauhea itsemurha järveen, ei varmaan kovin moni edes pystyis moiseen.- Nollanollayheksän
Ei häntä tiettävästi ole nähty Nuuksiossa miehen kanssa. Hän poistui bussista yksin.
Jonkun vilkas mielikuvitus on sen sijaan ollut näkevinään bussin kamerakuvassa metsän puolella erilaisia miehen, koiran, alienin, Supon päällikön jne. hahmoja. :) Minfo-palstan jutuista 90% on mennyt ihan huuhaaksi.
Oho! tänään ei yhtään uutista kadonneesta söpöliinistä. Olisiko äijä jo pidätetty mmruhasta epäiltynä ja ei pääse enää parkumaan lehdille :D
- Nuuksiolainen
Poliisi tarkastaneen nyt mökkejä. Uskon että on vielä elossa ja löytyy.
Mahdollisesti joku onnettomuus? - JaakkoNelonen
Kyllä joku nimenomaan sanoi nähneensä hänet miehen kanssa (ja ilmoittaneensa havainnon poliisille), sitä ei vaan julkisuudessa huudella. Ehkä ettei mies pelästy ja pakene jos on tehnyt jotain. Kaikkihan tähän viittaa, eväät joista puuttui kuitenkin osa, eli mies oli tuomassa toisen puolen.
- JaakkoNelonen
Aviomies katosi julkisuudesta samaan aikaan kun Nuuksiosta tehtiin havainto Nelasta miehen kanssa. Sattumaako? Tai sitten poliisille ilmoitetut tuntomerkit täsmäsivät. Sattumalta etäpäivä (ei alibia)? Ei kuule mitään kun vaimo lähtee kotoa? Alkaa heti etsiä (mutta vääristä paikoista) ym.
- thatstrue
Mies lavastanut kaiken......
- huhhauihuihai
Ihan niin kuin ulvilassa vai, seinäjolla yritettiin, tampereellaki lavastettiin. Onhan näitä. Muka suuressa viisaudessa tehtyjä.
- suunnistustakattilassa
Nela tuskin on eksynyt, koska maasto tuttua, esim:
http://helsinginsuunnistajat.fi/assets/Kattilajärvi4.8.2014_tulos.txt
v. 2014 suunnistusta aviopari kumpikin tuolla listattuna ja miksi mies väittää ettei nela välittänyt koskaan mistään suunnistamisesta kun piti mennä jonnekin?- Kdhduhdhb
On osallistunut suunnistuskisoihin ja iltarasteihin, joten osannee suunnistaa paremmin kuin keskiverto suomalainen varusmies.
Se että hän ei ole pariskunnan yhteisillä retkillä osoittanut kiinnostusta kartanlukuun, on tyypillisen naisellista. On kohteliaasti halunnut antaa miehen esitellä tärkeänä taitojaan ja itse nauttinut luonnosta.
Nuuksiossa voi kulkea pitkiä matkoja ulkoilureittejä pitkin ilman karttaa ja kompassia opastauluja ja maastoa seuraamalla. Nela olisi varmaan osannut kulkea ilman karttaa reitin Kattilasta Haukkalammin ohi hänelle tuttuun Iso-Holman ja Pitkä-Saarijärven maastoon, jos hän sinne on päätynyt.
Mutta illalla hämärässä kaikki näyttää toisenlaiselta. Valot ja varjot muuttuvat. Silloin voi eksyä ilman kartan apua. Hänellä ei tainnut edes olla sellaista mukana. Puhelimeen saatavissa olevaan maastokarttaan voi tulla katkoja mäkien välisillä alavilla katvealueilla, joissa polut kulkevat.
Toivottavasti ei ole käynyt niin, että hän on poikennut pienemmille metsäpoluille, yrittänyt oikaista metsän läpi, kulkenut ehkä ympyrää. On tullut pimeä ja hän lähtenyt paniikissa väärään suuntaan harhailemaan ja on tapahtunut jokin onnettomuus. - Nelakaapattuko
Kdhduhdhb kirjoitti:
On osallistunut suunnistuskisoihin ja iltarasteihin, joten osannee suunnistaa paremmin kuin keskiverto suomalainen varusmies.
Se että hän ei ole pariskunnan yhteisillä retkillä osoittanut kiinnostusta kartanlukuun, on tyypillisen naisellista. On kohteliaasti halunnut antaa miehen esitellä tärkeänä taitojaan ja itse nauttinut luonnosta.
Nuuksiossa voi kulkea pitkiä matkoja ulkoilureittejä pitkin ilman karttaa ja kompassia opastauluja ja maastoa seuraamalla. Nela olisi varmaan osannut kulkea ilman karttaa reitin Kattilasta Haukkalammin ohi hänelle tuttuun Iso-Holman ja Pitkä-Saarijärven maastoon, jos hän sinne on päätynyt.
Mutta illalla hämärässä kaikki näyttää toisenlaiselta. Valot ja varjot muuttuvat. Silloin voi eksyä ilman kartan apua. Hänellä ei tainnut edes olla sellaista mukana. Puhelimeen saatavissa olevaan maastokarttaan voi tulla katkoja mäkien välisillä alavilla katvealueilla, joissa polut kulkevat.
Toivottavasti ei ole käynyt niin, että hän on poikennut pienemmille metsäpoluille, yrittänyt oikaista metsän läpi, kulkenut ehkä ympyrää. On tullut pimeä ja hän lähtenyt paniikissa väärään suuntaan harhailemaan ja on tapahtunut jokin onnettomuus.Nelalla ei ollut mitään syytä olla Nuuksiossa enää hämärän ja pimeän aikaan, jotain on tapahtunut jo iltapäivällä.
- Yghjj
Jotain on tapahtunut iltapäivällä klo 14.25 jälkeen ja ennen hämärän tuloa noin klo 19.30. Silloin hänen viimeistään olisi jo pitänyt olla lähellä bussipysäkkiä, jos hän aikoi lähteä kotiin. Klo 20.00 oli jo pimeää ja metsässä olisi tarvittu taskulamppua.
- karsea.tapaus
Muistaako kukaan Raisa Räisäsen katoamista Tampereella varmaan jo vuosikymmen sitten? Tapaus on täysi mysteeri, mitään johtolankoja ei löytynyt, rikolliset peittivät jälkensä hyvin.
Käyköhän tässä samalla tavalla? Vaikea uskoa että enää hengissä löydettäisiin. Onko sitten tapahtunut rikos vai onnettomuus, karseaa odottamista läheisille.- Mmietiskelijä
Toivottavasti tämä ei jää samanlaiseksi mysteeriksi kuin Raisan tapaus. Toisaalta, taannoinen Karoliina Kestin tapaus osoitti, että oudon katoamisen taustalla saattaa olla yksinkertainenkin selitys. Karoliinan tapauksessa etsinnät Likolammesta epäonnistuivat ja jos ruumis ei olisi itsestään noussut pintaan, niin kaikki olisivat nyt siinä luulossa, että tapaukseen liittyy jotain rikollista.
- huihaihuihui
Itse epäilen, että Raisan takaa löytyy syy urheilupiireistä jollakin tavalla, joillekkin ei sopinut Raisan menestyminen, samoin Karoliinan, lisäksi K:n taustalla oli politiikka.
Tampereelta pitäisi tutkitutaa kaikki hämärjutut mitkä liittyy urheiluun ja huippu urheiluun. sieltä se pääkonna saattaapi löytyä.
Jännä yhteen sattmuma kyllä on, äijällä juuri vapaata kun eukko halusi yksin tuulettumaan, eikä ollut tarvetta viestitellä.
- ajatuksiatulee
Luin jonkun mainintana, että Nelan katoamispäivänä olisi löytynyt jonkun Prahasta tulleen geokätköilijän merkintöjä Nuuksiosta .. Omituinen sattuma. Tuli ajatus että jos hän on ollut Nelan entinen tuttu, ja heillä on ollut tapaaminen, kenties yhteinen kätköjen etsintäpäivä. Asia on tietenkin täytynyt salata. Tai sitten puoliso on tiennyt juuri tämän ja mustasukkaisuus...
- niksimiksi
joo heti kova etsintä käyntiin,väärä Nela katosi,ei se ollutkaan Nela irakista.
- niksimiksi
Jos kuuluu vakooja renkaaseen voi saada hälyytyksen että on paljastumassa,silloin mennään piiloon.Jospa Nela ilmestyy myöhemmin uudelleen toisella henkilöllisyydellä.
- hyväätoivottaen
Työpaikassa ongelmia ulkomaalaistaustan vuoksi, veikkaan. Suomalainen tekee työtä ja ostaa palveluita mieluiten henkilöltä joka puhuu suomea äidinkielenä. Yrittäjät luottavat enemmän suomalisiin yhteistyökumppaneihin ja miehiin. Kaunis nuori nainen on hyvä mainos ja "houkuttelee" esim. messuilla ym. kiinnostuneita osastolle, mutta varsinaista kauppaa tekevät miehet siellä taustalla. Jospa älykäs tyttö kyllästyi kun huomasi ettei ulkomaalaisena jäi aina toiseksi ulkomaalaistaustansa ja nuoren ikänsä tähden. Arvailuja nämä ovat tietenkin. Omassa työpaikassani on ulkomaalaistaustaisia työkavereita ja osaavat suomea mutta silti jää usein epävarmuutta on asia ymmärretty ja hoidettu? Toivon että Nela on palannut kotimaahansa ja on siellä onnellinen . Asia on jo unohdettu tiedotusvälineissä ja miehensäkin on jo "kadonnut".
- nevapitkä
Jos tahallinen niin ainakin suunniteltu kuin näyttäisi isolta mysteeriltä,oli nuuksiossa yöhön saakka tai hylkäsi sinne puhelimen tahallaan,lähellä nuuksiota oleva linkki otti viimeisen yösingaalin.
- Erkkikoo
Näin unen urheilukentästä, siellä oli pelaajia kelta mustissa asuissa.
- nevapitkä
Oliko ensin 7 lihavaa pelajaa jonka jälkeen kentälle astui 7 laihaa pelajaa,kuin Faraon unessa jonka Joosef tulkitsi.Vosikko näkijä avata sisältöä ,vaikka se ei ehkä ole mahdollista.Minkä seuran pelaajat ovat keltamustia.
- Erkkikoo
Tutkittuani asiaa Honka vieraspelivärit
- Erkkikoo
Käveli hiekkatietä, kunnes tie loppui pieneen kiviseen muuriin, kurkisti yli, kenttä näkyi ,jossa pelaajia keltamustissa asuissa, lähti kävelemään takaisin tuloreittiä, koska myöhästyi bussista, vasemmalla edessä näkyi isohko rakennus, siihen loppui uni.
- Solvalla
Vanhat M.infolaiset Ailar, Kylli, Hannu Hanhi ym. keskustelevat tästä varmaan suljetulla palstallaan.
- lahikauppa
Eiköhän oo ite rinkkoineen päivineen hukuttautunut..nousee pinnalle jos nousee..puhelimen jättänyt jo aikaisemmin jonnekkin mättääseen äänettömälle..niinhän se Mirakin teki viime talvena..porukat ihmettelee että kun ei tavaroita löydy mistään..ei kai kun kaikki rinkassa mukana..Sergeikin on jättänyt jotain sanomatta jos heillä ei täydellinen avioliitto..eihän sitä kehtaa kaikki puhua ääneen..tietääkö joku tuosta kaikuluotaimesta kun pitkäjärvessä joka tutkittiin oli jopa metri sedmenttiä että jos ruumis sinne kahden vikon aikana on uponnut näkyykö laitteessa..itse uskon että ei...
- Kettusoikoon
Kaikella kunnioituksella aviomiestä kohtaan, niin kai poliisi on tutkinut tarkkaan myös hänen liikkeensä katoamispäivän osalta?
- lahikauppa
ETSINNÄT TULEVANA SUNNUNTAINA!
Sunnuntaina 11.10. järjestetään toistaiseksi viimeiset yleisetsinnät ja ne kohdistetaan eteläisen Nuuksion alueille, joita viime sunnuntaina ei ehditty tutkimaan.
Turvataksemme poliisin tutkinnan, yksityiskohtiin menemättä voin nyt kertoa, että etsinnöissämme löytyi viime viikonloppuna huolestuttavaa materiaalia, joka ei suoranaisesti liity tapaukseen, mutta antoi poliisille aihetta poissulkeviin jatkotutkimuksiin, joita alueella on nyt suoritettu.
Äärimmäisen tärkeänä tavoitteena olisi saada jokin havainto tai todiste, joka tarkentaisi Nelan viimeistä sijaintia/katoamispaikkaa Nuuksiossa. Tällöin poliisin olisi mahdollista päätellä, mitä katoamisalueella on voinut tapahtua. Alueella jossa Nelan uskotaan viimeksi liikkuneen, on metsän, soiden ja lampien lisäksi huomattavan paljon pysyvää ja tilapäisasutusta. Myös syrjäisessä metsässä ja sen ympäröimänä on useita asuntovaunuja, vapaa-ajan asuntoja ja muita katoksia, sekä liitereitä.
Aiomme jakaa tiedotteita alueen kiinteistöjen omistajille, jotta he tarkastaisivat tonttiensa ja asumustensa alueella olevat rakennukset, mahdolliset kaivot ja muut piilopaikat ennen talvea. Myös asuinalueiden reunamat, jotka rajoittuvat suoraan kansallispuistoon tullaan käymään läpi sunnuntaina.
Pyydämme ihmisiä tiedotteessa muistelemaan katoamisajankohtana havaitsemiaan tavallisesta poikkeavia tapahtumia tai tilanteita, sillä viime viikonloppuna kävi ilmi, ettei osa alueiden asukkaista tiennyt, että kadonnut henkilö voisi edes olla heidän asuinalueidensa lähettyvillä. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, sillä mediassa olleet uutiset ovat koskeneet pääosin mm. pohjoisen Nuuksion/Kattilan ja keskivaiheilla sijaitsevan Pitkä Saarijärven, sekä aiemmin tutkitun Ämmänsuon alueen etsintöjä.
Laajoista etsinnöistä huolimatta läpimurtoa ei ole saavutettu, mutta tutkimatta on vielä muutamia erittäin potentiaalisia alueita, jotka sijaitsevat keskellä aluetta, jonne Nelan puhelimen on katsottu paikantuneen viimeksi ennen sammumistaan.
Poliisi olisi voinut jo normaalikäytännön puitteissa lopettaa kalliit ja resursseja sitovat maastoetsinnät, mutta silti he jatkavat taistelua aikaa vastaan. Se ettei rikosta ole syytä epäillä, ei tarkoita etteikö rikoksen mahdollisuutta tutkittaisi ja sen poissulkeminen on varmasti osasyynä tutkinnan aktiiviseen jatkamiseen. Uskoa on, että tapaus ratkeaa ja se olisi tärkeää jo yleisen turvallisuudentunteenkin vuoksi.
Kaksi vuotta sitten Nuuksiossa sattunut selvittämätön sieppaustapaus on vielä monen tuoreessa muistissa. Mikäli Nela katoaa pysyvästi jäljettömiin keskellä keskiviikkoa, kuten siepattu ja sidottu nainen, joka pääsi myöhemmin pakenemaan liikkuvasta autosta hypäten, jää Nuuksion ylle liian usvainen verho.
Sillä tekijää ei koskaan tavoitettu, on mahdotonta sanoa liittyvätkö tapaukset toisiinsa. Uskoisin, että jos Nelan katoamisen taustalla on ulkopuolinen henkilö, omaa hän siteitä Nuuksioon jollain tapaa tai ainakin tuntee aluetta riittävästi toteuttaakseen siellä rikoksen. Myöskään työpiireistä tuttu henkilö, joka houkutteli Nelan tapaamiseen hyvään työtarjoukseen vedoten, ei ole poissuljettu. Vaikka Slush ja muut kyseisen kaltaiset yritystapahtumat ovat täynnä ahkeria yrityksiinsä viimeiseen asti uskovia visionäärejä on kääntöpuolena eräillä piireihin hakeutuvilla ihmistyypeillä saada se mitä haluavat, käytettävissä olevin keinoin, eikä häviäminen ole vaihtoehto. Terveesti ilmentyen se tuottaa menestyvän yrityksen - pahimmillaan tragedian.
Nelan työn tai ystävyyden kautta tunteneet, ovat kuvailleet avoimen sosiaalisen ja hymyilevän naisen, joka rakasti elämää ja jolla oli asiat hyvin. Arvostettu koulutus ja tutkinto, päämäärätietoisuus työssä ja parisuhteessa, sekä terveet luonnonläheiset arvot, harrastukset ja elämäntavat. Eräs ystävä totesi vakavassa tilanteessa jopa pinnalliseksikin tulkittavan ihailevasti; "todella kaunis".
Kaikille yhteistä on kuitenkin usko siihen, ettei Nela kadonnut omaehtoisesti ja jos hänet nyt kuultaisiin, rukoilisi hän ihmisiä etsimään.
Tarvitsemme vapaaehtoisetsijöiden panosta ja olemme kiitollisia jokaisesta osallistujasta. Nelan vanhempien tuska saattaessaan tyttärensä kuukautta aiemmin onnellisesti avioliiton satamaan ja kadottaa hänet tämän jälkeen tietämättömiin on toivottavasti mahdollisimman monelle riittävä syy osoittaa myötätunnon lisäksi konkreettista apua heille ja osallistua etsintään.
Tapaamispaikka: Siikaniemen bussipysäkin takana sijaitseva parkkipaikka 11.10. klo.10.00. Siitä siirtyminen autoin tai jalan etsintä-alueille.
Etsintä-alueet: Sijaitsevat pääosin kuivalla maalla helpossa/keskivaikeassa maastossa. Tiedotteiden jakaminen käy asuinalueilla jopa autosta käsin. Mikäli haluatte etsiä ryhmissä joissa saavutte, se sopii myös, kunhan ainakin yksi ryhmästä osaa navigoida metsässä puhelimen karttasovelluksella tai suunnistaen.
Tiedossamme on pääosin Nelan katoamishetken vaatetus, eväät, kännykän malli ja muut varusteet.
Listat ja alueet jaetaan ilmoittautuessa t- lahikauppa
tämä kopioitu facabookin findnela ryhmästä.
- eiuskonasia
"Kaikille yhteistä on kuitenkin usko siihen, ettei Nela kadonnut omaehtoisesti"
Mitä puppua, itse valehteli olevansa kipeänä ja yksin meni metsään, ihan vapaaehtoiselta vaikuttaa. - Kdjndkk
Kaikki kunnia vapaaehtoisille etsijöille. Nuuksion kansallispuisto on niin yleinen ja suosittu ulkoilu- ja retkeilyalue, että olisi toivottavaa että tapaus jotenkin selviäisi.
- pitkäneva
Jos olisi jalka kunnossa voisinpa tullakkin vaikka en aivan lähellä asukkaan, kun edessä on vapaa viikkokin.
- eteläsuomi
Pelottava kokemus
Tapauksesta ensimmäisenä verkolehdessään uutisoineen Maaseudun Tulevaisuuden toimitukseen tuli pian kommentteja alueella jo pitkään vapaana liikkuneesta susikoirasta.
– Siihen minun koirani ovat törmänneet useita kertoa. Se pelkää ihmisiä ja koiriani. Se on musta, tämä oli vaalean harmahtava.
Jaatisellä ei ole mitään epäilystä, etteikö hän olisi tavannut suden.
– Susikoira ei ole islanninponin kokoinen. Tämä oli todella iso! Sanotaan, että miesten maastopyörän korkuinen. Olen nyt neljäkymmentä ja metsästänyt viisivuotiaasta asti enkä ole ennen kohdannut sutta, mutta voin sanoa, että sen tuntee selkärangassa, kun sen tapaa.
– En ole ikinä nähnyt niin pelottavaa eläintä kuin tänään. Se oli korkea. Se ei edes muistuta koiraa. Siinä ei ole mitään koiraa.
Susi tappoi koiran Kirkkonummella – Omistaja: "Katsoin sutta 20 metrin päästä"
En ole ikinä nähnyt niin pelottavaa eläintä kuin tänään. Se oli korkea. Se ei edes muistuta koiraa. Siinä ei ole mitään koiraa. - kassalle
Karhu tappoi patikoijan kansallispuistossa
9.8.2015 16:39
Yhdysvalloissa Yellowstonen kansallispuistosta löydettiin perjantaina patikoitsijan ruumis. Viranomaisten mukaan vaikuttaa siltä, että miehen on tappanut ainakin yksi karhu.
– Alueelta löydettyjen osittaisten jälkien perusteella näyttää siltä, että paikalla on ollut aikuinen harmaakarhunaaras ja ainakin yksi pentu kertoi kansallispuistoja hallinnoiva viranomainen lauantaina.
Miehen ruumis oli viranomaisten mukaan osittain syöty ja kätketty. Mies ilmoitettiin kadonneeksi perjantaina, kun hän ei ilmestynyt töihin.
Alueelle, josta miehen ruumis löydettiin, on sittemmin asennettu karhuansoja. Jos miehen tappanut karhu saadaan kiinni ja tunnistetaan, se tapetaan.
– Emme välttämättä pysty selvittämään olosuhteita, joka johti hyökkäykseen, mutta emme voi vaarantaa yleistä turvallisuutta puistossa, puiston valvoja totesi. - kassalla
Karhu voi kuljettaa saalistamansa puuhun tai haudata sen suohon.
- tummien.vesien.uhri
Kyllähän nuo etsijätkin tuntuvat hukkumiskuolemaan uskovan. Sameista vesistä ei välttämättä löydy, ellei ruumis sitten esim. ensi kesänä nouse itsestään pinnalle.
Kummallista ettei mitään ole löytynyt. Onko uponnut reppuineen ja tavaroineen...
Jos joku eläin olisi kimppuun hyökännyt olisihan jotain jälkeen jäänyt, juuri tuo reppu ym.
Ikävä juttu, niin nätti ja fiksunoloinen nuori nainen. - PekkaNelonen
Huolesttuttava materiaali lienee veri tai ainakin kamppailun jäljet. Tässä on selvä rikos. Ehkä sama kaappaaja kuin 2v sitten Nuuksiossa. Nela päänsärky oikea, otti buranan ja meni rentoutumaan samoilemaan metsään. Väijyjä iski kauniseen nuoreen naiseen. Kaappasi ja pakotti autoon ja kännykkä heitettiin menee. Selvästi todennäköisin skenaario.
- höpöhöpöö
Ei ollut kipeä, ei hakenut sairaslomaa, tuskin oli tarkoitusta palatakaan enää töihin, halusi vaan aikaa ettei heti kysellä perään.
- jokunenhan
situtkinnassa on selvinnyt, että rikoksesta epäillyllä miehellä on ollut teräase, jolla hän uhkasi uhria lenkkipolulla.
Poliisi etsii sinistä, vanhanmallista Opel Astraa, josta puuttuu bensiiniluukun kansi.
Poliisi etsii sinistä, vanhanmallista Opel Astraa, josta puuttuu bensiiniluukun kansi. (POLIISI)
LUE MYÖS
Nuuksion sieppaajan autosta lukuisia vihjeitä - kilvet mysteeri
Nainen siepattiin autoon Espoon Nuuksiossa
Uhri on kamppailutilanteessa myös saanut vammoja käsiinsä.
Hänet on kuljetettu autolla Solvallasta Veikkolantietä Ämmässuon liittymän kautta Turun moottoritielle, josta matka on jatkunut edelleen Kehä III:sta ja Porvoon väylälle, kunnes uhri onnistui pakenemaan autosta Landbon liittymässä. Matka on tapahtunut klo 10 ja klo 12 välillä.
Esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella on syytä epäillä, että rikoksesta epäillyllä on ollut tarkoitus hankkia teolla rahaa.
Epäilty on poliisin mukaan noin 30-vuotias mies. Hän on noin 180 senttiä pitkä ja hoikka. Tapahtumahetkellä miehellä oli päällään väljät peittävät vaatteet, hattu, käsineet ja aurinkolasit.
Google-mainokset
S-Pankin laina
S-Lainaa on helppo hakea netissä. Et tarvitse vakuuksia tai takaajaa.
s-pankki.fi/S-Laina
Mies sieppasi naisen autoon, joka on sinertävä, vanhanmallinen Opel Astra.- jokunenhan
Mitä jos käyttänyt samaa reittiä, selittäiskö tämä ne tukiasemien singnaalit?
- laulavaeläin
jokunenhan kirjoitti:
Mitä jos käyttänyt samaa reittiä, selittäiskö tämä ne tukiasemien singnaalit?
Miltä semmoiset laulunaalit näyttää? Uusi laji mulle.
- leijonanaarastiikeri
Kelloryöstöön osallisena? Kelloryöstö tapahtui hänen työpaikkaansa vastapäätä samalla kadulla. Katosi päivää ennen ryöstöä. Osti 3 wiineriä. Pakovälineinä käytettiin maastopyöriä ja kanoottia. Ryöstösaalis ja kolmas tekijä kateissa. Nelan toimet aamulla suunnitelmallisia-eivät masentuneen sekoilua.
Mies nähnyt viimeksi 8.9. kadonnut aamulla 9.9. eli ovat nukkuneet eri vuoteissa-Nela olohuoneen sohvalla? Nela ollut paljon iltaisin töissä- ulkomaalaisen,etenkin naisen, vaikea edetä Suomessa alalla kuin alalla. (asenteet, huono kielitaito, kateus ym)
Meille jotka olemme huolissamme seuranneet tätä keissiä ei ole kerrottu puoliakaan asioista! Nelan vanhemmat ovat videolla häpeissään enemmän kuin huolissaan tyttärestään. Eivät katso kameraan eikä haastattelijaan vaan maahan. Viikon viiveellä tulivat etsimään ja vain viikon jaksoivat olla. Todellisen hädän ollessa, vaatisivat etsintöjä ja osallistuisivat niihin itse!- surullisiltanäyttivät
Vanhemmat tuskin haluavat naamojaan julkisuuteen, tuskansa ja surunsa haluaa surra rauhassa. Muuten on kyllä kuvaajista eniten kiinni mitä kuvia julkaisevat ja ottavat. Ei näyttäneet häpeileviltä.
- Kxsjbdfckb
Jättäkää nyt akat hemmetissä edes Nelan tsekkiläiset vanhemmat rauhaan. Hehän ovat aivan puhki ja koettavat parhaansa mukaan vaan jaksaa tässä aika epätoivoisessa tilanteessa, jossa todennäköisyys tyttären löytymiselle kunnossa on pienentynyt sitä mukaa kun aikaa on kulunut.
Ovat varmasti aidosti enemmän huolissaan kuin edellä oleva kirjoittaja, jolla on päähänpinttymä, että vasta avioitunut, arvostetun koulutuksen saanut, mukavaksi ihmiseksi ja tunnolliseksi työntekijäksi tunnettu henkilö olisi lähtenyt pilaamaan elämänsä sotkeutumalla tavallisen puliveivareiden, ryöstöporukoiden ja alamaailman kuvioihin.
Tatuoidut vankilaruusut on ihan toinen rotu.
- epäilevätyyne
Ja onko sekään niin varmaa että olisivat olleet edellisenä iltana pyöräilemässä? Outoa.. Mutta miksi Nelan puoliso sanoi jossain lehdessä että ei Nela ole järvessä??? Mistä hän sen sitten tietää?
- Kefhfeibu
Mitäs tyhmiäs kyselet.
- Pohtija_
Jossain oli juttua että Nelan äiti olisi soittanut Nelalle katoamista edeltäneenä iltana, ja olisivat keskustelleet hääkuvista, ja Nela olisi ollut rauhallinen ja kaikki vaikutti normaalilta. Nela oli myös saanut samaisena iltana tekstarin työnantajaltaan joistain messulipuista, johon Nela oli kuulemma vastannut hymiön kera.
Olikohan äiti soittanut ennen vai jälkeen tämän tekstarin? Josko oli tullut riitaa Nelan ja Sergeyn välille tästä edessäolevasta messureissusta. '
Jos tekstaaja oli samainen nuorimies, josta on ollut palstoilla kuvia Nelan kanssa, eikä selvästikään jää arvailuja siitä, etteikö heillä olisi lämpimät välit.
Kuvissa Nela on milloin käsi tämän nuorenmiehen olkapäällä, ja milloin Nela hymyilee tämän miehen vieressä nojaten mieheen päin kuin olisi onnensa kukkuloilla.
Mies ei kylläkään ole kuvissa mitenkään nojaamassa Nelaan tai pidä kiinni Nelasta. Siis Nela on se lähestyvämpi tyyppi. Siinä kuvassa jossa Nelan käsi on tämän nuorenmiehen olkapäällä, miehellä on kädet taskussa. Tulee suorastaan vaikutelma ettei mies missään nimessä halua herättää epäilyksiä Nelan miehen mielikuvituksissa, jos sattuu kuvan näkemään. Nela taas on kuin tahallaan lähellä, aivan kuin ärsyttäisi tahallaan Sergeytä.
Tämä on vain psykologista spekulointiani, siis sitä miltä MINUN silmissäni kuvat näyttävät
- koroton
M-infossa joku linkittänyt tori.fi sivustolle jossa myynnissä samanlainen auto kun oli sillä kaapparilla 2 vuotta sitten, ilmoitus jätetty 4.2015, Nuuksiossa myynnissä ;(
- vapaaehtoinen
Tervetuloa mukaan Nelan etsintöihin su 11.10 klo 10.00 alkaen Nuuksioon.
https://www.facebook.com/events/1124659400881099/
Ennakkoon ilmoittautuminen ei ole pakollista. - Siikajärveläinen
Siikajärvellä tiet on kapeita. Paljon ulkoilijoita liikkeellä. Ajakaa nopeusrajoitusten mukaan että ette aiheuta vaaratilanteita.
- Löytöpalkkio
Tietääkö P jotain Nelan liikkeistä tai ajatuksista katoamispäivältä. Olisiko heillä ollut jostain syystä sovittu tapaaminen Nuuksiossa ja Nela on päättänyt vielä jäädä Nuuksioon lenkille tms., kun P on lähtenyt pois, mutta Nelalle onkin sitten sattunut jotain.
P ei siis olisi osallinen Nelan katoamiseen, mutta ei kerro kenellekään, että tietää Nelasta siltä päivältä jotain, ettei kukaan epäilisi hänen olevan osallinen katoamiseen.
Palkkio pitäis luvata sille, joka löytää Nelan tai antaa tietoja, joiden avulla Nela tai Nelan tavaroita löytyy. Palkkio vois motivoida useita ihmisiä etsimään ja jos joku jotain asiasta tietää tai tietää jonkun olevan katoamiseen osallinen, hän vois palkkion toivossa kertoa tärkeitä tietoja.- Miettiifuntsii
Joku muukin mainitsi, että Pe.. tietäisi Nelan katoamisesta jotain. Onko häntä haastateltu?
Vai olisko Pe...:n vaimo/tyttöystävä epäillyt miehellä ja Nelalla jotain suhdetta, jonka vuoksi olis halunnu Nelan tavata Nuuksiossa - ei välttis syyllinen Nelan katoamiseen kuiteskaa.
- VastuunKantoa
Olisiko Nelan päänsärky voinut johtua Gang Stalkingista?
- Siikajärveläinen
Nuuksiossa on paljon korppeja. Tietysti kaatopaikan sulkeminen on vähentänyt niitten ruokailua. Ennen sanottiin, missä korppi siellä karhu. Karhun hautaamat ruuat=raadot.
Onko jonnekin ilmaantunut tavallista enemmän korppeja, variksia, harakoita? Onko ruumista?
Jotain outoahan tässä on koko jutussa? - hihhuli100
Ufot varmaan kaappas Nelan.
- taastäälläoon
Ihmetyttää todella ettei ole vielä löytynyt. Kaunis iloinen viehättävä lahjakas. Mutta kotoisin tsekeistä-köyhä perhe? Herkkä ja kiltti. Yrittänyt edetä tavoitteisiin saamalla rahaa pornokuvista? Jollain tseckcast -sivuilla hyvin samannäköinen Nela-tyttö. Vai osallisuus kultaryöstöön?
Olen nyt kuukauden seurannut tapausta monta kertaa päivässä. Miksi näin kävi. Miksi ulkomaalainen nuori tyttö tuli tänne kylmään pohjolaan. Halusiko karistaa menneisyyden...joku tsekkimies tuli Suomeen-kiristi häntä tiedoillaan. Mies ehkä paljastui kun joku totesi että Nuuksiossa tsekkiläinen geokätköilijä? Arvuuttelua kunnes totuus joskus paljastuu. Mutta meille taviksille ei kerrota tutkintojen edistymisestä.- mummuska
Voimia Sergeille.
- outoaon
Murhainfosta löytyy jokin päivä sitten sinne laitettu valokuva ihmisenkokoisesta mallinukesta joka on sidottu kettingillä puuhun, löydetty viikon takaisissa etsinnöissä läheltä Soidinsuota!
- sekojaihmisiäon
Joku on siellä myös kirjoitellut jostain ent. työkaveristaan joka kävi Nuuksiossa ja käyttäytyi oudosti, haukkui naisia huoriksi, harrasti aseita, kävi Oravankolo-kämpällä Nuuksiossa jne.
Onkohan ottanut selvää mitä sille tyypille kuuluu nykysin, tai muuten yrittänyt selvittää liittyykö Nelaan.
- karttaa
Jossain oli mökeistä ja asutuksesta juttua.
Tässä kartassa, kun suurentaa, saa rakennukset näkymään.
http://riistahavainnot.fi/ - Miettiifuntsii
Jos Nela jossain mökissä on, niin vankinako sitten siellä olis?
- vaikka_turvaa
Poliisi on pyytänyt tarkistamaan liiterit, kaivot ym. vast.
Ehkä hakenut turvaa. - josomistaisikoiran
Olisi varmasti hyvä käydä kaikki mökit ym paikat myös Solvallan itäpuolelta koirien kanssa.
- ikkremimin
Oon samaa mieltä, sinne sais joku mennä etsimään.
- vaihtoehdoksivain
Miettikää muuten jos aviomies olisi osallinen katoamiseen, miten helppoa hänen olisi tuoda koirille vainunottovaatteiksi jotain vaikka kirppikseltä ostettuja vaatteita missä ei olisi oikeasti Nelan tuoksuja yhtään.
- ikkremimin
M.infossa joku kirjoitti että, 3G kuvan perusteella voisi olettaa, että jos viimeiset yhteydet ovat olleet vaikka Veikkolan 3G mastoon , Solvallan tukiasemaan ja Nuuksion Rajakallion mastoon, niin puhelin voisi olla jossain Nuuksion Pitkäjärven itäpuolella Nuuksiontien varressa, vaikka lähellä Meerlampea.
- jostapasivat
Eikö se Prahalainen geokätköilijäkin ollut käynyt juuri sielläpäin geokätköillä?
- Valitettavasti
Nela on melko varmasti kuollut. Löytynee keväällä jäiden lähdön jälkeen.
- ikävätapaus-
Nuuskiossa liikkujat, tarkkailkaa järvet, lammet kun liikutte, tosin aikaakin on jo kulunut että olisi pintaan jo noussut.
Kyllä vaikuttaa siltä, että kyseessä on rikos, tai maasta poistuminen tai muu piiloittelu. - Se-etsijä
Kuka päänsärkyinen ihminen lähtisi tietoisesti kauppaan ostamaan ruokaa? Keksinyt tuon jutun päästäkseen pois töistä ja eräjormailemaan. Tuollainen kovalla vauhdilla menevä juurikko-ohjus on voinut vaikka liukastua nuuksion korkeilta kallioilta alas.
- pahajuttu
Jotain kamalaa on tapahtunut Nelalle. Olisi syytä tutkia jo tuo lampi. oletan, että asia selviää. Rikos tässä piilee.
- PekkaKoivisto
Päivänselvä rikos. Poliisi kun taas viivytteli "mikään ei viittaa rikokseen" niin kaappaaja sai taas liian suuren etumatkan.
- hälyyttävätapaus
Olen tuntenut koko ajan että rikos kyseessä! Jos tavaroitakaan ei löydy. Haudattu hyvin jonnekin, tai viety autolla kauas( puhelin heitetty matkalla ulos)tai upotettu painoilla veteen. Pitäisi voida tutkia vielä kaikki paikat joita ei ole käyty läpi. Mutta myös epämääräiset rakennukset yms. Jos puhelin on heitetty, pitäisi etsiä siis vielä kauempia alueita!
- hälyyttävätapaus
Annan keskustelupalstalla on selvänäkijöiden visioita... ei menetä mitään jos nekin tosissaan huomioisi. Joku mainitsee kartanon ja Luukin.. kyllähän paikkoja riittää minne voi kätkeä ja haudata, jos kyseessä olisi rikos. Jospa puhelin on heitetty jonnekin harhautukseksi.
- pitkäneva
Jotenkin on sellainen tunne että jos pitäisi valita tässä vaiheessa kahdesta vaihtoehdosta löytyykö ainakaan lähiaikoina tai koskaan,jostain syystä on tunne ettei löydy.Ajattelin ottaa osaa etsintöihin naisystäväni kanssa nyt sunnuntaina, mutta ei ollut autoa käytössä että olisi ollut helppo saapua paikalle,ja jalan kunnossakin oli toivomisen varaa.
- ristikot
Vaihtoehtoja on niin paljon, että tapaus on todella mutkikas ratkaista!
Joku kirjoitti nähneensä Nuuksiossa valkoisen pienoisbussin Nelan katoamispäivänä, saksalaisia nuoria kuulemma, olivat etsineet jotain tiettyä paikkaa.. - AnneliKoo
Hukkunut johonkin niistä järvistä / lammista. Eihän sitä Tampereelle kadonnutta Karoliinaakaa vuonna 2011 löydetty siitä lammikosta vaikka se tutkittiin kun tyttöä etsittiin. Ohikulkija vasta löysi reilun kuukauden kuluttua, kun ruumis nousi pintaan. Onkohan Nelaa etsitty ruumiskoirien avulla järvistä,olis aiheellista.
- fjfjjdlspsp
Ainakin yhtä järveä on tutkittu tarkkaan mistä koira sai vainua, mitään ei löytynyt, eilen siellä pörräs helikopteri tarkastamassa vetten pintoja, ei mitään havaintoja.
KK oli poliittinen kase, häiriköintiä ja mitä kaikkea siinä olikaan. Olen melko varma että KK pelattiin tarkoituksella pois.
Jos on samat kuviot kuin KK kasessa niin tekijä saatta ola sama, tai sama taho.
- ylikuukaudenseurannut
Etsinnöissä löytynyt musta reppu jossa lääkkeitä ja huulikiilto. Huulikiillosta kai saa dna-näytteen? Nela meni Espoon aseman kautta, sieltä saa Oravankolo varaustuvan avaimen. Oravankoloon pitää mennä Kattilan päätepysäkin kautta. Nainen näyttää hyvin määrätietoiselta kuvissa. Reppu on täynnä tavaraa. Kuten Myyrmannista ostettu muovikassikin. Valehtelu töihin sairaudesta, ei vastaa miehen puheluihin....Voisko tuo Sergei tulla uudelleen julkisuuteen ja kertoa mitä oikeesti on tapahtunut. Ja miksi tämä juttu tuotiin julkisuuteen kun ei kaikkia kadonneita näin näkyvästi kuuluteta.
- sydänrakastaa
Ihmettelen miksi Sergei ei ole esillä? Jos minun puolisoni olisi kadonnut niin etsisin häntä kaikkialta. Kävisin läpi kaikki puolisoni ystävät,työkaverit,sukulaiset. Jne. Koska rakkaus tekee ihmeitä.Se murtaa kaiken. Rakkaus antaa anteeksi.Kaiken. Vain rakkaus.
- uskottavaa
Aika alkuvaiheessa googletin keskusteluja katoamisesta. luin useita ja yhdessä kerottiin että Nela oli hakenut firmassa auki olevaa työpaikkaa, joka olisi ollut Tsekkoslovakiassa, ja pomo olisi soittanut edellisenä iltana ja ilmoittanut ettei Nela ollut valittu. Olen yrittänyt löytää tuota keskustelupalstaa vaan en ole onnistunut. Tästä voisi todella tehdä johtopäätöksiä elämänhaluun ja toivon menettämiseen.
- Leojjn
Mustasta repusta ja Oravankolosta: aviomies on sanonut näytettäessä, että kyseinen musta reppu ei ole Nelan omaisuutta. Oravankolo lienee jo ajat sitten tarkastettu.
- omillaaivoillaajatteleva
On sekin mahdollista että ne vaatekassit joita koira haisteli ennen etsintää..ei olekaan Nelan vaatteita.Jospa ne on jonkun muun henkilön eikä siitä syystä koira reagoinut juurikaan? Kyllä tässä on niin niin paljon hämärää että huh huh. Tässä tapauksessa ei vaikuta mikään normaalilta.Vaan hyvin tarkkaan kaikki suunniteltu. Ja miksi muka Nela olisi ostanut jotakin pyykkinarua ja pyykkipoikia..(muuta kuin toisen henkilön pyynnöstä). On niin taktisesti harhautettu viranomaisia. esim.se mallinukke puussa---pää pois---kettingit ym...on mielestäni laskelmoitua toimintaa.Näin minä ajattelen ihan itse.?
- muustaentiä
Mallinukke on ollut kauemmin siellä, lainattu teksti:
"Tuo kuva on Suolaaksosta, erään kesämökkiläisen pihalta ja torso on kesästä asti ollut puussa. Asun kyseisen mökin lähellä ja sitä on säikähtänyt useampikin Suolaakson asukas. Mökin omistajan lapsen lapset käyvät täällä "hyvän huumorinsa" kanssa - Kdjbdkb
Vanhoja mallinukkeja löytyy Ämmässuon kaatopaikalta. Sieltäkö outo puutarhatonttu on tänä kesänä haettu?
Siitä tulee mieleen, että alueen asukkaat ja mökkiläiset varmaankin vievät myös toiseen suuntaan tarpeettomaksi käynyttä tavaraansa.
Kaukaa haettua, mutta olisiko kenelläkään siellä asuvalla havaintoja sen suuntaisesta liikenteestä syyskuussa? Että joku olisi oudon kiireesti tyhjentänyt ehkä syrjemmällä sijaitsevia, huonokuntoisia, asumattomia rakennuksiaan ja siivonnut tonttiaan turhasta roinasta, pakkaillut jätesäkkejä ja ajellut iltamyöhään edestakaisin pikkuteitä pakettiautollaan ja pannut paikat sitten täysremonttiin. Jokin tyhjä reppu olisi voinut mennä siinä samalla..
- kerty
Oulussa näkyi tuonnäköinen toisen tummatukkaisen naisen kanssa.
- Jeyhh
Olisi voinut kysyä, ookkona Oulusta vai mistä?
- mitenlienee
Tuntuisi loogiselle, että jos ostaa kaksi kuormahihnaa ja kaksi onkea, että olisi sovittu tapaaminen jonkun kanssa. Onhan suunnitelmissa voinut olla melontaa ja kiipeilyä..
- mitenlienee
ps. tosiasiassa hihnoja ja narua voi käyttää myös sitomiseen ja raahaamiseen jne!!
- mitenlienee
Eli eniten kummastuttaa mukaan hankitut siimat, hihnat ja narut.. eikö niissä ole jonkinlainen avain?
- korpivänskä
Jos henkilö itsetuhoisesti ja määrätietoisesti haluaisi kadota luontoon noilla varusteilla, niin olisihan se mahdollista, vaikka ikävä ajatella sellaista tilannetta.
Esimerkiksi hän voisi illan hämärissä uida jonkun syrjäisen järven keskelle ja vetää samalla mukanaan muutamasta puunrungosta narulla ja hihnoilla kiinni solmittua pientä lauttaa. Sen päällä olisi reppu ja sen sisällä painavammat vaatteet ja muutama kivi painolastina. Tällä tavalla sissikoulutuksen saaneet ylittävät vesistöjä.
Järven keskellä hän purkaisi lautan avaamalla narut ja hihnat, jolloin tavarat uppoaisivat. Sitten hän kätkisi lautan jäänteet eri puolille rantaheinikkoja, uisi uudelleen keskemmälle ja lipuisi sinne, minne oli aikonut.
Surullista, mutta teoriassa mahdollista lienee tällainenkin sellaiselle, joka on harrastanut eräretkeilyä. - Toki samoilla taidoilla varustettu henkilö osaisi kadota jälkiä jättämättä metsiä pitkin muuallekin, jos haluaisi. - Ilpo68
Jos tää ratkasee keissin ni voi terve. On ainaskin perustelut johon paha sanoo juut tai jaat.
"Teoria joka kesti pelottavan monta tarkastelua.
Ensimmäinen julkinen kohdennettu teoriani mitä tulen esittämään. Tämä "luonnollisen" katoamisen teoria on myös ainoa, johon ei jäänyt aukkoja tai ristiriitoja. Olen omia teorioitani aktiivisesti ja rankasti kyseenalaistanut, mutta tämä kesti kritiikin pelottavan hyvin.
Epäilen, ettei Nela päätynyt koskaan Etelä-Nuuksioon. Epäilen, että 9.9. klo 14.25-17.00 hän suuntasi kohti Romvuorta ja päätyi ihastelemaan Nuuksion Pitkäjärven maisemia näiltä korkeilta kallioilta käsin. Uskon, että hän syystä tai toisesta menetti tasapainon kohtalokkaasti ja onnettomuuden seurauksena päätyi tiedottomana veteen. Nelan laadukas Osprey-merkkinen pääosin veden kestävä reppu irtosi selästä viimeistään veteen iskeytyessä ja jäi kellumaan illan hiljalleen hämärtyessä. Jyrkänteiden edessä on 10m syvänne ja pieni virtaama kohti järven eteläpäätyä, joka saisi vajonneen takertumaan uppotukkeihin. Muutama sata metriä ja vettä on parhaimmillaan 27m.
Oletan, ettei Nela pitänyt kyseistä isokokoista älypuhelinta (tieto mallista) tiukkojen stretsihousujen takataskuissa tai ohuen tuulitakin taskuissa, vaan repussa. On perusteltua olettaa, että hän halusi viettää päivän rauhassa yksin Nuuksion luonnossa ja purkaa näin työstressiään. Puolison puheluihinkaan ei ollut tarvetta vastailla, sillä Nela ei halunnut valehdella hänelle jättäneensä työpäivän välistä retkeilyn sijaan.
Reppu kellui aluksi nopeasti pienen tuulen ja pintavirtauksen mukana Nuuksion Pitkäjärven eteläpäätyä kohti, vettyi hiljalleen ja upposi lopulta Sahajärven pohjois-päädyn kohdille Nuuksion Pitkäjärven poukamaan, jossa virtaus pysähtyy kiertämään ennen laskemistaan alemmas kohti patoa.
Repun kulkeutuma noin 2,4 kilometriä on mallinnettu ottaen huomioon tuuliolosuhteet kyseisenä yönä, sekä huomioiden arvioidun virtaaman. Olettaen että reppu kellui klo 15.00 - 01.00 välisenä aikana pääosin vedenpinnalla kahdeksan tunnin ajan, keskimääräisen nopeuden ollessa 5 metriä minuutissa, päätyi se tällöin 2400m päähän onnettomuuspaikasta. Mikäli nopeus oli repun sisällöstä ja tuulipinta-alasta johtuen nopeampi, saattoi se päätyä alueelle, josta viimeinen signaali tuli, jopa viidessä tunnissa.
Repun sisällöstä nylonnaru, ongenkohot ja eritoten siinä vaiheessa jo lähes tyhjäksi juotu juomapullo edesauttoivat kellumista ja kulkeutumista etelää kohden.
Teletunnistetietojen mukaan oleilu pohjois- ja keski-Nuuksiossa on sekä todenäköistä, että Nelan retkeilytottumuksia vastaavaa, kun taas viimeisin signaali puhelimesta joka paikantui eteläiseen Nuuksioon, alueelle jossa Nela tuskin olisi ollut omasta vapaasta tahdostaan.
Tämän signaalin ja etsinnöistä mysteerin tehneet selittämättämät teletunnistetiedot aiheutti yön pimeydessä tuntikausia ajelehtinut reppu.
Savukosken kanssa sovimme jo, että hän ottaa myös isomman veneensä ja aloitamme sillä yrittäen kumota tämän teorian.
Kukaan ei haluaisi tämän päättyvän näin, mutta huonoista vaihtoehdoista jos pitää valita rikos tai onnettomuus, niin toinen niistä on helpompi hyväksyä.
Jokainen kriittinen kommentti on tervetullut ja tässä asiassa en totisesti haluaisi olla oikeassa.
Jarkko Hyöppönen
Järjestäjä (vapaaehtoiset)"- Kjbkksjbdj
Tuon Romvuoren järvenpuoleiset jyrkänteet ja rinteet kannattaisi tutkia veneestä käsin ennen talvea. Onko siellä liukumisjälkiä, irronneita sammaleita ja katkenneita pensaiden oksia? Kalliokiipeilijöiden taidoista olisi tässä myös apua.
Olen itse pitänyt koko ajan todennäköisimpänä onnettomuutta tai sairaskohtausta, jonka seurauksena henkilö on pudonnut kaliojyrkänteen reunalta sen juurelle tai veteen. Menettänyt tajuntansa loukkaantueessaan tai hukkunut putoamisen seurauksena.
Repun ja puhelimen olen ajatellut pudonneen tai jääneen samassa yhteydessä maastoon korkealle paikalle. Jos henkilö on pitänyt evästauon korkealla näköalapaikalla, hän on todennäköisesti ottanut repun selästään, jolloin se olisi jäänyt siihen.
26
Toivottavasti uusimmissa tutkimuksissa asiaan tulisi jotain osviittaa. Nuuksion Pitkäjärven lisäksi alueella on monia muita pienempiä järviä ja lampia, joiden louhikkoisilla jyrkänteillä samanlainen onnettomuus on mahdollista. - Vaivaantunut
Pakolaisia, väärennettyjä passeja, Rahankeruuta SPR:n nimissä= ei tartte pankkikorttia yms. Iltahämärässä, ei voi helposti tunnistaa. poistuu nopeasti pihasta, jne. Samanlainen vaatetus, oranssia lenkkarin nilkoissa, reppu selässä ja jokin "huivi" päässä. Oli kuin se linja-autosta poistunut henkilö!!!
- Vaivaantunut
Vaivaantunut kirjoitti:
Pakolaisia, väärennettyjä passeja, Rahankeruuta SPR:n nimissä= ei tartte pankkikorttia yms. Iltahämärässä, ei voi helposti tunnistaa. poistuu nopeasti pihasta, jne. Samanlainen vaatetus, oranssia lenkkarin nilkoissa, reppu selässä ja jokin "huivi" päässä. Oli kuin se linja-autosta poistunut henkilö!!!
Tämä siis Keski-Suomessa Saarijärvellä, jonne oli juuri tullut pakolaisia. Kiersi pari päivää nälkäpäiväkeräyksen jälkeen, ilman SPR:n lipasta! keräsi rahaa !!! Kukana lyhyenläntä harmaapuseroinen mieshenkilö.
- Vaivaantunut
Vaivaantunut kirjoitti:
Tämä siis Keski-Suomessa Saarijärvellä, jonne oli juuri tullut pakolaisia. Kiersi pari päivää nälkäpäiväkeräyksen jälkeen, ilman SPR:n lipasta! keräsi rahaa !!! Kukana lyhyenläntä harmaapuseroinen mieshenkilö.
Siis mukana mieshenkilö, joka odotti tiellä vähän pensaan suojassa.
- Varma.varmaa
Vaivaantunut kirjoitti:
Pakolaisia, väärennettyjä passeja, Rahankeruuta SPR:n nimissä= ei tartte pankkikorttia yms. Iltahämärässä, ei voi helposti tunnistaa. poistuu nopeasti pihasta, jne. Samanlainen vaatetus, oranssia lenkkarin nilkoissa, reppu selässä ja jokin "huivi" päässä. Oli kuin se linja-autosta poistunut henkilö!!!
Retkeilijät ja kerjäläiset tosiaan näyttävät ihan samalta värikkäine vaatteineen, reppuineen ja nyytteineen. Varminta olla antamatta rahaa kummillekaan.
- Esmerantti
Voi jessus, kunpa tää katoaminen nyt selviäis pian. Aikamoisia teorioita ja spekulaatioita Nelan katoamisesta saadaankin aikaan...
- ajatelmia
Jos löytyisi pudonneena, miten voidaan todistaa ettei sekin voisi olla rikos? Toinen voi tyrkätä, työntää...Liikkuiko ollenkaan yksin, saattoihan olla tapaaminen, eikö varusteet viittaa sellaiseen. Lähtisikö yksin vaarallisille kallion seinämille..
- MMietiskelijä
En halua loukata ketään osapuolta, mutta toivon mukaan poliisit ovat tarkistaneet huolella myös aviomiehen liikkeet päivän aikana. Kun vaimo katoaa oudosti eikä löydy kuukauden mittaisilla suuretsinnöillä, niin siinä on miehellä parasta olla tarinat kohdallaan. Se että mies on alusta lähtien nostanut näin kovan metelin asiasta, voi viitata paitsi ritarilliseen rakkauteen, myös omien jälkien peittelyyn.
- vantaa777777777777
mä olin alusta asti sitä mieltä että oma mies tappoi sen, sillä ei ole alibi, se oli muka kotona koko päivä, jos se olis töissä sitten eri juttu. varmaan itse kutsui kavereita kotiin, että ne muka olisi odottamassa Nela kotiin. kun katso miehen silmiä eivät ole hirveän punaisia, ei varmaan itkenny paljon ja itse etsii sitä muka, vaikka ruumis on jossain muualla piilossa. anteeksi pyydän vain hänen mieheltä, jos et ole se kuka tappoi hänet. poliisille pitää tehdä enemmän ja tarkista kunnolla miestä.
- niiinpääää
Mene nyt ihmeessä neuvomaan poliiseja että selvittävät miehen tekemiset ))
- kummastelen
Jokin tökkii tässä kokonaisuudessa, useita ristiriitaisuuksia. Miksi kutsua vieraat kylään samana iltana kun juuri tulee hikisenä ja uupuneena päivän patikoinnilta ja mahdolliselta kiipeilyltä!( Hihnat, köydet) Ikäänkuin alibi että " Sergei on kotona".. voiko todistaa että työpuhelin olisi ollut ollenkaan naisen mukana? Vaan jollakulla toisella. Miksi nainen ei vastannut miehensä soittoihin? Onko normaalia soittaa kymmenen kertaa töihin kun tilanteen piti vielä olla normaali!
Tulee ajatus että pelkäsikö mies naisen lähtöä? Oliko ollut riitoja? Olihan mahdollista seurata vaimoa...
lisäksi, miksi onkia oli kaksi, käyttääkö yksi ihminen kahta onkea? - ennenkin_ollut
Siikajärvellä,n.22v sitten nuori nainen yritettiin laittaa väkisin autoon. Oli poliisi TV:ssä juttua n21v sitten. Tekijää ei saatu kiinni. Tuntomerkkejä en muista.
- hetiperäännuuksiossa
Sama sen täytyy olla kun noin lähekkäin, olisiko Kyllikin ja Heinäveden murhatkin saman tekemiä.
- juttuatuleeseurattua
Tsekki on lähellä Suomea, keski-euroopassa, Saksan ja PUolan kyljessä. Itsenäistyi 1993, Naton jäsen 1999 ja EU jäsen 2004. Nelan vanhempia olisi mahdollista siis haastatella? Miksi heidän tulonsa viivästyi matkan järjestelyissä kun kerran Tsekki on EU maa. Nela on niin kaunis ja lahjakas! Ja yritteliäs. Surullista jos oli päättänyt rahoittaa opintojaan jollain treffipalveluilla? On aivan samannäköinen kuin joissain czeckcast kuvissa... Ihmeellistä ettei ole viestinyt mitään äidilleen, miehelleen ym. Työpaikalla ollut kuvista päätellen ystävälliset välit-ihme ettei työpaikka reagoi etsintöihin. Oliko jo saanut potkut ja mitä konkreettisesti tämä työ oli, mitä kielitaidoton nainen teki miesvaltaisessa työporukassa ja yritysmaailmassa? Kovin määrätietoiselta Nela näyttää valvontakameran kuvissa ja jos oli bussiltakin suoraan suunnistanut eteenpäin. Kotoa lähtenyt salaa mieheltään. Normaalia on nuorena herätä puolison viereltä ja ainakin huutaa ovelta "heipat". Valehteli töihin menevänsä lääkäriin. Kaikesta päätellen oli tarkkaan suunniteltu päivän kulku.
- pohdiskellen
Puhelimen viimeinen signaali ei välttämättä kerro mitään( pikemmin viittaisi että on siirrytty autolla!) koska harhautuksessa ja rikoksessa puhelin olisi heitetty menemään ja jatkettu matkaa. Nela voi siis olla aivan toisaalla. Nuuksiossa tai muualla.Pitäisi katsoa autoreittejä!
- onko_sama
Siikajärven "kaappari" oli 1990-luvulla nuori mies? vanhalla autolla. Taunus? Ikää nyt n.40v
Nuuksion kaappari 2013 n. 30-35v n. 180cm pitkä mies vanhalla autolla, kulmikas sedan?
Siikajärvellä oli 1990 "outo" huumeista seonnut? nuori mies? - Pohdintaa
Kannattaisi ehkä tutkia kadonneen naisen historiaa yli kolmen vuoden takaa asti. Samanniminen voi olla esiintynyt deittipalstalla ja ilmoittanut siellä osoitteekseen ehkä Krasnodar. Krasnodarin urheilujoukkueessa näkyy olleen samanniminen henkilö. Deittipalstoilla joillakin on venäläinen omistaja. He eivät ehkä pidä siitä, jos smämmätään ja pyydellään rahaa eri miehiltä. Tuli vaan tämäkin mahdollisuus mieleen. Se saattaa olla myös väärää pohdintaa. Jotkut deittipalstat ovat ehdottomia scammer -vastustajia, koska scämmäys, eli huijaus asiakkaita kohtaan voi vaikuttaa busineksiin. Varmaan olen väärässä siinä, että muistaisin hänen naamansa ja, että se oli deittipalstalla, jonka omistaja olisi ollut Amrikasta johdetussa firmassa oleva Venäläisomistaja. No, toivotaan, että nainen on elossa ja voi hyvin. Se lienee tärkeintä. Voi olla, että hänet on pakotettu lähettämään kyseiset viestit ja toimimaan tietyllä tavalla tai hän on uhkausten vuoksi lavastanut katoamisensa ja mennyt piiloon tai ulkomaille. Ulkona eksyksissä ei ole myöskään hyvä olla.
- sama_tekijä
1990 luvun kaappaus yritys. Tyttö olisi tuntenut oman kylän pojan.
Mökkiläisen poika tai naapuri kylältä.
"Kaappari" jatkanee hommiaan. Miksi tutut ei ilmianna. - Pillimehu
Tää on taas sen luokan juttu, että jos oisin poliisi ottaisin yhteyttä aitoon näkijään, työnpuolesta tuttu Marja Myyrä voisi tietää, asuu nykyään palvelutalossa, mutta se nainen näkee oikeesti ja ei ota maksua kyvyistään, tosin en voi kertoa asuinpaikkaa.
- undo
Liekö hakuammunnalla tarkastettu valvontakameroiden kuvia maan rajoilta, itse arvelen että Nela on poistunut Suomesta tai odottaa jossain jonkun luona että pöly hieman laskeutuu ja poistuu sitten maasta.
Kenet Nela tunsi? Kävikö Nela ennen katoamistaan työpäivän jälkeen tai vapaapäivinään jossain josta ei aviomies tiedä ja jos kävi harrastuksissaan niin kävikö todella siellä missä piti käydä harrastamassa? Oliko käytöksessä mitään poikkeavaa missään tilanteessa ennen katoamista? ..vastauksen osaa antaa ne jotka Nelan tunsi parhaiten.
Tärkeää olisi ja on varmaan jo tarkastettu hänen puhelinyhteyksien historia..no onhan olemassa prepaid..Poliisi varmaan tekee parhaansa mutta onko nyt keskitytty liikaa Nuuksio-etsintään.
Epäilen että Nuuksiossa odotti joku Nelaa ja he poistuivat Nuuksiosta autolla. - undo
Mistä Nelan reppunsa mukaan sai, ei kai Nela työpäivinään tuollaista reppua mukanaan kanna?
Jos hän puki punaisen takin nahkatakin päälle bussissa siksi että eväät ei mahtunut reppuun niin miksi osti niin paljon ruokaa? Oliko normaalia että tosiaan tuo reppu työpäivinä ja miksi mukana myös retkeilytakki jos aikoi mennä töihin/lääkäriin??
Vaikuttaa vahvasti siltä että katoaminen oli etukäteen hyvin suunniteltu ja tietenkään passia ei ottanut mukaansa koska halusi hämätä eli todennäköisesti poistunut jo maasta. - undo
Oliko normaalia Nelalle että hän työ-aamuinaan käytti työmatkoilla lenkkareita?
Jos Nela otti aamulla kotoaan mukaansa lenkkarit, punaisen ulkoilutakin, harmaan otsapannan ja repun niin hän jo aamulla herätessään tiesi että edessä on Nuuksiossa kävelyä, kävelyä jokseenkin pitkälti. - undo
Oliko Nelalle normaalia lähteä aamulla töihin herättämättä puolisoaan? Eikö herättänyt siksi että ei halunnut puolison näkevän hänen varusteitaan mitkä otti mukaansa ja eikö halunnut herättää siksi että pelkäsi tunteidensa tulevan esille kun tiesi "katoavansa".
Kävelikö Nela esimerkiksi Vanhalle Porintielle josta nousi jonkun kyytiin, vanhalle porintielle ei ole linnuntietä kuin alle 4 kilometriä, eikö halunnut että joku näkee hänet nousevan Nuuksiossa autoon mutta entäpäs puhelin?? Se mykistyi vasta yöllä, odottiko Nela yöhön saakka Nuuksiossa ja poisti sitten kännykästä akun ja poistui vasta aamu-yöstä Nuuksiosta? Pelasiko varman päälle ja odotuksen takiako energiaa sisältävät eväät?
Aamuyöllä ei juurikaan todistajia Nuuksiossa yksin liikkuvasta naisesta. - Inz
Voisiko olla, että N.U.:lla oli tapaaminen Nuuksiossa, jossa hän odotti saavansa helpotusta päänsärkyynsä, lääkkeitä tai huumeita? Oliko hänellä tieto jostakin kätköpaikasta ja siimat, koukut yms. oli tätä varten?
- niksimiksi
Ei todennäköisesti ole epätavallisia syitä,mutta kun tässä tapauksessa ne kiinnostavat,mieleeni tuli ajatus miksi mennä merta edemmäksi kalaan,voisikko joku käydä tarkistamassa ettei hän ole miehensä luona kotonaan,Sergei on mukana juonessa.Olen itsekkin joskus suunitellut työolosuhteiden vuoksi piiloleikkiä teoriassa,sittenpähän työyhteisö tietää mitä on menettänyt,ja tulee synnintuntoon.
- undo
En usko että kyse huumeista tai jostain mikä helpottaa päänsärkyä, tapaaminen on voinut olla Nuuksiossa mutta edelleen pidän siitä kiinni että Nela odotti maastossa tulevaa yötä ja voi olla että käveli Nuuksiosta jonnekin sovittuun paikkaan esim juuri vanhalle porintielle tai liki päinvastaiseen suuntaan kehätielle jonne myös linnuntietä Kattilan pysäkiltä vain vajaa 4 kilometriä, yön tullessa hän poisti kännykästä akkunsa ja lähti matkaan tavalla tai toisella.
Mikä tällaista teettää, on kaksi vahvaa syytä, rakkaus ja vakoilu ja hieman miedompi syy yksinkertaisesti vaan mieli tehnyt kadota johon en itse usko. - undo
Milloin ja missä NU on nauttinut ostamiaan eväitä ja mihin hän on roskat heittänyt? Saakohan käärepapereiden viivakoodeista selvää mistä tuote ostettu?
- undo
Nelan päänsärky teorian saa sulkea ilman muuta pois, jos on migreeni eikä sen vuoksi kykene töihin niin menee lääkäriin tai pysyttelee sängyssä kotona, migreenissä ei mielellään mene kauppakeskukseen eikä matkusta bussilla.
Oliko Nelalla pääsy salassa pidettäviin tietoihin, mahdollisesti tärkeitä tietoja joilla olisi mahdollista tehdä rahaa myymällä ne rajojen ulkopuolelle. - BertilBäckmannBB
Voi käydä niinkin että pian katoaa myös SU tai lähtee etsimään rakastaan ulkomailta ja näin "kävelee" ihan motiivin kanssa ulos Suomesta.
Näin vanhana vakoojana minulla herää tällainen ajatus, olisiko niin että tämän näytelmän päähenkilö onkin SU eikä NU. - ajatusko
Mitä jos on eksynyt ja pimeän tullessa löytänyt jonkun ladon lähialueelta, hypotermia?
- Veeniviiniviks
Ollenkaan tietämättä onko aviomiehen osuus katoamiseen 100% poissuljettu totean että jenkeissä nainen katosi ja kadonneen aviomies osallistui päiväkausia etsintöihin ja oli murheen murtama.Poliisi on kuitenkin poliisi ja löysi ruumiin ilman aviomiehen avustusta.Tieto ruumiin löytymisestä ja poliisin pikku hämyri romahdutti miehen ja mies kertoi kaiken kuinka oli tappanut vaimonsa ja haudannut hänet.Tämä ei tietenkään tarkoita että Nelan miehellä olisi mitään tekemistä katoamisen kanssa.On vaan tärkeää ihan Nelan miehen itsensä kannalta että voidaan poissulkea se mahdollisuus että miehellä olisi jotakin tekemistä katoamisen kanssa.Voihan toki olla niin että miehen osuus on jo poissuljettu.Poliisihan ei taktisista syistä kerro ihan kaikkea.
- alibi
Outoa on koko tarina. Sotkuja on. onkohan Nelaa kiristetty ja tapasi kiristäjän Nuuksiossa joka hänet nitisti.Oliko Nela tienannut rahaa jollain sex-tavalla esim treffipastalla. Oliko jäänyt tähän ansaan. Näistä viitteitä, edelliset kirjoittaneet tänne ketjuun. Oliko huumeita mukana. Oletan, että Nela löytyy vedestä. Tämän etsijä Savukoski osaa hommansa. oletan, että jotain ratkaisevaa löytyy lähipäivinä. Hurjat jutut on kun kukaan ei oikein tiedä mitään.
- MMietiskelijä
Mitä tulee siihen teoriaan, että Nelan oma aviomies olisi katoamisen taustalla (eikä liene viitteitä että näin olisi), niin ennätyksellisen paljon mies jaksaa olla etsinnöissä mukana hämäysmielessä. Aikoinaan Raija Juutilan tapaus osoitti, että miehen ei välttämättä tarvitse edes näytellä olevansa kiinnostunut naisensa katoamisesta ja silti sekin tapaus meinasi jäädä ratkeamatta.
- jopolli
Mun mielestä Nelan miehen lehdissä näkyvä katse on syyllisen katse.En osaa selittää mutta näin vaistoan.
- rautakaupassa
K-raudassa pyörivillä venäläisillä miehillä on ihan samanlainen katse, kun etsivät jotain puuttuvaa pulttia tai parkettilautaa. Perusilme heikäläisillä.
- undo
Siis "Nelan miehen lehdissä"?? Selitäs tarkemmin. Uutta tietoa minulle, haluaisin nähdä samat kuvat.
Edelleen pohdintojen jälkeen sitä mieltä että NU meni Nuuksioon koska se hänelle luonnollinen paikka mennä maastoon josta hän tykkäsi, odotti eväidensä kanssa siellä yöhön saakka ja silloin laittoi kännykän pois pelistä ja näin saattoi lähteä liikkeelle ilman että häntä jäljitettäisiin minne meni, näyttää näin toimittaessa tietysti "luonnolliselta" että hänelle tapahtui jotakin Nuuksiossa ja katosi siis nimenomaan Nuuksioon. Erittäin hyvin suunniteltu katoaminen. Toisaalta varusteiden ottaminen aamulla mukaan, sekä soitto työnantajalle päänsärystä ja lääkäriin menosta himmentää hyvää suunnitelmaa.
Miksi mies oli yrittänyt soittaa Nelalle useasti päivän aikana saamatta vastausta?? Onko hämäystä?
Eikö Nela halunnut vastata ettei olisi paljastunut ettei olekaan töissä ja miksi ei ole ja missä sitten on? Olisihan Nela voinut vastata ja valehdella olevansa töissä tai lääkärissä ja näin olisi loppupäivä ollut aikaa ilman soittoja, oliko silloin jo bussissa ja ajatteli että jos vastaa puhelimeen mies kuulee bussin äänet ja ihmettelee miksi menee bussilla jonnekin vaikka pitäisi olla töissä?- pöljiäakkoja
Tietysti yrittää soidestaan jos ei vastaa, vaikka normaalisti vastaisi ja oli vielä jotain tärkeää asiaa.
- undo
Siis tarkoitin sitä juuri että miksi soitti mies Nelalle, oliko tärkeääkin asiaa vai hämäystä ettei mukamas tietänyt että Nela oli menossa Nuuksioon ja sitä kautta kadoksiin eli oliko mies juonessa mukana, sitä tarkoitin, tätäkään asiaa ei kai vielä voi sulkea pois.
Vai epäilikö mies että jotain oli tekeillä naisen puolelta, esim. juuri se ettei nainen herättänyt aamulla kun lähti kotoa, lieneekö ollut tavallista ettei herätetä toista???- Kartt_jo9089
Seuratkaa Murhainfon viime sivuja.
Tässä karttoja.
Joku on maininnut Mäntysuon, sekin on aika lähellä Ämmänsuota.
Tämä oli yksi murhainfon linkeistä.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?query=hae&hakutapa=osoitehaku&osoite=Mäntysuo&kunta=&e=365863&n=6681000&scale=16000&tool=siirra&styles=normal&lang=fi&mode=tausta&showSRS=EPSG:3067&width=800&height=800
Satelliittikartta
Kolmiranta:
http://www.gosur.com/route/?satellite=1&z=14&ll=60.260763,24.512816&t=hybrid&lang=en
Mäntysuo, Kolmirannan ja Kotimäen oikealla puolen kartalla.
http://kirkkonummi.karttatiimi.fi/?setlanguage=fi&e=25466893.51&n=6673051.23&r=32&w=*&l=opaskartat,kohteet:/18/&o=100,100
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3097062Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662106- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151317- 1121267
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71186RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541106Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411051Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992