Onko normaalia että 7,5 vuotias (eka luokkalainen) ei keskity mihinkään asioista saa sanoa ainakin sen 10 kertaa ennen kuin mikään menee jakeluun ja jankutusta jankutuksen perään jos johonkin asiaan jotakin sanoo kohta kysytään samaa asiaa??
sitten sellainen kummallinen mölinä ja ölinä jotakin ääntä pitää koko ajan päästää.. läksyjen teko kestää parhaimmillaan yli 5 tuntia.
Yhteen asiaan ei sitten voi keskittyä edes syömiseen silloinkin pitäs tehdä jotakin muuta tai käydä välillä jossakin muualla...vaatteita ei viitsitä pukea kunnolla ja tavaroista ei pidetä huolta millon on mikäkin !
hermot meinaa välillä olla todella tiukilla
sitten sellainen kummallinen mölinä ja ölinä jotakin ääntä pitää koko ajan päästää.. läksyjen teko kestää parhaimmillaan yli 5 tuntia.
Yhteen asiaan ei sitten voi keskittyä edes syömiseen silloinkin pitäs tehdä jotakin muuta tai käydä välillä jossakin muualla...vaatteita ei viitsitä pukea kunnolla ja tavaroista ei pidetä huolta millon on mikäkin !
hermot meinaa välillä olla todella tiukilla
Vastaukset 8
Vanhimmat
Meillä ihan samaa touhua ollu ihan pienestä asti.Ymmärrän hyvin miten turhauttavaa on seurata läksyjen puurtamista ja itseäkin jo väsyttää töiden jälkeen.. Meillä löytyi sitten diagnoosi,,ad/hd..ja sitä tässä nyt tútkitaan. Ei ole helppoa ei , mutta hyvä kun on joku nimi tälle jaksamattomuudella . Ota vaan rohkeesti yhteyttä perheneuvolaan ja sieltä se tie sitten alkaa..Toivottavasti nyt jotain sait tästä mun sekavasta tekstistä.voithan sä meilaa [email protected]
voi näitä olla samalla luokalla kolme, neljäkin. Onneksi opettajilla on hyvä ammattitaito ja palkka, niin jaksavat osaltaan kasvattaa.
tarvitaan myös henkilökohtaista avustajaa ja ehkä lääkitystäkin. Siis jos on kyseessä adhd. Ikävä kyllä näistä avustajista ei riitä kaikille. Olisiko syynä ettei valmistu tarpeeksi, palkkaus ja tietenkin kunnan määrärahojen jakautuminen/riittävyys.
Tietäiskö joku?
käytös?????Sellaista jonka sinä tai yhteiskunta, ystävät, koulu tms hyväksyy?
Lapsesi on erittäin normaali, itseasiassa hyvinkin tavallinen lapsi, joka kärsii ilman omaa syytään, tavallisimmin myös ilman vanhempien aiheuttamaa syytä jonkinlaisesta ongelmasta, jonka kanssa selviämiseen tarvitsee sinua. Ensisijaisesti te/hän tarvitsette ihan tavallista vanhempaa, sellaista joka väsyy, näyttää tunteensa mutta ei siltikään hylkää - ja lasta, joka vaikeasta olostaan, töppäyksistään huolimatta(tai kun edes vasta tajuaa ne töppäyksiksi..)väsyy ja näyttää tunteensa.Lapsihan ei koskaan vanhempaansa hylkääkään.Vasta toiseksi tarvitsette diagnoosia.
Koko jutun juju on sinun tai teidän ja lapsen suhde.
Olen liian paljon ollut tekemisissä ammattilaisten kanssa ja itsekin hoitotyötä tekevänä jo tiedän, että hoitavan tahon ja hoidokin välillä vallitsevat eri totuudet ja lait kuin hoidettavan ja läheisten välillä. Käytännössä puhumme eri henkilöstä, vaikka päämäärämme olisi sama. Niinpä koulupsykologeille ja terapeuteille lapseni on jotain aivan muuta kuin mitä minulle.
Eli mitä aluksi toivoisin, alat hyväksyä että lapsesi on mitä on, mutta et lannistu siihen - etkä ala syyttää itseäsi, et edes salaa. Teet selväksi lapselle, että väsyt mutta rakastat ja että hän saa väsyä, sittenkin sinä vielä rakastat. Kerrot että räjähtelet ja paapatat mutta olet siinä lähellä silti kokoajan.
Voit ottaa selville, mikä lapsesi diagnoosi on, se voi olla työlästä ja minun kokemukseni mukaan ei johda mihinkään lopulta. Jollakin voi olla toisenlaisia kokemuksia, minun ovat tällasisia.
minulla 12-vuotias poika, ollut pienestä asti ylivilkas ja ollut kuvaamasi kaltaisia ongelmia. On juoksutettu tutkimuksissa, psykologilla, ties missä...tulosten mukaan ainoastaan ylivilkas ja ikäisiään älyllisesti kehittyneempi ja lahjakas monellakin alueella.
Et kertonut onko koulusta tullut minkälaista palautetta? Käsittääkseni ovat aikamoisen hanakoita pistämään tutkimuksiin heti jos jotain tällaista ilmenee.
Nyt kun ikää on hieman tullut lisää,tilanne on vähän rauhottunut, eikä IHAN niin usein tarvitse papattaa samoista asioista eikä läksyjen kanssa ole ongelmia. Koulussa ölisee ja mölisee ja on välillä ongelmia keskittymisessä, mutta parempaan suuntaan ollaan koko ajan menossa, joten uskallan jo hieman luottaa että kyllä tämä tästä...vaikka välillä meinasi mennä toivo pahemman kerran ja olimme todella väsyneitä. Yrittäkää jaksaa!
Hei Miuku,
meillä oli tytön (nyt tokaluokkalainen) kanssa ekalla luokalla ihan samanlaista. Läksyt saatiin kohtuuajassa ja ilman itkua vain kun istuin vieressä ja pitelin kättä olkapäällä, polvella tms. Keskittyminen oli todella vaikeaa ja toisinaan läksyjä tehtiin useampi tunti ja kärsivällisyys oli koetuksella... Läksyt tehtiin alkuillasta (klo 17-18) töistä paluuni ja ruokailun jälkeen, myöhäinen ajankohta oli (ja on toisinaan vieläkin) yksi syy levottomuuteen, lapsella takana rankka päivä koulussa ja iltapäivähoidossa, sen jälkeen vielä läksyt. Jos satuin olemaan vapaalla töistä, läksyt tehtiin heti välipalan jälkeen - ilman ongelmia.
Nyt tokaluokkalaisena tytär on jo tottunut uuteen päivärytmiin ja elämänmuutokseen, ekaluokkalaisena opittu rutiinikin on uskoakseni auttanut, enää ei käydä neuvotteluja viiden minuutin lisäajasta leikkien parissa... lapsella on myös ikää enemmän, ymmärtää helpommin että läksyt ovat hänen velvollisuutensa ja että ne eivät itkemällä tai kitisemällä valmistu. Ihan vielä ei kuitenkaan oma-aloitteisesti tule ajatelleeksi läksyjen tekoa, muistutettava on joka päivä.
Meillä oli toisen luokan alussa todella vaikeaa läksyjen kanssa ja otin yhteyttä opettajaan. Opettaja puhui luokassa yleisesti kaikille läksyistä ja siitä, miksi läksyjä annetaan ja miksi ne tulee tehdä. Antoi myös ohjeita siitä, miten toimia jos ei osaa jne. Se auttoi, niin me kuin muutama muukin vanhempi kiittelimme opettajaa kovasti tästä toiminnasta.
mutta esikoisella samantyyppisiä tempauksia ja diagnosoitiin ADHD:ksi.
olen käynyt adhd:n nettisivuilla koska olen huomannut läheiselläni sellaisia piirteitä jotka voisi olla adhd:N oireisiin liityviä. siellä on paljon juuri lasten ja myös aikuisten käyttäytymiseen liittyviä seikkoja. myös tv:ssä on ollut lähiaikoina paljon aiheesta. monella se on lievänä ja sitä ei koskaan tajuta, toisilla taas selvempinä käyttäytymisoireina.