pysty prosessoimaan kaikkea sydänsurua, jota vastaan voi tulla. Ammattiauttajat on sitä varten, jos meinaa ote livetä. Vaikka ehkä itse sitä aiheuttaisin. Teoriassa (oikeassa elämässä ei ole mitään tapahtunu, onneksi).
Mä en suoraan sanottua
Apuavoihakea
17<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ymmärrän jos tilanne niin vakava, mutta en tahdo tuottaa hänelle sydänsuruja ikinä koskaan.. Toivottavasti hän ymmärtää sen.
Helppo konsti on ettet aiheuta niin ei sun päälles kaadeta. Toimii.
Harva ihminen tietoisesti pyrkii aiheuttamaan ongelmia.
Sit ei auta kuin suora puhe. Ja sen jälkeen sun oma luottamus siihen et sut on kuultu ja sua uskotaan. Jos on kyse että sulla on perässä sydänsurujaan purkavia ihmisiä, kuten kuulosti? Kyllä ihmiset käsittelee asioita itsekin aikaa myöten jos haluaa olla kanssas väleissä, että jos nyt vain luottaisit... En tiedä kuka olet mut tämä nyt vain osui omaan tilanteeseeni. Mä tein päätökseni olla vaivaamatta toista enää ikinä, ja vasta sen jälkeen annoin itselleni luvan lähestyä. Etten olisi haitaksi kuten kuvasit.
Sydänsuruiselle varmaan kannattaa olla kaikkea muuta kuin suorapuheinen. Jos ajatellaan ihan teoriassa, että joku olis muhun rakastunut, niin se ei anna mulle mitään ylimääräisiä oikeuksia tämän ihmisen elämään. En voi sekaantua hänen elämäänsä.
Et niin mutta hyväntahtoisesti voit osallistua sen verran et asetat rajat. Teet selväksi ettei kiinnosta kuulla asiasta yhtään mitään, edes sopuisasti ja kanssaihmisenä. Se on toisenkin etu ettei turhaan yritä luoda keskustelua vaikeista asioista ja saa seläntakana kiukkua niskaansa jos et kestäkään kuulla. On nimittäin meitä jotka ajattelee että suora puhe on aina paras konsti ja tuo mielenrauhaa, toisin kuin ääneen sanomattomat asiat, ja ehkä sit olettaa muiden kaipaavan samaa...
Teoriassa?? Netti on myös elämää ja ihmiset netissä myös tuntevia olentoja.
Mun sydän on särkynyt vähitellen pieni pala kerrallaan monesta eri syystä... ei mikään enää oikein hetkauta...
En yhtään ihmettele. Ihminen on ihmiselle susi. Anna anteeksi ja jatka matkaa omalla polullasi.
Omalla polullani etenenkin... mutta olen inaktiivinen parisuhdeasioihin liittyen...
En tiedä, miten tälläistä tilannetta kauan jaksaa. Ensimmäistä kertaa pelottaa, että mielenterveys järkkyy.
Eihän kaikkea tarvitse kestääkään/sietääkään.. Niin itse ajattelen.. Voi lähteä pois jos pahalta tuntuu. Niin kuin tuntuukin.. Tämä oli tässä, minun osalta.
Niin, tosiaan.. Tämähän olikin Ikävä-palsta.. Ei liity nuo ajatukseni kehenkään ihmiseen vaan tekemiseen yleensäkin. En voinut asioille mitään vaikka olisin halunnutkin (mikään ei siis ollut tahallista.. tein parhaani mut se ei vaan riittänyt). Nakkasin hanskat tiskiin ja otan ja lähden menemään, minäkin.
Oikeastaan kirjoitan tuossa kahdesta eri asiasta.. Huomasin itsekin just.. Toiseen ei liity mitään pahaa kenenkään taholta (toivon ainakin niin.. voi olla et osittain joidenkin taholta mut pääsääntöisesti ei..). Toiseen liittyy tosi ikäviä asioita (voidaan luokitella jopa rikoksiksi jotka kohdistuneet minuun).
Kuka käski varattuun kajoamaan?
Jokaisella on omat voimavaransa. Itse ajattelen, että vaikka hetkellisesti "sekoaisi", tunteet vyöryvät yli, eikä osaisi käsitellä suuria tunteitaan, niin kaikesta huolimatta on kiitollinen siitä, että on uskaltanut rakastaa. Olkoon lopputulos sitten mikä on. Oppii samalla itsestänsä jotain, näkee oman haavoittuneisuutensa ja rikkonaisuutensa. Vahvana, mutta heikkona, niin sydänsuruissa kuin rakkauden onnelassa. Kaikki otetaan vastaan, mitä tuleman pitää.
Armo ja Apulanta.Ei muuta.