Muistatteko vielä sen vanhan keltaisen peltiröhjön, jonka edustalla oli valtava parkkipaikka, tankkiasema ja keräyspiste sun muuta? Tuntuu että siitä on ikuisuus kun purettiin pois. Nykyäänhän tilalla on kerrostaloja, mutta uusi valintatalo on siirtynyt itseasiassa vain hieman lähemmäksi satamaa tuolta vanhalta paikaltaan.
Kuopion vanha valintatalo
42
2230
Vastaukset
- jäpäkki
Kyllä muistetaan. Satamakadun toisella puolella oli Hankkija ja Union, joka vaihtoi sitten nimensä Finnoiliksi. Rauta Carlson oli myös satamassa -90 luvulla.
- HAMINA
Hankkijan talossa myytiin Fiateja,huolto oli alakerrassa.Tulliportinkadulla ylempänä oli Fordin autoliike.
- 15-15
Vanha valintatalo? Kyllä sen nimi oli joku muu Tulli jotain ja siinä oli myös huonekaluliike.
- HAMINA
Tenna se oli,väljä kauppa verrattuna nykyiseen...
- fjskfjskljfskld
Vähän matkan päässä siitä rautatieasemalle päin oli myös joku pieni bensiinin jakeluasema tai kylmäasema, ainakin vielä joskus v. 1999-2000. Muistan tankanneeni siinä melko tuoreeltaan silloin hankkimani auton.
Muistelen aloituksessa mainitun kaupan olleen Valintatalon nimellä silloin, ehkä joskus aiemmin ollut Tenna niminen? Sille laajalle parkkipaikalle tuli joskus jätettyä auto kirjastossa käynnin ajaksi kun kirjaston pikkuruinen parkkipaikka oli usein täynnä.- hyisaatanamitäaikaa
Tenna ja sitä ennen taisi olla E Tullimarket mutta se oli vielä sitä kekkosdiktatuurin aikaa.
- jfjdudhd
Huoltiksen vieressä taisi aikoinaan olla myös Mad Rock Hall.
- HAMINA
Hankkijan talossa tukevasti tumman ruskeilla levyillä peitetty entiset näyteikkunat,jossa komeili aikoinaan Fiat 127:kat,ym.herkut.Toisessa päässä taloa vieläkin luiska entiseen huoltohalliin.Minne asti ulottui pistoraide satamassa?Toivat kai tukkuihin aikoinaan tavaraa...
- 12-1
HAMINA kirjoitti:
Hankkijan talossa tukevasti tumman ruskeilla levyillä peitetty entiset näyteikkunat,jossa komeili aikoinaan Fiat 127:kat,ym.herkut.Toisessa päässä taloa vieläkin luiska entiseen huoltohalliin.Minne asti ulottui pistoraide satamassa?Toivat kai tukkuihin aikoinaan tavaraa...
Raide ulottui Skandic hotellille asti.
- Uno_petojen_sukua
HAMINA kirjoitti:
Hankkijan talossa tukevasti tumman ruskeilla levyillä peitetty entiset näyteikkunat,jossa komeili aikoinaan Fiat 127:kat,ym.herkut.Toisessa päässä taloa vieläkin luiska entiseen huoltohalliin.Minne asti ulottui pistoraide satamassa?Toivat kai tukkuihin aikoinaan tavaraa...
Muistan ainakin vielä Fiat Unoja myydyn Hankkijalta ja ainakin jossain vaiheessa Kinnusen Autossakin vähän matkan päässä. Oliko Fiatit näillä niin kauan kunnes Tasavallankadulle rakennettiin Autorasti mikä on nyt jo purettu pois ja tilalla nykyinen S-market? Niihin aikoihinhan Veho toi maahan Mersun ohella Fiatia ja Autorastilla oli Mersu ja Fiat, olikohan Hondakin myynnissä siellä silloin?
- jfsklfjksljfsk
HAMINA kirjoitti:
Hankkijan talossa tukevasti tumman ruskeilla levyillä peitetty entiset näyteikkunat,jossa komeili aikoinaan Fiat 127:kat,ym.herkut.Toisessa päässä taloa vieläkin luiska entiseen huoltohalliin.Minne asti ulottui pistoraide satamassa?Toivat kai tukkuihin aikoinaan tavaraa...
Mitenkähän ne on saaneet sitä luiskaa pitkin auton esim. kytkinremonttiin jos kytkin luistaa tai sytytysjärjestelmä tai kaasutin sökönä eikä auto käy tai ei ota joutokäyntikierroksia enempää :P
Ei ehkä kaikkein fiksuin ratkaisu autokorjaamon sijainniksi jyrkän luiskan takana jossain yläkerrassa... - HAMINA
Luiska oli alakertaan...tietysti,jos jarrut ei pelitä...ainahan on vielä kässäri...
- kiertokangi
Korjaamo oli kyllä katutasossa. Nosto-ovet on sittemmin muurattu umpeen. Hankkijan jälkeen tiloissa oli vuosikausia Hietamies.
- HAMINA
Joo,alakerrassa oli vaihtoautot...muistin väärin...
- vanhaakuopijota
Valintatalon maljalahdenpuiston puolella oli myös aikamoisia röhjöjä, niissä oli autokorjaamoa sun muuta kumisaapasliikettä jos muistan oikein. Myös puisto itsessään oli hieman erilainen kuin nykyään. Sitten vänärin puolella oli meijerin toimitiloja ja toinen peltinen röhjö, joka sekin on nyt purettu jo pois. Noiden 3 korttelin ainoa jäljelläoleva rakennus on siinä salen edessä oleva vanha talo, missä on puukatto.
- pillarilla_nurin
Ei ole enää. Talo on puoliksi purettu.
- Paavo2222
Osa satama-alueesta on kuulemma täyttömaata ja niiralan monttu on toiminut soranottopaikkana kun on rautatietä rakennettu joskus 100 vuotta sitten. Rautatieasemalta Minna Canthin patsaan läheltä ja sorsapuiston läpi menevä puropahanenkin vissiin johtaa juurensa näistä järjestelyistä. Alue on aiemmin ollut kosteampaa. Siis luonnontilassa joskus kauan sitten.
- bgbgbg1
Joo näin on ollut.
- aatu.p
Vankilahan on aikoinaan ollut helvetin kuusessa kaupungin keskustasta, samoin kuin armeijan vanha kasarmi!
- maljapuro
"Lahteen laskee Flodbergin ja Pappilanmäen takana sijaitsevasta Maljalammesta alkunsa saanut Maljapuro."
http://www.kuopioonasumaan.fi/index.php?id=28&kieli=1
Nythän tuo maljapuro kulkee osittain maan alla. - fsdkljfksdljfsdkl
aatu.p kirjoitti:
Vankilahan on aikoinaan ollut helvetin kuusessa kaupungin keskustasta, samoin kuin armeijan vanha kasarmi!
Kaipa se hevosten aikaan pari kilometriä on ollut hevonkuusessa saakka...
- Anonyymi
maljapuro kirjoitti:
"Lahteen laskee Flodbergin ja Pappilanmäen takana sijaitsevasta Maljalammesta alkunsa saanut Maljapuro."
http://www.kuopioonasumaan.fi/index.php?id=28&kieli=1
Nythän tuo maljapuro kulkee osittain maan alla.Maljapuro yhdistää Maljalammen ja Kallaveden.
- kuopiotar
Kiitos ,kun kerrotte Kuopion historiaa näin muualta muuttaneelle on mielenkiintoista luettavaa jonninjoutavan sijaan !!kiitos
- Kuopioon_asumaan
"Useaan kertaan laajennettu maaseurakunnan entinen hautausmaa on nykyisin nimeltään Flodbergin hautausmaa. Flodbergin nimi tulee pykmestari ja mylläri Staffan Flodbergista, jolla 1800-luvun alussa oli mylly Pohjolankadusta nousevalla Vuorelan mäellä. Kuopiolaiset tuntevatkin mäen parhaiten Luuperin eli Flodbergin mäkenä."
http://www.kuopioonasumaan.fi/index.php?id=26&kieli=1
- Vanhaa
Järvi tosiaankin on joskus ulottunut aina maaherrankadulle Minna Canthin puiston kohdilla.
Raninin myllyn kohdalla nykyisellä koljonniemenkadulla olevista ovista lastasivat aikoinaan lotjiin tavaraa. - Tiedoksiantaja
Tokihan muistan kun asuin alueella 2004-2005, juuri ennen alueen täydellistä mylläystä. Aikamoinen muutos alueella tapahtui nopeasti.
- valintatalon_hautajaiset
Kohta ei ole enää vanhaa eikä uutta Valintataloa.
Huomenna on Valintatalo viimeistä kertaa auki ja torstaina paikalla avautuu K-Market Makasiini.
http://www.k-market.fi/nama-siwat-ja-valintatalot-muuttuvat-seuraavaksi-k-marketeiksi/ - Anonyymi
Sattu kyllä olemaan vihreä. :)
- Anonyymi
se rakennus oli vihreä kun yllä kommenttiin laitettu keltainen
- Anonyymi
Punainen oli rakennus.
- Anonyymi
Kyllä se oli keltainen. Savon Sanomien sivuilta löytyy ihan kuva:
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/3022726- Anonyymi
Maalattiin jälkeenpäin.🏤🎨🖌️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maalattiin jälkeenpäin.🏤🎨🖌️
Käy käellä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käy käellä...
🦨okei herra haisunäätä🦨
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🦨okei herra haisunäätä🦨
Haisunäätä on viisas eläin viisaampi kuin peruSSuomalainen.
Kuten tiedämme, luonto on hyvin viisas, ja jokaisella eläimellä on jokin erityinen kyky. Tarve selviytyä petoeläinten hyökkäyksiltä on kehittänyt joillekin eläimille hyvin yllättäviä keinoja itsensä suojelemiseksi.
Moni eläin puolustautuu äärimmäisen pahalta haisevaa ainetta erittämällä, ja erityisen tunnettu tästä kyvystä on skunkki eli haisunäätä. Tuntiessaan olonsa uhatuksi, haisunäätä ruiskuttaa anaalirauhasistaan pahanhajuista nestettä vaaraa kohti.
PeruSSuomalainen haisee muuten vaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käy käellä...
Muista jotta käet pittää pestä ennen syöntiä!
- Anonyymi
Tokihan muistan kun asuin Kirkkokadun sataman päässä 2004-2005. Silloin alkoi Kuopaksen uusien asuntojen rakentaminen läheiselle tyhjälle tontille. 2007 syksyllä asuin Kirkkokadun toisessa päässä ja piti pistäytyä Valintatalossa pitkästä aikaa. Sitä purettiin silloin, en tiennyt että oli saanut purkutuomion jo joskus silloin 2004 tienoilla.
- Anonyymi
Joku tuossa kertomuksessa heittää. Kuopaksen asunnot ovat Satmapuiston vieressä. Aika pitkä matka Kirkkokadulta.
- Anonyymi
En muista. Ehkä hämärästi muistan Valintatalon.
- Anonyymi
Sataman seutu on kyllä kaunistunut sitten 1980-luvun. Muistan tuolta ajalta aloituksessa mainitun peltihallin ja jotain rikkaruohoa puskevia joutomaa-tontteja.
- Anonyymi
Jotenkin muistan. Olikohan 91-92.
- Anonyymi
Muistan 1991
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006414
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303833törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283210Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701736- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46979Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11966Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11890- 42869