Vai loppuuko koskaan? En ole varmaankaan viimeisen vuoden aikana nukkunut enempää kuin 3-4 tuntia yössä. Olen uuvuksissa, mutta ei elämäni tästä paremmaksi muutu vaikka kuinka nukkuisin tai rukoilisin tai seisoisin päälläni tai tekisin voltteja. Olen ollut välillä sairaslomalla, mutta ne ajat ovat kaikista kamalampia. Töissä sentään voi edes jollain tasolla kadottaa todellisuuden ja tehdä vain sitä, mikä työtehtäviin kuuluu. Kotona kaikki kaatuu niskaan...lapsen huone, lapsen tavarat, lapsen vaatteet jne. Niiden hävittäminen vaatisi tunteiden kylmentämistä tai ulkopuolista työvoimaa poistamaan merkit lapseni olemassaolosta. En kykene kumpaankaan :(
Joskus tuntuu, että en jaksa edes iltaan asti. Silti mulla on toinenkin lapsi, jonka edestä on tehtävä paljon. Tilannetta on helpottanut se, että lapsen isän kanssa vaihdettiin huoltajuutta. Mutta mun pitäisi pystyä jättämään mennyt taakseni ja katsomaan vain eteenpäin. Mutta milloin tämä tuska loppuu? Miten pitkään äiti suree kuollutta lastaan ja missä vaiheessa elämä palaa taas normaaliksi? Mä olen niin väsynyt tähän kaikkeen...anteeksi :(
Joskus tuntuu, että en jaksa edes iltaan asti. Silti mulla on toinenkin lapsi, jonka edestä on tehtävä paljon. Tilannetta on helpottanut se, että lapsen isän kanssa vaihdettiin huoltajuutta. Mutta mun pitäisi pystyä jättämään mennyt taakseni ja katsomaan vain eteenpäin. Mutta milloin tämä tuska loppuu? Miten pitkään äiti suree kuollutta lastaan ja missä vaiheessa elämä palaa taas normaaliksi? Mä olen niin väsynyt tähän kaikkeen...anteeksi :(
Vastaukset 3
Vanhimmat
Et kertonut milloin sun lapsesi kuoli. Otan sydämestäni osaa. Hällä on kuitenkin nyt hyvä olla, muistathan sen. Pikku enkeli luuraa äitiä pilven päältä. Hälle ei tapahdu mitään pahaa enää koskaan. Eikä tartte sun huolehtia jääkö auton alle tms. On vaan eronikävä sulla.
Ajan mittaan suru häipyy, koita vaan kestää se. Sulla on toinen kin lapsi ja panosta häneen, jos on voimia.
Hyvää joulua ja voimia sulle.
Ei ole määrätty mitään aikaa kauanko suru kestää, mutta joskus se helpottaa. Ehdottaisin sinulle paria asiaa, hakeudu sururyhmään, jossa on saman kokeneita, monia on auttanut, saisit purkaa tuskasi sinua ymmärtävien ihmisten kanssa.
Toiseksi pyydä sukulaista tai ystävää pakkaamaan lapsesi tavarat ja viemään ne johonkin varastoon, voit sitten itse päättää, mitä niille joskus tehdään.
Hae ammattiapua, jos tunnet täysin uupuvasi ja muista, että pieni enkeli ei halua sinun olevan surullinen. Ajatellen sinua jaksamista toivotan.
Vaikka itselläni ei ole lapsia, tiedän, että lapsen menetys on todella kova isku. Vanhempani ovat menettäneet kaksivuotiaan pojan aikanaan, ja se tuska ei lähde koskaan. Sen kanssa oppii elämään...mutta asia ei unohdu. Tietysti suru on syvintä alussa. Äiti sanoi, että kaksi ensimmäistä vuotta tapahtuneen jälkeen olivat vaikeimmat.