Alussa minulla oli hyviä kavereita aikuisiän kynnyksellä ja suunnilleen kaikilla sama elämäntilanne. Kaikki meistä työllistyivät ja viikonloppuisin olut tuopin kera oli kiva kerrata kaikkea tapahtumia mitä edellisviikko oli tarjonnut ja mitä töissä oli tapahtunut ja kaikkea mitä nuorena tuli yleensäkin tehtyä, puhuttiin autoista naisista musiikista lätkästä jne...
Kumminkin jossain vaiheessa kävi niin että MINULTA loppui työt ja uutta työpaikkaa ei tuntunut löytyvän. Kävin kursseja jne mutta ei ne työllistymis mahdollisuuksia parantaneet melkein pikemminkin päinvastoin... Alussa se ei haitannut mutta pikku hiljaa ajauduin kaveripiireissäni yhä etäämmälle ja ulkopuoliseksi ja yhteydenotot loppuivat ja lopuksi jäin ihan yksin. Aika kului ja oma elämäni polki paikallaan ollessani työttömänä. Seurasin sivusta kun kaikilla muilla meni hyvin ja he etenivät urillaan ja saivat parempia ja yhä parempia työpaikkoja ja työtehtäviä ja nyt jo melkeinpä entiset kaverit jotka joskusolivat parhaita kavereita niin nyt heillä on jo asunnot perheet uudet autot koirat jne jne.
Entäpä sitten minä?! Olin edelleen työtön ja aloin olemaan epätoivoinen. Enää ei ollut kavereita vaan aika meni vaan käytännössä itsesäälissä murehtien ja toisia kadehtien. Jossain vaiheessa vuosien päästä onnistuin kuin Jumalan lahjasta saamaan työpaikan! Olin innoissani ja ajattelin että saan elämäni tarkoituksen takaisin ja nyt pystyn suunnittelemaan taas elämää ja ehkäpä onnistun saamaan uusia kavereitakin. Töissä sain olla vähän toista vuotta ja niin kauan kuin sitä olin niin olin toiveikaskin jopa tulevaisuuden suhteen.
Jäin taas työttömäksi ja siitä alkoi synkin helvetti henkisesti mitä olen kokenut. Kävin taas pakosta jotain kursseja joista ei ollut ei mitään hyötyä mutta olipahan ainakin jotain tekemistä. Pysyi vuorokausirytmit normaaleina ja ei ollut niin paljon aikaa nysvätä itsesäälissä. Kurssien jälkeen ei enää mistään saanut apua ja loppui jostain ihmeensyystä vuosiksi jopa työttömyysetuuden saanti, siinä vaiheessa masennuin syvästi.
Kuulin aina välillä miten uskomattoman hyvin muut olivat elämässä pärjänneet. Minulle tuli alemmuuskompleksi häpesin ja inhosin itseäni ja tunsin itseni arvottomaksi. Pyrin välttämään kaikkea ihmiskontakteja ja vuorokausi rytmit menivät ihan päälaelleen. Nukuin päivät ja valvoin yöt tuijottaen vain elokuvia ja tietokoneruutua. Kävin todella syvällä ja apua ei tuntunut saavan mistään päinvastoin tuntui kun kaikki syyllistäisivät minua. Aloin saamaan paniikkikohtauksia ja toivoin kuolemaa. En enää jaksanut kiinnittää huomiota miltä näytin enkä panostanut vaatteisiin tai mihinkään. Itkin itseni uneen joka yö ja sitä kesti melkein kolme vuotta.
Jossain vaiheessa sain kuin ihmeenkaupalla sen verran energiaa että kyselin mitä kaikkea edes jotain työhön liittyvää kaupungissani oli. Onnistuin pääsemään työkokeiluun joka tuntui sekin jo joltain kun olin niin kauan maannut sängynpohjalla. Pikkuhiljaa olen saanut tekemisen myötä masennuksen hellittämään ja hommat mitä minulla on ollut ovat olleet mielenkiintoisia jotka omalta osalta ovat auttaneet pääsemään eroon masennuksesta. Olen kiitollinen että on ollut nyt jo tovin aikaa tekemistä joka sattuikin olemaan sellaista mistä itse tykkään vaikka tämä ei palkkatyötä olekkaan. Aina välillä jää aikaa miettiä että ei mene nallekarkit elämässä tasan. Minusta ei tullut talon omistajaa ja menestyvää ura miestä uusine autoineen jne. vaan ns. yhteiskunnan hylkiö ja loinen mitä normaalit ihmiset halveksuu. Arvet jäi elämästä ja nykyään kun on lama niin en tämän enempää edes usko enää saavuttavani.
Kumminkin jossain vaiheessa kävi niin että MINULTA loppui työt ja uutta työpaikkaa ei tuntunut löytyvän. Kävin kursseja jne mutta ei ne työllistymis mahdollisuuksia parantaneet melkein pikemminkin päinvastoin... Alussa se ei haitannut mutta pikku hiljaa ajauduin kaveripiireissäni yhä etäämmälle ja ulkopuoliseksi ja yhteydenotot loppuivat ja lopuksi jäin ihan yksin. Aika kului ja oma elämäni polki paikallaan ollessani työttömänä. Seurasin sivusta kun kaikilla muilla meni hyvin ja he etenivät urillaan ja saivat parempia ja yhä parempia työpaikkoja ja työtehtäviä ja nyt jo melkeinpä entiset kaverit jotka joskusolivat parhaita kavereita niin nyt heillä on jo asunnot perheet uudet autot koirat jne jne.
Entäpä sitten minä?! Olin edelleen työtön ja aloin olemaan epätoivoinen. Enää ei ollut kavereita vaan aika meni vaan käytännössä itsesäälissä murehtien ja toisia kadehtien. Jossain vaiheessa vuosien päästä onnistuin kuin Jumalan lahjasta saamaan työpaikan! Olin innoissani ja ajattelin että saan elämäni tarkoituksen takaisin ja nyt pystyn suunnittelemaan taas elämää ja ehkäpä onnistun saamaan uusia kavereitakin. Töissä sain olla vähän toista vuotta ja niin kauan kuin sitä olin niin olin toiveikaskin jopa tulevaisuuden suhteen.
Jäin taas työttömäksi ja siitä alkoi synkin helvetti henkisesti mitä olen kokenut. Kävin taas pakosta jotain kursseja joista ei ollut ei mitään hyötyä mutta olipahan ainakin jotain tekemistä. Pysyi vuorokausirytmit normaaleina ja ei ollut niin paljon aikaa nysvätä itsesäälissä. Kurssien jälkeen ei enää mistään saanut apua ja loppui jostain ihmeensyystä vuosiksi jopa työttömyysetuuden saanti, siinä vaiheessa masennuin syvästi.
Kuulin aina välillä miten uskomattoman hyvin muut olivat elämässä pärjänneet. Minulle tuli alemmuuskompleksi häpesin ja inhosin itseäni ja tunsin itseni arvottomaksi. Pyrin välttämään kaikkea ihmiskontakteja ja vuorokausi rytmit menivät ihan päälaelleen. Nukuin päivät ja valvoin yöt tuijottaen vain elokuvia ja tietokoneruutua. Kävin todella syvällä ja apua ei tuntunut saavan mistään päinvastoin tuntui kun kaikki syyllistäisivät minua. Aloin saamaan paniikkikohtauksia ja toivoin kuolemaa. En enää jaksanut kiinnittää huomiota miltä näytin enkä panostanut vaatteisiin tai mihinkään. Itkin itseni uneen joka yö ja sitä kesti melkein kolme vuotta.
Jossain vaiheessa sain kuin ihmeenkaupalla sen verran energiaa että kyselin mitä kaikkea edes jotain työhön liittyvää kaupungissani oli. Onnistuin pääsemään työkokeiluun joka tuntui sekin jo joltain kun olin niin kauan maannut sängynpohjalla. Pikkuhiljaa olen saanut tekemisen myötä masennuksen hellittämään ja hommat mitä minulla on ollut ovat olleet mielenkiintoisia jotka omalta osalta ovat auttaneet pääsemään eroon masennuksesta. Olen kiitollinen että on ollut nyt jo tovin aikaa tekemistä joka sattuikin olemaan sellaista mistä itse tykkään vaikka tämä ei palkkatyötä olekkaan. Aina välillä jää aikaa miettiä että ei mene nallekarkit elämässä tasan. Minusta ei tullut talon omistajaa ja menestyvää ura miestä uusine autoineen jne. vaan ns. yhteiskunnan hylkiö ja loinen mitä normaalit ihmiset halveksuu. Arvet jäi elämästä ja nykyään kun on lama niin en tämän enempää edes usko enää saavuttavani.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vaikutat ihan fiksulta ihmiseltä ja ainakin minä arvostan paljon yritteliäisyyttäsi ja sinnikkyyttäsi.
En ole koskaan ollut työtön ja tällä hetkellä yksityisyrittäjänä. Työttömiä en ole kuitenkaan koskaan vähätellyt tai halveksinut eikä niin moni muukaan tee. Ne, jota mahdollisesti haukkuvat, ovat vaan niitä äänekkäitä (tyhmiä).
Ihmisen arvo ei voi eikä saa olla siinä kiinni, onko hänellä töitä.
Voimia sulle elämässä!!
Samat minulta. Tekstisi vaikuttaa aidolta. Mukavaa syksyä, edes kohtuullista.sano.
Hyvä kertomus, kiitos siitä.
Itse olen ollut työttömänä kaksi kertaa elämäni aikana. Heti opintojeni jälkeen ja toisen kerran heti armeijan jälkeen. Paras lapsuudenystävä (jonka kanssa soittelen yleensä viikoittain) on kokenut useita työttömyysjaksoja elämänsä aikana ja tälläkin hetkellä on sellaisella.
Itsellä oli jotain alemmuutta omien työttömyysjaksojen aikana, mutta en ole koskaan ajatellut että ystäväni olisi mitenkään minua huonompi, jos hän on ollut työttömänä.
Itse olin varmaan sellainen mitä kuvaat "menestyjäksi" sain tutkintoja, koulutusta vastaavan työn, nuoren vaimon vanhan tilalle, omakotitalon hyvältä alueelta, hyvän auton... mutta elämä ei olisi voinut olla sisältä tyhjempää. Jumala oli minulle armollinen ja koko maailmani romahti. Menetin rahat, auton, talon, vaimon, lapset... ja silloin katsottuna kaiken, kaiken muun paitsi sen sinapinsiemenen verran Uskoa Jumalaan jonka olin saanut lapsena.
Nyt olen vuosia ollut ulosotossa, asun vuokralla, asun yksin... ja asiat eivät voisi olla paremmin.
Oikea onni ei ole koskaan kiinni menestyksessä, omaisuudessa tai kulisseissa... vaan siitä, mitä ihmisen sisältä löytyy.
Minä viihdyn hyvin ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet kovia, mutta en oikein jaksa ihmisiä jotka vielä elävät mielikuvitusmaailmoissaan kuvitellen menestyksen olevan kaikki kaikessa.
Työ on tärkeää, mutta kaikista tärkeintä on rauha oman itsensä ja Yläkerran kanssa.
Siunausta sinulle :)
Tuollaista minunkin elämäni on vain sillä erotuksella että minulla ei ole koskaan työpaikkaa ollutkaan eikä tule olemaankaan. No mut toisaalta mitäs siitä, kyllä kai niitä luusereita varsinkin näin pahaan lama-aikaan mahtuu.
Hyvin samanlaista itsellä. Kaverit ovat taloudellisesti todella menestyneitä. Nauttivat elämästä ja matkustelusta. Itse en ole edes saanut opiskelupaikkaa. Ikää lähemmäs 40.
Kiitos kannustavista vastauksista ja voimia kaikille kohtalotovereille :)
En muista että minulla olisi koskaan ollut hyvää kaveria. Pikkuveljeeni välit katkesivat melkein hyvän päivän tasolle.
Sisareeni välimme sotkin perintöasian takia. On tulossa hänen syntymäpäiväjuhlansa. Kuittaan sen onnittelukortilla, kuten joulunkin. Jotenkin elämä automatisoituu uriinsa.
En sano enkä tiedä millä asteella zombiutumisvaiheeni oikeasti on.
Tänään tuli taas sellainen tuntu, että meikämiehen ja ihmisten välissä on atomisodan kestävä, läpinäkyvä panssarilasi.
Se on tarpeen ihmisten parissa liikkuessa. Pilkka ja ivalliset katseet eivät niin satuta. Heitä voi jopa ymmärtää.
Hymyilevät keltaisine hampaineen meikälle varmaan piruperkeleellistä hyväntahtoisuuttaan.
Joo, on meitä muitakin kelkasta pudonneita, syystä tai toisesta. Et todellakaan ole ainoa joka ei ole elänyt todeksi "suomalaista unelmaa". Talo, puoliso, kaksi lasta ja kaksi autoa jne.
Ihmisarvo meillä kuitenkin kaikilla on ja ihmisen toivo on rakkaudessa...
Olen 43-v. nainen ja pahasti pettynyt elämääni. Uskon kuitenkin että paistaa se aurinko risukasaankin. Jossain vaiheessa.
Jumala siunaa teitä kaikkia ja anna heille voimaa onnea ja rakkautta! Armahda heidät kokonaan herra!!! Anna heille onni elämässä Jumala!!! Rakkautta ja Jumalan armo teille kaikille! Rukoilen teiden puolesta!!! Jeesus on sovittanut teidän syntinne olivatpa ne mitä tahansa... Olkaa onnellisia ja eläkää onnellista elämää...
https://www.youtube.com/watch?v=lcxMI7H6sMo