Päätin jakaa tänne omat kokemukseni Turun tuhatjalasta, sillä itse etsiessäni samaista tietoa en löytänyt kovin tuoreita kokemuksia. Olen vastikään muuttanut toiselta paikkakunnalta Turkuun ja uusi vakituinen eläinkääkäri on siis hakusessa. Kävin siis syyskuussa 2015 kyseisessä paikassa koiranpentuni kanssa. Kokemukseni olivat seuraavanlaisia (jos et jaksa lukea tarinaani niin siirry suoraan viimeiseen kappaleeseen :D) :
Otin itse pipetillä virtsanäytteen kotini lattialta ja kiikutin näytteen samantien Tuhatjalkaan. Näytettä vilkaistiin mikroskoopilla ja diagnoosina oli virtsatulehdus, johon määrättiin antibioottikuuri. Koiralla ei siis ollut minkäänlaisia oireita kyseisestä sairaudesta eikä näytettä myöskään viljelty, joka etenkin pienen pennun kohdalla tulisi aina tehdä (olen konsultoinut asiasta kahta eri eläinlääkäriä; viljely kannattaa aina suorittaa!). Tämän diagnoosin johdosta pentuni ensimmäinen rokotus siirtyi hamaan tulevaisuuteen.
Eipä tuossa siis mitään ongelmaa ollut. Eläinlääkäri oli mielestäni mukava ja asiallinen, ei hänestä mitään pahaa sanottavaa. Mutta hiukan ihmetytti, että minulta tosiaan laskutettiin näytteenotosta, sillä otinhan sen itse, omilla välineillä. Myös viljelyn tekemättä jättäminen oli mielestäni huono asia.
Tuhatjalan hoitajista olen sitten täysin eri mieltä. Asiakaspalvelu on huonoa. Ei sillä, että se olisi eläinlääkärissä se tärkein asia, mutta kyllä se vaikeuttaa asioiden hoitamista aika lailla! Kyseenalaistin näytteen luotettavuuden ja vastaukset olivat sitä luokkaa että "sinä et ole eläinlääkäri, meillä on hyvät laitteet"- tyylistä. Hoitaja kehotti uuden virtsanäytteen ottamista (vaikka mitään oireita ei siis ole) ja kun kysyin tämän hintaa (edellinen käynti oli 170€ ja näytteen otin minä) niin hän ei osannut sanoa.
Konsultoin koiran virtsatulehduksesta kahta muuta eläinlääkäriä, jotka nimenomaan painottivat viljelyn tärkeyden lisäksi sitä, että lattialta otetussa näytteessä voi olla mukana vaikka kuinka paljon bakteereita = sen perusteella ei pidä määrätä antibioottikuuria.
En siis itse henkilökohtaisesti voi suositella kyseistä paikkaa enkä halua mennä sinne uudestaan. Suurimmat syyt tähän ovat se, että eläinlääkäri ei mielestäni selvittänyt/hoitanut asioita tarpeeksi perusteellisesti ja hoitajien käytös ei ollut mitenkään miellyttävää. Hintakaan ei ole edullinen vaan kalliimpi kuin parissa muussa tietämässäni paikassa. En siis nää mitään syytä miksi veisin lemmikkini sinne uudelleen.
- ap
omat kokemukseni Turun Tuhatjalasta
koiranomistaja
1
55
Vastaukset 1
- vbnml
Mulla taas ihan päinvastaisia kokemuksia tosin kissan hoidosta.Hinta oli toki iso kissan takajalan auki repeytyneestä ihosta joka oli auki luuhun saakka.Mutta raha on rahaa eläimen hyvinvointi meni rahan edelle.
Kissan jalka ommeltiin kissa nesteytettiin ja kotiin päästiin vielä samana päivänä selvien ja hyvien ohjeiden kanssa.
Kissa tervehtyi hyvin ja parani täysin mistä olen kyllä enemmän kuin kiitollinen tuhatjalassa kissaani auttaneille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591300
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571228Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1341150- 1011034
Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,71030- 54922
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.6833Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista32828Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it197710- 71689