Huijaus myös vuoden auto äänestyksessä!

HuijariJokaAsiassa

Nyt oli helpompi muistaa vaikkapa viime vuonna tullut uutinen siitä, kuinka Saksan autoliitto oli vuosikausia väärentänyt äänestyslukuja merkittävässä Vuoden auto -äänestyksessä.

Tai se, kun Volkswagen ryhtyi oikeustaisteluun, jotta tutkijat eivät julkistaisi tietoa yhtiön autoista löytyneestä viasta.

Juuri kun Winterkorn oli nostanut yhtiönsä alan edelläkävijäksi, autojätti sai kylkeensä lommon, jota on hyvin vaikea oikoa.

Volkswagen Groupista on muodostunut jättimäinen autotalo, jonka merkkeihin kuuluu Volkswagenin lisäksi muun muassa Seat, Skoda, Audi, Lamborghini, Bentley ja Porsche.

31

52

    Vastaukset

    • Aloitus on poimittu Helsingin Sanomien uutisesta tänään.

      • Tässä VW sotkussa sensijaan on kyse määrätietoisesta huijauksesta. Kuulemma tästä syystä tämä saattaa olla kaikkien aikojen pahin takaisinkutsu. Juuri tuon tahallisuuden takia jopa pahempi kuin nämä virtalukko, turvatyyny jne takaisinkutsut. Sanovat että tämä voi pilata diesel teknologian maineen oikein kunnolla. VW kun on dieselien mannekiini.

        Volvo Forum


    • Tämä aloittaja on mieleltään sairas, aloittaa näitä volkkari ketjuja kymmenittäin ja joka päivä. Mitä se kertoo ihmisestä? Sitten vielä itse vastailee itselleen, kun ketään ei hänen ketjut enää jaksa kiinnostaa. Varmaan kuitenkin salaa haaveilee volkkarista, kun siitä jatkuvasti jaksaa jauhaa.

      • Kuka järkevä haaveillee volkkarista tai muistakaan tämän yhtiön valmistamista autoista tämän jälkkeen , ja kun niistä posahtaa moottorikin millon tåhånsa, parenpi pysyä erossa nuista autoista..


      • No en minäkään ole ollut mikään Volkkari fani mutta en myöskään ole inhonnut niitä, viime aikojen uutiset venyvistä jakoketjuista on saanut aikaan sen että varmalla en ota vw autoa ja piste iin päälle oli tämä huijaus juttu.


      • Onko sairasta kun informoi palstan lukijoita ? Osa kun ei katso uutisia eikä lue lehtiä. Laskepa uudestaan montako VW-juttua on tänään aloitettu, itse sain luvuksi kolme josta kaksi (2) on minun aloittamaa,


      • No neljä niitä on. Laskin väärin mutta en niin paljon väärin kuin se joka puhuu KYMMENISTÄ aloituksista.


      • Siinäpä VW autoilijaa harmittaa kun lukee tästä huijauksesta! Kiroaa varmasti myös kun lehdet kirjoittaa isoilla otsikoilla, yritäpä niitä vaientaa! Ja tv-uutiset kertovat myös. Saattaa jonkin verran autosi arvo laskea....Ajelen muuten BMW autolla, bensiinimoottori on joka ei saastuta niin paljon kuin dieselit....


      • niin-totta

        22.9.2015 21:45

        Scheisseaanusagaaadiiiir

        22.9.2015 21:30

        Uusi

        Autoilun historian suurimmasta kusetuksesta taitaa olla kysymys.

        On eri juttu, jos autotehtaan tai alihankkijan valmistama auton osa osoittautuu testeistä huolimatta käytännössä huonoksi (vaikkapa tsi/dsg...) , kuin se, että valmistaja TEKEE AUTOON OSAN, JONKA OSTAJA MAKSAA, JA JONKA AINOA TEHTÄVÄ ON HUIJATA PÄÄSTÖJÄ VALVOVIA VIRANOMAISIA !


    • En ole ikinä omistamut volkkaria, ja nyt en osta varsinkaan! Mutta asiasta toiseen, saattaa niitä samanlaisia huijausohjelmia olla mersuissa ja audeissakin? Volkkarin huijaus saattaa olla vasta jäävuoren huippu!

      • Voi olla niissäkin, ainakin nekin autot tutkitaan. Ai niin, Audeissa ainakin samat moottorit ja Skodissa ja muissakin vw:n autoissa, selviää aikanaan onko niissä huijausohjelma.
        Ja nythän ruvetaan tutkimaan kaikki dieselautot merkistä riippumatta. En usko että näin suureen huijaukseen muut merkit on syyllistynyt, BMW ainakin sai puhtaat paperit USA:sa. Mutta asiaa pahentaa volsujen, skodien ynnä muiden moottorivauriot jakoketjujen venymisen takia, dsg ongelmat, tsi moottoriongelmat ja vaikka mitä on ilmennyt joten volkkareiden maine on pahasti kärsinyt. Ja vie varmasti vuosikymmenen ennen kuin maine palautuu.


      • Ostin juuri SKODA TDI:n (184hv) joka kuuluu epäilyjen moottorien piiriin. Jos ja kun tuote ei vuotuisten verojen, polttoainekustannustensa tai ominaisuuksiensa (ohjelmistopäivitys, tehot alas, tms) puolesta vastaa esitteitä tai silloisia myyntipuheita, vaadin hinnanalennusta myyjäliikkeeltä. Sen kautta hinnanalennus kulkeutuu maahantuojalle, Skodalle Tsekkiin ja VW-konserniin. Tähän mennessä esiintulleiden tietojen perusteella kyse ei taida olla kaupanpurkuperusteesta


    • Tämä aloittaja on mieleltään sairas, aloittaa näitä volkkari ketjuja kymmenittäin ja joka päivä. Mitä se kertoo ihmisestä? Sitten vielä itse vastailee itselleen, kun ketään ei hänen ketjut enää jaksa kiinnostaa. Varmaan kuitenkin salaa haaveilee volkkarista, kun siitä jatkuvasti jaksaa jauhaa..

      • Sinua vaan vit-ttaa kun omistat VW auton. Toiseksi. Omistin joku vuosi huijarifirman auton, takuuhuollossa jatkuvasti. Takuun jälkeen käytin omia rahoja 7855 euroa korjauksiin kun aikaisempi Toyota toimi hyvin 15 vuoden ajan kilometrien ollessa yli 460 tkm kun vaihdoin Klongswageniin. Sitä paitsi olen aloittanut 2 palstaa, loput on aloittanut joku muu. Hänelläkin palanut rahaa VW:n korjauksiin?

        Ei täällä ole kymmenittäin uusia aloituksia päivittäin ko. aiheesta, et vaan osaa laskea.

        Katsopas alempaa mitkä palstat ovat luetuimpien joukossa: juuri nämä VW palstat.

        Olet vain reppana Klongswagen autoilija jonka arvo laski vuorokaudessa tuhansia euroja.

        Kommentoi lainaten

        Ilmi


      • T&T:ssä oli artikkeli, jossa todettiin, että volkkari säästi 77,- €:n osan kustannukset per auto tuolla algoritmihuijauksella.

        Toivotaan, että MB ja BMW eivät ole olleet yhtä nuukia...

        11 milj autoa x 77,- € = 847 Milj €.

        Ja toisessa vaakakupissa 16 Mrd $:n sakot...

        Kovaa peliä katteella.


      • Ehheheheheee... "käytettyä laatuautoa". Mitäs sitä paskalla jos ei ole peltoa, sano maanviljelijä ;)

        Edelleenkin ihmettelen, miten vaihtoautohalleissa pyydetään volkkareista, skodista, ja audeista käytettynä hintoja, kuin ne olisivat asuntoja. Hyvä etteivät ole kalliimpia satatonnia ajettuina miinoina, kuin uusina.

        Suomi kielsi takavuosina miinat, muutenhan noi satasen ajetut volkkarit voitaisiin viedä rajalle maanpuolustuksellisiin tehtäviin ;)


      • Automiesten ehdoillahan täällä keskustellaan. Tämä on teille viimeinen hiekkalaatikko

        Aikuisten maailmassa Teille hymyillään. Onneksi on tämä rinnakkaistodellisuus.

        Ja tojota on aina se maailman paras vaihtoehto Skota Skottaraiselle ja Klongswagenille kun tietenkään jormalla ei ole mersuun varaa näiden "premiumkuskien" mielestä.


      • Huijaus päästö fiasko konsepti.


    • Tämä aloittaja on mieleltään sairas, aloittaa näitä volkkari ketjuja kymmenittäin ja joka päivä. Mitä se kertoo ihmisestä? Sitten vielä itse vastailee itselleen, kun ketään ei hänen ketjut enää jaksa kiinnostaa. Varmaan kuitenkin salaa haaveilee volkkarista, kun siitä jatkuvasti jaksaa jauhaa...

      • Automiesten ehdoillahan täällä keskustellaan. Tämä on teille viimeinen hiekkalaatikko

        Aikuisten maailmassa Teille hymyillään. Onneksi on tämä rinnakkaistodellisuus.

        Ja tojota on aina se maailman paras vaihtoehto skotalle, kun tietenkään jormalla ei ole mersuun varaa näiden "premiumkuskien" mielestä.


      • Ja tojota on aina se maailman paras vaihtoehto Skota Skottaraiselle ja Klongswagenille kun tietenkään jormalla ei ole mersuun varaa näiden "premiumkuskien" mielestä.


      • Skoda Skottaraiseen ja Klongswageniin voisi pyytää lisvarusteeksi sellaiset liput konepellin kummallekin puolelle, kun virallisissa kuljetuksissa on(ruumisautot ja valtionpäämiehet).

        Lipuissa voisi olla kaalin kuvat.

        Olisi vähän niinkun virallinen kaalikärry.

        Se on eri asia silloin, kun mennään raktorilla tai kaalikärryllä.

        Jos kuitenkin skodalla menee ilman tuollaisia viitevirallisia lippuja, niin häpeää varmasti nuoriso.

        Työttömyyden rasittamat kotiompelijat voisivat tehdä kaalilippuja skodiin. Saattaisi myyjäliikkeet innostua.

        Kommentoi lainaten


      • Siksipä Skottarais ja Klongswagen kuskeilla on melkein aina punaiset posket muuten valkoisen hikisissä kasvoissa, kun tulee läpsyjä joka paikassa.

        Nuoret eivät hyväksy, naiset karkaavat ja liikenteessä hymyillään, jollei naureta ääneen.

        Ole siinä sitten Skottarais ja Klongswagen kuski.

        Hupaisa tilanne.

        Tietenkin kun on narusta vetäen viety Klongswagen ja Skottarais kauppaan, niin kyllähän se erikoista luonnetta tarvitseekin.

        Täällä näitä rassukoita kirjoittelee sitten. Skota Skottarainen ja Klongswagen on vaan hirveä laite.

        Tosiasiat on hyvä myöntää.


      • Onha tuolla 1 lukija ainakin, sinä.ja ossaa vastata et sinäresukka pärjee, niin 2, minäkii luen ja naurataa hahhha,


      • Ei tässä varsinaisesti mitään yllättävää ole. Muun muassa minä olen keskusteluketjuilla jo vuosia selkeästi kertonut mitä näen dieselautojen perästä tai piipuista maantiellä tulevan siitä huolimatta mitä jotkut tehdaspropagandan uhrit väittävät.
        Saastemäärä on suoraan silmillä nähtävissä erityisesti vaihtamis ja kiihdytystilanteisa.

        Samoin on ollut aivan erehtymättömän selvää että saaste ei vähene biodieseleillä vaan päinvastoin kokonaissaaste esimerkiksi palmuöljyä käytettäessä on niin hirmuinen että sitä ei sanotuksi edes saa, mutta tuntee kyllä silmissään ja nenässään kun sattuu kaskettavan sademetsän lähelle sitä palmuöljylle konvertoitaessa. Tämäkään ei mikään salaisuus vaan aivan selviö, mutta mainostamaton selviö, asioita edes minimaalisesti tunnistaville.

        Viisas kansakunta aloittaisikin muuttamaan dieselkalustoaan myös maakaasulla toimivaksi ja rakentaisi sen Suomessa ainoana maailman maana puutuvan kaasujen jakeluinfraan liikenteelle.

        Anonyymi: Gilgamesh
        25.9.2015 13:07


      • Autotehtaat rukoilevat dieselin puolesta

        ”Lopettakaa valehtelu”, mielenosoittajien kylttiä tehosti Wolfsburgissa Pinokkion hahmo. (KUVA: John Macdougall)


      • Auto Bild täsmentää tiedotettaan – BMW ei ole manipuloinut päästöarvoja

        Auto Bildin korjasi tiedotettaan, joka koski BMW X3 -mallin päästöarvoja. (KUVA


      • Toyota voitti sittenkin

        Toissapäivänä veikkasimme väärää hevosta, sillä Toyota nousi sittenkin vuoden 2014 valtiaaksi.

        Toyota (mukaan lukien Daihatsu ja Hino) jatkaa maailman suurimpana autonvalmistajan ainakin vielä yhden vuoden, sillä se ilmoitti valmistaneensa vuoden 2014 aikana 10,23 miljoonaa autoa. Määrä riitti ykkössijaan vajaan 100 000 auton erolla ennen toiseksi tullutta Volkswagen Groupia.

        Molemmat ylittivät viime vuonna kymmenen miljoonan myydyn auton määrän ensimmäistä kertaa historiansa aikana. Kolmanneksi jätetty General Motors ylsi kahden prosentin kasvuun ja 9,92 miljoonan auton myyntiin. Mikäli mitään ihmeellistä ei tapahdu, yhtiö ylittää tänä vuonna kymmenen miljoonan rajan.

        Ykköspaikan haltija saattaa hyvinkin vaihtua tänä vuonna, sillä Toyota ennustaa toimitustensa putoavan vajaan prosentin verran 10,15 miljoonaan autoon. Syyksi yhtiö kertoo odotettua huonomman kotimaan kysynnän ja ongelmat kehittyvillä markkinoilla.

        Historiallisesti General Motors oli maailman suurin autonvalmistaja kahdeksan vuosikymmenen ajan, kunnes Toyota nappasi tittelin vuonna 2008. Japanilaisyhtiön valta kesti kolmen vuoden ajan, kunnes sen kotimaata kohdanneen luonnonkatastrofin takia GM siirtyi vuonna 2011 vuoden ajaksi ykköseksi. Tuon poikkeuksen jälkeen Toyota on jälleen hallinnut automaailmaa.

        KAIKKI
        TIETÄMISEN ARVOINEN TEKNIIKASTA

        TILAA DIGIPALVELU
        Tekniikan maailma


      • – ADAC ilmoitti Golfin saaneen tuoreimmassa äänestyksessä kaikkiaan 34 299 ykkössijalle oikeuttavaa ääntä. Deloitten selvityksen mukaan todellinen lukumäärä oli 3 271, kirjoittaa Tuulilasi.

        Selvityksessä kävi myös ilmi, että ADAC:n viestintäjohtaja Michael Ramstetter oli kehittellyt tietokoneellaan malleja äänestystulosten muokkaamiseksi. Ramstetter jätti tehtävänsä kohun alettua.

        Autoliiton puheenjohtaja Peter Meyer erosi eilen hetki ennen Deloitten selvityksen tulosten julkistamista.

        Tuulilasin mukaan Volkswagen on ilmoittanut palauttavansa Golfin saaman Keltainen enkeli -palkinnon ADAC:lle. Daimler ja BMW tekevät samoin lähivuosina saamilleen tunnustuksille.

        Tuulilasi


      • Autoja valmistavan Volkswagenin henkilökunta varoitti työnantajaansa päästöhuijauksen mahdollistavasta ohjelmistosta, kertoivat saksalaiset lehdet sunnuntaina.

        Volkswagenin teknikot olivat jo vuonna 2011 ilmoittaneet työnjohdolle päästömäärien vääristelystä. Se ei kuitenkaan johtanut toimenpiteisiin, kertoi Volkswagenilla työskentelevä nimetön lähde Frankfurter Allgemeine Sonntagszeitung -lehdelle.

        Volkswagenille osia toimittava saksalainen Bosch oli puolestaan ottanut yhteyttä yhtiöön vuonna 2007, kertoi Bild am Sonntag -lehti. Bosch oli tuolloin epäillyt, että Volkswagen saattaa käyttää yhtiölle toimittamaansa teknologiaa päästöhuijaukseen. Lehti ei kertonut lähdettä väitteelleen.


    • oiotaan kanteilla kokoajan

    suomi24-logo

    Osallistu keskusteluun

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut