Avautukaa tänne teidän murheista ja ongelmista

Oon ihan helvetin yksinäinen,syrjitty ja tylsistyny.
Oon oikeesti tosi ilonen ja kekseliäs persoona ja varmasti monet nuoret tykkäis miunkinlaisesta, mut kun kukaan ei ikinä haluu edes tutustuu kun en ole ns.massateini,laiha ja suosittu..
Haaveilen todella siitä että saisin edes netin kautta uusia kavereita/ystäviä,tää yksinäisyys on ihan helvetillistä :/
Tosin tähän on saanu tottua kun oli koko peruskoulun koulukiusattu. Amiksessakin suurin osa kattoo kyllä kieroon.

Ite ahistaa koulu koska viiltelystä jeeneet jälket on vielki käsis. Ja mua häiritsee ku mun luokkalaiset katsoo mua suoraan silmiin. Ja muutenki painooni seuraan ehkä vähän liikaaki. Mut yritän sitä muutaman kilon pudottaa. Koska itsetunto. Ja tykkään yhest pojast tosi paljon. Mut koska masis kierteessä vieläki nii on vaikeet ees ymmärtää miten se vois ees katsoo mua oksentamatta. Ja ulkonäöstäniki saan kuulla yhelt urpolta joka päivä. Että tällästä elämää, mut tää kaiki on jo arkipäivää mulle. Taistelua tunteiden ja itse inhon kanssa.

Olen 13v,mutta 140cm pitkä vituttaa.Näytän muitten seassa joltai eka luokkalaiselta,kun muu ovat jotain 170cm pitkiä.

Oon 15-vuotias tyttö ja lesbo. Ja kukaan ei tiedä. Mä pelkään aivan järjettömästi muiden reaktioita. Oon muutenkin tosi yksinäinen jo nyt, enkä tosiaan tiedä miten kestäisin, jos saisin yhtään enempää lokaa niskaani. Mun on muutenkin tosi vaikea hyväksyä mun suuntautumista, kun kielsin sitä niin pitkään. Ja mun äidin reaktiota mä pelkään eniten. Yhdissä juhlissa mä kuulin kun se sano jollekin että "Pahemi jos *mun nimi* tulisi jonkun tytön kanssa". En tiedä oliko se vain vitsi, mutta pahalta se tuntui ja tuntuu edelleen ihan hirveältä. (Väli huomiona, että mä siis en tosiaan varmasti vaikuta varmaanollenkaan lesbolta, sillä kommentoin usein hyvännäköisten (miespuolisten) henkilöiden ulkonäköä ja mun pukeutumis tyyli on erittäin kaukana sellaisesta geneerisestä rekkalesbo tyylistä. Ei sillä että sitä nyt muutenkaan päälle päin näkisi). Mä en edes viitsi lähestyä ketään tyttöjä, koska olisi mun mielestä tosi epäreilua (jos mulle mitään suhdetta sattuisi), että se kyseinen tyttö joutuisi seuraamaan mun tätä kaapista tulemista ja etten heti voisi kotona kertoa mun tyttöystävästä. Uusille tuttavuuksille (joista ei ole mulle sen suurempia ystävyyssuhteita syntynyt) olen ihan avoimesti ollut lesbo, mutta vanhoille kavereille mä en kerta kaikkiaan jotenkin osaa tai halua kertoa.

Mä olin ennen tosi suosittu. Sitten jotain tapahtu viime keväänä. Mulla on koulussa enää yksi kaveri, jonka kanssa olla ja pari koulun ulkopuolella, joita nään harvakseltaan. Se syö mua ihan järjettömästi. Mä en tiedä mitä oon tehnyt väärin, että mut vaan jotenkin dumpattiin ulos mun vanhasta kaveriporukasta. Mä en sinänsä ikävöi mun vanhoja kavereita, vaan sitä, että mulla oli useampi ihminen ketä nähdä koulun jälkeen tai jolle puhua mun asioista.

En haluais käydä koulua, mutta kaikki pakottaa. Mitä tehdä?