Vanhat keinot?

Veteraanit ja nuoremmatkin pistäkää vähän juttua "vanhanajan oheisharjoitteista", tyyliin: kivien nakkelut, halkojenteot,jne. Mitä versioita löytyy? Vai löytyykö mitään? Pelkkää salitreeniä? Onko ohjelmaan kuulut Rocky tyylisiä tukinkantoja lumihangessa,..? Olisi kiva kuulla juttua.
51089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ennen vanhaan tehtiin 8-10 tuntisia ruumillisia työpäiviä ja sen päälle salitreenit.
Nykyään puhutaan ettei voida työtä tehdä kun pitää harjoitella.
Kukaan ei jaksa nyrkkeilyä treenata enempää kuin
korkeintaan 2 tuntia päivässä täysipainoisesti.
Väitän että se mikä menee sen yli ei enään ole
vastaan otettavaa. Mutta tämän lisäksi voi kyllä käydä lenkillä tai vaikka harjoitella pallo lajeja.

Äänestä
  • Niin, nykyään mä teen 6-20 tuntia ruumiillista työtä ja treenaan päälle...

    Äänestä

  • on aina ollut. Ei ennenkään kukaan jaksanut samalla tehdä raskasta ruumiillista työtä ja treenata älyttömänä. Kyllä kai nuo tarkoittamani "oheistreenit" kuului tavallaan itse harjoitteluun. Vaihtelun vuoksi tehtiin jotain "kummallista" hommaa. Nykyään on menetelmät mennyt tietenkin tieteellisemmiksi. Katselin Foremanista kertomaa dokumenttia, ennen hänen uutta tulemistaan ja hänen ohjelmaan kuului vielä noita vanhanajan menetelmiä, nimittäin halkojen hakkaaminen ja siitä sain päähäni udella kuuluuko nykyisin jollekin vastaavat jutut tai onko kuulunut.

    Äänestä

  • Vanhastarba kirjoitti:

    on aina ollut. Ei ennenkään kukaan jaksanut samalla tehdä raskasta ruumiillista työtä ja treenata älyttömänä. Kyllä kai nuo tarkoittamani "oheistreenit" kuului tavallaan itse harjoitteluun. Vaihtelun vuoksi tehtiin jotain "kummallista" hommaa. Nykyään on menetelmät mennyt tietenkin tieteellisemmiksi. Katselin Foremanista kertomaa dokumenttia, ennen hänen uutta tulemistaan ja hänen ohjelmaan kuului vielä noita vanhanajan menetelmiä, nimittäin halkojen hakkaaminen ja siitä sain päähäni udella kuuluuko nykyisin jollekin vastaavat jutut tai onko kuulunut.

    meillä on ainakin leka käytössä 2 kertaa viikossa ja se lyödään isoon bussinrenkaseen.
    Halkojen hakkaminen tänä päivänä on hankalampaa.
    Cuubassa oheistreenit oli kun kaverit laitettiin
    riviin ja annettiin sirppi käteen ja sitten näytettiin isoa nurmikenttää ja annettiin jokin aika milloin pitää olla valmis.

    Äänestä

  • swedu kirjoitti:

    meillä on ainakin leka käytössä 2 kertaa viikossa ja se lyödään isoon bussinrenkaseen.
    Halkojen hakkaminen tänä päivänä on hankalampaa.
    Cuubassa oheistreenit oli kun kaverit laitettiin
    riviin ja annettiin sirppi käteen ja sitten näytettiin isoa nurmikenttää ja annettiin jokin aika milloin pitää olla valmis.

    Olin aikoinaan yhden kesän kantamassa kaverin kanssa tukkeja n.50-400m metsästä tienvarteen.Mettää kun hoideltiin luomuperiaatteella, niin sinne ei sopinut koneen kanssa mennä rälläilemään.

    Vaikka olenkin ruumilliseen työhön tottunut, meinasi aluksi käydä vähän kunnon päälle. Eikä ihan vähänkään.Pöllejä jaksoi kaksin just ja just kantaa ja maasto oli tottakai epätasainen.

    Kaksi kuukautta sitä ja voin sanoa etten ole koskaan ennen enkä jälkeen tuntenut sellaista lihastasapainon hallintaa, vaikka ikäni olen urheillutkin.

    Ensiksikin: Päivät olivat kahdeksan-kymmentuntisia, kukaan ei jaksa harjoitella kymmentä tuntia putkeen. Töissä se menee luonnostaan.
    Toiseksi: Epätasaisessa maastossa kompastellessa syvät lihakset joutuivat töihin koko kropasta.
    Kolmanneksi: Pää "kasvoi"

    Että ei kun kokeilemaan pullanmussuttajat. En ole sen kesän jälkeen ihmetellyt yhtään miksi esim. olympiahiihtäjät Mäntyranta ja Hakulinen harjoittelivat metsätöitä tehden.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanhastarba kirjoitti:

Veteraanit ja nuoremmatkin pistäkää vähän juttua "vanhanajan oheisharjoitteista", tyyliin: kivien nakkelut, halkojenteot,jne. Mitä versioita löytyy? Vai löytyykö mitään? Pelkkää salitreeniä? Onko ohjelmaan kuulut Rocky tyylisiä tukinkantoja lumihangessa,..? Olisi kiva kuulla juttua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu