Masennus

Itse olen elänyt reilu puoli vuotta kuin unessa. Vain ollut, kun elämä lipuu ohi. Koulukin jäi kesken, ei ole voimia, ei mielenkiintoa mihinkään.
Tajuan vasta nyt, että sairastan masennusta. Tätä olotilaa, tunnetta, ahdistusta on jatkunut liian kauan, että voisin sanoa minua masentaneen hetkellisesti. Tajusin vasta tänään, että tämä on ja pysyy.
Käyn psykiatrilla kuitenkaan pystymättä puhumaan oikeastaan mitään. Jos puhun, yritän teeskennellä normaalia. Ehkä käynnit loppuisivat ja voisin vajota takaisin sinne alas rauhassa, mutten voi, sillä olen luvannut aloittaa opiskelun alusta ensivuoden alussa. Miksi tein niin? Yritän korjata tilannetta, yritän olla normaali. Silti kukaan ei pysty kurkistamaan sisälle asti, miksei? On niin outoa olla enää tuntematta itseään, enhän minä voi olla tällainen.
Miksi esitän normaalia? En tiedä, en kai kehtaa puhua kenellekään ongelmista jotka sisälläni on, ehkä pelkään ettei kukaan hyväksy heikkoutta. Haluaisin vain vetäytyä pois toisten luota ja olla, ehkäpä kuolla pois, niin ei tarvitsisi koko ajan vetäytyä tai yrittää parantua..
6574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mulla on kokemusta asiasta. Kaikki meni niin päin vittua, että pikkuhiljaa multa lipes ote kaikesta. Musta tuli melkein huomaamattani
päämäärätön hiiviskelijä, joka kulki silmät kiiluen, hakien pelastusta tai kuolemaa, ihan sama. Eihän sitä voinu kenellekään näyttää, että mulla meni niinku huonosti, mähän selviin mistä vain ja blaablaa.

Oon kanssa alottanu koulun uudestaan, kai se on hyvä juttu että pystyin siihen, vaikka se on tervanjuontia, täyttä paskaa ja tosi kurjaa. En ole ikinä tykännyt koulusta ja nyt olen entistä pahemmin pihalla. Vaikka olen hiljalleen saanut elämisen voimaa takaisin, aktiivisuus ei ole ainakaan vielä palautunut samalle tasolle kuin ennen masennusta. Ei vaan jaksa, motivaatio on heikko ja keskittymiskyky yhä huono.

Mutta mä otan tasan niin rannosti kuin mua huvittaa, ja keskityn tekemään sitä, mistä mulle tulee hyvä olo, niin enköhän mä joskus taas keksi elämän tarkotuksen. Sulle suosittelen samaa kunhan pääset pahimman yli. On kai sulla psykiatrin lisäks joku, joka välittää susta. Ilman kädenojennusta mä en ois selvinny, vaikka mä sainkin odottaa sitä kauan.

Äänestä

Miten luulet, että sinua voidaan auttaa, kun lääkärissäkin näyttelet. Se on se paikka, jossa sinua ei säälitä, ei hylätä, ei aliarvioida, siellä yritetään auttaa. On vaitiolovelvollisuus ja seuraava potilas sisällä, kun sinä menet ulos, käytä nyt ainakin se keino parantuaksesi, lyö koko törky lääkärisi eteen, niin voi asiat kehittyä parempaan suuntaan.

Äänestä

Aluksi pitää kysyä itseltään, että haluaako todellakin koulutusta vai onko mopon ohjaimissa jokin ulkopuolinen taho joka patistelee koulutukseen?

Epäonnistumisen ja huonovointisuuden tunteita syntyy siitä, että mopon ohjaimissa on jokin ulkopuolinen taho joka periaattelisilla näkemyksillään on määritellyt normaalin ja epänormaalin. Onnistumisen tunteita ei synny mikäli ei vilpittömästi itse ole sanut elää omien näkemyksiensä mukaisesti onnistunein lopputuloksin. Mt-hoidossa tehdään helposti ongelmattomasta tilanteesta ongelma jota valohoidolla ja painostuksella pyritään korjaamaan. Lähteehän se autokin sivuluistoon kuivalla asfaltilla kun tätä oikein yritetään, mutta ojaanajo on varma mikäli kuljettajasta tulee matkusutaja hanttimiehen puuttuessa ajoon.

Yksinajo on helpompaa kuin huonossa seurassa.

Äänestä
  • Joillakin on näkemys, että elämässä on vain valintoja. Mikäli jonkun ulkopuolisen mielestä tekee väärin, niin tästä on luvassa rangaistus taikka kosto ja mikäli tekee oikein, niin tästä on luvassa palkkio. Useimmiten arvostelijat tekevät itse mitä haluavat ilman omantunnon tuskia, mutta ovat valmiita arvostelemaan muita, koska nämä eivät elä heidän haluamallaan tavalla. Pahimmillaan jopa tuomioistuimet toimivat jonkilaisina mielenterveydenhoitajina. Jakavat rangaistuksia todella väärin tehneiden mielihalujen mukaisesti.

    Todellisuudessa opiskelujutut ovat meilenterveydenhoidolle otollisia seikkoja, koska näilläkeinoin voidaan jälleen työllistää opettajia sekä mielenterveystoimistoja. Samoin työvoimatoimistot ohjaavat asiakkaitaan mielenterveydenhoitoon mikäli eivät saa itse työllistyä asiakkaan holhouksella. Olet tekemisissä minkä viranomaisen kanssa hyvänsä, niin aina joudut diktatiirimaiseen arvostelun ja moralisoinnin kohteeksi. Joissakin tapauksissa halutaa työllistää opettajaa ilman, että oppilas saisi ansaitsemaansa arvosanoja. Tuolloin opiskelijaa häiritään ja aiheutetaan huono taso ja sittenhän jo hyvä ohjata ihminen takaisin mielenterveydenhoitoon.

    Ole varuillasi, Sinua kusetetaan....

    Äänestä

  • Elämänlaatu ja positiivisuus on omasta itsestä ja ajatusmaailmasta riippuvainen. Itse olen todella pettynyt siihen, että ulkopuoliset haluavat nähdä kaikki tekemiseni ja tekemättäjättämiseni negatiivisena asiana ja haluavat jollakin tavalla yhdistää minut omiin ja muiden elämänvalintoihin ja epäonnistumisiinsa vaikkakaan en ole missään konkreettisessa yhteydessä näiden tekemiin päätöksiin. Sama asia ehkä sinulla, että näetkö itse asiasi negatiivisena vai haluaako jokin ulkopuolinen taho nähdä sinun valintasi negatiivisena. Voisitko itse nähdä itsesi positiivisena ilman ulkopuolisia tahoja ja mitenkä ympäristö suhtautuu sinuun ja miksi?

    Äänestä

  • kjhg984 kirjoitti:

    Elämänlaatu ja positiivisuus on omasta itsestä ja ajatusmaailmasta riippuvainen. Itse olen todella pettynyt siihen, että ulkopuoliset haluavat nähdä kaikki tekemiseni ja tekemättäjättämiseni negatiivisena asiana ja haluavat jollakin tavalla yhdistää minut omiin ja muiden elämänvalintoihin ja epäonnistumisiinsa vaikkakaan en ole missään konkreettisessa yhteydessä näiden tekemiin päätöksiin. Sama asia ehkä sinulla, että näetkö itse asiasi negatiivisena vai haluaako jokin ulkopuolinen taho nähdä sinun valintasi negatiivisena. Voisitko itse nähdä itsesi positiivisena ilman ulkopuolisia tahoja ja mitenkä ympäristö suhtautuu sinuun ja miksi?

    jumankauta. Rankkaa mutta melkein totta=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


plextor kirjoitti:

Itse olen elänyt reilu puoli vuotta kuin unessa. Vain ollut, kun elämä lipuu ohi. Koulukin jäi kesken, ei ole voimia, ei mielenkiintoa mihinkään.
Tajuan vasta nyt, että sairastan masennusta. Tätä olotilaa, tunnetta, ahdistusta on jatkunut liian kauan, että voisin sanoa minua masentaneen hetkellisesti. Tajusin vasta tänään, että tämä on ja pysyy.
Käyn psykiatrilla kuitenkaan pystymättä puhumaan oikeastaan mitään. Jos puhun, yritän teeskennellä normaalia. Ehkä käynnit loppuisivat ja voisin vajota takaisin sinne alas rauhassa, mutten voi, sillä olen luvannut aloittaa opiskelun alusta ensivuoden alussa. Miksi tein niin? Yritän korjata tilannetta, yritän olla normaali. Silti kukaan ei pysty kurkistamaan sisälle asti, miksei? On niin outoa olla enää tuntematta itseään, enhän minä voi olla tällainen.
Miksi esitän normaalia? En tiedä, en kai kehtaa puhua kenellekään ongelmista jotka sisälläni on, ehkä pelkään ettei kukaan hyväksy heikkoutta. Haluaisin vain vetäytyä pois toisten luota ja olla, ehkäpä kuolla pois, niin ei tarvitsisi koko ajan vetäytyä tai yrittää parantua..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu