Ymmärrätköhän

Että kuvittelet kaikenlaista. Syyt miksi olen joskus tupsahtanut (alle 2vuotta) tänne eivät ole vilpillisiä taikka sinua koskevia. Henkilökohtaisia ja myös sinulle kuulumattomia. Syytä et todella tiedä! Kirjoitin aiemmin, että toisinpäin mahdotonta. Ja niin se on. Omaksi parhaaksi suunniteltu juttu.

Sitten tapahtui kaikenlaista, vasta myöhemmin. Eikä minkään puoleltani ole ollut tarkoitus aiheuttaa elämääsi mitään pahaa. Ymmärrä tämä!

Yritän hienovaraisesti tätä sinulle piirtää. Luetun ymmärtäminen on minulla ihan hallussa, että älä huoli siitäkään. Siitähän se kaikki ilmenikin, lukemalla. En silti ole mihinkään lapsellisuuksiin halunnut lähteä.

Miettisin sinuna mikä olet ihmisenä ja sitäkin, että oletko todella mielestäsi jollain lailla mielenkiintoinen noiden tapojesi puolesta. Selityksen haluaisin. Totuutta et karkuun pääse.
Ja mikäli kaikki kirjoittamasi inhottavuudet voit allekirjoittaa edelleen, niin sanoisin ettet kai käy täysillä.
Olet ilkeä ja kaksnaamainen sekä roolipelaaja.

Minulla on helppo olla. Ei ole tekoja joita selitellä pitäisi.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Viimeiseen lauseeseen: ei minullakaan:) Ensimmäistäkään huonoa sanaa sanonut tai kirjoittanut. Niinpä mieli lepää ihan rauhassa vaikka täällä roikunkin. Sillehän minä en mitään voi jos joku luulee minun kirjoittaneen jotain mitä en ole kirjoittanut. Oma ongelmansa niin kauan kuin ei asiasta kysy. Hyvä ohje palstailuun.

Äänestä

Trollille tärpit: liittyy kenkäkauppaan. Meni naiselle. Rovaniemelle. Ulkomaalaiselle. Tummalle. Ei varatulle. Ei satulle. Läpällä.

Äänestä

ei kuulosta tutulle, luulla täällä sattaa kaikenlaista, parempi kun lopettaa täällä käymisen.

Äänestä
  • Totta, mutta se on jokaisen omassa vallassa. Kirjoittaa mitä tahansa niin joku p--kiainen aukoo päätä!

    Äänestä

  • raivonpartaalla kirjoitti:

    Totta, mutta se on jokaisen omassa vallassa. Kirjoittaa mitä tahansa niin joku p--kiainen aukoo päätä!

    Ei näitä pidä niin vakavasti ottaa, sittenhän aukoo... Pääasia et tietää kuka ei auo. Ei sillä väliä kuka aukoo ja miks. Kyl mä jatkan täällä kun on välillä ihan kivaakin.

    Äänestä

  • järkipysyypäässäkyllä kirjoitti:

    Ei näitä pidä niin vakavasti ottaa, sittenhän aukoo... Pääasia et tietää kuka ei auo. Ei sillä väliä kuka aukoo ja miks. Kyl mä jatkan täällä kun on välillä ihan kivaakin.

    Sen kun tietäis. Tosin sellaisen kanssa tekemisissä tuskin haluaa olla.
    Sehän voi olla että luulemisella hommat mutkistuu ellei jopa mahdottomuuteen asti.

    Olen lähinnä sivusta seuraaja. Suurimmalti osin kun paikalle kerkiää tai tahtoo.

    Äänestä

Ymmärrätköhän, että tämä tuli julkiselle keskustelualueelle intternettiin. Kokeile tekstaria. Menee varmasti oikealle vastaanottajalle.

Äänestä
  • Ymmärrän. Tähän ei tekstareita tarvita.

    Äänestä

Olix tää mulle?

Äänestä

tuo kaikki oli tarkoitettu, mutta kenelle?
Outoja nämä kaikille tarkoitetut, sukupuolettomille olioille, sille kolmannelle sukupuolelle mitä ei vielä ole.

Äänestä
  • Kuinka usein aloitukset on kohdennettuja?

    Tämä on myös osoitus tavoistani toimia.

    Äänestä

en kirjoittele sinulle älä luulekkaan seli seli seli seli seli seli seli seli seli sinä sinä sinä kuvittelet kaikenlaista seli seli seli seli seli seli seli seli seli sinä sinä sinä itse en kuvittele seli seli seli seli seli seli seli seli seli luen ja tiedän kaiken sinä sinä sinä seli seli seli seli seli seli seli seli seli seli seli seli uskon lukemaani sinä sinä sinä seli seli seli seli seli seli seli seli seli sinä olet paskaa seli seli seli seli seli seli sinä sinä sinä minulla on tilanne täysin hallinnassa seli seli seli seli seli seli sinä sinä sinä seli seli seli seli seli seli ja onpa hyvä olla kun ei tarvitse mitään selitellä (:

Äänestä
  • Hanki lääkitys niin pääset psykoosistasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joskuulostaatutulta kirjoitti:

Että kuvittelet kaikenlaista. Syyt miksi olen joskus tupsahtanut (alle 2vuotta) tänne eivät ole vilpillisiä taikka sinua koskevia. Henkilökohtaisia ja myös sinulle kuulumattomia. Syytä et todella tiedä! Kirjoitin aiemmin, että toisinpäin mahdotonta. Ja niin se on. Omaksi parhaaksi suunniteltu juttu.

Sitten tapahtui kaikenlaista, vasta myöhemmin. Eikä minkään puoleltani ole ollut tarkoitus aiheuttaa elämääsi mitään pahaa. Ymmärrä tämä!

Yritän hienovaraisesti tätä sinulle piirtää. Luetun ymmärtäminen on minulla ihan hallussa, että älä huoli siitäkään. Siitähän se kaikki ilmenikin, lukemalla. En silti ole mihinkään lapsellisuuksiin halunnut lähteä.

Miettisin sinuna mikä olet ihmisenä ja sitäkin, että oletko todella mielestäsi jollain lailla mielenkiintoinen noiden tapojesi puolesta. Selityksen haluaisin. Totuutta et karkuun pääse.
Ja mikäli kaikki kirjoittamasi inhottavuudet voit allekirjoittaa edelleen, niin sanoisin ettet kai käy täysillä.
Olet ilkeä ja kaksnaamainen sekä roolipelaaja.

Minulla on helppo olla. Ei ole tekoja joita selitellä pitäisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu