150 pakolaista ORIMATTILAAN ! !

Valtio maksaa ja määrää!

Torniosta on busseja tulossa.
53224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Voiko ihanammin päivän enää alkaa. Onko ihanampaa aamua kuin tää.

Onko hevosmiesten tietotoimistolta saatu varmistus asiasta?

Äänestä
  • Käy kysymässä taksilta. ne tietää kaiken.

    Äänestä

Maahanmuuttoviraston apulaisjohtaja vetoaa Orimattilan kaupukiin. Muutamassa tunnissa tilat on maassamme loppumassa ja NOPEA TOIMINTA on välttämätöntä.

Kaupungin JOHDON on toimittava nopeasti.

Äänestä

hyvä että sellaiseenkin paikkaan saadaan sivistystä ja hieman junttiudesta poikkeavaa elämää

Äänestä
  • Kyllä, mahtavaa saada sivistyneitä luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomia nuoria miehiä. Tärkeintähän on sydämen sivistys, siellä sykkii islam. Minareetti vaikkapa Kehräämön piippuun; voivat kaikki kansalaiset sitten vastata tähän iloiseen islamilaiseen kutsuun.

    Äänestä

Orimattila on aivan liian pieni ja virikkeetön paikkakunta ja tänne tulo olisi pakolaismiehille valtava pettymys. Pakolaiset tai pikemminkin laittomat siirtolaiset menevät suuriin kaupunkeihin ja täältä he poistuisivat jo viikossa : )))

Joku dorka tuossa ylempänä sanoi jopa että " hyvä että sellaiseenkin paikkaan saadaan sivistystä ja hieman junttiudesta poikkeavaa elämää" MITÄ SIVISTYSTÄ TUOLLAINEN VÄKI TOISI? EI MINKÄÄNLAISTA!

Orimattilalaisista ainakin 80% vastustaa näiden laittomien pakolaisten tänne sijoittamista.

Orimattila on umpimielinen, sisäänpäinkääntynyt, rasistinen paikkakunta ja se on meidän valttimme!

Äänestä
  • Kuka nyt mitäki sivistyksenä pitää ?

    Muslimille sivistys on ihan eriasia kun Orimattilalaisille.

    Ei se vantaalaisillakaan ihan sivistys yhteneväinen muslimien
    kanssa ole .Eilen olivat tulokkaan potkineet koiraa ulkoiluttavan naisen koiraa ja
    tällänneet varmuudeksi viellä taluttajjakin naamaan,niin että veri tirisi.

    Äänestä

  • vantaa_ilmailutie kirjoitti:

    Kuka nyt mitäki sivistyksenä pitää ?

    Muslimille sivistys on ihan eriasia kun Orimattilalaisille.

    Ei se vantaalaisillakaan ihan sivistys yhteneväinen muslimien
    kanssa ole .Eilen olivat tulokkaan potkineet koiraa ulkoiluttavan naisen koiraa ja
    tällänneet varmuudeksi viellä taluttajjakin naamaan,niin että veri tirisi.

    Pakolaisista on vain ja ainoastaan haittaa Suomelle ja jokaiselle paikkakunnalle jolle niitä sijoitetaan. Vain joku joka pystyy tekemään bisnestä pakolaisilla tai joku siiderivalas tai muuten huonon itsetunnon omaava naisentolvake voi haluta maahanmuuttajia Suomeen.

    Äänestä

Torniosta on nyt lähtenyt joidenkin lähteiden mukaan kymmenen bussilastillista mamuja Hennalaan, joten eiköhän siitä Orimattilaankin kunnon satsi lohkea. Kunniavartioon Heinämaantielle, mars!

Äänestä

Oikein että juntti einarit rikastetaan vaikka väkisin.
Me kokoomus ollaan hyviä osataan toimia kun muut ihmettelee.
Pakolaiset tulee kuin juna töööt tööt.

Äänestä

meijerin takaa saatte kyrpaeae

Äänestä

Kokkareet ja sossut siellä ovatkin Salpauksen edustajien kanssa sopineet 150 tulijasta.

Äänestä
  • Näin me teimme, tulijoita ja sijoituspaikkoja kylläkin enemmän.

    Äänestä

Voi kun olis kiva jos valtio maksais eikä maksattais kansalla.

Äänestä
  • Missä valtio, siellä kansa. Missä kansa, siellä valtio. Eli kuka siis maksaa?

    Äänestä

  • Yksityinen sektori maksaa , näinhän se vain on .

    Äänestä

Hennalakin on jo menetetty ja seuraavana on sitten Orimattila - niin se nyt vaan menee. Orimattilan naisilla alkaa oikein " kulta-ajat" saavat valita paristasadasta tulijasta mieleisensä ....

Äänestä
  • Tarkoitat siis kultamunia, oikein komiasti ympärileikattuja Jormia! Ne on puhtaita ja taudittomia! Ei kun kiinni!

    Äänestä

Kokkarit sallivat tämän, molemmat keput ja kokkareet odottaa kieli pitkällä 1 euron orjia Suomeen. Tai jos eivät odota, on tällä kaikella ainoa tarkoitus epävarmuuden ja kaaoksen luominen niin seesteiseen Suomeen.

Kokkaririistäjät erehtyvät, ei näitä poikia koijata millään EURON tuntipalkalla, heillä on aivot päässään. Irakissa ruoka on halpaa kuin mikä ja sen tulevat pian huomaamaan, kun palkallaan eivät Suomessa saa edes ruokaa!!

Kokkarit saavat nenilleen vielä tämän kaiken, te tällä hetkellä teette niin paljon hallaa koko Suomen työväestölle, että te ette sitä edes ymmärrä!!!!!!!!

Äänestä

Heinämaantiellä toimitaan. Hennala täyttyy ja sitten on Orimattilan vuoro.

Äänestä

ÄLKÄÄ IHMISET KOSKAAN IKINÄ ENÄÄ ÄÄNESTÄKÖ KOKOOMUSTA

Kekkonen oli oikeassa, Kokoomusta ei koskaan saa päästää hallitukseen! Ja nyt me sen näemme, he eivät ajattele kuin itseään ja omaa bisnestään!

Äänestä
  • vahingossa pietikäiskää takavuosina . otti liikaa, olen teille anteeks pyynnön velkaa . ku oltiin sillai synnytty samaan aikaan , äänestäny . pahoittelen

    Äänestä

Vetomus kaikille suomi 24 keksustelupalstan ystäville. Nyt rientäkää yhdessä vastaan pakolaisia ja tarjotkaa heille ystävän kättä.
Terveisn myös Maahan muutto virasto.

Äänestä
  • Joo....rientäkää pakolaisia vastaan sankoin joukoin ja tarjotkaa heille nyrkkiä!

    Äänestä

Johan siellä näytti ensimmäiset kurahaarat pyörivän puutteenmäellä unelmien prinssiä etsimässä :D

Äänestä

Kyllä meidän heitä pitää auttaa kaikin tavoin. Kerätkäämme ruokaa ja rahaa heille,että tuntevat olonsa turvalliseksi. Talvi on tulossa ja talvivaatteista on varmasti pulaa. Voi heitä raukkoja, kun ovat jo kovan matkan muutenkin kokeneet. Rakastakaamme heitä niinkuin omia lapsiamme. Siunausta ja varjelusta heille toivokaamme kaikki kädet ristissä.

Äänestä
  • Juurikin näin me olemme kaikki Luojan lapsia ja kaikkia tulee auttaa. Otsikossa mainittu 150 pakolaista ei riitä vaan Orimattilaan tulee kolminkertainen määrä. Se on parasta mitä voimme tehdä kun otamme veljemme vastaan ja annamme hänelle uuden kodin.

    Äänestä

  • Orimattila ei aio sekaantua vastaanottokeskuksen perustamiseen,kaupungin päätös,ja hyvä päätös,juuri julkaistu.

    Äänestä

Talvi on tulossa. Ennen kevättä suurin osa on paennut lämpöisempään maahan. Pääasia on, ettei turhaan rahaa heille anneta, sillä näin saadaan luotua luonnollinen poistuma heistä ,kun huomaavat ettei miljonääriksi niin vain Suomessa tullakaan.

Äänestä
  • Kyllä routa porsaan kotiin ajaa - Vanha Suomalainen sananlasku

    Äänestä

Kyllä siellä nyt uhotaan,mutta uhooniseksi tulee jäämäänkin. Mamut tulee ja sillä siisti,kivojakin ovat nuoria salskeita miehiä. Järjestetään kunnon töitä heille ja naisia niin ei ole eikä tule ongelmaa. Se vaan on nyt päätetty, että tänne niitä otetaan. Homma hoidetaan niinkuin Henna asiakin ilman muiden mielipiteitä.

Äänestä
  • Sun tyttäres voitais järkätä sinne ekaks...eiköhän ne hommia keksi?

    Äänestä

  • Minulla kun ei ole tytärtä mutta voisinhan adoptoida tai ottaa edes asumaan muutaman pakolaismiehen,josko niistä alkaisi sitten niitä siunaantumaan. Siinähän sitä hommia olisi ensialkuun. Todella ihania ja reippaita miehiä oli Hennalaankin tullut. Voi kun niitä tulisi pian tännekin.

    Äänestä

ESS: Orimattila neuvottelee pakolaisten vastaanottamisesta

http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/09/29/orimattila-neuvottelee-pakolaisten-vastaanottamisesta

Kun Suomeen kerta on tulossa jopa yli 50 000 turvapaikanhakijaa tänä vuonna, niin varmaan tuo Koulutuskeskus Salpauksen koko kapasiteetti, 300-400 paikkaa, tullaan käyttämään. Toisin kuin Pieski väittää, tilanne ei ole suinkaan annettu. Päätäntä valta on Salpauksen tilat omistavalla Päijät-Hämeen kuntayhtymällä, jossa Orimattilalla on myös sanansa sanottavana. Oma kohtaisesti voin myös kertoa, että Saksan, Tanskan ja Ruotsin läpi tuleminen ei ole erityisen vaarallinen reitti.

Äänestä

Ei ole todellista! Paljonko niitä matuja pitää tänne päijät-hämeeseen tunkea!?

Äänestä
  • Sisäsiittoiselle Orimattilalle tekisi vaan hyvää, että veri hieman vaihtuisi.

    Äänestä

  • Tämä on taivaan tosi ja sieltä varmaan on tämä pakolais juttu potkaistu Orimattilaankin että saadaan uutta verta tänne. Ei tarvi ku katsoa päätöksentekoa tässä pitäjässä niin ymmärtää kokonaisuuden. Jäärät liikkeellä.

    Äänestä

Luin justiin Putinin antamasta puheesta, että jenkit on avustanut sotimista syria-iraki sitten kuuntelin mitä iltasanomille ulkomaalainen suomeen tuleva sanoi, että siellä vaan soditaan irakissa... Jenkit järjestelee rotukonfliktia suomeen, jotta saisivat rauhassa terrorisoida politiikan siinä hämmingin keskellä.

Äänestä

Luin justiin Putinin antamasta puheesta, että jenkit on avustanut sotimista syria-iraki sitten kuuntelin mitä iltasanomille ulkom aalainen suomeen tuleva sanoi, että siellä vaan soditaan irakissa... Jenkit järjestelee rotukonfliktia suomeen, jotta saisivat rauhassa terrorisoida politiikan siinä hämmingin keskellä.

Äänestä

Sonnilauma vailla sivistysmaan tapoja.Ei osata lukea eikä laskea eikä tunneta tasa-arvoa.Wc:kin ihan uusi juttu,miksi siellä käydään.Voi s.....na mitä loiselääjiä noi muslimit ovat.Pakkopaitoja 150 kpl.

Äänestä

Me työväenpuolue kokoomus täytämme Orimattilan ja rikastamme kaupungin.
Saamme uutta iloista työväkeä työvoimapulan kourissa kituvalle asuinkunnallemme.

Äänestä
  • Nyt liittyn takaisin Kokoomuksen kannattajiin kun autatte pakolaisia ja jätitte Hennan kun ei sinne koskaan pyssää Z junaa.

    Äänestä

Missä pakolaiset viipyy .Eikö niitä tulekkaan Orimattilaan kun ei kukaan tiedä ja ei näy mitään .

Äänestä

Ennen joulua tulevat.

Äänestä

250 tulee ja 150 ylipaikoille.

Äänestä

perkele nyt saa pelätä ,kun ne pakolaiset tulevat.heinolassa ovat ahdistelleet tyttöjä koulun lähellä.mitä helvettiä niille pitäis tehdä.kyllähä se oli odottettavissa ,että näin tulee käymää.kuinkahan monta raiskausta orimattilassa tehdään.ja kukaan ei ota vastuuta.

Äänestä

Taisi lestoilla käydä pieni virhearvio VOK sijoituksessa.
Kyyti tulee olemaan rajua.
Suomen rasistisin kunta kyllä osaa.
Pojat eivät taida myydä palovakuutuksia näin joulun alla?

Kunnanjohtajakin munaton etuosto-oikeuden suhteen.
Myöskään rakennustarkasta ei uskalla käyttää valtaansa homekiinteistön käyttökieltoon saattamiseksi, vaikka todettu homekiinteistöksi.

Äänestä
  • Silloinhan se on aivan oikea paikka mamuille! Jummi kuinka hyvä juttu! Home sopii erittäin hyvin heille hengitettäväksi.

    Äänestä

  • Jos hometieto pitää paikkansa, niin eihän silloin sinne voi ihmisiä sijoittaa? Kuka on vastuussa? Eikö terveysviranomaisten velvollisuus ole katsoa että paikat turvallisia hengittää? Voisi kirkkonummelaisten vuokrausinto hiipua kun määrättäisiin kunnostettavaksi homerakennus. Päättäjät toimikaa heti. Viranomaiset asialle ja laitos remonttiin heti!

    Äänestä

Onko muiden ovien takana Orimattilassa käynyt mamut kauppaamassa kransseja? Meillä nimittäin kävi.. jokohan ovat tänne tulleet jäädäkseen

Äänestä
  • EI HELVETTI SENTÄÄN!!!!!!!!!

    Äänestä

Toimiiko Orimattilassa tai Kärkölässä vielä uimahallit.Matut uivat niissä hameet ja huivi yllä.Lieko kalsaritkin.Miten onnistuu peseytyminen ennen altaaseen menoa.Millä taataan,että hameet ovat puhtaat.Meillä ei pikkupojatkaan saa shorteissa uida.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Yhteisvastuu kirjoitti:

Valtio maksaa ja määrää!

Torniosta on busseja tulossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu