Myytti, jonka mukaan armeija tekee hyviä johtajia siviilipuolelle, vetelee viimeisiään jopa täällä Euroopan Pohjois-Koreassa. Eipä armeijamouhoja enää uusissa innovatiivisissa yrityksissä juuri arvostetakaan.
"Ollilan Nokia kuin Pohjois-Korea
Nokiaa johtaneen Jorma Ollilan maine kovaäänisenä johtajana on tuttu. Entisiä nokialaisia haastatelleet tutkijat Timo O. Vuori ja Quy N. Huy kirjoittavat silti hämmästyneensä, miten aggressiiviseksi Ollilaa kuvataan.
- Erittäin temperamenttinen. Huutaa keuhkojensa täydeltä. Huutaa niin kovaa, että huudon kohteeksi joutuneen pallit kutistuvat, kuvailevat tutkijoiden haastattelemat ex-alaiset.
Tutkimusten mukaan aggressio herättää pelkoa. Vuori ja Huy kirjoittavat, että Ollilan ja joidenkin johtokunnan jäsenten aggressiivinen käytös aiheuttivat pelkoa Nokian ylintä johtoa kohtaan. Heidän seurassaan vaiettiin tai puhuttiin ääri väristen. Erään haastattelun aikana pelko purkautui ulos ulvontana.
- Ajattelu ja kommunikaatio alkoi olla kuin Pohjois-Koreassa, kuvailee yksi haasteltu.
Nokian aikataulut olivat usein ylikireitä, mutta niitä vastaan ei uskallettu kapinoida.
- Jos olit liian negatiivinen, pääsi oli pölkyllä, eräs haastatelluista kuvasi:
Kun ongelmia sitten tuli, esimiehille ei uskallettu kertoa niistä.
- Korkeimmalle johdolle suorastaan valehdeltiin...heille saattoi antaa kaunisteltuja tietoja, koska he eivät ymmärtäneet ohjelmistoja, kertoi yksi haastaltu.
Vuori sanoo Iltalehdelle, että pelon ilmapiiri vaikeutti ylimmän johdon ja keskijohdon vuorovaikutusta Nokiassa. Se puolestaan vaikutti tuotekehityksen etenemiseen. Ja kun tuotekehityksessä ei pärjätty, kilpailijat ajoivat Nokian matkapuhelinten ohi."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092320405244_uu.shtml
Armeijasta opittu johtamistyyli tuhosi Nokian
34
494
Vastaukset
- Bättrefolk
Ollilan alaiseksi hakeutuukin nyt ihmiset, joilla ei huudosta nouse tukka pystyyn tai pallit kutistu. Politiikan jättävä Carl Haglund on ryhtynyt Ollilan alaiseksi. Hänellä on voimakkaasti rasvattu tukka, moraaliton ja munaton mies. The man without teticles.
- nyt-huudetaan
Ollila on nyt viemässä toista suomalaista ikonia kohti selvitystilaa.
- ex-res
Management by Perkele, samaa diktatorista huutamista ja autoritaarista idiotismia kuin mistä armeijassakin pääsi "nauttimaan". Eipä ole enää Nokia halutuimpia työpaikkoja Suomessa, eikä tuo armeijakaan enää ole entisenkaltaisessa suosiossa.
- armeija_on_ok
Ei armeijassa ole enää tuota Ollila-johtamista. Jossakin yksittäisessä paikassa, mutta yleisesti ottaen armeijassa on aika edistyksellistä johtamista. Vuosikymmeniä vanha mielikuvat eivät ole enää todellisuutta.
- armeija_imee_sukkaa
Kyllä armeijassa edelleen vaan huudetaan, ja 19v. pikkuhitler "johtajat" mopottaa alokkaita kirjekurssi tasoisella johtajakoulutuksella. Kantamörköjen huutaminen kenties on vähentynyt, koska ovat yhä enenevissä määrin lähinnä työn helppoudesta ja erilaisista eduista nauttivia pullasorsia, jotka eivät vaivaudu nostamaan pulssiaan edes huutamisen vaatimalle tasolle.
- myytit_murtuvat
Hassu juttu, että maassa jossa on vuosikymmenet riekuttu miten armeija takoo huippujohtajia siviilipuolelle, on kuitenkin meno tämmöistä:
"Suomen suurin ongelma on johtaminen, täräyttää Paavo Martikainen. Hän on yritysvalmentaja, joka on parikymmentä vuotta kiertänyt kaikenlaisissa suomalaisissa yrityksissä.
Martikaisen havaintojen perusteella suomalaisten esimiesten johtamistaidot ovat hukassa monessa paikassa. Martikainen väittää pystyvänsä parissa tunnissa selvittämään yrityksen henkisen tilan. Siihen riittää yksinkertainen kysymys, jonka hän esittää tavallisille työntekijöille, keskiportaan pomoille ja ylimmälle johdolle: mikä on johtamisen nykytila yrityksessä?
Martikainen pyytää vastaukset kouluarvosanana ja perustelut päälle. Vastausten keskiarvo on yleensä kuutonen."
http://www.hs.fi/ura/a1442973540143
Vai olisiko armeijan tärkein tehtävä sittenkin kouluttaa kuuliaisia alamaisia eikä niinkään hyviä johtajia?- Väärin.sammutettu
Ainakin 1960-luvulla kuuliaisia aivottomia alamasia.
Sellaista armeijajohtamista se oli Loviisan Fortumillakin. Pari tai oikeastaan muutama useampikin paikallista Kim Il Ping Pongia siellä porukkaa terrorisoi mielensä mukaan. Varmaan sama meno jatkuu edelleen. Se vähä mitä ole nykyään sieltä kuullut, kuulostaa siltä että hyvä kun pääsin pois sieltä ihmissuhdehelvetistä. - kylmä_ja_vihamielinen
Väärin.sammutettu kirjoitti:
Ainakin 1960-luvulla kuuliaisia aivottomia alamasia.
Sellaista armeijajohtamista se oli Loviisan Fortumillakin. Pari tai oikeastaan muutama useampikin paikallista Kim Il Ping Pongia siellä porukkaa terrorisoi mielensä mukaan. Varmaan sama meno jatkuu edelleen. Se vähä mitä ole nykyään sieltä kuullut, kuulostaa siltä että hyvä kun pääsin pois sieltä ihmissuhdehelvetistä.Eiköhän tuo armeijan vaikutus ja väestön militarisointi ole juuri keskeisiä syitä moniin Suomen ongelmiin. Jäykät hierarkkiset rakenteet, huonot johtamismetodit ja raakalaismainen ilmapiiri.
- iteihminen
Entäs isien ja äitien vaikutus tai koulun tai television tai jonkun muun. Esitetyt mielikuvat voivat olla vääriäkin, kovin syvällistä tuntemusta ei ihan kaikilla olekaan. Itellä noin 60 vuoden näkemys asiaan.
- matkalla.Helvettiin
iteihminen kirjoitti:
Entäs isien ja äitien vaikutus tai koulun tai television tai jonkun muun. Esitetyt mielikuvat voivat olla vääriäkin, kovin syvällistä tuntemusta ei ihan kaikilla olekaan. Itellä noin 60 vuoden näkemys asiaan.
Kyseessä on tietoinen sisäinen mädättäminen. Yksi tai kaksi sukupolvea on järjestelmällisesti mädätetty mm lakien ja poliisien voimin. Lasta et saa kasvattaa...
Kansalaisyhteiskunnat pitää saada tuhottua sisäisellä moraalin mädättämisellä (vapaa kasvatus, homouden ylistys, rikollisuuden suosiminen ym) ja massamaahanmuutolla kivikautisista yhteiskunnista. Näin on maat helppo vallata yhden johtajan tai pienen johtoryhmän hallitsemaksi yhdeksi, koko Maan käsittäväksi orjaplaneetaksi. Ohjelma löytyy uuden siionistisen maailmanjärjestyksen asioita käsitteleviltä sivuilta ja historia osoittaa, että sen mukaan mennään. - jaahavainiin
matkalla.Helvettiin kirjoitti:
Kyseessä on tietoinen sisäinen mädättäminen. Yksi tai kaksi sukupolvea on järjestelmällisesti mädätetty mm lakien ja poliisien voimin. Lasta et saa kasvattaa...
Kansalaisyhteiskunnat pitää saada tuhottua sisäisellä moraalin mädättämisellä (vapaa kasvatus, homouden ylistys, rikollisuuden suosiminen ym) ja massamaahanmuutolla kivikautisista yhteiskunnista. Näin on maat helppo vallata yhden johtajan tai pienen johtoryhmän hallitsemaksi yhdeksi, koko Maan käsittäväksi orjaplaneetaksi. Ohjelma löytyy uuden siionistisen maailmanjärjestyksen asioita käsitteleviltä sivuilta ja historia osoittaa, että sen mukaan mennään.Ahaa, poliisikin on mukana salaliitossa?! Tai ehkä armeija mädättää itse itsensä.
- caseclosedguilty
Ja tämä Nokian tuhonnut huutajahan oli näitä RUK:n käyneitä huippujohtajiamme.
- kapeathartiatkin
Epäilisin korpraaliksi turhautuneesta käytöksestään päätellen.
- 2-16
Armeijan johtajakoulutus: "Jätettä sisään => Jätettä ulos"
"Eng: Garbage in, garbage out (GIGO)"- prigo
Pikemminkin "kehityskelpoista resurssia sisään, jätettä ulos"
PRIGO - 19-16
prigo kirjoitti:
Pikemminkin "kehityskelpoista resurssia sisään, jätettä ulos"
PRIGOPari vuotta sitten julkaistiin tilastoihin perustuva tutkimus josta ilmeni että upseereiksi hakeutuu keskivertoa huonommin koulussa pärjännyt aines.
- manipulaatio
19-16 kirjoitti:
Pari vuotta sitten julkaistiin tilastoihin perustuva tutkimus josta ilmeni että upseereiksi hakeutuu keskivertoa huonommin koulussa pärjännyt aines.
Armeijanhan on tutkimuksissa havaittu vaikuttavan kielteisesti psyykeen. Ei se mikään ihme ole, kun ihmisiä kohdellaan kuin eläimiä.
- viddu
Tuhosi vai, taisi olla pitkät valmistautumisajat :D
- HenkisestiVahva
Juu, huomattu. Alle kakskymppisenä joku päässyt vähän rivimiestä ylemmäksi ja noin kolmekymppisenä esimerkiksi esimieheksi, niin kun nuorena nulikkana saatu armeijakoulutus ei vaan anna oikeutta siviilissä käyttäytyä kuin joku pikkuhitler.
Nämä ovat juuri niitä työpaikkakiusaajia, joiden toiminnasta syntyy huomattavat kustannukset valtiolle kun eivät puutu ajoissa pikkupomojen, jopa toimivaltansa ylittäneiden toimintaan ajoissa. Suomen tuhoksi tulee pelolle annettu valta. Hyvä johtaja kuuntelee työntekijöitä ja tulee erinäisissä asioissa myös vastaan, ei vain vaadi.- Pelkosenniemi
Pelottelu ja pelolla "johtaminen" lamauttanut koko Suomen:
"Entä, jos tuo ei ollut analyysi vain yhdestä yrityksestä. Entä jos se oli kuva Suomesta?"
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305991410506 - HenkisestiVahva
Pelkosenniemi kirjoitti:
Pelottelu ja pelolla "johtaminen" lamauttanut koko Suomen:
"Entä, jos tuo ei ollut analyysi vain yhdestä yrityksestä. Entä jos se oli kuva Suomesta?"
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305991410506Mielenkiintoista. Miettimisen aihetta kaikille.
- traditiot
Suomalaisia on aina ohjailtu pelolla ja uhkailuilla. Sairas maa.
- TeeKutenKäskenTaiItke
Suomi on "vapaaehtoisten pakkojen" maa!
Vapaus valita, mutta valtion virallisesta linjasta poikkeava vaihtoehto on yleensä tehty niin huonoksi, että realistisesti ei ole kuin yksi valinnan mahdollisuus.
Ja sitten voidaan rehvastella muille länsimaille huippukokouksissa kuinka ollaan länsimaisen oikeusvaltion ja demokratian esikuvia! - samahomma
TeeKutenKäskenTaiItke kirjoitti:
Suomi on "vapaaehtoisten pakkojen" maa!
Vapaus valita, mutta valtion virallisesta linjasta poikkeava vaihtoehto on yleensä tehty niin huonoksi, että realistisesti ei ole kuin yksi valinnan mahdollisuus.
Ja sitten voidaan rehvastella muille länsimaille huippukokouksissa kuinka ollaan länsimaisen oikeusvaltion ja demokratian esikuvia!Pohjois-Koreassakin saa valita, mutta jos valitsee väärin...
- traditiot
Meillä Venäjällä on vapaus valita. Joko tottelet tai kuolet.
- aikansa_kaikella
Johtamistaito on synnynnäinen lahja täydennettynä koulutuksella. Jos johtaja on öykkäri ja vittumainen tyyppi, on hänen luonteessaan vikaa, joten kannattaa hakeutua työhön jossa johtaa vain itseään. Olen pitkänlinjan yrittäjä/toim.joht.
ja olen huomannut miten narsismi on saanut johtavassa asemassa oleviin ihmisiin otteen. Sanoisin, että virtsaaminen vie kauan aikaa, koska se tulee päästä asti.
Mitä Nokiaan tulee niin oli itsestään selvää sen romahtaminen. Olihan kaikki asennoituneet hirmuiseen menestykseen. MUTTA! Menestys nousi päähän ja se on aina lopun alku. Jo kauan sitten kerroin ystävilleni, että muutkin valmistavat kännyköitä. Niimpä näkyy tekevän.- only-in-finland
Vain suomalaiset pystyy sössimään ylivoimaisen markkinajohtajuuden muutamassa vuodessa nollaan.
- hyvätveljet
only-in-finland kirjoitti:
Vain suomalaiset pystyy sössimään ylivoimaisen markkinajohtajuuden muutamassa vuodessa nollaan.
Nythän Suomi sai pyyhkeitä taas julkisen sektorin kyvyttömyydestä viedä innovaatiota loppuun asti. Säästetään sen sijaan, että uudistettaisiin joukkoliikenteen toimintamalleja. Säästetään aina väärissä paikoissa, mutta Tieto ym. lafkat saavat kyllä aina tasaisin väliajoin miljardien tilaukset...
Vanhastaan tunnetaan sanonta, jonka mukaan kenraalien pitää olla viisaita. Armeijaan kuuluu kuri ja järjestys. Sota-aikana monet kenraalit osoittautuivat viisaammiksi kuin jotkut toiset. Päämajan ylimmän johdon ratkaisuihin vaikutti osaltaan se, että Marskilla ei ollut kokemusarsenaalinaan yleisesikuntaupseerin pohjakoulutusta. Ehkä mm. v.1944 Kannaksen tapahtumat olisivat saattaneet onnistua meidän kannaltamme tapahtunutta paremmin, jos esim. tiedustelutiedot olisi noteerattu niin vakavasti kuin olisi ollut aiheellista. Vihollisen aikomusten arviointi ei ylimmissä komentoporttaissa tainnut osua nappiin.
Oesch on todennut muisteluissaan, mitenkä jo ennen 44-kesäkuuta olisi pitänyt tehtyä paremmin valmistautua kaikkein pahimman varalle. Hulppeitten hirsisten komentopaikkojen rakentelun ja ympyriäisten kivien sijoittelu polkujen pieliin vei liikaa sitä aikaa, mitä olisi pitänyt käyttää puolustusasemien rakentamiseen.
Nokian kohdalla löytyy hyvinkin samantapaista syynäilemisen aihetta kuin Kannaksen tapahtumien ruotimisen kohdalla v.1944. Nokiakaan ei ollut varautunut pahimman varalle. Ketkäpä muut siinä joutuvat erityisanalysoimisen kohteeksi kuin firman ylin johto. Kun suunnataan analysoiva katse armeijan kohdalla viholliseen ja Nokian kohdalla kilpailijoihin, niin yhtäläisyyksiä löytyy siinäkin tarkastelussa. Silloin kun korealaiset purkivat Applen tuotteen alkutekijöihinsä ja tutkivat aparaatin läpikotaisin, niin Nokian taholla tyydyttiin huitaisemaan kintaalla Applen suuntaan.
V:n 1944 tapahtumat Kannaksella olivat ennenkokematon tapaus meille suomalaisille, armeijallemme sen ylintä johtoportaikkoa myöten. Nokian huikea menestys alallaan kansainvälisesti johtavaksi ykkösfirmaksi oli meille kuin huumausainetta. Meillä ei ollut aikaisemmalta ajalta kokemusta semmoisesta asetelmasta. Nokian joutuminen kovan kilpailun tilanteeseen muodostui ilmeisesti yllätykseksi firman johdolle. Nokian johtoportaissa ei mitä ilmeisimmin ymmärretty toimia siinä muuttuneessa toiminta-asetelmassa niin viisaasti kuin olisi pitänyt tilanne tiedostaa. Pahimman varalle varautuminen oli puutteellista. Itse asiassa Kannaksella v.1944 me suomalaiset loppujen lopulta pärjäsimme varsin hyvin. Toki onhan Nokiakin firmana pelastunut nykyiselleen.- Salolainen72
Terveiset Salosta. Ei Noksulla tyyli ylemmässä johdossa ollut armeijamaista, vaan ne kehittivät oman maailmansa. Vauhtia oli liikaa ja visiot irtautuivat todellisuudesta. Eikä Steephen Flop mitään Suomen armeijaa ollut käynyt. Vai tietääk joku Flopin sotilasarvon?
- Nuijat
Kanadassa on vapaaehtoisuus.
- jaaeimukavai
"Ei Noksulla tyyli ylemmässä johdossa ollut armeijamaista"
Ai miksi tuollaista autoritaarista huutamista sitten kutsutaan? Kyllä siinä kovasti on se armeijasta opitun "henkilöstöjohtamisen" leima.
- Länkisääri
Flop oli sivari, joka ei edes yrittänyt taistella. Noksu ei sotinut, vain perääntyi. Japseilla kuten toijotalla on ollut enemmän sisua.
- afaik
armeijan johtamiskulttuuria ei siviilissä enää nykyään paljoa arvosteta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422442Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423012014- 221816
- 241595
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘241445- 1001329
- 431328
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391275Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta371171- 361046