Ruumiit vietiin pois kuorma-autolla ja heitettiin tyhjään kaivoskuiluun. Kaivosta ei saatu räjäyttämällä sortumaan, ja siksi alastomat ruumiit nostettiin seuraavana yönä ylös ja haudattiin vielä saman yön aikana metsätiehen kohtaan, johon auto upposi ”Sikojen niityllä” (Possunotkossa). Ruumiit löydettiin vasta 1978. Elokuvaohjaaja Geli Rjabov sai Jurovskin pojalta vara-amiraali Aleksandr Jurovskilta tämän isän kirjoittaman raportin ruumiiden hautaamisesta. Raportissa oli tarkka selostus hautapaikasta Koptjakissa Sikojen niityllä. Tämän tiessä olleen haudan Geli Rjabov ja Jekaterinburgilainen Aleksandr Avdonin löysivät 1978. Haudassa olleet yhdeksän ruumista kaivettiin ylös heinäkuussa 1991 presidentti Jeltsinin luvalla ja tunnistettiin DNA-kokeilla kahta vuotta myöhemmin. Haudan kolmantena avauspäivänä tuli ilmi dramaattinen seikka, Aleksein ja yhden naisen luuranko puuttuikin haudasta. Täsmälleen 80 vuotta kuolemansa jälkeen, 17. heinäkuuta 1998, keisariperheen jäännökset, kruununperijä Alekseita ja tytär Mariaa lukuun ottamatta, haudattiin valtiollisin kunnianosoituksin Pietarin-Paavalin linnoituksen kirkkoon Pietarissa.Presidentti Boris Jeltsin piti hautajaisissa hyvin sovinnollisen, joskin selkeästi venäläiskansallisen puheen.
Jurovski mainitsi raportissaan polttaneensa lähistöllä hovineiti Demidovan ja Aleksein. Asiantuntijoiden mukaan ruumista ei voida metsäolosuhteissa polttaa vajaassa viidessä tunnissa mikä aika Jurovskilla oli käytettävissä polttamiseen Tästä syystä etsintöjä jatkettiin kahden ruumiin löytämiseksi.
Amerikkalaiset yrittivät myös etsia kahta puuttuvaa ruumista 1990-luvulla ääniaaltoja käyttävän laitteen avulla, mutta eivät niitä kuitenkaan löytäneet, koska maa oli myllerretty piloille.
Historian harrastaja Sergei Plotnikov oletti löytäneensä elokuussa 2007 Alekseille ja Marialle (tai Anastasialle) kuuluvia jäänteitä 70 metrin päästä siitä paikasta mihin muut perheenjäsenet oli haudattu. Jäänteet sisälsivät 7 hammasta js 44 luunpalaa jotka olivat kooltaan muutamasta millimetristä muutamaan senttimetriin. Kolme hammasta joissa oli hopea-amalgaami paikat ja 29 luunpalaa oletettiin kuuluneen Alekseille. Jäännösten kuuluminen keisariperheen jäsenille varmennettiin kolmella DNA-testillä. Palaneessa luussa oleva proteiini mistä DNA-testi tehdään kestää kyllä 300 C-asteen lämpötilan, mutta jos lämpötila on noussut 500-600 asteeseen on DNA kyllä tuhoutunut. DNA-todisteiden lisäksi käytettiin aihetodisteina Aleksein lähes täydellisesti palaneen ruumiin jäljelle jääneiden hampaiden korkealaatuisia hopea-amalgaami paikkoja jotka olivat samanlaisia muiden perheenjäsenten hammaspaikkojen kanssa.
Venäjän pakolaiskirkko on julistanut aikoja sitten keisarin perheen pyhiksi. Venäjän ortodoksisen kirkon synodin päätöksellä keisari Nikolai II ja hänen perheensä kanonisoitiin elokuussa 2000 pyhiksi. Ortodoksinen kirkko ei kuitenkaan tunnusta 1991 löydettyjen ja DNA:lla lännessä tunnistettujen ruumiiden kuuluvan keisariperheelle eikä heidän palvelijoilleen. Ortodoksinen kirkko pitäytyy Pjotr Jermakovin 1930-luvulla esittämään tarinaan, että ruumiit poltettiin ja rikoksen jäljet haihtuivat savuna ilmaan. Japanilainen Tatsuo Nagani oli 2004 sitä mieltä, etteivät 1991 löydetyt luut kuulu Romanoveille eikä heidän palvelusväelleen. Professori, oikeushammaslääkäri Helena Ranta on tutkinut Nikolain kalloksi oletetun kallon hampaat. Ranta oletti 1995, että kysymyksessä ei ole Nikolain kallo. Ranta vaati kallosta tehtäväksi DNA-testin, mutta venäläiset eivät siihen suostuneet. Ortodoksikirkko vaatii jo haudattujen ylöskaivamista, jotta varmistettaisiin ovatko he todella Nikolai II, Aleksandra, Olga, Tatjana ja Anastasia.
Marttyyriperheestä on olemassa kahden tyyppisiä ikoneita. Toisessa heidät on puettu keskiaikaisiin asuihin, toisessa 1900-luvun alussa käyttämiinsä pukuihin. Keskiaikaistyylisessä ikonissa Nikolailla on turkisreunustettu Monomahin kruunu ja ensimmäisten Romanovien aikaiset kruunajaisvaatteet. Tosiasiassa hän ei koskaan käyttänyt tätä keisarien kruunua, jonka käyttö oli lopetettu jo Pietari Suuren aikana. Robert K. Massien mukaan Nikolai olisi halunnut ottaa sen uudelleen käyttöön, mutta hoviprotokolla ei sallinut

Vastaukset 21
Vanhimmat
Ranta oli ihan oikeassa.
Kyseinen tapahtuma oli dokumenttina TV;ssä jo -80 luvulla. Näin käy, jos ei ole TV;tä, on aika hukassa tapahtumien suhteen.
Asia ei ole siis uutinen enää.
Tuo suuri naurettavuus, julistaa joku kuollut Pyhimykseksi, on täysin saatanasta, pakanallinen hapatus.
Jeesus sanoo; Anna kuolleiden haudata kuolleensa." ( Matt 8;22)
Ei kuolleita saada Jeesuksen omiksi, tuo on tehtävä ihmisen eläessä. Portti Hänen osaltaan on kiinni.
Hammaslääkärillä on vielä jotain mahdollisuutta, mutta ei potilailla. Sillä ei ole mitään merkitystä pelastumisen kanssa, löydetäänkö luita tai ei, mutta kuitenkin kunniallinen hautaus on kaikkien oikeus.
Mikä marttyyri, tämä perhe on. Marttyyri kuolee Jeesuksen vuoksi, he kommunistien vuoksi.
Väittihän lestadiolaiset vielä muutama vuosi sitten, että heitä kidutetaan Jeesuksen vuoksi, ei Jeesuksen vaan heidän tekemiensä törkeyksien, mm lastenraiskauksien sekä taloudellisten väärinkäytösten vuoksi.
Nyt ei enää asiasta puhuta?
Tuo ikoni on Raamatun vastainen;
2. Moos. 20:4
Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
Ikonihan on Jumalan kuva, Jeesus vauvana????
5. Moos. 4:23
Niin varokaa, ettette unhota Herran, teidän Jumalanne, liittoa, jonka hän on tehnyt teidän kanssanne, ettekä tee itsellenne jumalankuvaa, mitään sen muotoista kuvaa, jota Herra, sinun Jumalasi, on kieltänyt sinua tekemästä.
No mariologistit eivät tunne Jeesusta, vain Hänen äitinsä.
Kes.
Helluntailaisilla on tapana kastaa uudelleen, miksei myös haudata uudelleen.
Mistä näin luulet.
Helluntailaiset kastavat upottamalla vain kerran, kuten Jeesus opetti.
Hautaus ei ole kaste, vaan maahan paniaiset, oletko juonut kun noin pahoin sekoilet.
No sinähän kuitenkin olet kahdesti kastettu. Et luottanut:
Ef. 4:5
yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
Pidit suurempana harhauttavaa helluntaita kuin Raamattua.
Juuri näin, sitähän se Raamattu todistaa, mutta todista Sinä yksikään vauvan ripottelu Jumalan Pyhästä kirjasta.
Siis olet kahdesti kastettu ... kadotukseenko? Miksi halveeraat luterilaista kastetta?
Yhdesti, uskoon tultuani, niin Jeesus käskee.
Itse olen kastanut useita, jotka tunnustavat Jeesuksen Herraksi ja lähtevät seuraamaan Häntä.
älä ota enempää tällä kertaa.
luuletko ihan tosissasi että jokin luterilaisuus olisi se jolal punnitaan jonjkin asian Raamatullisuus!?!
etkö ymmärrä että lutteri oli katolinen munkki, ja hän poisti paavin rituaaleista hassuimmat mutta jätti muutaman oman kaulansa suojaksi!
Raamatussa Ei kasteta vauvoja eikä opeteta sellaisesta mitään.
Yksi kaste toteutuu silloin kun ihmisyksilö uudestisyntyy ja ottaa kasteen, silloin se on tapahtunut eikä lisäkasteita tarvita eikä niitä oteta.
Väitätkö, ettei sinua lapsena kastettu? Et siis pidä lapsikastetta kasteena?
No mutta helluntai, älä tyrkytä oppiasi. Helluntai puhuu Raamatusta, mutta hengettömänä käyttää sitä turmiokseen. Helluntailainen valo on mustaa.
Ettehän te helluntait ymmärrä ja ette voi kokea, mitä uudestisyntyminen on, kun ette tee parannusta. Teidän uudestisyntyminen on teistä itsestänne, ei se ole ylhäältä.
Ymmärrän, Hän oli katolinen antisemitisti juoppo.
Pitääkö Raamattu sitä kasteena, kuka virutettiin siellä vauvana?
Kerro ihmeessä.
Minä en ole Sinulle Te, enkä hellari, mutta Sinusta saa käsityksen, että olet lesta.
Mitä on helluntailaisuus? Jotain syrjäisellä sivukadulla alkunsa saanutta ihmissaastaa. Lutherista hellarveitikat poimii kaikki heidän mielestään kielteiset seikat. Silloin kun Luther eli ja toimi, niin helluntaiveijareista ei ollut hajuakaan. Tuosta teidän kasteesta ei ole muuta varteenotettavaa kuin, että hengenpelastusliitto on mielissään, kun todennäköisesti ette sukeltaessa huku.
Ei kukaan kristitty suostu edes Sinua kastamaan, olet vailla Jeesusta.
Tuo mitä sanoit on totta. Mieluimmin kastan korppua kahviin kuin joituisin uudeelleenkastajien puoskaroimaksi.
Kuka Sinut kastoi, muistatko?
Mikä oli ikäsi, Raamatun mukaiset kasteet muistetaan aina.
Julkituoma oppisi istuu helluntaihin kuin tikku paskaan, vaikka teeskentelet olevasi vapaakirkollinen metodisti. En missään tapauksessa ole sinua teititellyt, etkä myöskään ansaitse sitä. Niistä rippeistä, joita palstalle ripottelet, on koostunut kokonaisuus, joka ei ole ristiriidassa helluntailaisuuden kanssa. Arpajaismestarilla noi arvaukset menee pieleen pohjattoman lestavihan vuoksi. En ole lesta.
Sinähän olet lestadiolaisesta perheestä? Etkö kunnioittanut isääsi ja äitiäsi, vaikka he toimivat sinun parhaaksesi. Et varmaan itsekään muista lapsikastettasi, mutta siitä huolimatta, siinä solmittiin hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa. Vaikka synnyit Jumalan luomana, et tunnusta,että Jumala luo hyvää ja pyhää.
Älä puhu paskaa.
Isoisäni oli Lestadiolisen sisäliikkeen johtaja, joten olen perillä ainakin yhtä hyvin kun Sinä.
Sama koskee kastetta, nimi on kyllä annettu, mutta vesi tuli vasta kun tunnustin Kristuksen Herraksi.
Jos kunnioitat omia vahempiasi samalla mitalla kun minä, olet super.