Sen kanssa täytyy vain oppia elämään
Ahdistus ei koskaan lopu
luovanihmisen
1258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mä en ainakaan opi. Se on raastava tunne.
Loppuu se, sit ku kohtaat ahdistuksen syyn, niin vapaudut siitä :)
Suosittelen sulle rentoutumista ja keskittymistä hengitykseen, kantsii kokeilla.
Pitää kokeilla tota :D
Jos luovuus on ahdistuksen syynä niin mites siitä vapaudut ja sen käsittelet;) No, ehkä luomalla lisää ja lujemmin.
En tiedä. Mä vaan rupeen tärisemään ja tuntuu, että haluan paeta kauas. Sydän sykyttää kovaa. Tosi vilkas ja painostettu olo. Silmissä meinaa sumentua. En voi olla normaalisti.
Sori mut luovuus on lahja eikä se ole syy ahdistukseen.
Ahdistus on yleensä psykosomaattista ja mahdollisesti traumaperäistä.
Sitä voi olla vaikea todentaa jos mieli ei pysty ymmärtämään syytä ahdistukseensa ja pahimassa tapauksessa se voi kestää vuosikausiakin.
Suosittelen myös meditaatiota, koska se on tehokas tapa kurkistaa mielen syvyyksiin, mitä sieltä ajatuksia pukkaa ulos.
Ahdistusta ei voi sekoitta luovuuteen, mutta ahdistus voi helpottaa jos pystyy sen siirtämään esim. maalaamiseen tai runoilemiseen. Keinoja kyllä löytyy jos tutkii erinlaisia vaihtoehtoja itsensä kehittämiseksi. Enkä pois sulje esim. käyntiä energiahoidossa :)
Mä kyllä koen että välillä ahdistus syntyy nimenomaan tietynlaisesta luovuudesta, luovasta ajattelutavasta. Kun näkee asiat ilman niin selkeitä rajoja ja lokerointeja, mut ympäröivä maailma ei ole niin vapaa. Tai ehkä ahdistus syntyy kun useimmat muut ihmiset eivät ole valmiita yhtä "luovaan" ts vapaaseen ajatteluun... Turhauttaa kun törmää man-made seiniin. Mut anyway, on ne yhteydessä toisiinsa. En tarkoittanut siis pelkkää taiteellisuutta tai taiteita luovana tai luovuutena.
No joo.. Joskus se on ihan tahallaan aiheutettua ja vieläpä ulkopuolisten taholta. Tuolla Oulu-palstalla oli hyvä kommentti erääseen ryhmään liittyen.. En viitsi tähän sitä mainita ettei rasismista syytetä. Eikä muuten ole kyse mistään ulkomaalaisista kyse.
Se on vähä kun vuoristorataa, vatsanpohjaan ottaa kun alas menee huipulta.
Joskus vaan kokee pohjatonta tyhjyyden tunnetta.
Ahdistuskin kuuluu elämään, mutta jos jokin asia ahdistaa aina vain ja aina vain lisää, silloin asiaa pitää käsitellä asiantuntijan kanssa. Herkät ja luovat ihmiset kokevat ahdistusta, koska heillä on herkkyyttä siihen, ja myös älykkyyttä. Ahdistukseen tarvitaan myös älyä. Ilman herkkyyttä ei oikein voi ahdistua, mutta ei ilman älyäkään pääse ahdistuksen ytimeen. Mutta se mikä on varmaa, rakastavat ihmiset, aidosti rakastavat tosi ystävät ovat kultaakin kalliimpia. Niitä ei tarvitse olla montaa, mutta sitäkin rakastavaisempia.
Mieluummin koen myös ahdistusta kuin että eläisin kuin ropotti kuivalla maalla. Tottakai ahdistuksen kanssa pitää olla siinä mielessä myös herkkänä, että osaa pyytää tarpeeksi ajoissa apua ja tukea. Puhuminen auttaa, mutta vain silloin jos saa täydellistä hyväksyntää, luottamusta ja rakkautta ilman tyrmäyksiä ja arvosteluja. Ihmistä voidaan tukea ja opastaa positiivisen kautta. Ei koiran koulutuksessakaan hakkaamalla (henkisesti tai fyysisesti) saada hyviä tuloksia aikaan. Tarvitaan sitoutumista ja tietysti tahtoa parempaan. Yhdessä rakkaan ihmisen kanssa. Yksin kukaan ei jaksa, vaikka jokainen joutuu sen viimeisen tahdon yksin tekemäänkin.
Outoa että haluat tuntea ahdistusta :(
Ahdistuksesta vapautunut tuntee iloa :)
Itse tiedän koska olen vapautunut ahdistuksesta enkä todellakaan kaipaa yhtään sitä taksisin. On ihanaa kun on kevyt hyvä olotila aina.