Homeoireilun helpottamisesta altistuksen päätyttyä

Herramunjee

Olen aiemmin elämässäni (vuosia sitten) asunut homekämpässä, joten olen siis altistunut ja homeallergikko. Nyt muuttanut taas ja tässä kämpässä ehdin asuin viikon ja kaikki hyvin. Sitten tuotiin tänne väliovi vuokranantajan varastolta ja se oli ilmeisesti kostunut. Aloin oireilla 12 tunnin sisään oven tulosta, mutta halusin aluksi uskoa kyseessä olevan flunssan. No, "flunssa" ei parantunut viikon sisään ja silmätkin rupes oireilemaan joten tajusin mikä vialla. No ovi vietiin pois, meni n. 2 vrk ja aloin voida paremmin pikkuhiljaa. Eli ovi oli täällä VAIN VIIKON, mutta mun silmäoireet eivät ole poistuneet minnekään. Turvonnet silmäluomet, kuivat&kirvelevät silmät. Käytän silmätippoja jotka helpottaa hetkellisesti muuhun, paitsi turvotukseen.Ovi ollut pois kämpästä siis nyt viikon. Muut oireet helpottaneet selkeästi (ei poissa kuitenkaan kokonaan.) Onko tän kämpän sisäilma nyt lopullisesti vituillaan, koska täällä oli viikon se hemmitin homeovi? Tiedän että ihmisillä menee eri määrä aikaa parantua näistä homeoireista...mutta siis voinko mä tehä täällä kämpässä jotain millä parantaa ilman laatua? Tai omia oireitani? Ja mua ketuttaa näin jälkikäteen, että ovea vielä hiottiin täällä mun yksiössä sisällä (eli itiöt päässeet lentelemään ihan kivasti.) Siivonnut olen hyvin paikat, mutta en keksinyt mitään muuta millä parantaisi tilannetta.

4

347

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kgfjjgk

      Veikkaus. Asunnossa on sisäilmaongelma, mutta tuo ovi oli se viimeinen niitti. Ehkä tuolla vuokranantajalla on kaikki paikat enemmän tai vähemmän homeessa.

    • Hometoipuja

      Homeovi jota hiottu yksiössä, kyllä siitä on voinut hyvinkin ilma ja sinun tavarasi imeä homepaskaa. Kannattaa siivota säännöllisesti kostealla liinalla, pestä tekstiilejä ja tuulettaa. Jos ovi oli ainoa ongelma, kyllä ne pölyt siitä kaikkoaa ajan kanssa.

      Omassa asunnossani tehtiin suojattu remontti, jossa uusittiin kastuneet ikkunapuitteet. Suojauksista ja alipaineistuksesta huolimatta en pystynyt remontin aikana olemaan asunnossa, ilman että henki salpautui. Herkistyneelle erityisesti nämä remonttihommat ovat myrkkyä. Remontin jälkeen ilma oli edelleen hyvin huono, ja pysyi sairastuttavalla tasolla noin pari kuukautta, sitten helpotti. Minulla on mahdollisuus läpituulettaa ja se auttoi.

      • Herramunjee

        Ekalle tyypille : Kyseessä eri vuokranantaja joka kämpässä, joten en lähtisi ketään syyttelemään (tai sitten ymmärsin tekstisi väärin).

        Hometoipujalle: Joo, mä tiedän että kaikista paskin homma on, että ovea mun yksiössä hiottiin. En tällöin tiennyt että ovi on kostunut/homeessa, en kai muuten ois siihen antanu lupaa. Oon siivonnu, mutten ilmeisesti tarpeeksi hyvin. Sain jo yhessä ryhmässä samankaltasia neuvoja kun sä annoit, kiitos niistä. Eilinen ja tää päivä mennyt siivotessa ja pyykätessä tekstiilejä. Mä en saa läpivetoa (ikkuna silti auki nyt melkeen kokoajan), mutta kai tää tästä ajan kanssa.

        Hyvä kuulla että sullakin olo helpottanut ja kiitos vielä. Nää homepaskajutut on tosi rasittavia.


      • kkjuyny

        "Nää homepaskajutut on tosi rasittavia". Aivan oikein, mutta ne VOC-paskajutut ne vasta ovatkin sekä homeentapot kovilla myrkyillä ahneitten toimesta. Tietämättä edes mitä cocktailia ovat myrkyttämässä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1473
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. 68
      733
    5. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      247
      714
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      609
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      551
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe