Yllätyksellinen äijäilta

Syysleski2

Olin juuri tullut töistä kotiin, kun sain puhelun naapuriltani, Jussilta. Hän kertoi lähtevänsä mokille ja pyysi minua viettämään äijäiltaa kaverikseen. Mieleeni tuli pakostakin hänen vaimonsa, Tarja, jonka kanssa olimme rakastelleet eräänä tanssi-iltana minun luonani ollessani syysleskenä vaimoni työmatkan vuoksi. Kerroin Jussille kyseleväni vaimoni suunnitelmia ja ilmoittelevani sitten.
Vaimolleni asia sopi, koska hän aikoi mennä käymään siskonsa luona. Ilmoitin Jussille ja vaimoni kuskasi minut ja olutsalkkuni Jussin mökille. Näimme Jussin seisovan mokin terassilla. - Kerro siskollesi terveisiä, sanoin. - Kerron, sanoi vaimoni ja vilkutti Jussille lähtiessään. Otin kantamukset mukaani ja vein ne Jussin terassille. Jussi oli jo aika hyvässä laitamyötäisessä. Aukaisimme oluttölkit ja istuimme terassin pöytään.
- Tarja heitti minut tänne ja aikoi mennä kotiin tekemään verkossa rästitöitä. Sauna alkaa muuten olla jo lämmin, Jussi tarinoi.
Muutaman oluen jälkeen Jussi meni katsomaan saunaa. Hän horjahti mennessään ja hetken kuluttua hän huikkasi jo menevänsä saunaan. Istuin vielä hetken olutta siemaillen ja menin sitten saunaan. Pesuhuoneessa ajatukseni karkasivat Tarjaan ja hetkessä tunsin kaluni alkavan venyä. Siirsin ajatukseni kiireesti pois Tarjasta ja viivytin saunaan menoa, kunnes kaluni normalisoitui. Aikamoisessa jurriissa jo oleva Jussi ryyppi lauteilla olutta. Heitin läylyä ja Jussi pyysi hieman raottamaan ovea. Naukkailimme juomaa ja porisimme kuulumisia. Silloin näin pesuhuoneen puolella liikettä. Näin kun Tarja kurkisti pesuhuoneen oven raosta. Jussin paikalta ei voinut nähdä pesuhuoneen ovelle. Tarja laittoi sormensa huulilleen hiljaisuuden merkiksi.
Hän hymyili nähdessään vaikean tilanteeni ja poistui mökin puolelle. Koetin puristaa kaluani reisieni väliin, jotta Jussi ei näkisi. Onneksi hänen hoksottimensa alkoivat olla viinan ja oluen turruttamia. Hetken kuluttua Jussi lähti pesulle ja poistui mökin puolelle. Heittelin löylyä ja siemailin olutta yksikseni. Pesuhuoneen ovi aukesi ja Tarja tuli kylpytakissa sisään. - Jussi nukahti, joten ajattelin tulla sinulle kaveriksi, Tarja sanoi. Silloin en enää viitsyt piilotella, vaan annoin kaluni nousta pystyyn. Tarja riisui kylpytakkinsa ja alkoi peseytyä. - Tule, niin pesen sinut, Tarja ehdotti. Laskeuduin lauteilta häpeilemättä seisovaa kaluani. Menin suihkuun Tarjan kaveriksi. - Kuivaushuoneen ovi on lukossa, Tarja kuiskasi ja painautui minua vasten. Sivelin hänen jalkoväliään ja tunsin kuuman ja kostean pillun olevan valmiina minua varten. Tarja kääntyi nojaamaan käsillään seinää vasten. - Nussi minua ensin takaapäin, hän kuiskasi. Hän levitti jalkojaan ja levitti sormillaan häpyhuulia. Painoin terskan kostean vaon suulle ja työnsin sitä hiljaa sisään. Tarjan pillu oli tiukka, mutta liukas. Tarja huokaili hiljaa, kun työntö työnnöltä pääsin yhä syvemmälle. Tarja otti otteen vielä vapaana olleesta kyrpäni varresta. -Odota vähän. Se on niin suuri, Tarja kuiskasi. Työntelin hitaasti ja imin varovasti Tarjan niskaa. Hän pyöritti takamustaan ja minä puristelin hänen täyteläisiä rintojaan. Suihkun kohina peitti nussimisemme ääniä. Tunsi kullini uppoavan Tarjan pilluun yhä syvemmälle. Siirsin toisen käteni Tarjan klitorikselle ja hyväilin sitä kevyesti. Silloin Tarja laukesi , Hän parahti hiljaa. Kiihdytin tahtia ja työnsin kullini syvälle Tarjan pilluun ja laukesin. Tunsi Tarjan vavahtelevan. Puristin hänet tiukasti itseäni vasten ja annoin kyrpäni olla hänen sisällään. Tunsin sperman täyttävän hänen pillunsa. -Oli ihanaa saada sinun isoa kyrpää ja kunnon spermalasti sisääni, Tarja kuiskasi. Hän nojautui uudelleen seinää vasten ja levitti reisiään. -Annetaan pillun välillä tyhjentyä, hän sanoi. Hän sammutti suihkun. Vedin veltostuneen kullini hitaasti pois. Sperma suorastaan ryöpsähti hänen pillustaan pesuhuoneen lattialle. Tarja supisteli pillunsa lihaksia ja viimeisetkin tipat olivat pian lattialla. Hän kääntyi, laittoi suihkun päälle ja aloimme hyväilyn lomassa pestä toisiamme. -Pitäisiköhän minun käydä tarkistamassa Jussi tilanne? kysyin Tarjalta. Hän nyökkäsi. Menin mökin puolelle ja Jussi nukkui tuvan sohvalla raskaasti kuorsaten. - Kaikki OK, huikkasin pesuhuoneen ovelta, mutta en nähnyt Tarjaa. - Olen lauteilla, kuului Tarjan ääni. Lukitsin kuivaushuoneen oven ja menin viilentyneen saunan puolelle. Tarja makasi lauteilla pyyhkeen päällä. Hän levitti kutsuvasti reitensä ja tunsin kaluni jähmettyvän.

1

5954

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kullinitahti

      Tule, niin pesen kyrpää , Tarja ehdotti. Hän pyöritti takamustaan, joka parahti kuuman ja kostean suihkun pesuhuoneen lattialle. Tarja supisteli takamustaan ja viimeisetkin tipat olivat pian lattialla. -Annetaan välillä tyhjentyä takaapäin, hän sanoi. -Pitäisiköhän minun käydä tarkistamassa Jussin kyrpää tuvan sohvalla, kysyin Tarjalta. Menin mökin puolelle ja Jussi otti otteen vielä vapaana olleesta kyrpäni varresta ja minä puristelin ja imin hänen isoa kyrpää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      107
      6156
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe